Mitä, onko aforismi populismin sukulaisia?

Docventures on tehnyt ansiokasta juttuja populismista.

Ilman sen suurempaa syväanalyysiä laitoin, aivan populistisesti omia aforismikäsityksiäni vasten  Docventuresin tiivistettyä Populistin pikaopas –pakettia. Tällaisia todisteita sukulaisuussuhteista olin  löytävinäni suhteessa varsinkin nk. perinteiseen aforistiikkaan. 

Aforismit ovat omiani. 

1. Vetoa ihmisiin, jotka pelkäävät muutosta ja kehityksen jalkoihin jäämistä. Ymmärrä ja imartele heitä, ja he ovat sinulle uskollisia.

Perinteisesti aforismit tahtovat mielellään takertua kriittisesti asioihin, jotka ovat jotenkin väärin tai eivät toimi oikein. Tällöin monesti on kyse väistämättä jälkiviisaudesta – jo tapahtuneita asioita arvostellaan ja osoitetaan vikakohtia. Arvostellaan, muttei toki esitetä taiteentekoon vedoten mitään parempia vaihtoehtoja, että no miten sitten paremmin olisi. (Toki aforismeja toiseen suuntaan lukien voi nähdä, mitä kirjoittaja ajattelee arvokkaammaksi.)

Jossain määrin tällaisista aforismeista kuultaa läpi kyyninen ajattelu, että ennen vaan oli paremmin. Sen käsitys-uskomuksen kanssa nyökytteleviä on aika helppo löytää ja miellyttää.

Jokainen aforisti haluaa tulla "ostetuksi", jopa muuttua lentäviksi lauseiksi.

(aƒ.) Tulevaisuudessa jokaisella pieni kannettava

                       kiinalainen puutarha. Pakollinen.

2. Harjoittele imagoasi. Populistipuolueiden vetovoima perustuu yleensä yhteen karismaattiseen henkilöön, joka “uskaltaa olla erilainen kuin muut poliitikot”.

Aforistinen minä – ja kirjoittajaimago - sen voi tulkita ja löytää jokaisen aforismin sisältä. Se voi tietenkin olla myös fiktiivinen tai tarkoin valikoitu minä, mutta senkin ”imagon” on  kirjoittaja on aina valinnut tietoisesti.

Aforismi on omalla tavallaan hyvin yksilökeskeinen kirjallisuuden laji – aforismin yhteyteen liitetään lähes aina se oma nimi. Tekijyyden tietäminen tekee nk. taideaforismin. Ja tekijänoikeudet. 

Moni aforisteista tietenkin haluaisi, että juuri hänet koettaisiin tietynlaisena valtavirran vastarannan kiiskinä, karismaattisen luovana poikkeusyksilönä, viiltävän erilaisena ajattelijana, jolla olisi kosolti kiinnostavia ns. tuoreita ajatuksia, joilla saisi arvostusta haluamiltaan piireiltä ja henkilöiltä.

(aƒ.) En katso enää luonto-ohjelmia, ne kertovat nykyään vain ihmisestä.

                                                                                  – Marko Laihinen

3. Hauku eliittiä. Anna ymmärtää, että rohkenet rikkoa tabuja tai paljastaa “totuuden”, jota eliitti yrittää piilotella.

Eliitin, rikkaiden, sortajien ja hyväosaisten luokkien kritisointi, arvojensa kyseenalaistaminen ja ironisointi on monen sen alta vastaavan aforistin perusleipää. Eliitiksi koetun syyttely mieluusti nyt ainakin vallanhimosta, itsekkyydestä ja ahneudesta. Yritys loukata ja vittuilla on tietyn laadun mietelauseiden perusenergiaa.  Ja siitä syntyvä pikkuruinen kostonautinto.

Eliitin vastustaminen on tietenkin helppo ja turvallinen maali – varsinkin jos ei taaskaan yritä tarjota uskottavia, parempia vaihtoehtoja asioiden hoitamiseen. Ja ongelma toki on se, ettei niitä uskottavia vaihtoehtoja oikein ole esimerkiksi vallitsevalle talousjärjestelmälle.

Aforismien sisällön takia on myös virkottu, että suurin osa aforisteista näyttää pukeutuvan aforismiensa välittämän ”politiikan” takia punavihreään arvokaapuun. Sinne hyvien, ja teoriassa aina oikeassa olevien joukkoon. Joku sanoisi että siellä tuoksuu helposti myös älyllinen epärehellisyys.

Ja aforistit jos ketkä väittävät ympäriinsä niitä totuuksia – ainakin osatotuuksia, ja mistä tahansa aiheesta.

(aƒ.) Uskon globaaliin kapitalismiin, taivaan ja maan luojaan – viime viikolla talonmies muuttui vihreäksi, metalliseksi postilaatikoksi.

4. Vaikka sinulla olisi kuinka pienet kannatusluvut, anna ymmärtää, että koko kansa on puolellasi.

Niin, tunnetusti aforismi on kirjallisuuden lajeista marginaalin marginaalissa.

Mutta se ei tietenkään estä olemasta yksin oikeassa maailman tappiin saakka.

(aƒ.) Sosiaalipummiudessakin hierarkiansa – varakkaimmat ovat sielläkin ravintoketjun huipulla.

Luomugraffiti.

5. Käytä estoitta karkeaakin kieltä. Tarvittaessa vetoa Jumalan olevan kansan puolella. Uhkaa peruuttamattomalla kriisillä, jos sinua ei äänestetä.

Karkeaa kieltä tavataan aforistiikassa kyllä. Se on eräs harkittu säpsäyttävä tehokeino, tai sitten ”vain” aforistin omaa kieltä ja heijastusta ajattelusta.

Aforistiikasta löytyy myös uskonnolliset lajikkeensa, mutta enemmän aforistit ainakin aforismeissaan tahtovat esiintyä ateisteina ja tieteeseen luottavina. Henkilökohtaisella tasolla asia voi olla hyvinkin kauniissa ristiriitaisessa sekasotkussa.

(aƒ.)  Perseennuolenta, taitolaji. Osa tekee sitä nykyään hyvin suoraselkäisesti.

6. Tarjoa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin. Näin mahdollisimman moni ymmärtää keinosi. Ammenna perinteisistä arvoista ja hyveistä. Näin luot kannattajillesi turvallisuuden tunnetta muutoksen ja kehityksen keskellä.

Aforismi ON provoisoivaa kiteyttämistä, yksinkertaistamista, mutkien oikaisua, jossa pyritään esittämään nokkelia totuuksia päin kuonoa ja esittämään henkisesti jotenkin yläpuolelta sarkastisia ja älykkään ironisia toteamuksia.

Ja jos pintoja raaputtaa, niin ehkä suurin osa aforisteista kannattaa esimerkiksi vanhoja filosofisia hyveitä ja sittenkin myös niitä konservatiivisia yhteiskunnallisia arvoja jos oikein silmiin katsotaan – todellisia afoanarkisteja, jotka eläisivät niin kuin saarnaavat, niin ei nyt juuri tule mieleen.

(aƒ.) Nykyfysiikka: ihminen enimmäkseen tyhjää.

        Nykypsykologia: loputkin täysin läpinäkyvää.

        Nykyetiikka: missä ihminen on?

7. Jos kontollasi on talousrötöksiä, päihderiippuvuuksia, tai kuulut seksuaalivähemmistöön, hauku ko. tahoja erityisen kärkkäästi.

Ehkä tätäkin jossain määrin löytyy – ainakin käännynnäiset tuppaavat olemaan niitä pahimpia moralisteja. Enemmän kyllä aforistit yleensä haukkuvat sitä eliittiä ja tyhmää valtavirtaa ja sen arvoja – liekö sitten niin, että henkilökohtaisessa elämässään monet kirjoittajat kuitenkin itse kuuluvat tottelevaiseen keskiluokkaan ja enemmistöön. Ja ainakin omasta mielestään asemoivat itsensä sinne ”ajattelijoiden ja viisaiden ihmisten” eliittiin. 

(aƒ.)  Kansainväliseksi aiottu uskovaisten tietokilpailu peruttiin, koska kaikkien kysymysten oikea vastaus on jumala.

Halokehrät Parnassossa

Runo on lauseiden

väliin jäävä lentoreitti

Marko Laihinen

Halokehrät

Runoja, 91 s.

Poesia, 2015

Miten runo rakentuu? Missä runo tapahtuu? Marko Laihisen esikoisrunokokoelmassa runo voi olla kahden sivulle laskeutuneen lauseen väliin jäävä vapaa tila, jossa assosiaatio liikkuu, siivekkäänä tai liukuen. Kehrä, haloilmiö? Jään miettimään kirjan helähtävänlyyristä nimeä: halohan on ilmakehän optinen ilmiö. Halot syntyvät, kun auringon tai kuun valo taittuu ilmassa leijuvista jääkiteistä.

Tarvitaan siis valonlähde, ja tarvitaan jotakin kovaa ja jäistä, kiteiden leijailu ilmassa. Kokoelman pohjavire onkin yhtä aikaa toiveikas ja pettynyt, yhtä aikaa kriittinen ja rakastava.

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajanakin toimiva Laihinen näyttää, mihin kaikkeen aforismi ulottuu ja millä tavoin aforismin ja runon rajat liukuvat ja liikkuvat. Laihisen kieli on nautittavaa: notkeaa, yllätyksellistä, vilkkaasti liikkeessä, kaunistelematonta mutta kaunista, omintakeisesti sanoja koostavaa.

Runojen asettelu nostaa esille myös typografian runon osana. Rivien asettelulla ja välimerkkileikillä tehdään eroa myös perinteiseen aforismikokoelmaan, joka on, määritelmän mukaisesti, proosaa. Halokehrissä kiteitä lennähtelee, laskeutuu sivuille.

Pohjimmiltaan Halokehrät on ankaran yhteiskuntakriittinen kokoelma. Ihmisen osa ja paikka maailmassa nähdään paljolti luonnollisista muodoista vieraantuneena. Ratkaisuja on vaikea löytää kun leluyhteiskunnassa / karamelliväreihin kastetut prinsessat ja peterpanit säilötään / aikuisuuteen. Nerokkaasti runo toteaa: Inhoan niitä kuvia, joita näen / tyttärieni muotoisista ikkunoista. Kuitenkin lapsuus – sen tuoreus ja pilaantumattomuus – on se kohta, jossa toivo asuu. Laihinen kirjoittaa: lapsi opettaa minulle, kun silmät laittaa kiinni / tämän auton kulkusuunta vaihtuu, ruskeasta / pölyisästä metallista / kimpoilee / kikatus / kikatus. Helinä irtoilee leijumaan.

Halokehrien maailma on laaja, kuin korkealla leijuvan kiteen perspektiivistä nähty. Runoon mahtuvat niin pitkänmatkanjuoksija kalaharissa, herra luther ja herra weber, hommaforumissa haukutut vihervasurihyysääjät kuin pikkutyttöjen prinsessaleikitkin. Ihmisen osa on nähdä oma kuvansa paljaaksi ajellussa orangissa, jota käytetään bordellissa seksiorjana. Ihmisen outous on ääretön, (epä)inhimillisen käyttäytymisen muodot loputtomat.

Laihinen luo kirjaansa tarpeellisia, virkistävänherättäviä uudissanoja saadakseen kuvattua maailman monenkirjavuutta. Toisinaan lauseiden yhteys toisiinsa on niin himmeä, että halo juuri ja juuri erottuu kaikessa valtavuudessaan.

Lukijan, aamukahvipöydässä uutismyrsky edessään, on pystyttävä säilyttämään elämisen mielekkyys löytämällä yhteydet asioitten välillä. Jokin pitää meidät koossa ja kiinni tässä maailmassa.

Halokehrät etsii taidokkaasti runoissaan tätä jotakin. Se etsii mieltä, syytä, toivon rautalankaa pitämään ilmiöitten yhteydet koossa; välistä lanka on melkein näkymättömän ohut.

                                                                                         Johanna Venho

Julkaistu Parnasson numerossa 6-7/2015

Samassa lehdessä Halokehrät-kirjaan viittaa myös Kari Hongisto artikkelissaan Kuin kaksi harjaa- vastakarvaan, joka käsittelee filosofian ja aforismin suhteita.

Aforismi ja paradoksi?

Paradoksaalisen hyvin toimivan aforismin toimintaperiaate.

Lähde: Tumblr

Onnistunut aforismi?

Onnistuneen aforismin tunnusmerkit? Kirjoittaja kykenee kertomaan aforisminsa ikkunasta jotakin 
lukijalle henkilökohtaisesti uutta ja merkityksellistä – tarjoilemaan ilman välimatkaa tuoretta ajattelua sanataiteessa – jotakin sellaista, joka vetoaa lukijan älyyn ja hänen esteettisiin mieltymyksiinsä. 

Aforismi on sanataiteeseen vangittua ajattelua.

Kuva-aforismi

© 2015 Marko Laihinen

Sunnuntaisuomalaisen tentissä

Tämä haastattelu julkaistiin 6.9.2015 julkaistiin Tentti-palstalla lehdissä, joissa ilmestyy yhteinen Sunnuntaisuomalainen -liite.

Toimittajana Laura Määttänen.

Millainen on hyvä aforismi Marko Laihinen?

Suomen aforismiyhdistys täytti keväällä kymmenen vuotta. Yhdistyksessä on satakunta varsinaista jäsentä, ja se muun muassa järjestää aforismikilpailuja ja valitsee vuoden parhaan aforismikirjan. Tammikuussa 2017 Kansalliskirjastossa avautuvaa aforisminäyttelyä valmistellaan jo nyt. Yhdistyksen puheenjohtajana toimii kirjailija ja nuorisotyöntekijä Marko Laihinen.

Miten aforismi tyylilajina voi?
Aforismi voi ihan hyvin. Sen kulta-aikaa oli etenkin Samuli Parosen, Erno Paasilinnan, Paavo Haavikon aika, mutta viime vuosina aforismi on löydetty uudelleen. Tiivis ilmaisumuoto tulee luultavasti entistä suositummaksi infoähkyn aikana. 
Aforismikilpailuihin tulee mukavan paljon vastauksia, ja niiden kautta löytyy uusia kirjoittajia. Syksyllä käynnistetään tiedeaforismikilpailu, ja Helsingin metroissa ja valotauluissa pyöriviä aforismeja aletaan hakea jo seitsemättä kertaa. 
Aforismi on perinteisesti ollut miesten laji, mutta nyt naiskirjoittajienkin määrä on lisääntynyt. Aforistiikan sisällä käydään aina keskustelua siitä, mikä on aforismi, ja se on hyvä. Minusta aforismi on sanataiteeseen vangittua ajattelua.

Millainen on hyvä aforismi?
Hannu Hirvonen on sanonut, että tiivis aforismi vuotaa joka suuntaan. Hyvä aforismi tarjoaa lukijalle ajatuksellisen pähkinän, valottaa jotain uutta ja lisää tietoisuutta ja ymmärrystä elämästä. Hyvä aforismi on sanataiteellinen sudoku. Siinä on monta tasoa, ja se avautuu kerroksittain, jää muljuamaan kahden totuuden väliin. Aforismi ei koskaan kerro koko totuutta vaan esimerkiksi kuudestoistasosan siitä.

Miten kiinnostuit aforismeista?
Vuonna 1995 kirjoitin omakustanteisen aforismikokoelman nuorena, vihaisena miehenä, mutta vasta sen jälkeen kiinnostuin niistä toden teolla. Luin lapsena Valittuja Paloja, joissa oli aforismeja ja sitaatteja, ja kiinnostukseni alkoi kai niistä.

Mitä aiheita aforismeissa yleensä käsitellään?
Yleisimmät aiheet ovat valta, yhteiskunta ja raha. Paljon kirjoitetaan myös ihmisyydestä ja elämästä ylipäänsä. Sukupuolten välisiin eroihin liittyvät aforismit ovat vähentyneet. Aforismin voi kirjoittaa mistä aiheesta tahansa, ja aforismeissa käytetään toisinaan symbolista kieltä. Suomalaisille aforismeille tyypillistä on hyvin lyhyen ilmaisun ihanne, ja ehkä suomalainen kansanluonnekin näkyy niissä jotenkin.

Miten paljon aforismikirjallisuutta ilmestyy?
– Vuosittain ilmestyy parikymmentä aforismikirjaa, ja osa niistä on omakustanteita, joita ei toisinaan ole toimitettu kovin hyvin. Se on harmi. Jonkin verran ilmestyy myös kirjoja, joita voi lukea sekä aforismikirjana että runokirjana. Rajanveto ei toisinaan ole kovin selkeää. Aforismeissa on aina faktaa mukana, mutta runoudessa sitä vaatimusta ei ole. Aforismeja julkaistaan myös internetissä mutta ei kovin paljon.

Mitä aforismien kirjoittaminen vaatii?
Sitä pystyy opiskelemaan, ja siihen pääsee nopeasti sisälle. Kannattaa kuitenkin olla todella varovainen, sillä tämä tie on loputon. Alussa kannattaa lukea aforismikirjoja ja kasvattaa sitä kautta kykyä aforistiseen ajatteluun. Aforismin kirjoittaminen on asioiden pureksimista ja oman suhteen jäsentämistä ympäröivään yhteiskuntaan. Ajatuksellista painokkuutta on oltava, ja huumori on tärkeässä roolissa, etenkin ironia ja sarkasmi. Perinteiselle aforismille on keksitty erilaisia muotomääritelmiä: aforismi on tiivis ja ajatuksellisesti proosalause, joka alkaa isolla kirjaimella ja päättyy pisteeseen. Kyse on kuitenkin kaunokirjallisuudesta ja luovasta kirjoittamisesta, joten vaarana on, että tiukat muotovaatimukset eivät toimi vaan alkavat vaikuttaa sisältöön.

Minkä aforismin haluaisit nostaa esiin juuri nyt?
– Tämä on omani: lapset ovat toinen iho maailmaa vasten. Lapset tarjoavat syviä, positiivisia tunteita, mutta on tuskallista katsoa tulevaisuutta omien lasten muotoisten ikkunoiden kautta.

Karjalainen -lehdessä.