sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Bloggaamisen ytimet


Kirjan talolla pidimme 25.–26.2.2017 yhteisvoimaista blogikurssia.
Kiitokset osallistujille - olen itsekin osallistunut useille kirjoittamiseen liittyville kursseille ja parasta antia ovat olleet uudet eri alojen ja eri ikäiset ihmiset sekä ne sopivasti rönsyävät keskustelut.
Nyt mm. eräs tietävä täti opetti miten pelastaudutaan jos on tupsahdettu uudenaikaisella mersulla järven pohjaan.

Tässä tietynsortin kiteytystäni - sopinee moneen muuhunkin kuin oman blogipalstan viljelysuunnitelmaan.



Blogiammattilaisen Tiia Konttisen sivustolta löytyy hyviä apuja jatkosuunnitelmiin ja omien blogi-ideoiden testaukseen ja kehittelyyn. 



perjantai 17. helmikuuta 2017

Unen ylellisyydestä


(Julkaistu Laitilan Sanomissa 17.2.2017)




Vanha kiinalainen viisaus toteaa: jos sinun on nälkä, syö riisisi. Jos olet väsynyt, mene nukkumaan. Pelkastään tätä sanapuutarhaa viljelemällä sinne omaan elämäänsä pärjäilee jo pitkälle.
Monella tämän ajan ihmisellä on uutisoinnin perusteella  ongelmia unen ja nukkumisen kanssa. Ei tule uni, ja jos tulee, niin sitten heräillään tai valvotaan aamuyöllä tunnetason murheiden kanssa.
Osa meistä on yökyöpelisorttia, ei se pelkästään teiniaivojen kehitysvaihetta ole. Ehkä omakin paras unirytmi asettuisi sinne 02:30–10:00 haarukkaan. 6–7 tuntia unta päivässä, minitirsoilla ryyditettynä, se lie itselle normi. Hiukan liian vähän.

Useimpien vaiva lieneekin, ettei nuku tarpeeksi. Nykyään on paljon tekijöitä, mitkä aiheuttavat univajetta. Ei malteta mennä maate. Tuhannen kanavan telkkarin lisäksi netti, pelit ja somekanavat imevät nuorten ja vanhempien unihiekkaa. Ne tuuttaavat loputtoman helposti sitä uutta niihin illalla sänkyyn kuskattuihin älykännyköihin, tabletteihin, älykelloihin, läppäreihin, älyalkkareihin ja mitä niitä nyt on. Lähiaikoina lisääntynee tv:n ja tietokoneen sekasikiöhybridi; sitten saa kytättyä televisiota ja räplätä nettiä samaan aikaan. Plus sitä älykännykkää toisella kädellä.

Jossain rajoissa kykenen ”multitaskaukseen”, eli häsläämään useampaa projektia samaan aikaan.  Joihin tulee keskeytyksiä solkenaan. Mutta hintalappuna huomaan, että pitkäjänteinen keskittymiskyky yhteen asiaan on selvästi heikentynyt. Voi olla toki tätä normaalia keski-iän lurpahtamistakin.

Noh, pitkin kellotaulua säpälöityneet tieto- ja palveluyhteiskunnan työajat, kiireet tai työttömyyden ahdistukset ovat myös yhä useamman vaivaa, mitkä typistävät unia.
Tutkimusten mukaan se illalla sometoreilla hengailu ja näpyttely on pöllinyt aikaa myös perinteiseltä panoudelta, jonka sivutuotteena moni nukkuu hyvin. Ja samalla se individualistinen tumputus ja pimputus on tietenkin lisääntynyt. Voi voi, siitä ei hyvää seuraa: yhteisesti hankitut hymyt hyytyy, eikäpä synny mukuliakaan = ongelmia kansantaloudelle! Kuvaruudut kiinni siellä makuuhuoneessa ja hikiloikkaa kumppanin suuntaan!

Univajeen kanssa kun ei ole pelaamista. Vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta tyypillisiä oireita ovat ärtymys ja luovan ongelmanratkaisun heikkeneminen. Kuuppa himmenee. Yhteydet masentumiseen ja päihdeongelmiin on todennettu. Päivät pitkät haukotellessa stressikuormitus ja alttius muihin sairauksiin kasvaa. Rattiin nukahtaminen voi sitten olla hengenlähtöä itselle ja muille.
Nuku tarpeeksi, ja aivosi kemioineen pysyvät kondiksessa. Nukkuminen kuuluu myös ihmisen nautintoihin, siitä kannattaa tehdä itselle ja lähipiirilleen luonnollista ylellisyyttä. On myös aika edullinen ja suora sijoitus omaan hyvinvointiin.


Kirjoittaja on Turussa asuva ja omaan univajeeseensa herännyt kirjailija.




maanantai 6. helmikuuta 2017

Voima-lehden Runoilija.-palsta osa 17: Tiina Lehikoinen


Tiina Lehikoinen (kuva: Marko Laihinen)

Poikkileikkaus maasta

Runokirjasi Multa (Poesia 2016) pääaiheena on muistisairaus, miksi?
Muisti ja kieli liittyvät keskeisesti toisiinsa, ne ovat maailmanymmärtämisen välineitä. Kun läheinen sairastuu muistisairauteen, suhde muuttuu, sillä kielen kadottua katoavat myös yhteiset kokemukset. Kirjassani käsittelen samalla kulttuurisen muistimme sairautta: emme enää muista, että olemme osa orgaanista kiertoa, sykliä.

Mikä muistisairaudessa on surullisinta?
Yhteisten kohtauspaikkojen murentuminen ja jakamisen mahdottomuus. Kulttuurisen muistin tasolla taas merkitykset katoavat, jos menetämme suhteen historiaan ja ympäröivään luontoon. Silloin olemme hukassa.

Mistä aineksista runomultasi kerrostuu?
Kokemuksellisista ja toisaalta filosofisista kerroksista – yksityinen ja jaettu todellisuus ovat siinä läsnä. Ja lisäksi keskiössä on rytmi, kielen ruumiillinen puoli. Runojeni mullassa on halu sitoutua konkretiaan ja juurruttaa läsnäoloa.

Runosi tarkastelevat eri suunnista elämän kiertokulkua. Kerro siitä kolme lohdullista ja tärkeää asiaa?
Suhteellisuus, olemme kaikki samaa kiertoa. Mullan ja kasvun konkretia. Ja kolmanneksi se, että olemme aina tuntemattoman äärellä – on tärkeää olla ajatuksina ja kehollisesti läsnä, olla täällä. Ajallisuus kehossamme.

Kirjassasi on koskettavaa kuvaa kuolemasta. Millaisena kuolema näyttäytyy tämän ajan ihmisille?
Se kiinnostaa ihmisiä, kuten on aina kiinnostanut. Mutta nykyään haluamme siirtää sitä, elämme historiatajutonta aikaa vailla suhdetta maahan. Merkityksiä haalitaan kuluttamisen kautta eikä eikä ymmärretä olemisen orgaanista perustaa, tyyli on "kaikkimulleheti". Kulttuurinen muistisairaus ajattelee talouskärjen ja kasvun kautta. Nykyaika pelaa ärsykkeillä ja on hengästyttävä, tulisi nähdä  laajempi kulttuurinen kehä. Pitäisi jaksaa syventyä. Tämän takia minua kiinnostaa ajatus kestävästä kielestä.

Millaista multaa toivoisit että sinusta syntyisi, jäisi?
Kuohkeaa. Ravinteikasta.

Olet myös kuvataiteilija, kulkevatko runot ja kuvat yhtä matkaa?
Välillä, ei aina, ja olen pyrkinyt tietoisesti ne myös erottamaan. Kuvan tekemisessä on oma kielensä. Multa-kokoelman kansikuva on grafiikan vedokseni, se esittää maan poikkileikkausta, horisontaalista läpivalaisua maaperästä.

Multa, minulta. Jos tiivistäisit runoteoksesi postikorttikuvaan, mitä siinä olisi?
Hengitystä.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Miksi multa, muistin maaperä on niin tärkeä? Vaikka muistot muuntuvat, ne myös suuntaavat sitä, minne olemme menossa. Tarvitsemme itseämme isompaa ajallisuutta, tarvitsemme juuriin meneviä miksi-kysymyksiä.




 (Juttu on julkaistu Voima-lehden numerossa 1/2017)