maanantai 12. tammikuuta 2009

"Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?"


Erinäisistä syistä olen nyttemmin innostunut osoittamaan esille asioita, jotka
todistavat kuinka riemastuttavia eläimiä me ihmiset olemme pohjimmiltamme.
Ja laumasieluja, vaikka toki samalla olemme niin yksilöllisiä individualisteja että!

Eilen kun iltapuhteiksi etsin Wikipediasta tietoa Hitlerin sukulaisista ja rakastelusta,
sieltä juontui artikkeli, jonka sisällön olin kyllä joskus aiemminkin lukenut.
Eli vastausta miksi naiset aina rakastuvat renttuihin ja kui meijän kunnon miästen käy?
Aihe on toki aina mielenkiintoinen, mutta eniten minua kiinnostaa se nyt kirjoittamisen kannalta. Uskon että tällaisia ihmisen biologian pohjavireessä uiskentelevia ja värisyttäviä asioita on hyödyllistä tuntea kirjoittaa sitten runoutta, puolitieteellistä tööttiä tai laajempaa arkista kuvausta eli sitä panodraamaa. 

Miehessä oleva "pimeä kolminaisuus" kiihottaa ja kiinnostaa useita naisia. Narsistinen persoonallisuushäiriö, impulsiivinen ja tunteeton psykopaattisuus sekä petollinen ja hyväksikäyttävä persoonallisuus ovat ihan renttumaista mutta kuumaa valuuttaa tietyillä biologispohjaisilla tasoilla. Kuten matalalla resonoiva ääni, lihaksikkaat käsivarret ja kookas siitin. Tämä juontuu sinne luolamies ja luolanainen-meininkeihin, eli useat naiset pitää näitä ominaisuuksia maskuliinisina ja liittää ne kykyyn siittää terveitä jälkeläisiä. 
Naiset jotka hakevat hetken huumaa tai haluavat tulla raskaaksi etsivät tällaista miestä. 
Väkivaltaisuuteen taipuvaiset, runsaalla alkoholilla ja itsekeskeisellä biletyksellä toimivat "teini- äijät" ovat siis edelleen kohtuullisen haluttua ainesta naisten keskuudessa. Yleisesti ottaen. Jonkin aikaa.

No, meidän kunnon miesten, lämminsydämisten hanujen onni on samojen tutkimusten mukaan, että kun naiset haluavat asettua aloilleen he haluavat – jostain kumman syystä – kumppanikseen kiltin ja hoivaavan miehen, joilla ei juurikaan ole em. mainittuja persoonallisuuden piirteitä. Vähän toki pitää särmää olla ja pilkettä silmäkulmassa etc.

Eräät teoriat puhuvat sen puolesta että tulevaisuudessa miehisyys alkaa lähestyä yleensä naisellisina pidettyjä ominaisuuksia mikäli halua sopeutua ja pysyä evoluution kelkassa mukana.
Toiset menevät vähän pidemmälle ja toteavat että koko miehinen sukupuoli on ajan saatossa kokonaan katoava juttu.

Mielenkiintoista on, että kuinka paljon ihmiset, sekä miehet että naiset yleensä tiedostavat näitä pohjabiologisia juttuja itsessään? 
Ja eivätkö ne silloin ole myös kohtalonomaisia, ts. ihminen ei voi valita sitä haluaan, että mikä vastakkaisessa sukupuolessa kiihottaa ja mikä ei?
Ja muuttuvatko kiinnostuksen kohteet, piirteet kun ihminen esimerkiksi kehittyy henkisellä tasolla?

Oikeasti todella mielenkiintoista.

6 kommenttia:

  1. muakin kiinnostaa kovin toi kysymys, että voiko ihminen vaikuttaa henkisellä kasvullaan pariutumiseen oikeasti. tuumaan, että paljon on tehtävissä. mutta missä kohti tulee vastaan oma ihmiseläin? niin. elämä aikaa tutkailla asiaa.

    ehkä nainen valitsee sitoutumiskyvyttömyyteensä renttuja. ehkei naisen tarvitse sitten tosissaan sillä tasolla henkisesti kasvaa, kun pudottaa kunnolliset miehet pelistä.

    hyvää blogia pidät markomies. terkuin liisa.

    VastaaPoista
  2. Uskon ja tiedän, että ihmisen kaikki kiinnostuksen kohteet muuttuvat ja terävöityvät sisäisen kasvun myötä. Erityisen automaattista se ei ole, mutta tietty ohjaamisen vapaus ihmisellä on, jos ei nyt ihan 100% tahdonvapautta.
    Toinen mikä tähän aiheeseen liittyy ja josta saa sitä ajatusruokaa itselleen, on Jungin teoriat ihanteistamme vastakkaista sukupuolta kohtaan. Anima ja animus. Esimerkiksi Lauri Tähkä edustanee hyvin monelle naiselle sitä sisäisen miehen ideaalia.

    VastaaPoista
  3. Marko, wanha teini-äijä. Kyllä meidät kummatkin luokitellaan (vieläkin) niihin renttuhin. Toki lievää aikuistumista on ollut ilmassa...

    Kai se on hyvä?

    VastaaPoista
  4. :-)
    Ehkäpä me ollaan sellaisia asiallisia renttuja. Lievän, jo lievän aikuistumisen kuullottamia. En tiedä.
    Epäilen että nauttimamme nuoruutemme jälkijättöisissä maissa on kyllä aika paljon sellaista "File not found" -tyyppistä juttua, mutta ei anneta periksi. Tavoitteena että linnan juhliin päästään joskus. Asialliset rentut. Tehdäänkö sellainen diili, että jos toinen saa kutsun niin sitten toinen tulee daamiksi toiselle?

    VastaaPoista
  5. Minähän ei linnaan tule!

    Mutta jos tulet daamiksi mielenosoitukseen niin olisin tosi iloinen <3

    VastaaPoista
  6. Kiinnostava ikiaikainen aihe.Täytyy tunnustaa että itse olen vasta vanhemmalla iällä löytämässä sisäistä "renttuani" kun en siihen murrosiässä koskaan sattunut törmäämään.Ja tuntuu olevan ihan mielenkiintoinen tyyppi;jos itse olisin nainen, rakastuisin taatusti tähän renttuun sata kertaa ennemmin kuin siihen teini-iän tylsään tyyppiin joka ei saanut sanaa suustaan naisen nähdessään, ennen sitä puri vaikka kielensä poikki...

    Mutta kait se on niinkin että sellainen mukava ja rauhallinen mammanpoika ei ole järin kiinnostava tyyppi -vähän niin kuin tasaisen kahdeksankympin ajaminen on pitkän päälle äärimmäisen puuduttavaa;kiihdyttämiset ja äkkijarrutukset tuovat elämään väriä ja se kun ei koskaan tiedä mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu.Kyllä moottoripyörä on moottoripyörä- rakkaudessakin.

    Kun ei naiselle välttämättä riitä se joo joo, mä rakastan sua-ilmoitan kyllä jos muutoksia tulee. Siinä on tunteen paloa kun lähtee ovet paukkuen ja tulee sit taas ruusupuskan kanssa takas kotio..Ah rakas,mä olin niin tyhmä...

    Itselläni oli aina tapana rakastua sellaisiin pikkaisen renttumaisiin tyttöihin joissa oli särmää ja sähäkkyyttä-en niistä kyllä vaimoa löytänyt kun ne aina äkkäsivät aika pian ettei tuosta nyhveröstä mihinkään ole kun se haaveilee vaan romantiikasta ja rakkaudesta...
    Ja vastoin yleistä uskoa se ei monelle naiselle riitä.Olen sitä paitsi kuullut usealta yli 40v naiselta että miehet on useasti paljon naisia romanttisempia. Naiset on enempi realisteja ja käytännön ihmisiä. Ikävä kyllä.

    Mitäs siihen sanotte...

    VastaaPoista