Murremuistumia

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 15.9.2023

Muutama päivä Tallinnassa päivitti rutkasti historiatuntemustani. Oman aikani peruskoulun kirjat kun oli kirjoitettu sen verran paksulla cccp-musteella, että Viroa ja muita Neuvostoliiton miehittämiä maita käsiteltiin niissä hyvin ohuesti. 

 

Kirjaston teosten myötä baltiansaksalaisten ja ruotsalaisten 700 vuotta kestänyt vahva vaikutusvalta Virossa avautui reissun jälkivaiheena. Ja tietenkin niitä kielen mahdollisia yhteyksiä Laitilan murteeseen jäin pohtimaan. Onko Laitilan seudulle joskus muuttanut Itämeren yli väkeä, jotka ovat asettuneet tänne ja joilla on ollut kieleen näihin päiviin asti ulottuvaa vaikutusta? Varmaa tietoa ei taida ainakaan vielä olla missään, mutta Anna-Leena Siikala ja Ants Järv ovat kirjoittaneet artikkeleissaan, että esimerkiksi tällä suppealla alueella esiintyvät Kalevanpoika-tarinat ovat samanlaisia perusaiheiltaan ja jopa yksityiskohdiltaan kuin Baltian puolella. Järv arvelee, että ehkä ajanlaskun alkupuolella on Suomenlahden eteläpuolelta siirtynyt Vakka-Suomeen kanta-asukkaita.

 

Murre, tuo todellinen äidin ja isän kielemme. Joskus kun me kahdeksan aloitimme Kaariaisten koulussa ensimmäisellä luokalla, kaik kyl puheliva iham puhrast Laitla murret. Koska ei meillä mukulilla ollut vielä muuta kieltä. 

 

Murre on myös se tunnekieli, joka vivahteet, painotukset ja vitsailutavat ymmärtää tarkkaan vain se, kuka siihen kielen keskelle on syntynyt.  Sittemmin koulu, lukeminen ja kirjoittaminen, muutot muualle, työpaikat, muut kielet ovat muokanneet ja runsastuttaneet alati elävää kielipalettia. 

Koska olen laitlalaisen frouvan kanssa naimisissa, meillä viljellään väkisinkin murretta ja sanontoja. Mutta jos Laitla murret pitää yhtenäisesti pitempään puhua, sitten joudun jo keskittymään. 

 

Aika paljon murreparsia ja sen kielen ymmärrystä on tietysti siirtynyt mukulille. Heli Laaksosen ja Markus Siltamäen Laitilanmurteen sanakirja on silloin tällöinkin meijä huusollin tuvam pööräl plarattavan. Osaa sanoja en ole kuullutkaan - toisista sanoista taas kuulee ja muistaa selvästi vielä isän ja äiten äänet.

 

Kieli on osa sukupolvien ketjua, johon takertuu olosuhteita, yleisen kehityksen vaiheita, historiaa. Ruotsin vahva vaikutus Laitilan murteeseen on selvä peli, mutta sitä vanhan viron osuutta pitää vielä tutkiskella.

 

***

 

Sitten sananmukaisesti jälkikirjoitus. Viime aikoina Laitilan Sanomissa on julkaistu kuolinilmoituksia, joihin liittyviin ihmisiin on itsellä ollut erilaisia sidoksia. Tämän lehden toimituksessa Rantasen Tipi aikanaan opetti muiden muassa minulle klopille kirjoittamista ja myöhemmin keltanokalle, miten se kunnallispolitiikka käytännössä toimii. Juopoteltiinkin joskus ja tarinoita piisasi; laitla murttel tiätyst.

Tässä jossain vaiheessa sovittiin, että kaffetellaan ja viisastellaan taas maailmaa pykälän paremmaksi. Juuri sellaiset asiat kannattaa sopia hetimiten kalenteriin ja toteuttaa. Koska jossain kohden kääntyy viimeinen päivä eikä kalentereita enää ole.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja toivoo, että Kodjalan kirkkotutkimuksille löytyy lisärahoitusta, koska sieltä voi löytyä valtakunnallista historiankirjoitusta

 

Carl Mothander: Paroneista bolševikkeihin (ja muuta ajatusketjua)

 Tallinnan muutaman päivän lomamatka tarjosi monenlaista nähtävää. Hotelli sijaitsi vanhan kaupungin lähellä, joten historiallisilla paikoilla tuli käveltyä paljon. Museokäynneistä parhaimmat olivat Fotografiska, Kumu sekä miehityksen ja vapauden museo Vabamu, joka tarjosi teräväpiirtoisia faktoja ja aikalaiskertomuksia Viron historiasta. Jonkin matkaa siitä tiesi itsekin ennalta, muttei esimerkiksi omissa koulukirjoissa aikanaan Viron itsenäisyyden eri vaiheista juuri mitään kerrottu. Suomalaiset koulukirjat kun olivat jossain määrin väritetty cccp-musteella.

Jossain kohden ryhdyin lukemaan lisää jonkun mutkan kautta 700 vuotta Virossakin valtaa pitäneistä balttiansaksalaisista, ja sitä myöten löytyi myös ns. sisäpiiriläisen, ruotsalaisen Carl Mothanderin kirjoittama Paroneista bolševikkeihin - Viron viimeiaikaisia oloja ja tapahtumia. Sen suomennos on julkaistu 1944 K.J. Gummerus Oy:n kustantamana. Kirjan sain sutjakkaasti luettavaksi Turun pääkirjaston kuljettamana tänne omille asuinnurkille.

 

 

Hyvin kirjoitettu teos, osa ilmauksista runollistunut ajan pureskeltua lauseita. Ja varmasti yläluokkainen lehtimies Mothander on kirjoittamansa omilla motiiveillaan ja tulokulmillaan pyöristellyt, mutta yhtä kaikki, se on tavallaan ulkopuolisenkin kertomus virolaisen kartanoelämän onnen ajoista, Tallinan yläluokan elämänpidoista, jotka päättyivät Neuvostoliiton kaikenkurjistavaan miehitykseen. Kirjan loppupuoli kuvaa hyvin sitä, miten tuskastuttavan vaikeaa neljän ruotsalaisen oli päästä lopulta Virosta pois Estonia-aluksella Tukholmaan.

Tämä kirja osaltaan alleviivaa ainakin itselleni sitä tosiasiaa, että venäläinen kommunismi oli itsevaltaisen johtajan ja puolue-eliitin diktatuuria demokratian vaatteissa, joka harjoitti valtiojohtoista väkivaltaa eri muodoissaan. Sitä samaa se oli ja tulee olemaan muuallakin.

Aiheeseen liittyen tänään oli Turun Sanomissa (13.8.2023) artikkeli Gulagissa kärsineiden vaiheet alkavat selvitä, jossa esiteltiin dosentti Aleksi Mainion johtamaa Kansallisarkiston Suomalaiset Venäjällä 1917–1964 -tutkimushanketta. Hyvä että nämä kommunistiseen ihannemaahan loikanneiden (osa lähti pakoon Suomessa ollutta syvää lamaa) tai sinne itärajalle lapuanliikkeen kyydittämien kohtalot pyritään tutkimaan esille, ja siten lisäämään kollektiivista ymmärrystämme Suomen ja muiden maiden historiasta. Historialla ja ihmisten toimilla kun on syklisyydessään taipumus toistua.

"Arviolta ehkä kymmenentuhatta suomalaista kuoli ja katosi parin vuoden aikana vuosina 1937–38. Jotkut arviot puhuvat jopa 25 000 ihmisestä. Tutkimus myös lukumääristä on kesken.

– Voidaan puhua etnisesti virittyneestä poliittisesta terrorista. En puhuisi kansanmurhasta, mutta myös sen termin käyttämisen puolesta voidaan hyvin argumentoida, Mainio sanoo.

Etenkin Neuvostoliitossa asuneet rajakansojen edustajat, suomalaiset, puolalaiset, virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset tulivat massamittaisesti teurastetuiksi. He edustivat uhkaa vainoharhaiselle diktatuurille. Myös kansallismielisyyttään hakeneet ukrainalaiset olivat tulilinjalla."