Suomen juhlavuoden kunniaksi Turun
Sanomat julkaisee 100 näköissivua entisajan vuosikymmeniltä. Hieno idea, ja
uskon, että ne ovat olleet monena päivänä se lehden luetuin sivu.
Valittujen historiaviipaleiden
edessä lukija asettuu väkisinkin mielenkiintoiseen lukuvinkkeliin. Nenän edessä
on tutun otsikon alla luotettavan journalismin tuottamaa uutisointeja menneen maailman
melskeistä. Helposti niiden kautta on siirtynyt pohtimaan aikalaisten asemaan –
miltä on tuntunut lukea ensiuutisia kuohuttaneista asioista tuoreeltaan,
tietämättä miten asiat siitä edistyvät.
Itselle pysäyttävimpiä
historiasivuja ovat olleet Paavo Nurmen voitokkaista juoksuista kertoneet
uutiset, Kuuban kriisi vuodelta 1962, jolloin maailmassa jo paloi ydinsodan
sytytyslanka, mutta diplomatialla se puhkuttiin viime hetkillä sammuksiin.
Pisimpään luin ja pohdiskelin toisen maailmansodan uutista, missä
Neuvostoliitto oli edellispäivänä pommittanut Turkua. Asiaan vaikutti tietenkin
se, että nykyään nurkat täällä ovat aika tutut, ja taannoin katselin jälkeen
päin juuri näistä tuhoista otettuja valokuvia Museoviraston sivuilta. (www.finna.fi).
Keskustassa liikkuessa tulee aina ohi mennessä katsottua ne Turun postitalon
kivijalkaan muistoksi jätetyt pommituksen räjähdejäljet. Jollain tapaa
kaupunkien ja ihmisten pommittaminen yön pimeydestä on sitä raadollisinta
ihmisyyttä. Ilmahälytyssireenit, ihmisten pakeneva hätä, lentokoneiden äänet,
ilmatorjuntatykkien tulitus ja ujeltavien pommien räjähdykset olivat lehtijutun
tekstirivien takaa tuoreina kuultavissa.
Meissä ihmisissä on lajihistorian kasvattamat pontentiaalit äärimmäiseen
pahaan ja toki myös hyvään.
Historiasivujen valokuvat ovat oma lukunsa. Varhaisvuosina niitä oli vähän,
ja miesten maailmassa ei naisia juuri lehtikuvissa näy. Mustavalkokuvissa on myös
aina läsnä se tietty esteettisyys, taidekin, joka jättää katsojan oman
mielikuvituksen väritykselle paljon tilaa.
Kiinnostavat mainokset kertovat lahjomattomasti eri aikojen
elämänpidoista – sitä on myyty mihin on ollut tarvetta. Aidon kahvin saapuminen
satamaan oli ollut suuri riemujuhla.
Täsmälleen samassa tilanteessa historialehtien kanssa me olemme nyt –
ihminen on aina vain sen hetkisen tiedon varassa, tulevasta historiasta emme
tiedä. Uskoisin, että 2027 turkkareissa on jo pätevää jälkikäteistietoa
ilmastomuutoksen ja pakolaisuuden ratkaisuista sekä siitä, millä keinoin
terrorismi saatiin Euroopassa aisoihin. Suomen sote- ja maakuntauudistus tosin taitaa
olla tuolloinkin vielä hieman kesken.
Kirjoittaja on Turussa asuva yhden
miehen ihmettelykerho
(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 11.7.2017)