Mainio Keikka Kaivolassa

Kaivolan kesäteatterin tämän suven näytelmä Keikka aloitti näytäntökautensa viime perjantaina. Ensi-illassa oli väkeä reippaasti yli 400 ja kun luotetaan korvakuulolta yleisön lahjomattomaan naurumittariin, niin Keikka tarjoaa lupauksensa mukaisesti kosolti humoristisia käänteitä ja hauskoja aineksia.

Hannu Patamaan käsikirjoittama näytelmä lähtee liikkeelle arkisen tavallisesta asetelmasta. Pöllimäestä löytyy se yhteisten vuosien valossa haalistunut parisuhde.  Työttömäksi jäänyt aviomies Pera (Antti Maantiehinno) on itsekin väljähtynyt oluttölkkien kera soffalle omaan saamattomuuteensa. Hänen puolisonsa Pirre (Rita Iso-Heiko) ottaa tomerasti ohjat käsiinsä, ja sitten alkaakin tapahtua.

Pirre (Rita Iso-Heiko) ja Anna (Susanna Arvio) suunnittelemassa omaa keikkaansa Turkuun.

Samaan hässäkkään ilmestyy Peran kaveri Salomo Soukka (Matti Varjonen), joka on yllättäen saanut hankittua hyvän, joskin aavistuksen epämääräisen työkeikan Turusta. Hän tarvitsee apurin ja maanittelun jälkeen rahaa kipeästi tarvitseva Pera lähtee mukaan. Outo kuljetuskeikka järjestyy, ja iso laatikko nostetaan Salomon auton lavalle. Mitä se pitää sisuksissaan ja mitä kaikkea mutkikasta kommellusta sisällön ansiosta tapahtuu, sen arvoituksen selvittämiseksi pitää ostaa pääsylippu.

Merkillinen kuljetuskeikka käynnistymässä. Laatikon kanssa punnertamassa Pera (Antti Maantiehinno), Salomo (Matti Varjonen) ja Rastas (Anton Kulma-aho). Pesäpallomailan kanssa jöötä pitää Lefa (Seppo Kylander).

Kuva: Anne Jacksen

Patamaa on onnistunut käsikirjoittamaan sopivan selkeän juonivyyhden, jossa asiat, ihmiset ja tapahtumat nivoutuvat toisiinsa sutjakkaan uskottavasti. Tarinan kanssa toimii linjassa myös pelkistetyn sorttinen lavastus – pyörivän näyttämöosan avulla päätapahtumat vaihtuvat nopeasti Pöllimäen ja Turussa sijaitsevan hotellin välillä.

Juonen suhteen katsojana olisi ehkäpä jälkikäteen toivonut hieman lisäinformaatiota keikan yksityiskohdista - nyt pari kysymystä jäi avoimeksi.  

Hyvää näyttelijätyötä

Lähivuosiin verraten Keikka tarjoaa näyttelijöiltä yhtenäisempää kokonaisuutta. Osasyynä tässä epäilemättä on repliikeiltään huomattavasti vauhdikkaampi ja toimivampi käsikirjoitus. Toki kaikkia jännittävän ensivedon jälkeen siirtymäkohdat vielä jatkossa kiinteytyvät, mutta jo nyt farssin keinoistakin tutut tarkat ajoituksetkin toimivat.

Henkilövalinnat on osattu kohdistaa hyvin, ja roolihahmot tarjoavat sitä persoonallista näyteltävää. Käytetty kieli on tavanomaista, paikoin ronskiakin puhekieltä, mutta tarinan maailmassa perusteltua.

Yleisön reaktioiden kanssa olen samaa mieltä - kunnolla heittäytyvää ja sopivan ”överiä” meininkiä laittavat likoon liikemies Lefa Väänänen (Seppo Kylander) ja bisnesnainen Veronica (Malla Hovi). Loistavia vetoja, jotka ovat sitä suomalaiseen kesäteatteriin kuuluvaa, pikantisti härskinhauskaa särmää.

Omaa henkilökohtaista näyttelijäosaamistaan ovat vuoden sisällä selkeästi kartuttaneet Iso-Heiko, Maantiehinno sekä pariskunnan tytärtä esittänyt Mette Arvio. Muukin näyttelijäkaarti onnistui hyvin eikä ylinäyttelemiseen sorruttu.

Yhdessä ja erikseen – näytelmän ohjaaja Tiia Valavuo on onnistunut kuljettamaan suorittamista selkeästi ylöspäin. Teatteri on yhteistyön taidetta, ja tämän vuoden Kaivolan kesäteatterin Keikka on siitä oiva osoitus. Keskinäinen hyvä meininki näkyi ja kuului lopputuloksessa sekä tuntui katsomoon saakka.

Keikka Kaivolan kesäteatterissa

Esityskausi: 28.6.–21.7.2019

Rooleissa: Antti Maantiehinno, Rita Iso-Heiko, Mette Arvio, Matti Varjonen, Susanna Arvio, Seppo Kylander, Anton Kulma-aho, Malla Hovi, Paula Hovi, Harri Norppa, Anvi Lindqvist ja Marjatta Sandström.

Ohjaus: Tiia Valavuo

Käsikirjoitus: Hannu Patamaa

Lavastus & graafinen suunnittelu: Anne Jacksen

Äänentoisto Jani Suoniemi & Leevi Suoniemi

Arvio julkaistu Laitilan Sanomissa 2.7.2019

Historialliset rakennustyylit Laitilassa [Walo 2018]

Laitilan Kulttuuriseura Walon neljäs julkaisu on monipuolisesti mielenkiintoinen. Laitilasta kotoisin tai siellä asuvat saavat sen kautta tietoankkurin omaan elinympäristöönsä, ja tietämyksen myötä ne tutut arjen näkymät saavat aikaan toisenlaista tuntua ja merkityskerrostumaa. Rakennukset ovat myös niitä juuria.

Uskon toki myös, että tämä suomalaista maaseutuhistoriaa mukavan jouhevin askelin kulkeva arkkitehtoninen sisältö kiinnostaa muitakin. Samankaltaista kehitystä kun löytyy muualtakin.

70-sivuisen vihkomaisen kirjan on tehnyt kulttuuri- ja kotiseutumies Jukka Vehmas ja se perustuu hänen tästä aihepiiristä 2018 Laitilan Sanomiin kirjoittamiin neljään artikkeliin. 

Kirjaa saa hankittua 15 euron hintaan Laitilan Kirjakaupasta ja Walosta – samalla tuet kulttuuriseuran toimintaa. Teoksen ulkoasun on tehnyt Anne Jacksen.

Merkittävien rakennusten suojeleminen on tullut vasta myöhemmin mukaan päätöksentekoon ja sen johdosta Laitilankin keskustasta on iäksi kadonnut upeita rakennuksia. 

Alla postikorttikuvassa apteekin talo vuodelta 1911. Jugendin tunnusmerkkeinä mm. torni ja parveke. Talo hävisi katukuvasta vuonna 1969 uuden ajan Sokos-tavaratalon tieltä; silloin rakennuksen ulkomuoto oli jonkin verran pelkistetympi kuin allaolevassa kuvassa. 

Tällä paikalla on nykyisin Sale ja Ykkösapteekki.  

Kirja esittelee tekstein ja runsain valokuvin, miten eri historialliset rakennustyylit ovat eri aikakausina, luonnollisesti pienellä viiveellä ulottaneet vaikutuksensa myös Laitilan kirkonkylään. Edelleen sieltä keskustan rakennuksista löytyy muotisuuntauksia mm. empirestä, jugendista, klassismista sekä funktionalismista.

Esimerkiksi tämä keltatiilien alle kadonnut "Saarisen funkkisautokorjaamo" oli itselleni kokonaan uusi juttu ja löytö.

Kirja esittelee luonnollisesti talojen takaa niiden piirustusten tekijöitä. Laitilan kunnan vuonna 1923 palkkaama rakennusmestari Heikki Enko on jättänyt Laitilaan kauniin rakennusperinnön ja suunnitteli eri puolille pitäjää satoja rakennuksia eri käyttötarkoituksiin. Enko toi klassismin Laitilaan, mutta oli eri tyylien suhteen harvinaisen osaava.

Sotien jälkeen Laitilan rakennuksia ovat suunnitelleet alueellisesti merkittävät arkkitehdit kuten Lauri Sipilä, Aarne Ehojoki, Veijo Martikainen ja Heikki Sysimetsä.   

Eräs Laitilan keskustan tunnetuista maamerkeistä on edelleen noin 1860-luvulta oleva Lundholmin leipomo, joka muuttui Talan kahvilaksi 1910-luvulla ja Tiihoseksi 2000-luvun alussa. Toinen kerros on rakennettu 1896 ja viereinen talo on rakennettu apteekiksi vuonna 1903. Viktor H. Auerin kuva vuodelta 1906.

Rusetteja vanhasta muistista / Länsi-Suomi

Länsi-Suomessa oli 5.7. Henriikka Kortteen arvio Kaivolan kesäteatterin näytelmästä Rusetteja vanhasta muistista.

"Mieleen jäävät erityisesti rinkka selässä ja kypärä päässä kylään saapuvan yliopisto-opiskelija Aava Liplatuksen (Rita Iso-Heiko) olemus sekä Tytti-Fiikuksen (Tiia Lohisto) kaunis lauluääni, jota olisi kuullut mielellään enemmänkin."

"Anne Jacksenin suunnittelemat lavasteet ovat suloiset. Vaaleanpunainen talo nököttää keskellä näyttämöä, hiukan sivummalla Tatu Säntti (Timo Keränen) nikkaroi heinänkorsi suussaan riukuaitaa."

Kaivolan kantaesityksessä leppoisa loma vaihtuu suloiseen sattumusten sarjaan