perjantai 18. joulukuuta 2020

Yksinäisyys on epäterveellistä ja helvettiä


Vaikka uutiset kertovat, että koronarokotteet ovat tulossa ja keväällä kaikki on jo ehkä aurinkoisella tolalla, niin monella on edessään yksinäisiä kuukausia. Ilman koronaakin yksinäisyys ei katso ikää eikä sosiaaliluokkaa. Vankilamaisen yksinäinen voi olla pikkulapsi, nuori, koululainen, aikuinen, isovanhempi, vanhus, sinkku, perheessä oleva, eri tavoin sairaat ja niin edelleen. 

Professori Peter Strang on todennut, ettei ihmisen kuulu olla yksin. (HS 26.11.) Hän on Ruotsissa saattohoidon ykkösasiantuntijoita ja kuolevien kanssa toimiessaan on perehtynyt aiheeseen. Pitkään jatkuvana yksinäisyys on erittäin haitallista niin psyykkisesti kuin fyysisesti. Se vaikuttaa mm. stressihormoneihin, aivoihin, sydämeen, verisuoniin, immuunipuolustukseen ja tietenkin mielialaan. Tutkimusten mukaan tahaton yksinäisyys vastaa vaikutuksiltaan 15 tupakan polttamista päivittäin.


Miksi näin rajut vaikutukset? Esivanhempamme ovat säilyneet hengissä vain, koska ovat eläneet yhteisönä. Mukautuvaiset aivomme ovat oppineet ajan saatossa palkitsemaan sosiaalisuudesta ja ryhmään kuulumisesta ja samalla antamaan varoitusta yksin jäämisen uhasta. Stressin "tehtävä" on aiheuttaa ahdistusta, joka helpottaa, kun ihminen palaa yhteisöön. Nykyään yksinäisyys ei enää tarkoita meille välitöntä hengenlähdön uhkaa, mutta laumanisäkkään kroppamme toimii kuten ennenkin.


Samaa evoluutioperustaa tuo esille Markus J. Rantala kirjassaan Masennuksen biologia. Yksinäisyys on yksi kahdestatoista tekijästä, joka voi laukaista masennuksen. Evoluutiohistoriassamme ihmistä uhkasivat pedot ja lajitoverit, joten sen takia edelleen yksinäisen aivot ovat jatkuvasti varuillaan eli mantelitumake on aktivoitunut. Jos yksinäisyyden aiheuttama stressireaktio jatkuu pitkään, se johtaa neuroinflammaatioon, aivojen tulehdustilaan, ja siten patologiseen masennustilaan. Se taas laskee itsetuntoa, aiheuttaa uupumusta, apatiaa ja saa henkilön vetäytymään muista ihmisistä, jolloin viheliäinen noidankehä vain syvenee. 


Suomessa yksinäisyys lisääntyy ja masennus lisääntyy - itse näen tässä yhden aivan selvän käsikynkän. Yksinasuvia on 1,2 miljoonaa. Tämä on mielestäni paljon suurempi ja ratkaisumalleja odottava ongelma kuin vielä ymmärretäänkään. 


Strang antaa neuvoja, mitä tehdä. Vaikka vaikeaa se onkin, yksinäisen pitää itse ottaa ensimmäiset askeleet kohti seuraa: soittaa, jutella ja vaikka pyytää kaveri kävelylle. Ja kannattaa keskittyä ihmisiin, joiden kanssa jakaa kiinnostuksen kohteita ja joista tykkää. Vaikka korona nyt rajoittaa, niin uudet jutut ja harrastukset auttavat löytämään sosiaalisia suhteita. 


Toki ei-yksinäisten kannattaa myös miettiä, mitä voisi tehdä. Esimerkiksi ilmaisia videopuheluja voi ottaa helposti ja lyhyetkin aidot tapaamiset turvavälin takaa ovat tärkeitä. Molemmille osapuolille.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on tehnyt paluun etsivän nuorisotyön pariin 



Kolumni on alunperin julkaistu Laitilan Sanomissa 18.12.2020

keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Maestro Markus ja Fiktio Fakta Tanssin pyörteissä!

Järjestyksessään toinen lasten kuvakirjamme on tullut painosta, hii-uli-hei! 

Jos haluaa varman päälle pelata, niin jouluksi kirjaa ehtii hyvin saamaan vielä tekijöiltä itseltään 20 euron hintaan. Tilata voi myös kuvittaja-Elinan Mantelina-pajalta, Booky.fi sekä Kirjavälityksestä. Kirjastoihin ja kirjakauppoihin tulon päällä.


Tässä tarinassa Maestro ja Fiktio saapuvat Kakrumäen päiväkotiin keikalle. Tarkoituksena on esitellä lapsille ja aikuisille suomalaisten eri aikakausina harrastamia tansseja sekä niihin liittyviä mielenkiintoisia seikkoja ja soittimia. Kirja on sananmukaisesti täynnä faktaa ja fiktiota.


Teoksen kekseliäästä ja taidokkaasta kuvituksesta on vastannut tälläkin kertaa Elina Jasu. Monet kirjan kuvat ovat vaatineet häneltä runsaasti taustatutkimusta sekä pikkutarkkaa piirroskättä.
Kirjan taitosta ja ilmeestä on vastannut graafikko Jari Nieminen.


Koronaepidemia aiheutti sen, että tietyt suunnitellut tanssivideot toteutamme tuonnempana. Kirja tarjoaa jonkin verran opeteltavaa sisältöä kuten kilvoitteluun soveltuvan Tikkuristi-tanssin. Edelliseen Kansanmusiikin kyydissä! -kirjaan tekemiämme Maestro ja Fiktio -videoita on ansiokkaasti hyödynnetty mm. kansanmusiikin opetustarkoituksiin. 


Se, että tarina on sijoitettu päiväkotiin, ei ole aivan sattumaa. Vuodesta 2014 olemme Markus Rantasen kanssa tehneet lähemmäs 600 Maestro ja Fiktio -keikkaa enimmäkseen Lounais-Suomen päiväkodeissa ja alakouluissa. Tarkkasilmäinen lukija saattaakin löytää päiväkodeista yleistuttuja yksityiskohtia.
Eräs tähän kirjaan luotu sympaattinen hahmo on Päikkäripappa Pentti. Hänenkin puheillaan on oma totuuspohjansa, sillä niihin on taltioitu juttuja, joita olemme kuulleet senioreille suunnattujen esitysten yhteydessä.



Iltamilla ja tanssilavakulttuurilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys suomalaisuudessa. Jahka korona on voitettu kanta, tanssit jatkuvat taas. Kuvassa tunnelmallisen kesäillan tanssimusiikista vastaamassa Mauno Käki & Eiliset munkit.



Takakannesta vielä lisäesittelyt muine tietoineen.


Ja kuten monella muullakin, Fiktiolla oli ensialkuun melko vahvaa kielteistä ennakkoasennetta kansantansseja kohtaan. Mutta kyllä se siitä taittui aurinkoiselle puolelle!



P.S. 
Puukenkki Kustannuksen muut julkaistut teokset löytyvät täältä.
Ensimmäistä kuvakirjaamme Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin pyörteissä on myös saatavilla. Sisällön esittely täältä.



perjantai 6. marraskuuta 2020

Laitilasta kuoriutui maankuulu kanapitäjä

Markus Rantasen Prenttelin Hessu -kirjassa oli pelimanniasioiden ohessa mielenkiintoinen yksityiskohta. Historiikkien mukaan Laitilan kanatalous olisi saanut sankarillisen lähtölaukauksensa siitä, kun vuonna 1904 kirkonkylässä asunut värjäri Josef Leivo oli käynyt kananhoitokursseilla Köyliössä. Itse ehätin siitä paikasta jo ehdottamaan patsasta Leivolle ja vaurautta luoneelle miljoonien munien laitilalaiselle kanataloudelle! 

(Laitilan Sanomat 6.11.2020)

Eikä maine entinen suinkaan ole mennyttä – tänäkin päivänä kanat ja munat näyttelevät erittäin merkittävää roolia Laitilalle ja laitilalaisille. Äskettäin Munax Oy tiedotti peräti 480 000 kanan yksiköstään Mynämäkeen ja myös Kieku aikoo rakentaa saman suuruusluokan yhteiskanalan Säkylään. Mutta miten se munabisnes on ne kananvarpaiset alkuaskeleensa juuri tälle paikkakunnalle ottanut?

Vaski-kirjastosta löytyy digitaalisenakin ytimekäs ja kieltämättä hieman rehvakaskin teos: Laitilan munanmyyntiosuuskunta I.L. 1914-1939 – 25 vuotta paikallista kananmunakauppaa. 

Sen alussa todetaan, että kanoja laitilalaisilla on ollut iät ja ajat. Ei ole siis tarkkaa tietoa, kumpi on ollut ensin, muna vai laitilalainen. 


Ja kirjanen selvittää, että rahatuloja tuoneen kananhoidon uranuurtajana pidetään edellä mainittua Leivoa. Hän oli Köyliön kursseiltaan tuonut mukanaan myös ruskeita Leghorn-kanoja, joita vallankumouksellisen hyviä rotukanoja alkoi ahkerasti munittaa ja kauppa kävi. Miehen innostus kananhoitoon ja varsinkin hyvät tulokset silloisissa oloissa ja ruokinnalla alkoivat tietenkin kiinnostaa naapureita kirkonkylässä, josta toiminta alkoi levitä sivukyliinkin. 

Rehellinen naapurikateus on aina ollut hyvää polttoainetta omalle yritteliäisyydelle - laitilalaista kuivakkaankitsasta perusnuukuutta unohtamatta.


Kun munatuotanto nousi niin suureksi, ettei oman pitäjän markkinat enää vetäneet, heräsi ajatus yhtymästä, joka huolehtisi munien yhteismyynnistä suurempiin kulutuskeskuksiin.

Kirjan mukaan pyhäiltoina kirkonkylän kananhoitajilla oli tapana kokoontua Leivon luokse, jossa kaikki kananhoitoa ja myyntiä koskevat asiat pohdittiin.

Täten monien kokouskotkotusten jälkeen 20.4.1913 ehkäpä karvalakkeja heiteltiin ilmaan taputusten ja jihuu!-huutojen saattelemina: tuolloin saatiin perustetuksi suurin odotuksin Laitilan munanmyyntiosuuskunta.

 

Voiton kautta vaikeuksien puolelle

No ei ollut näemmä helppoa munanmyyntiosuuskunnan alkutaipaleet. Jäsenmäärä oli aluksi 14, munien vastaanoton järjestäminen oli työlästä, liiketoiminta pientä ja hinta alhainen. Kananhoitajat saivat munista vain 5 penniä kappaleelta. Hevoskuljetukset Turkuun tai Raumalle tekivät rahtikustannukset kovin kalliiksi. 


Samoihin aikoihin alkoi ilmestyä myös (kuvailun perusteella mafioso-tyyppisiä) yksityisiä munanostajia ja osuuskunnalle tuli vaikeuksia aggressiivisen hintakilpailun takia. Siihen lisukkeeksi alkoi vielä ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut "kulashikausi", joka häiritsi erityisesti munanmyyntiosuuskuntaa. Täten kokkeli oli valmis: osuuskunta lopetettiin toistaiseksi heinäkuussa 1915.

 

Uusi yritys munittaa laadukasta tulosta

Yksityiset munakauppiaat yrittivät toden teolla nujertaa osuuskunnan pois päiviltä. Mutta kananhoitajien sitkeyden ansiosta toiminta alkoi 17.1.1920 käytännössä uudelleen. Merkitystä oli silläkin, että Kodjalan kananhoitajat liittyivät tähän osuuskuntaan eivätkä perustaneetkaan omaa.

Nyt liiketoiminta alkoi kasvaa nopeasti. Munien vastaanottopaikkoja oli pitäjän eri kulmilla. Rahtaaminen markkinapaikoille halpeni autoliikenteen kehittymisen ja Uudenkaupungin rautatien myötä.


Heinäkuussa 1924 osuuskunta muutti omaan toimitaloon - hulppea rakennus sijaitsi nykyisen Kirkkokodin paikalla. Tällä vuosikymmenellä se Laitilan maankuulu maine kanapitäjänä syntyi.

Kananmunien hinnoissa oli alkuvuosien mittaan suuria vaihteluita. Sodan jälkeen munista maksettiin satumaisen korkeita hintoja, mikä tietenkin innosti uusia kanalayrittäjiä mukaan. Myöhemmin hinnat normaalisoituivat kasvaneen tarjonnan myötä.



Munien hyvän laadun suhteen iso askel tapahtui, kun käytäntöön otettiin valotarkastus. Osuuskunta harjoitti myös kaurojen, näkinkuorien ja kalajauhojen kauppaa jäsenilleen. Kanoja ja toimintaa jalostettiin koko ajan paremmaksi ja tehokkaammaksi. Kananpoikien haudonnassa siirryttiin konehaudontaan. Myöskin kananhoidollisella neuvontatyöllä lienee ollut rikastava vaikutus - siitä saatiin apua mm. poikaskasvatusta vaivanneiden tautien hoidossa. 


Kirjan mukaan parhaimmillaan Laitilassa oli kyliä, jossa melkein joka talossa oli kanala. Ymmärrettävää, koska sen perustaminen ei ollut kallista eikä hoito ei vaatinut suuria työpanoksia. Ehkei liene kaukana todesta sekään vanha juttu, että joskus olisi Laitilan kunnasta saanut köyhäin sosiaaliapuna muutaman kanan.


Vuonna 1938 lopulla osuuskunnalla oli munia tuovia jäseniä jo hulppeasti 486. 

Laitilan munanmyyntiosuuskunta, tuo paikallisen kanatalouden merkittävä taustavoima lopetettiin vuonna 1959. Tuolloin siitä voiton veivät yksiköiden suureneminen, Vientikunta Munan suoran keräilyn järjestäminen sekä kauppaliikkeiden oma vastaanotto. 

Aiheeseen liittyen Poukan talolta löytyy pysyvä ja suositeltava Pali muni -näyttely.  

 

 

Lähteet: Laitilan munanmyyntiosuuskunta I.L. 1914-1939 – 25 vuotta paikallista kananmunakauppaa, Jukka Vehmas ja Kari Alifrosti: Laitila 1900-luvulla, Markus Rantanen: Prenttelin Hessu - värikkään kansanviulistin tarina ja laulut.


Juttu on alunperin julkaistu 6.11.2020 Laitilan Sanomain 95-vuotisjulkaisussa, jonka teemana oli Juuret.




perjantai 25. syyskuuta 2020

No hitto miks ei


On aina mukavaa löytää jokin ilmiö, jota ei oikein ymmärrä. Tunnetusti Pohjoismaissa sukupuolten välinen aito tasa-arvo on muuhun maailmaan verrattuna huipputasoa. Se näkyy erinomaisesti siinä, että täällä on kenen tahansa mahdollista opiskella mitä alaa tahansa, jos vain innostusta löytyy ja päänupissa riittää kapasiteettia. Ei edes raha ratko unelmia.


Valinta on erittäin vapaa: mieskätilöitä on ja putkiasentajina naisia. Mutta, erityisesti Suomessa jako miesten ja naisten ammatteihin on yhä erittäin voimakasta. Tutkijoiden mukaan juuri mikään ei ole muuttunut 1980-luvulta. Suurimmat opiskelualat ovat hämmästyttävän sukupuolittuneita: vuonna 2016 terveys- ja hyvinvointialalla naiset voittivat prosentit 82–18, mutta tietojenkäsittely ja tietoliikenne meni miehille 85–15. Kasvatusala naisille 78–22, tekniikka miehille 81–19. Miksi tämä nyt näin menee? Ketä pitäisi kivittää tai pakkosivistää, että tasaisempi jakaantuminen toteutuisi?


Osa uskoo, että ohjurina on sukupuolten evoluutio ja erilainen biologia, joiden vaikutusvalta näyttäytyy tässä ajassa tällä tavoin jalostuneena: muijat hoivaa, äijät hoitaa tekniikan. Osa taas lyttää heti tällaiset evoluutiobiologiaan ja hormooneihin vetoavat selitykset, koska ne naarmuttavat idealistisia ihmiskäsityksiä. 


No ovatko lasten isät ja äidit sitten niin vanhoillistisia pällejä, että jatkavat muutosvastaisesti perinteitä kasvatuksen kautta? Se on tiedossa, että varsinkin korkeakoulutettujen vanhempien lapset jatkavat monesti samalla alalla. Tuttuus vaikuttaa muidenkin valintoihin, kun tietoa muusta ei oikein ole. Joka tapauksessa tässä on kelpo puheenaihe kotosalle: vanhemmat kertokaa miksi valitsitte tai päädyitte nykyisiin töihinne.


Entä kuinka paljon osasyytä on päiväkotien ja opettajien suunnassa - ovatko opot kuinka ratkaisevia uravalintoja esitellessään?  


Miten paljon stereotypiat, sukupuoliroolit ja puhtaat mielikuvat vaikuttavat nuorten ammattipohdintoihin - kaveripiirillä on iso merkitys, ryhmäpaine pulputtaa tienviittoja. Kuinka vapaita ne vapaat valinnat loppujen lopuksi edes ovat?


Ehkä paras löytämäni uusi selitys tähän mennessä on, että hyvän sosiaaliturvan maissa varsinkin naiset voivat valita vapaammin opintoalansa mielenkiintonsa mukaan, koska heidän ei tarvitse painottaa toimeentulon merkitystä. Valitaan se, mikä kiinnostaa eniten. Tästä toki päästään oikeastaan ympyränä ihmettelyn alkuun: miksi sitten naisia kiinnostaa hoiva-alan työt eniten, ja miksi miehille näyttää se tekniikka nappaavan parhaiten? Mistä syntyy se kutsumustöiden kutsumus, mistä kasvaa intohimotyön intohimo? En osaa sanoa.


Loppujen lopuksi, pitäisikö naisten edes opiskella enemmän teknisiä aloja ja miesten hoiva-alan ammatteja, mitä hyötyä? Tutkijoiden mukaan erilaisuus monipuolistaisi ja toisi parempia lopputuloksia. Raha ja valtakin jakaantuisivat nykyistä tasaisemmin.  Naisilla varsinkin olisi opiskeluvalintojen kautta mahdollisuus kasvattaa sitä kuuluisaa euroaan: kas hoitajaksi vaiko ICT-alalle digitalisaation pariin?

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja pohtii uusia uria itsekin


Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 25.9.2020




 

maanantai 10. elokuuta 2020

Jonna Heinonen: Tunne syöminen [Minerva 2018]


Sinänsä on tietenkin ihmeellistä, että syömiseen ja ruokaan liittyy monenlaisia ongelmia. Kyseessä kun pitäisi olla äärimmäisen luonnollinen juttu. Periaatteessa asiat ovatkin hyvin yksinkertaisia - jos on ylipainoa, syö vähemmän mitä kulutat, niin laihdut - mutta ruokailuun ja liikkumiseen liittyvien uusien tapojen käytännön toteutus ja juurruttaminen saattaa olla uskomattoman vaikeaa.

Jonna Heinonen on ravitsemustieteilijä ja valmentaja-kouluttaja, joka on erikoistunut syömisen psykologiaan. Tämä oli pääsyy, miksi itse kiinnostuin tästä kirjasta ja hankin sen. Tavoitteena tietää juurisyitä, miksi ihminen esimerkiksi syö ahdistukseensa, miksei onnistu laihdutusprojekteissaan ja sitten ahdistuu lisää ja synnyttää noidankehän, josta palkkiona mm. läskiä ja masentunut meininki.

Moni myös kompensoi oman elämänsä kaaosta syömisellä, koska se tuntuu olevan hallittavissa oleva asia. Se tuo turvaa ja saattaa olla tehokas keino hallita ahdistusta, mutta johtaa helposti suurempiin syömisen ongelmiin.

Kirjan psykologinen tausta pohjautuu mm. hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT), mikä on itselleni ennalta tuttua Arto Pietikäisen kirjoista ja logoterapiasta. Psykologinen joustavuus ja itsesäätelytaidot on nykyihmiselle valttia.

Ei ole hedelmällistä jäädä murehtimaan tapahtuneita, vaan tärkeämpää on hyväksyä tilanne, pohtia, miten itse voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa tällä hetkellä, ja suunnata katse tulevaisuuteen. Omistautuminen puolestaan tarkoittaa omistautumista omien arvojen mukaiseen elämään.

Kirjassa on paljon mielenkiintoista tutkittua tietoa ja paljon käytännöllisiä harjoituksia. Niistä on hyötyä hyötyä myös syömisaiheen ulkopuolelle. Esimerkiksi tunteiden tunnistaminen ja niiden käsittely on ensiarvoisen tärkeää psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin kannalta. Kirja lukiessa itse yhdistelin, että esimerkiksi ahdistukseen voida syödä nopeaa mielihyvää tuottavaa sokeri&rasvakamaa, ja kyseessä on samanlainen "pellit kiinni" ilmiöt kuin osa tekee sitten alkoholin avulla. Hoidetaan oireita, eikä mennä juurisyihin, todellisiin henkilökohtaisiin tarpeisiin,  jolloin ongelmat voivat poistua käsittelyn jälkeen kokonaan ja lopullisesti. Oleellinen neuvo on myös pyytää apua asiaa tuntevalta. Suomalaiseen mentaliteettiin kun yhä kuuluu paikoin liikaa se yksin yrittäminen.


Syömisen monipuolisuutta ja samalla monimutkaisuutta kuvaa hyvin mm. Heinosen esittelemät nälän lajit. Näitä ovat silmän nälkä, suun nälkä, nenän nälkä, vatsan nälkä, solujen nälkä, mielen nälkä sekätunnesyöminen jota kutsutaan myös sydämen näläksi. Näistä löytyy helposti ne alueet, mitkä itse kullakin yksilöllä on etusijalla.

Kirjan loppupuolella esitetään hyvin pätevästi, miten tehdään pysyviä muutoksia. Väkisin ja pakottamalla ei seuraa hyvää ja kestävää tulemaa. Itsesäätelytaitoja ts. itsekuria voi treenata, se on kuin lihas, joka tosin myös väsyy käytettäessä. Sitä on käytettävä harkiten.

Tapojen kehä menee Ärsyke - Reaktio - Teko/Tapa – Palkinto. Ärsykkeitä ei voi välttää, reaktiot tulevat lähestulkoon automaattisesti, aivot päättävät palkinnon, joten teot ovat se alue, johon ihminen itse voi käytännössä vaikuttaa. Muutosprosessit menevät että ajattelemalla alkuun, tekemällä toteutuu. Kirjan tapojen juurrutus oli samassa linjassa James Clearin kokoaminen oppien kanssa.

Jonna Heinosen kirja on hyvinkin suositeltava, lempeän jämäkkä kirja - oman syömisen ja siihen liittyvien tapojen ja tottumusten myötä on luontevaa ja hauskaakin lisätä omaa itsetuntemustaan ja arvostustaan. Pelkästään herkuttelun jalon taidon oppimisen vuoksi kirja kannattaa lukea. Kohti aktiivista elämäntapaa ja intuitiivista syömistä!


tiistai 14. heinäkuuta 2020

Draamankaarteita

Itselleni ja monelle muullekin ovat lähiaikoina tulleet tutuiksi Guillaume "Moukka" DebaillyMarina Loiseau ja Raymond Sisteron. He ovat roolihahmoja ranskalaisessa televisiosarjassa Le Bureau – Vakoojaverkosto. Kaikki kaudet ovat katsottavissa Yle Areenasta, joten tässä tapauksessa saa halutessaan laadukasta vastinetta yleverolleen.
Sarja pyrkii realistisesti kuvaamaan Ranskan tiedustelupalvelun DGSE:n vakoojatoimintaa. 

Tapahtumat ja paikat ovat samoja kuin oikeassakin elämässä - sarjaa seuratessa on kiinnittänyt huomiota uutisiin mm. Iranin ydinlaitosten ongelmista ja Syyrian valtataisteluista. 
Käsikirjoittajat ja näyttelijät ovat tehneet pikkutarkkaa taustatutkimusta ja haastatelleet entisiä vakooja-agentteja. Niin uskottavaa jälkeä on syntynyt, että Supostakin löytyy tämän hittisarjan suuria faneja.

Toimivan draaman edellytys on nimenomaan uskottavuuden illuusion luominen - on kyse romaanista, teatterista tai tv-sarjasta.  Katsoja toki tietää, että fiktiosta on kyse, mutta kun homma toimii, niin silloin tulemme vedetyiksi tarinan kyytiin ja kiinnymme oudon tutuntuntuisiin henkilöhahmoihin. Eläydymme mukaan ja tunteet ovat päämagneetti: välitämme tarinan henkilöistä ja siitä, miten heille käy. 

Ja mitä hankalammat ahdingot, sen helpottavampaa on, kun henkilö lopulta pääsee pälkähästä; toki monen umpikujaisen mutkan kautta. Sitäpä se oikeakin elämä - muutospaineita syntyy kun asiat eivät menekään kuin on odotettu, ja joudumme etsimään uusia, toimivampia ratkaisumalleja.

Miksi ihminen sitten oudolla tavalla nauttii siitä, että tulee vedetyksi mukaan jonnekin ISIS:in vankiloihin tai piinaaviin Venäjän FSB:n valheenpaljastuskuulusteluihin?

Kyse on homo sapiensin pakettiin kuuluvista tarpeista. Yleisesti tuttuja ovat ruoka, suoja, turva, yhteenkuuluvuus, arvostus ja sitä rataa. Mutta vähemmän puhutaan edellisten kanssa ristiriitaisista tarpeista, jotka kuitenkin löytyvät eri pitoisuuksina meistä jokaisesta: janoamme myös seikkailua, salaperäisyyttä, yllätyksiä, vaaraa, uutuuksia, särmää, intohimoa. Jos oikeassa elämässä ei pysty tai ei uskalla näille puolilleen etsiä tyydytystä, voi taidolla tehdyn draaman kautta niitä kokea ja elää läpi.

Simppelisti määriteltynä tarve on tunne siitä, että elämästä jotakin puuttuu. Omia ja lähipiirin tarpeita voi kuulostella esille vanhan sanonnan avulla; siit puhe mist puute.

Kirjoittaja asuu Turussa ja odottelee mustikoiden kypsymistä

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 14.7.2020

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Rahapelien rosvoluonteesta

Julkaistu Laitilan Sanomissa 9.6.2020

Joskus äiten nostamana näpsäytin Laitilan linja-autoasemalla 50 pennin pajatsosta keskeltä sisään ja sain kilisevän päävoiton. Muistan tapahtuman yhä elävästi, vaikka siitä on 45 vuotta aikaa. Kas juuri näin toimii riippuvuuksille alttiit aivot.

Aivan juniorina opin pelaamaan pelikorteilla venttiä ja sököä pikkurahasta. Sitten klassista hedelmäpeliä, toki lottoa ja 1X2-vakiota. Myöhemmin Veikkauksen vedonlyöntejä. Kaikista rahapeleistä olen jäänyt tappiolle. Tarkkaa kokonaissummaa en tiedä, mutta arvioisin, että vuosien saldo on miinuksella joitakin tuhansia euroja. Myöhemmällä iällä olen sentään tajunnut omaa pölhöisyyttä ja vähentänyt pelaamistani rutkasti. Joskus johonkin.
Kaikki rahapelisysteemit menevät niin, että jos pelaat säännöllisesti, niin pitkässä juoksussa häviät rahojasi lähes varmasti. Pahasti riippuvaisella menee omat ja lainatut. Onnetar kun on aina istutettu pelijärjestäjän puolelle. Ammattimaiset urheiluvedonlyöjät ovat oma lukunsa.

Loton päävoiton todennäköisyys on noin 0,000005 prosenttia. Minkä hahmottaa siten, että Laitilan ja Uudenkaupungin välinen matka laitettaisiin millimetripaperille. Loton arvonta osoittaa yhden tietyn millin pätkän, ja Laitilasta lähtevä tyyppi sattuu valitsemaan juuri sen saman millimetrin. Lottolappu on lähinnä kallis pääsylippu haaveiluun – rahaa ja varakkuutta saa hieman varmemmin tylsästi opiskelemalla, säästäväisyydellä ja töitä tekemällä. 
Nyt korona-aikaan peliautomaattirivit ovat laput kuvaruuduilla mykkinä. Toivon mukaan moni on saanut sen myötä terveellistä etäisyyttä pelihimoihinsa ja päättänyt luoda itselleen uudet tavat. 

Pelikoneiden suunnittelussa on käytetty kylmää psykologista tietoa, jotta pelaaminen ja panostus lisääntyisi. Isot voitot silloin tällöin aiheuttavat suurimmat dopamiinitulvat ja kiihdyttävät pelaamisen tavan syntymistä. Automaatteihin on ohjelmoitu "melkein voittoja" ja "jäi yhden päähän", jotka saavat laittamaan lisää rahaa koneeseen. Jossain Kulta-Jaskassa on luola-ajan aivojamme kiehtovia käänteitä - äänekkäät ja välkkyvät ilmaiskierrokset, koira, joka ilmestyessään tuo jokerit peliin. Talismaanissa sateenkaari avaa suurivoittoisen ruletinpyöräytyksen - kaikki luotu vain siksi, että aivomme palkkio- ja mielihyväsysteemi nalkkaisi eri keinoin yhä tiukemmin kiinni. 

Toki joskus joku voittaa miljoonia, mutta viime kädessä Veikkaus on tehnyt voittoa valtavasti. Vaikka Suomessa voittovaroja käytetään ns. hyviin tarkoituksiin, se on silti moraalisesti erittäin arveluttavaa rahankeruuta. Lisäveroa peliriippuvaisilta. Parempi olisi, että pelaaminen keskitettäisiin tiukasti valvottuihin paikkoihin. 

Mitkä ovat juurisyitä rahalla pelaamiselle ja muille riippuvuuksille? Geneettisen alttiuden lisäksi se, että elämä on tylsää, kaivataan hetken huvia ja jännitystä: nopeaa ja varmaa mielihyvää. Syvemmällä tasolla todellisuuspakoa – elämä saatetaan kokea tyhjäksi ja merkityksettömäksi, ja juuri silloin sitä yritetään täyttää epäterveellisillä ja köyhdyttävillä riippuvuuksilla. Ne antavat kierolla tavalla korvikkeenomaista olemisen syytä, sisältöä ja jopa turvallisuuden tunnetta. 

Osalle riippuvuudet ovat elinikäinen seuralainen ja pirullisimmissa tapauksissa sitä yksilön todellista omaa vastuuta on vaikea nähdä. Elintapamuutoksia saa tehdä, ja jos ei kokonaan pääse eroon, niin riippuvuudet kannattaa vaihtaa edes parempiin ja terveellisimpiin. Apuja on saatavilla.

Kirjoittaja asuu Turussa ja harrastaa jälkikäteisviisautta




perjantai 29. toukokuuta 2020

Kymmenestä metristä Lapsen Maailma -lehdessä


Lapsen Maailma on Lastensuojelun Keskusliiton kuukausijulkaisu.
Numerossa 4/2020 on Iiriksen kanssa yhdessä tekemästämme uimahyppykirjastamme Kymmenestä metristä versoutuva juttu, tekijöinä toimittaja Heidi Horila ja valokuvaaja Pasi Leino.

Kirjan voi ostaa vaikka Pienestä Kirjapuodista Naantalissa tai tilata Booky.fi hintaan 16:90 (ilmainen toimitus)



Klikkaamalla kuva suuremmaksi.



perjantai 24. huhtikuuta 2020

Härkämäen kotikoulun kuulumisia

Tämänhetkisen tiedon mukaan mukuloiden etäkoulutus jatkuu toukokuun puoleen väliin asti. Epäilys on, että koronavirus pitää opinahjojen ovet kiinni kesälomaan saakka. 
Noh, täällä on sujunut ihan hyvin. Frouva on jo aiemmin tehnyt etätöitä, joten hänellä ei sen suhteen ollut isoa kynnystä jäädä kotioloihin. Minulta taas ovat keikkatyöt toistaiseksi loppu, joten askellus etäapuopettajan rooliin oli peräti innokas. 

Puoliso sai yllättäen etäkoulumme rehtorin vakanssin, ja jo ensimmäisellä tunnilla olin rehtorin kansliassa kiivasluonteisessa puhuttelussa koskien uskonnonopetuksen sisältöjä. Pääsimme zarahustralaisuuteen ja aavikkokansain hihhulointeihin saakka. Myös siihen, etten jatkossa osallistu mitenkään mukulan uskonnonopetukseen. 

Rehtori hoitaa myös matematiikan oppiaineen. Minä kun olen se 70-luvun joukko-oppi -kokeilun lapsi – osaan toki piirtää rinkuloita kanien ja seeprojen ympärille, ja sanoa lonkalta heti, kuka tai mikä pallinaama ei kuulu joukkoon. Voi toki olla, että jotenkin hämärästi nämä matikkakeissit liittyvät myös siihen, että omalta osaamisalaltani ovat tältä keväältä työt jäähyllä ja vähävaraisuus ravistelee jo kolikoita taskusta.

Olen ollut hyvin luottavainen suomalaiseen opettajain osaamiseen. Sitä tämä etäkoulusysteemi on tähän mennessä edelleen vahvistanut. 
Samoin kun mukulalta kysyttiin, että mitä hän koulusta eniten kaipaa, niin ykkösvastaus kuului että ruokailua. Myös koulujen keittiöhenkilökuntaa olen aina arvostanut osaamisestaan. Etäkoulumme lounaskoekeittiömme on näemmä jäänyt hopealle. Markon Jytäkkä Silakkalaatikko on tähän mennessä parhaiten mennyt alas, mutta eikös silakkaloota nyt aina ole ollut koululaisten suursuosikkeja? 

Musiikissa piti katsoa kolmessa osassa Peppi Pitkätossun balettiversio. Eka pätkä katsottiin ja arvon oppilaan kanssa molemmat haukoteltiin naamat kramppiin. Se korkeakulttuurinen aikuisten raappahousuhyppely tuli kerralla selväksi. Sittemmin ollaan laulettu ja soiteltu muun muassa Jaakko kultaan uusia sanoituksia: "Turpiin saat sä multa, pium paum poum" yms.

Mutta on tässä hyviä puolia ollut. Poikkeusolojen takia on tullut oltua paljon keskenään tekemisissä, on ollut hauskaa ja merkityksellistä. Kiireet vähissä. Ehkäpä sellaiset inhimilliset perusjutut ovat kirkastuneet esille. Varmasti tämä jää aikalaisille sellaiseksi aina silloin tällöin muisteltavaksi sukupolvikokemukseksi – "Koronakevät 2020". 
Uskon myös, että Suomeen luodaan tämän epidemian pakottamana vahvat viruspuolustusvoimat. Vahingoista kun viisastutaan.

Mutta ei laitlalaiseen mielenlaatuun kasvatetulle nämä niukemmat olot kovin erikoisia ole; päinvastoin kotoisalta tuntuvat. Ei saa olla ihmisten kanssa tekemisissä: paremp onki ete koko aikka toiste nurkis hypät ja turhanpäiten trimpat! Ei voi matkustaa ulkomaille: mitä sitä kans joka paikkan täyty pakat! Ei voi käydä ravintoloissa: kyl ko yhrem pitopöörä antime kerra vuares syä, ni siin o iha riittäväste stää ravintola!

Kirjoittaja on Turussa henkilö, joka on kiinnostunut palkatusta työnteosta.

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.4.2020



perjantai 3. huhtikuuta 2020

Mulu - lapsi joka toi metsän takaisin

Huhtikuun alussa saapui painosta uusi lasten kuvakirja, jonka olen tehnyt yhdessä monipuolisen kuvittajan Elina Jasun kanssa. Kirjaa saa tilattua esimerkiksi Booky.fi -palvelusta hintaan 22:20€ (ilmainen postitus). Kovakantinen, 32 sivua. Myös meiltä tekijöiltä tätä saa hankittua.

Julkaisijana on iloisempien kirjojen puolesta toimiva Puukenkki Kustannus.
Myös sitä kautta kirjaa voi tilata: puukenkki (a) gmail.com (22€, sisältää postikulut)


Teos on omalla tavallaan ilmastomuutoskirja, ja se keskittyy todellisten ratkaisuiden ja realistisen toivon luomiseen metsittämisen kautta. Alkuperäistä ideaa tälle tarinalle ovat tarjonneet mm. St1:n pilottihanke ja kenialaisen, vuonna 2004 Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Wangari Maathain Green Belt -elämäntyö, johon kuului mm. miljoonien puiden istutus eroosiota vastaan.


Kirjan ensisijainen lukija- ja katseluryhmä ovat päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset, mutta alusta asti teosta on rakennettu ajatellen myös vanhempia. 
Elinan luomalla kuvakerronnalla on suuri rooli, ja itse pyrin saamaan tekstit ja draamankaaret mahdollisimman tiiviiksi. Aforistinen ytimekkyys jättää parhaimmillaan lukijalle enemmän sitä oman tulkinnan tilaa.




Itse tarina on sijoitettu tapahtumaan kuvitteellisessa paikassa, pienessä kylässä meren rannalla, mutta sisällöt ja inhimilliset tekijät ovat luonnollisesti siirrettävissä avohakkuineen ja istutustalkoineen myös Suomen kamaralle. 
Tässä kirjassa on – ei pelkästään Happy End – vaan useita hyviä ja onnea tuovia loppuratkaisuja. :-)

Kirjan takakansi:

 









Vapun tietämillä olivat pikkuflikat Raunistulassa leikkineet Mulun viitoittamalla tiellä ja metsittäneet ansiokkaasti leikkimökin edustaa. :-)

tiistai 18. helmikuuta 2020

Mutta näin nämä asiat koetaan

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 18.2.2020

Ihmiselle on tärkeää tulla hyväksytyksi ja kuulua johonkin laumaan, se on perustarpeitamme savannilta saakka. Ja kun olemme päässeet lauman turvaan, onkin kiire pyrkiä erottautumaan ja hakemaan statusta lauman arvoasteikossa. Koska mitä korkeammalla on, sen enemmän saa vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia. 

    Vahvistuva ilmiö ajassamme ovat vaihtoehtoiset totuudet. Niillä tarkoitushakuisesti hämärretään faktoja, riisutaan yleisiä ihmisarvoja ja ruokitaan valheilla karkeaa vastakkainasettelua. Suomenkin poliittiselta kentältä löytyy toisistaan elinvoimaa hinkkaavia blokkeja, kuten vihervassarit ja kansallismieliset, liberaalit ja konservatiivit jne. Vallan- ja ääntentavoitteluun ovat tulleet mukaan identiteetteihin liittyvät arvot. Ja niiden kautta kovasti toisistaan poikkeavat ideologiset todellisuuskäsitykset siitä, millainen on ihminen ja hyvä elämä, ja millaista tulevaisuutta Suomeen ja maailmaan tehtäisiin.

   Väliin pieni Joko tai -mielipidejumppa: mille puolelle peukutat: maalaiset/kaupunkilaiset? kasvis/liha? feministit/äijä-meininki? /ei-monikulttuurisuus/monikulttuurisuus? uskonto/tiede? laiskat/ahkerat? henkilöauto/julkiset? raittius/alkoholi? EU/ei-EU? suklaamunkki/kiinankaali?
Kas näin me ahkerat päällystämme palapeli-arvoilla identiteettiämme asia kerrallaan. Valinnat ja teot todistavat, keiden joukoissa seisotaan.

    Meihin laumanisäkkäisiin puree karismaattinen puhe ja yksinkertainen, samaa tehokkaasti jankuttava viestintä. Se vaikuttaa tunteiden kautta aivojen syvempiin osiin. On sitten kyse politiikasta, uskontokasvatuksesta tai Embo-vessapaperimainoksesta. 

    Tyytymättömyys omaan osaan, viha, vitutus ja ennakkoluulot ovat otollista maaperää, minne puheilla ja sanoilla voi pystyttää lähes mitä uskomushäkkyröitä tahansa. Tältä alkukantaiselta ajattelun vääristämiseltä ei pelasta korkea koulutuskaan, usein on jopa päin vastoin. Ja hoplaa, yhtäkkiä asiat tosiaankin ovat niin kuin ne koetaan. Silloin on turha kenenkään mussuttaa mitään tosiasioita, jotka uhkaavat tai eivät tue oman jengin uskomuksia. Samalla usein pöytään tuodaan niitä nopeita ratkaisumalleja: ulos maasta, linnaan, rahat pois, kuula kalloon, pakkolaki. 

    Ja voi Trump, Putin, Erdoğan ja Jeesus sentäs. Itse uskon, että apina-aivojemme evoluution sipulikerroksista johtuu se, että moni vaistomaisesti kaipaa sitä lauman alfa-apinaurosta johdattamaan paratiisimaisiin onnen aikoihin. Mikä varmaan tapahtuukin heti sen jälkeen, kun olemme ensin listineet kaikki vihollisemme! 

    Yhteinen vihollinen tunnetusti yhdistää eripuraisenkin väen. Suomessakin niitä yhteisiä vihollisia olisivat esimerkiksi ikärakenteiden rajut muutokset, elintapasairauksien vähentäminen sekä kansalaisten osaamisen ja oppimismotivaation kasvattaminen. Miksi ei?
    

Kirjoittaja asuu Turussa ja uskoo siihen, että tunne aivosi, tunnet itsesi. Ainakin entistä paremmin.

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

James Clear: Pura rutiinit atomeiksi



Menestys ei tarkoita tavoitetta, johon pyrkiä, tai maaliviivaa, jonka ylittää. Se on kehittymisen menetelmä ja hienosäätämisen loputon prosessi. Pysyvien tulosten salaisuus on, ettei koskaan lopeta parannusten tekemistä. – James Clear

Myönnetään, että tämä kirja on ollut itselleni erittäin innostava. Luin sen saman tien kahteen kertaan ja tein "päivityskirjoituksia". Kirjan aiheet, oivallukset ja menetelmät tarjoavat hyvää aineistoa vaikkapa luovan kirjoittamisen treeneihin. Asioiden tiedostamisen ja omakohtaisuuteen liittämisen jälkeen - uusien rutiinien noudattamisen jälkeen kirjan päälupaus pitää paikkaansa periaatteessa minkä tahansa asian kohdalla: Näin saat aikaan muutoksen, joka pysyy. On kyse sitten uudesta rutiinista kohti parempaa toistojen kautta, tai sitten huonosta rutiinista luopumisesta.

Omassa ex libriksessäni lukee: Asua muuttumisen vapaudessa, ja ei tämän bloginkaan nimi ole sattumalta Luonnostelua. Torsti Lehtinen joskus kauan sitten eräällä eksistenssifilosofia-kurssilla kysyi, mitä yhtä ominaisuutta ette itsestänne myisi mistään hinnasta? (Mitä sinä et myisi?)
Lyhyen pohdinnan jälkeen totesin, että muuttumisen vapautta.
Oma elämänfilosofiani pohjautuu vankasti siihen, että ihminen saa muuttua. Logoterapiaopintojen tuomaa ymmärrystä taas on ihmisen henkinen vapaus ja sen liikkumatila - omaa asennettaan voi aina ruuvata, jos ei enää muuta voi.
Eli eipä ihme, että itselleni ja monille muillekin on maistunut nämä Clearin tarjoamat oivallukset ja käytännön menetelmien esittelyt. Nettisivustoltaan on tullut sähköpostiin myös pätevää ja kiinnostavaa lisäinformaatiota.

Kaikki tavat palvelevat sinua jotenkin - siksi toistat niitä

Kirjan teoreettinen, kognitiivista ja käyttäyttymistiedettä yhdistelevä pohja on simppeli. Rutiiniemme peruskehä kulkee samaa kaavaa:
1. Ärsyke -> 2. Tarve -> 3. Reaktio -> 4. Palkinto

Kuinka sitten luodaan hyvä rutiini:
1. Tee siitä ilmeinen 2. Tee siitä houkutteleva 3. Tee siitä helppo 4. Tee siitä tyydyttävä

Kuinka päästä eroon huonosta rutiinista?
1. Tee siitä näkymätön 2. Tee siitä vastenmielinen 3. Tee siitä vaikea 4. Tee siitä epätyydyttävä

Kirja luonnollisesti tarjoaa näihin seikkaperäiset perustelut ja askelmerkit tietenkin samalla todeten, etteivät nämä neljä lakia eivät ole tyhjentävä keino muuttaa mitä tahansa inhimillistä käytöstä, mutta Clearin mukaan ovat melko lähellä sitä.

"Tuloksesi ovat osoitus aiemmista rutiineistasi. Nettovarallisuutesi on taloudellisten tottumustesi viiveellä tuleva mitta. Painosi on syömistapojesi viiveellä tuleva mitta. Tietämyksesi on opiskelutapojesi viiveellä tuleva mitta. Sotkusi ovat siivoustapojesi viiveellä tuleva mitta. Saat sen, mitä toistat."

Samalla logiikalla uusi, parempi rutiini alkaa tuottaa tulosta muutoksen vaadittavan ajan myötä. Kyse on toimivasta menetelmästä, ei tavoitteen toteuttamisesta.
Moni yrittää tehdä esimerkiksi vuoden alkuun elämänmuutosta, esimerkiksi laihduttaa läskiä tai vähentää suklaansyöntiä tai ryyppäämistään, mutta kun se ei näytä tuottavan mitään tulosta nopeasti, lyödään hanskat tiskiin ja uskotaan, ei pysty, juuei onnistu, en saa aikaan muutosta. Ja palataan samaan rutiinimaiseen käytökseen ehkä vielä entistä pahemmin.
Itse pidin myös Clearin kirjan evoluutioon perustuvista selityksistä mm. aivojemme toimintaperiaatteiden ja perustarpeidemme suhteen. Ne olivat hyvin samansuuntaisia Markus J. Rantalan kirjassaan esille tuomien näkemysten kanssa.

Uudet rutiinit perustuvat tiettyyn toistojen määrään, ennen kuin niistä tulee pysyvää tapaa.
Kuva selkiyttää hyvin mistä kysymys. Hyvin samankaltainen on osakesäästämisen puolelta Korkoa korolle -ilmiö.




Eräs kirjassa ollut käyttökelpoinen neuvo: jos vain välttelee houkutuksia, esimerkiksi tänään en osta 2,5 euron erikoiskahvia, se ei ole tyydyttävää. Ratkaisu on esimerkiksi, että avaa tilin, jonka nimeää jonkin isomman ja tärkeämmän tahtomuksensa mukaan, esimerkiksi "Päivä Tukholmassa -reissu". Aina kun tuo kahvi jää ostamatta, voi siirtää säästyneen rahan tuolle tilille, jolloin saa muutettua hetken nautinnosta kieltäytymisen ja toimettomuudenkin mielihyvää tuottavaksi. Ja matikkaa:
2,50€ x 7= 17,50 viikossa, 75/kk ja vuodessa 900€.
Samalla periaatteella toimii rutiinien vaikutus. Ja moni tapa muuttuu yllättävän nopeasti pienillä säädöillä ns. automaattiseksi, jolloin energiaa vapautuu muuhun.

Identiteetin muuttaminen on rutiinien muuttamisen Pohjantähti

Suurimpia, ellei suurin syy, miksi muutokset eivät etene ja toteudu, ovat omaan identiteettiin liittyvät uskomukset. Ne yksinkertaisesti estävät muutokset parempaan suuntaan. Ihminen torpedoi itse itseään, usein toki tietämättään:
"Minä olen tällainen enkä muuksi muutu", "En todellakaan ole aamuihminen", "Minulla ei ole matikkapäätä", "Olen ihan surkea tietokoneiden kanssa", "Olen vaan aina myöhässä", "Vihannekset ovat jänisten ruokaa", "sohva + punaviini + Netflix = aah!", jne. tuhansia muita versioita.

Clear toteaa kirjassaan, että "Monet kulkevat koko elämänsä kognitiivisessa horroksessa seuraten sokeasti sääntöjä, joita he identiteettiinsä liittävät. Kun olet toistanut itsellesi tiettyä tarinaa vuosien ajan, on helppo hakeutua samoihin vanhoihin henkisiin uriin ja hyväksyä ne tosiasioina. Ajan mittaan alat vastustaa tietynlaista toimintaa sillä perusteella, että se ei ole sinua. Sisäinen paine pakottaa sinut säilyttämään oman minäkuvasi ja käyttäytymään tavalla, joka on uskomustesi mukainen. Etsit minkä tahansa keinon, jotta voit välttää ristiriidan itsesi kanssa."

Oma identiteetti kannattaa päivittää säännöllisin väliajoin. Itsekin löysin opittuja asenteita sieltä 70-luvulta asti. Silloin niistä ehkä on ollut joissain tilanteissa hyötyä, nyt niillä ei ole ollut aikoihin enää mitään virkaa. Omien tarpeiden, asenteiden ja uskomusten muuttaminen on tietynlainen muuttumisen yleisavain, jonka myötä voi tapahtua niitä isoja ja nopeita kvanttimuutoksia. Näistäkin on itselläni omakohtaisia kokemuksia.
Clearin kirja tarjoaa perusteltuja selityksiä ja apuja näiden asioiden tiedostamiseen.
Suosittelen.

lauantai 18. tammikuuta 2020

Vihreän ja punaisen kortin systeemi

Olen eri lähteistä yhdistellyt yksinkertaisen ja tehokkaantuntuisen menetelmän, jolla osaltaan pystyy toteuttamaan esimerkiksi laihdutusprojektinsa. (Kirjoitettu alunperin Facebookkiin 17.1.2020)



a) Tiedetään, että syömisen osuus on laihduttamisessa ratkaisevaa, ei liikunta, joka toki tukee ja tuo energiaa monella tapaa. [n.Ravinto 80% /Liikunta 20%]. Miinuskaloreille on mentävä suhteessa kulutukseen, JOS pulskistuneen on tarkoitus olla normaalipainoinen. 

b) Tiedetään, että ankaran eloonjäämisevoluutiomme takia aivomme edelleen suosivat ja himoavat suolaista, rasvaista ja makeaa niiden sisältämän runsaan energian takia. Siksi näistä aivoissa se vahva mielihyväpölly ja monelle psyykkinen riippuvuus. Tiedetään myös, että jos kaupasta ostaa esimerkiksi Fazerin sinisen📕, Oreo-paketin📕, irtokarkkisäkin📕, ranskalaisia📕ja sokerimunkkeja📕on kotona suuria vaikeuksia pidättäytyä syömästä niitä. Ei mene miinuskaloreille. 

[Noin 7000-8000 kaloria on kilo läskiä kyytiin kannettavaksi tai pois kyydistä.]

c) Pitää siis toimia jo kaupassa päättäväisesti oman mielihyväkeskuksensa portsarina. Jokaisen koriin aiotun tuotteen kohdalla voi tietojensa perusteella MIELESSÄÄN nostaa joko vihreän kortin tai punaisen kortin. Edellä mainitut ovat pitemmässä juoksussa kaikki punaisen kortin kamaa, JOS tarkoitus laihduttaminen. Vihreää korttia ostoskoriin saavat mm. salaatit📗, viinirypäleet📗, hedelmät📗 pähkinät📗jne.


d) Samaa systeemiä voi laventaa tahdottua päämäärää tukemaan: soffaa ja telkkaria tuntikaupalla📕kävelylle kaverin kanssa📗sometusta tuntikaupalla📕kuntosalille tunniksi📗jne.


e) Jokunen vuosi sitten tämänkaltaista simppelien värisymbolien käyttöä ehdotettiin EU-tasolle terveellisten ja epäterveellisten tuotteiden erottamiseksi, ei mennyt läpi. Ymmärrettävistä syistä, punaisen lipun tavara olisi alkanut jäädä hyllylle.


f) Miten sitten palkita itsensä tällaisista kieltäytymisistä, koska jos ainoastaan välttelee houkutuksia, sellainen toiminta ei tuo tyydytystä. James Clear tarjoaa kirjassa Pura rutiinit atomeiksi kelpo mallin: avaa säästötili ja nimeä tili sen mukaan, mitä todella haluat. Ja aina kun välttää heräteostokset ym. pikamielihalut, voi siirtää säästyneen summan tuolle tilille. Tili voi olla vaikka "Konserttimatka", "Uusi takki", "Päivä Tukholmassa-reissu", "Kokovartalohieronta" - mitä isompaa ja arvokkaampaa sitten haluaakaan laihtumisen ja parempien tapojensa lisäksi. Pitää toki muistaa se, että säästökohteen tulee olla linjassa tavoitteen kanssa, eli jos laihduttamisesta kyse, se ei voi olla jumbopizza + kolme kaljaa.


Aiheeseen liittyen suositteltavaa kirjallisuutta:
James Clear: Pura rutiinit atomeiksi
Timo Haikarainen: Lihaskasvu & rasvanpoltto
Markus J. Rantala: Masennuksen biologia