perjantai 24. huhtikuuta 2020

Härkämäen kotikoulun kuulumisia

Tämänhetkisen tiedon mukaan mukuloiden etäkoulutus jatkuu toukokuun puoleen väliin asti. Epäilys on, että koronavirus pitää opinahjojen ovet kiinni kesälomaan saakka. 
Noh, täällä on sujunut ihan hyvin. Frouva on jo aiemmin tehnyt etätöitä, joten hänellä ei sen suhteen ollut isoa kynnystä jäädä kotioloihin. Minulta taas ovat keikkatyöt toistaiseksi loppu, joten askellus etäapuopettajan rooliin oli peräti innokas. 

Puoliso sai yllättäen etäkoulumme rehtorin vakanssin, ja jo ensimmäisellä tunnilla olin rehtorin kansliassa kiivasluonteisessa puhuttelussa koskien uskonnonopetuksen sisältöjä. Pääsimme zarahustralaisuuteen ja aavikkokansain hihhulointeihin saakka. Myös siihen, etten jatkossa osallistu mitenkään mukulan uskonnonopetukseen. 

Rehtori hoitaa myös matematiikan oppiaineen. Minä kun olen se 70-luvun joukko-oppi -kokeilun lapsi – osaan toki piirtää rinkuloita kanien ja seeprojen ympärille, ja sanoa lonkalta heti, kuka tai mikä pallinaama ei kuulu joukkoon. Voi toki olla, että jotenkin hämärästi nämä matikkakeissit liittyvät myös siihen, että omalta osaamisalaltani ovat tältä keväältä työt jäähyllä ja vähävaraisuus ravistelee jo kolikoita taskusta.

Olen ollut hyvin luottavainen suomalaiseen opettajain osaamiseen. Sitä tämä etäkoulusysteemi on tähän mennessä edelleen vahvistanut. 
Samoin kun mukulalta kysyttiin, että mitä hän koulusta eniten kaipaa, niin ykkösvastaus kuului että ruokailua. Myös koulujen keittiöhenkilökuntaa olen aina arvostanut osaamisestaan. Etäkoulumme lounaskoekeittiömme on näemmä jäänyt hopealle. Markon Jytäkkä Silakkalaatikko on tähän mennessä parhaiten mennyt alas, mutta eikös silakkaloota nyt aina ole ollut koululaisten suursuosikkeja? 

Musiikissa piti katsoa kolmessa osassa Peppi Pitkätossun balettiversio. Eka pätkä katsottiin ja arvon oppilaan kanssa molemmat haukoteltiin naamat kramppiin. Se korkeakulttuurinen aikuisten raappahousuhyppely tuli kerralla selväksi. Sittemmin ollaan laulettu ja soiteltu muun muassa Jaakko kultaan uusia sanoituksia: "Turpiin saat sä multa, pium paum poum" yms.

Mutta on tässä hyviä puolia ollut. Poikkeusolojen takia on tullut oltua paljon keskenään tekemisissä, on ollut hauskaa ja merkityksellistä. Kiireet vähissä. Ehkäpä sellaiset inhimilliset perusjutut ovat kirkastuneet esille. Varmasti tämä jää aikalaisille sellaiseksi aina silloin tällöin muisteltavaksi sukupolvikokemukseksi – "Koronakevät 2020". 
Uskon myös, että Suomeen luodaan tämän epidemian pakottamana vahvat viruspuolustusvoimat. Vahingoista kun viisastutaan.

Mutta ei laitlalaiseen mielenlaatuun kasvatetulle nämä niukemmat olot kovin erikoisia ole; päinvastoin kotoisalta tuntuvat. Ei saa olla ihmisten kanssa tekemisissä: paremp onki ete koko aikka toiste nurkis hypät ja turhanpäiten trimpat! Ei voi matkustaa ulkomaille: mitä sitä kans joka paikkan täyty pakat! Ei voi käydä ravintoloissa: kyl ko yhrem pitopöörä antime kerra vuares syä, ni siin o iha riittäväste stää ravintola!

Kirjoittaja on Turussa henkilö, joka on kiinnostunut palkatusta työnteosta.

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.4.2020



perjantai 3. huhtikuuta 2020

Mulu - lapsi joka toi metsän takaisin

Huhtikuun alussa saapui painosta uusi lasten kuvakirja, jonka olen tehnyt yhdessä monipuolisen kuvittajan Elina Jasun kanssa. Kirjaa saa tilattua esimerkiksi Booky.fi -palvelusta hintaan 22:20€ (ilmainen postitus). Kovakantinen, 32 sivua. Myös meiltä tekijöiltä tätä saa hankittua.

Julkaisijana on iloisempien kirjojen puolesta toimiva Puukenkki Kustannus.
Myös sitä kautta kirjaa voi tilata: puukenkki (a) gmail.com (22€, sisältää postikulut)


Teos on omalla tavallaan ilmastomuutoskirja, ja se keskittyy todellisten ratkaisuiden ja realistisen toivon luomiseen metsittämisen kautta. Alkuperäistä ideaa tälle tarinalle ovat tarjonneet mm. St1:n pilottihanke ja kenialaisen, vuonna 2004 Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Wangari Maathain Green Belt -elämäntyö, johon kuului mm. miljoonien puiden istutus eroosiota vastaan.


Kirjan ensisijainen lukija- ja katseluryhmä ovat päiväkoti- ja alakouluikäiset lapset, mutta alusta asti teosta on rakennettu ajatellen myös vanhempia. 
Elinan luomalla kuvakerronnalla on suuri rooli, ja itse pyrin saamaan tekstit ja draamankaaret mahdollisimman tiiviiksi. Aforistinen ytimekkyys jättää parhaimmillaan lukijalle enemmän sitä oman tulkinnan tilaa.




Itse tarina on sijoitettu tapahtumaan kuvitteellisessa paikassa, pienessä kylässä meren rannalla, mutta sisällöt ja inhimilliset tekijät ovat luonnollisesti siirrettävissä avohakkuineen ja istutustalkoineen myös Suomen kamaralle. 
Tässä kirjassa on – ei pelkästään Happy End – vaan useita hyviä ja onnea tuovia loppuratkaisuja. :-)

Kirjan takakansi:

 









Vapun tietämillä olivat pikkuflikat Raunistulassa leikkineet Mulun viitoittamalla tiellä ja metsittäneet ansiokkaasti leikkimökin edustaa. :-)