Äärimmäisestä köyhyydestä, joka on henkisesti ja materiaalisesti todella perinnöllistä. Ei ole elämisen taitoja, ei osaa ei arpaa normaalista elämänmenosta, kaikenlaisia terveys -ja päihdeongelmia. Ja tästä kohahtaen ylös sinne eliittiluokkaan, jossa koko maailma on tähkäisesti renki, ja jossa ei ole kohtuuttomuuden käsitettä, vaan hybristellään omaisuus ja valtasiivillä jo lähelle kaikkivoipaista jumaluusasemaa.
On Euroopan parlamenttivaalit. Haetaan poliittisia voimasuhteita päätöksenteon ohjureiksi.
Kesämmällä aion lukea uudestaan Huxleyn Uusi uljas maailma, koska mielestäni siinä saattaa asua ehkäpä yksi suuri ratkaisumalli. Liittyy siihen, että toimiva yhteiskunta– sellainen jossa eritasoiset kansalaiset kykenevät elämään onnellista elämää – edellyttää sitä, että yhteiskunnassa luodaan tietoisesti työpaikkoja eri tasoiselle älykkyydelle, eri tasoiselle osaamiselle. Onko se sitten jotakin sosiaalista sosialismia (yäks!), en tiedä :-)
Poliittisella liturgialla: se on myös alempien sosioekonomisten luokkien edustajien yksilöllisyyden ja ihmisarvon kunnioittamista ja huomioimista; millä olisi todennäköisesti paljon myönteistä seurausta. Nykyään puhutaan kauniisti suurista arvoista, mutta edelleenkin se taloushiekkalaatikon keskinäinen kilpailu on raadollista ja ne harvat järjestelmälle viisaat ja kyvykkäät voittajat saavat sen leijonan osan, mikä ei humanismiin kyllä kuulu. Murr!
Tietty ihmisten käytännön eriarvoisuus on väistämätöntä, mutta jos on henkistä kapasiteettia riittävästi, se ei ole ongelma, vaan rikkaus.
Tässä tullaan lopuksi myös tosiseikkaan, että jos yhteiskunnan suuntauksia tahdottaisiin muuttaa esimerkiksi edellä kuvatun tasa-arvoisemmaksi, se edellyttää että demokratian keinoin poliittisiin voimasuhteisiin äänestetään ihmisiä edustamaan eri kansankerroksia.
On valtavan sääli, ettei juuri ne ihmiset ymmärrä tätä, jotka on laitettu kehnoon asemaan nk. yhteiskunnassa, ja joilla olisi joka perkeleen vaaleissa se todellinen muutosvoima ihan siinä omien käsiensä ulottuvilla.