maanantai 10. joulukuuta 2018

Historialliset rakennustyylit Laitilassa [Walo 2018]



Laitilan Kulttuuriseura Walon neljäs julkaisu on monipuolisesti mielenkiintoinen. Laitilasta kotoisin tai siellä asuvat saavat sen kautta tietoankkurin omaan elinympäristöönsä, ja tietämyksen myötä ne tutut arjen näkymät saavat aikaan toisenlaista tuntua ja merkityskerrostumaa. Rakennukset ovat myös niitä juuria.
Uskon toki myös, että tämä suomalaista maaseutuhistoriaa mukavan jouhevin askelin kulkeva arkkitehtoninen sisältö kiinnostaa muitakin. Samankaltaista kehitystä kun löytyy muualtakin.

70-sivuisen vihkomaisen kirjan on tehnyt kulttuuri- ja kotiseutumies Jukka Vehmas ja se perustuu hänen tästä aihepiiristä 2018 Laitilan Sanomiin kirjoittamiin neljään artikkeliin. 
Kirjaa saa hankittua 15 euron hintaan Laitilan Kirjakaupasta ja Walosta – samalla tuet kulttuuriseuran toimintaa. Teoksen ulkoasun on tehnyt Anne Jacksen.

Merkittävien rakennusten suojeleminen on tullut vasta myöhemmin mukaan päätöksentekoon ja sen johdosta Laitilankin keskustasta on iäksi kadonnut upeita rakennuksia. 
Alla postikorttikuvassa apteekin talo vuodelta 1911. Jugendin tunnusmerkkeinä mm. torni ja parveke. Talo hävisi katukuvasta vuonna 1969 uuden ajan Sokos-tavaratalon tieltä; silloin rakennuksen ulkomuoto oli jonkin verran pelkistetympi kuin allaolevassa kuvassa. 
Tällä paikalla on nykyisin Sale ja Ykkösapteekki.  


Kirja esittelee tekstein ja runsain valokuvin, miten eri historialliset rakennustyylit ovat eri aikakausina, luonnollisesti pienellä viiveellä ulottaneet vaikutuksensa myös Laitilan kirkonkylään. Edelleen sieltä keskustan rakennuksista löytyy muotisuuntauksia mm. empirestä, jugendista, klassismista sekä funtionalismista.
Esimerkiksi tämä keltatiilien alle kadonnut "Saarisen funkkisautokorjaamo" oli itselleni kokonaan uusi juttu ja löytö.


Kirja esittelee luonnollisesti talojen takaa niiden piirustusten tekijöitä. Laitilan kunnan vuonna 1923 palkkaama rakennusmestari Heikki Enko on jättänyt Laitilaan kauniin rakennusperinnön ja suunnitteli eri puolille pitäjää satoja rakennuksia eri käyttötarkoituksiin. Enko toi klassismin Laitilaan, mutta oli eri tyylien suhteen harvinaisen osaava.
Sotien jälkeen Laitilan rakennuksia ovat suunnitelleet alueellisesti merkittävät arkkitehdit kuten Lauri Sipilä, Aarne Ehojoki, Veijo Martikainen ja Heikki Sysimetsä.   

Eräs Laitilan keskustan tunnetuista maamerkeistä on edelleen noin 1860-luvulta oleva Lundholmin leipomo, joka muuttui Talan kahvilaksi 1910-luvulla ja Tiihoseksi 2000-luvun alussa. Toinen kerros on rakennettu 1896 ja viereinen talo on rakennettu apteekiksi vuonna 1903. Viktor H. Auerin kuva vuodelta 1906.




maanantai 3. joulukuuta 2018

Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä!


Kautta aikain ensimmäinen 
Maestro ja Fiktio kuvakirjamme on ilmestynyt!

Tilaustiedot:
Kirjan hinta 20€ + postikulut 4€
maestrojafiktio (a) gmail.com
045 877 8181 / Marko

Kirjan avajaiset ovat Laitilassa Walon talolla SU 9.12. klo 13:00 - tervetuloa!

Teoksen upean ja monipuolisen piirrostyön on luonut ammattikuvittaja Elina Jasu.  
Kirjassa on paljon pikku yksityiskohtia pienempien ja isompien lukijoiden löydettäväksi ja tapahtumien vilskeissä on runsaasti mukana erilaisia hauskoja eläinhahmoja.
Kirjan graafisesta suunnittelusta ja taitosta on vastannut Jari Nieminen.



Uudelta nettisivustolta www.maestrojafiktio.com avautuu kirjalle runsaasti lisämateriaalia.  Videoiden avulla voit katsella miten kirjassa esiintyviä soittimia soitetaan ja miltä ne kuulostavat. Myös laulut tulevat tutuiksi kuten myös Maestro ja Fiktio "livenä" Kauppilan ympäristössä.

Maestro soittaa viulua ja Fiktio huilii.

Elina on tehnyt nettisivuston Puuhanurkkaan lapsille kirjan aihepiiriin liittyviä hauskoja tehtäviä ja värityskuvia.


Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä! on lasten kuvakirja, joka vauhdikkaan ja mielikuvituksellisen tarinan myötä tarjoaa myös tietoa suomalaisen kansanmusiikin vaiheista ja sen soittimista. Sivuja kirjassa on 40.

Kirjan tarina ja tapahtumat on sijoitettu todelliseen museomiljööseen eli Laitilassa sijaitsevalle Kauppilan umpipihalle.


Maestro Markus ja Fiktio Fakta Kansanmusiikin kyydissä! -lasten kuvakirja pohjautuu kiertue-esityksiimme, joita olen muusikko Markus Rantasen kanssa tehnyt vuodesta 2014.  Olemme Maestrona ja Fiktiona tehneet päiväkodeissa, kouluissa ja kirjastoissa yli 450 keikkaa, joissa on ollut yli 25 000 katsojaa ja osallistujaa. 
Parhaillaan meillä on meneillään Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! -EU-hanke 
Turun seudulla, mutta myös aikaisempia esitysversioita on vielä keikkakunnossa kuten


Kuvakirja on aiemmin musiikkia julkaisseen Puukenkki Kustannuksen ensimmäinen kirjateos.

Saimme Taiteen edistämiskeskuksen apurahan lisäksi kirjalle mukavasti myös alueellista sponsoritukea - kiitokset Uudenkaupungin Suomalaisen Seuran säätiö, Hiekan säätiö, Laitilan Sanomat, Uudenkaupungin Sanomat, OP Lounaisrannikko sekä Laitilan kaupunki.

Edit 10.12.2018: Avajaisista kuva: teoksen kuvittaja Elina Jasu kirjan hahmojen Fiktio Faktan ja Maestro Markuksen kanssa.



sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Vihainen nainen – Hyvä, paha aggressio [Kirjapaja 2018]

Tämän mielenkiintoisen, kattavan ja omaan pohdintaan monipuolisesti kannustavan teoksen ovat kirjoittaneet Terhi Ketola-Huttunen (psykoterapeutti ja teologian maisteri) ja Heli Pruuki (pariterapeutti, perhepsykoterapeutti ja teologian tohtori). Yle Areenassa heidän haastattelunsa.


Kirja on mielestäni hyvällä tavalla suorapuheinen ja rehellinen. Kirjoittajien terapeuttinen osaaminen näkyy ja tuntuu. 
Kahden tyttären isänä nämä asiat luonnollisesti kiinnostavat, mutta myös henkilökohtaisesti. Toisaalla mainitsin, että tämä kirja sopii hyvin myös draamakirjoittajan perustyökalupakkiin - ymmärryksen myötä henkilöhahmoihin lisää lihaa ja verta, tulta ja tappuraa.

Edelleenkin naisten aggressio on melko vaiettu aihe yleisessä keskustelussa - vanhat normit vaikuttavat Suomessa edelleen vahvasti. Kulttuuriimme kuuluu yhä, että kiltit ja sopeutuvaiset tytöt eivät näytä avoimesti aggressiivisuuttaan. Toisaalta se on kummallista, koska kirjoittajat selkeästi osoittavat, miten esimerkiksi masennuksen, liikalihavuuden ja anoreksian pohjasyyt kietoutuvat monesti omaan itseä kohti kääntyneeseen aggressioon ja vihaan. 

Tähän liittyvä hyvä huomio oli myös, että vanha sanonta "Pojat ovat poikia" pitää tietenkin sisällään samalla myös sanonnan "Tytöt ovat tyttöjä".
Vaikka kirja on tarkentanut naisiin, niin täysin samoja aiheita ja toimintatapoja löytyy tietenkin miesten kokemusmaailmasta ja tavoista käyttää esimerkiksi epäsuoria ja passiivisia aggressiivisuuden ilmauksia.

Varhaisella vuorovaikutuksella - sekä äidillä että isällä ja heidän kasvatusosaamisella on hyvin suuri merkitys tytön tai pojan myöhempiin elämänvaiheisiin, ihmissuhteisiin ja kykyihin tunnistaa ja käsitellä omia tunteitaan ja tarpeitaan. 
Isällä on mm. iso merkitys sen suhteen, millaisia kumppaneita tyttärellä on aikuisena. 
Sitä kuulua tyttären vaikeaa äitisuhdetta syineen ja seurauksineen puretaan esille kirjassa varsin ansiokkaasti.

Tähän sitaattiin on mielestäni onnistuttu taltioimaan jotakin hyvin olennaista ihmisyydestä:



Yhtenä tärkeänä nostona tähän voisi olla kirjan luku 8: Naiset jotka vihaavat naisia.
Itselleni tuli mieleen, että tässä ajassa, joka on solkenaan hienoja teorioita, tulisi muistaa ja tunnistaa myös näitä lajityypillisiä toimintatapojamme. 
"Tytöt ja naiset kohtelevat välillä toisiaan käsittämättömän epäempaattisesti ja monin tavoin aggressiivisesti. Hyvin usein aggressio liittyy kateuteen ja mustasukkaisuuteen. Pienellä tytöllä kateuden syyt ja aiheet ovat erilaisia kuin aikuisella naisella, mutta mekanismi on samanlainen. Toisella on jotakin, mitä itsellä ei ole ja mitä toivoisi – nukke, kännykkä, polkupyörä, ystäviä, kauneutta, rahaa, poikien huomiota – tai vaikkapa esimiehen hyväksyntää, menestystä, ihana perhe ja sisäistä rauhaa."


Kirjan viesti on selkeä. Näistä asioista kannattaa tulla tietoiseksi, koska silloin on mahdollisuus katkaista negatiiviset kierteet ja viestikapulat.  Voida itse paremmin, iloita ja olla onnellinen omassa elämässään.
Aggressiovoimasta on ihmiselle paljon myönteistä hyötyä oikein suunnattuna. Se pitää ihmisen käynnissä, suojelee ja asettaa rajoja. Auttaa sanomaan "ei "silloin kun on sen aika. Myönteinen aggressio liittyy voimakkaasti tahtoon, ja se näkyy rohkeutena, itsearvostuksena ja haluna viedä omaa elämää yhä uudelleen hyvään suuntaan.

Kirjan lopussa on laaja Oman aggressiosi tarina -kirjoitus- ja pohdintatehtävä, joka käy läpi mm. eri ikävaiheet, isän ja äidin tunneilmaisut päätyen tämän päivän tilannekatsaukseen.

Suositeltava kirja.  Tilaus Kirjapajasta.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Rinkitanssia ja viestikapuloita

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.11.2018


Mitä kuuluu? No on tullut tanhuttua tässä viime aikoina.
Pelimanni Markus Rantasen kanssa olemme toteuttaneet Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! -EU-hanketta Turun seudulla, ja tähän mennessä mukana on ollut yli 4000 osallistujaa.

Eräs esitykseemme kuuluvista tansseista on piirileikki eli toiselta nimeltään rinkitanssi. Siinä helpohkojen liikkeiden kera lauletaan ja tanssitaan yhdessä. Aikanaan piirileikit eivät olleet mitään lastenleikkejä, vaan nuoriso saattoi siinä pyöriessä ottaa vienoa ensitutustumista puolisoehdokkaisiin. 
  
Suosituimmilla paikoilla on ollut satoja nuoria koolla. Laitilassa näitä ovat olleet mm. piirileikkilaidun rukoushuoneenmäen lähellä, Soukaisissa Perttelinkallio, Malvossa Äijävuori, Risteveräjä Kaivolan suunnassa sekä Suontaustan Taulunpuumäki.
Silloin ei ollut pleikkarei, x-boxei eikä kännyköi. Mutta töitä sentään piisasi; visusti valvotuilla nuorilla oli tanssaukseen vapaa-aikaa varsin harvoin.
Toinen maailmansota sitten lopetti aikuisten piirileikit, tuli muuta tilalle.

Nuorimmat tanssikaverini ovat tainneet olla noin yksivuotiaita. Ihan hyvin on sujunut pyörimiset, ja nykymukulat ovat ansainneet osaamisesta yleisöltä isot taputukset.

Käsikirjoituksen apuna rinkitanssien osalta on ollut Laitilan kulttuuriseura Walon vuonna 2009 kustantama Lauluttoman lännen lauluja -kirja. Rantanen on toimittanut siihen nuotit, toimituksesta on vastannut Heli Laaksonen ja varsinaisen sisällön on kertonut ja muistiinpanoistaan antanut nyt jo edesmennyt Markus Siltamäki.

Aina välillä hämmästyttävää ajatella, että miten joskus 1920-luvulla, vaikka siellä Leinmäen Lavilan riihen edustalla tanssittu ja laulettu piirileikki elää  edelleen vuonna 2018 jossain Nousiaisten kirjaston lastenaamussa. Onneksi Siltamäellä oli merkillisen vahva oma tahtomus ja kiinnostus kerätä paljolti enää muistitiedon varassa ollutta paikallisperinnettä talteen. Ja niin vaan hänen keräämänsä tanssit jatkuvat edelleen.

Ikivanhojen satujen kohdalla on todettu, että puhuttu tarinaevoluutio on hionut ja säilyttänyt tarinoista jäljelle ne osat, joissa on ollut ihmisten elämälle jotakin arvokasta ja merkityksellistä tietoa. Rinkitansseissa näitä tekijöitä voisivat olla yhdessäolo ja yhdessä tekeminen – jaettava laulu, simppeli tanssi sekä toisten ihmisten kohtaaminen.

Me laumanisäkkäät tulemme pohjimmiltaan aika yksinkertaisista jutuista iloiselle tuulelle.

Kirjoittaja asuu Turussa pohtien mm. erilaisia sosiaalisia viestikapuloita





sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Elämää sotavuosien Turussa 1939-1945



Tämän vuoden Turun kirjamessuilta ostin vain tämän kyseisen, Turun Historiallisen Yhdistyksen 2014 kustantaman kirjan.

Nyt kun olen vuodesta 2002 asti asunut täällä, niin kaupunki on sopivasti kutistunut sitä mukaa kun paikat, asuinalueet ja nurkat ovat tulleet tutuksi. Sen takia tämä kirja tietenkin myös muodostui monella tapaa koskettavaksi. Melkeinpä ilmahälytyssireenit ja juoksevien ihmisten kengänkopseet korvissa tätä luin. Eikä tästä kaikesta ole lopulta kovin pitkää aikaa kulunut.

Kirja on varsin kattava, 280 sivua, ja siinä on lukuisasti tosiasiatietoihin perustuvia eri asiantuntijoiden kirjoittamia artikkeleja. Pääluvut ovat:
Pommeja, pelkoja ja raunioita, Lotat ja kotijoukot kaupungin turvana, Sensuuri ja propaganda viestimissä, Vasemmistolaiset ja sodan vastustus, Aseveljiä ja kutsumattomia vieraita, Oppilaat ja opettajat sodan tehtävissä, Avustustoimintaa, pakolaisia ja työvelvoitteita, Teollisuuden sotaponnistelut ja uusi nousu.

Teoksen ovat toimittaneet Pertti Grönholm, Pirkko Kanervo, Olli Kleemola ja Antti Nyqvist.
Hankittua saanee yhdistyksen kautta ja Tiedekirjan nettikaupasta.

Iso kertova rooli on kirjan kuvituksella.
















sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Keskittymiskyvyn elvytysopas


Aivotutkijat Minna Huotilainen ja Mona Moisala ovat olleet kysyttyjä haastateltavia, koska ovat nostaneet kirjansa kautta yleiseen keskusteluun ADT-keskittymishäiriön, sen syntysyyt, oireet ja paranemisvaihtoehdot. [Yle Areenassa ohjelma keskittymishäiriöstä.]



Kyseessä on ilmiö, attention deficit trait, jossa ihmisen tarkkaavaisuus alkaa herpaantua samaan tapaan kuin kehityksellisistä tarkkaavaisuushäiriöistä kärsivillä ihmisillä (ADD, ADHD).
Asian toi ensimmäisen kerran esille 1990-luvulla amerikkalainen lääkäri E. M. Hallowell.

ADT-käytösmalli juontuu siitä, että siitä kärsivät ihmiset ovat viettäneet liian pitkään liian kiireistä elämää. Tehneet montaa asiaa samaan aikaan, jättäneet tauot pitämättä, hyppineet tehtävästä toiseen, laiminlyöneet unensa ja näin aiheuttaneet itselleen tilan, jossa aivot eivät enää toimi normaalisti. Myös ravinnolla on iso merkitys.

"ADT:n tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen."

Nyky-yhteiskunnassa ja ajan vaatimuksissa ADT ei ole harvinainen ilmiö.
Siitä kärsivällä on keskittymiskyky heikko, ja tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen.Yhtä asiaa tehdessään hänen mieleensä tulvii muita asioita, jotka eivät liity työn alla olevaan asiaan. Ilman ulkoisia keskeytyksiäkin hän elää keskeytysten keskellä.

Keskittymiskyvyn puute puute voi heikentää jaksamista, suorituskykyä, palautumista ja aiheuttaa burnoutin.
Kirjaa voikin erityisesti suositella, jos itsessään tunnistaa ja kokee työuupumuksen oireita:

  • uupumusasteista väsymystä
  • kyynisiä tunteita
  • ammattillisen itsetunnon heikkenemistä
  • univaikeudet - työasiat pyörivät mielessä, aamuyöllä heräämistä

Kirjan tekijät uskovat vakaasti, että tästä itse aiheutetusta keskittymiskyvyn häiriöstä on mahdollista toipua, ja siten saada takaisin oman kognitiivisen kapasiteettinsa parhaassa käyttökunnossa.
Jos sitä flowta eli virtaustilaa tahtoo itselleen useammin, niin
"se ei ole mikään mystinen taiteilijoiden etuoikeus vaan hyvän keskittymisen ja asioiden sujumisen tila. Virtauksessa mieli on aktiivinen, keskittyminen on helppoa ja vaikeat haasteet tuntuvat innostavilta eivätkä lannistavilta. Virtauksessa voi olla yksin tai yhdessä, kunhan edessä on riittävän vaikea tehtävä ja siihen ratkaisun avaimia."

Olen tästä ollut hyvin kiinnostunut, koska olen itsessäni näitä ADT-oireita tunnistanut jo useamman vuoden ajalta. Perussyy lienee – toki helposti innostuvan ja uteliaan mielen lisäksi – että toimeentulon olen pääasiassa hankkinut taide- ja kulttuurialalta, jossa käytännössä pitää olla monta projektia käynnissä samaan aikaan. Mikä tarkoittaa, että peruspohjana sälä- ja silpputöitä, työaikaa on helposti kaikki aika, ja jonka ryydittää epävarmuudessa lilluva apurahasysteemi ja muu jatkuva rahoitusten suunnittelu ja rehellinen kerjäys.

Keskittymiskyvyn elvytysopas kirjassa on paljon tieteen tutkimuksilla perusteltua konkretiaa.  Kuten ohjeita, miten opitaan älykkääksi älylaitteiden käyttäjäksi (itse olen mm. poistanut Facebook-sovelluksen kännykästä, suosittelen). Miten hankitaan uusia aivoille hyviä päivittäisiä tapoja, miten omasta työstä riippumatta tulisi mahdollisuuksien mukaan parantaa omia työskentelyolosuhteita ja miten pysäyttää keskeytysten kierrettä.
Kirja perustelee, miten tehtävästä toiseen hyppiminen on paitsi raskasta myös tehotonta. Tunne multitaskauksesta on harhaa, koska aivot eivät voi tehdä tietoisesti montaa asiaa yhtä aikaa.

Mielenkiintoinen aivotutkijoiden osio on, miten jaksottaa vuorokauden uuden "työaikalain" mukaan. Sitä on hyvä peilata oman rytmiikan ja päivän vaatimusten kanssa.




En halua spoilata sisältöä, kirja kannattaa itse lukea jos uumoilee että siitä voisi itselle hyötyä olla. Lyhyesti sanottuna; uusimpiin aivotutkimuksen tietoihin nojaava pätevä tieto- ja opaskirja, jossa on sivuja "vain" 130, napakkaa tekstiä ja sopivasti kuvitusta. Hyödyllinen.

Kirjan tilaus Tuuma-Kustannuksesta.






torstai 18. lokakuuta 2018

Ensimmäinen stand up -keikka

Kallion On the Rocks -ravintolassa oli 17.10.2018 Stand up Sirkuksen järjestämä Open mic- ilta ryyditettynä kokeneilla esiintyjillä.
Tupa myytiin loppuun.

Esiintyjinä olivat
Koomikko Eero CorsoJoni SuikeliRebecka Vilhonen, Harri Muikkula, Jyri Tumanoff, Tiina Oksanen, Jonathan Lagerquist ja Marko Laihinen.

Illan emäntänä hääri Stand up-koomikko Helena Pöllänen.

Tästä monin tavoin haastavasta komiikanlajista olen ollut jo pitempään kiinnostunut, taannoin olin Jack Björklundin vetämällä peruskurssilla, jota kyllä vilpittömästi alaa pohtineille suosittelen. Välttyy monelta turhalta kompastumiselta, säästää aikaa alkuvaiheessa ja pääsee heti itse kirjoittamiseen ja tekemiseen kiinni.

Esiintymiskokemuksen kartuttaminen ja oman materiaalin fiilaus aloitetaan ainoastaan tosipaikoista. Eka steppi siis joka tapauksessa otettu. :-)


Stagella. Kuva by Juha Sinisalo, tuo Brewniversen kuulu olutasiantuntija.


keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Voiman Runoilija.-palsta osa 30: Mirkka Mattheiszen

Julkaistu Voiman numerossa 8/2018


Mirkka Mattheiszen. (kuva: Marko Laihinen)

Kysymys silmiin katsomisesta
  
Voitit Runo-Kaarinan 2014 kokoelmallasi Kuvittele reuna, ja tänä vuonna on ilmestynyt #toistaiseksinimeämätön [Puru-kollektiivi 2018]. Mitä näiden kahden välillä on tapahtunut?
Ihan hirveästi. Tuntuu että olen kaikin tavoin aivan eri pisteessä ja paikassa kuin neljä vuotta sitten. Kirjoittajuus on tullut oikeastaan sen jälkeen.

Olet mukana runoutta julkaisevassa Puru-kollektiivissa. Mihin tarkoitukseen se on perustettu?
Se muodostui pikkuhiljaa läheisten kollegojen kanssa käytyjen pohdintojen perusteella – runoyhteisön kaipuu oli meillä kaikilla. Ja nimenomaan työyhteisön, että tehtäisiin runotyötä yhdessä. Tällä hetkellä meitä on mukana neljä tekijää. Kaikki julkaisut työstetään tiiviisti yhdessä periaatteella, että kaikki tekevät kaikkea. Puru-kollektiivi on vahva julkaisija ja meidän näköinen.

#toistaiseksinimeämätön muljuaa runojensa sisällä erilaisia eläimiä, mausteita ja ruokailuun liittyviä asioita. Onko ihminen sitä mitä syö?
Olen vierastanut tuota sanontaa. Se, mitä syö ja miten paljon syö vaikuttaa siihen millainen ihminen on. Monesti nykyihminen on ylensyönyt.

Runosi voi tulkita myös elämiseen liittyvän väkivallan kuvauksena. Miten sinä koet ihmisen ja eläimen välisen yhteyden?
Minusta ihmisen ja eläimen suhde on mitä epätervein. Heitä, joita kohdataan, kohdataan niin sanotusti ihmisen parhaana ystävänä. Heitä, joita syödään ei kohdata – voisi esimerkiksi kohdata silmiin katsomalla. Itse olen käyttänyt tähän kohtaamiseen paljon aikaa, ja syön myös eläimiä, mutta en kasvottomia. Silmiin katsominen oli aihe joka vaivasi minua – se oli teokseni lähtökohta ja teema. Muoto ja muut asiat eivät olleet ollenkaan näköpiirissä alkuvaiheessa.

Millainen elokuva #toistaiseksinimeämätön olisi?
Kysyt ihmiseltä, joka on viimeisen 10 vuoden aikana katsonut kaksi elokuvaa leffateatterissa ja eikä omista televisiota. Sana ja kuva ovat minulla niin erillään toisistaan, etten osaa muuttaa runoteosta visuaaliseen muotoon. 

Mistä juontuu teoksen vihkomaisuus ja nimi?
Tarkoitukseni oli, että on puhujuus ja on teksti, joka kohtaa ihmisiä. Siksi en esimerkiksi kokenut sen olevan tärkeää, että oma on nimeni kannessa. Vaadittavat tekijätiedot löytyvät takakannesta. Vihkomaisuus, pamflettimaisuus – muoto tarjoaa mahdollisuuksia kulkeutua monenlaisiin paikkoihin.

Olemme tietoisia ekologisesta kivusta, josta nämä ja aikaisemmatkin runosi kertovat. Masennus-ahdistus on hyödytöntä – mitä runoilija vastaa siihen, että mitä pitäisi tehdä?
Lukea runoja, vapautta me tarvitsemme ja ilmaa ajattelun ympärille. Usein ajatellaan, että vaihtoehdot ovat lamaantuminen ja välinpitämättömyys tai sitten aggressiivisuus ja taisteleminen. Ekologisuus, eettisyys, emotionaalisuus ja esteettisyys – niille on mahdollista rakentaa mielekäs elämä.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Mitä on työn alla nyt?
Puru-kollektiivilta ilmestyvä lastenrunoteos, jossa roolini on olla kuvittaja.




perjantai 28. syyskuuta 2018

Saunan penkillä



Yksi suosikeistani Turussa on Impivaaran uimahalli. Siellä on monipuolinen kuntosali, kuuma sauna, neliasteinen kylmäallas ja muitakin plutikointipaikkoja. Kun huhkii kolme varttia punttivehkeiden kanssa, sitten päällisruuaksi kipakoita hikilöylyjä ja dippauksia jäätävään veteen, ni ehtoks on ko uus miäs.

Laskeskelin ja elämässäni olen arviolta saunonut vähintään 5000 kertaa. Ennätysviikko höyrystyy mieleen Laitilan uimahallista, jossa olin aikanaan uinninvalvojana ja kerran lasten uimakoulun aikana kuskasin poikaryhmiä altaan ja saunan väliä. Taisi 80 löylyttelykertaa mennä rikki viidessä päivässä.  

En ole mikään suurhifistelijä saunojen suhteen: savusaunoista, puukiukaista ja sähkökiukaista on löytynyt oivia ja erilaisia löylyjä. Muuten, vanhan timpurivitsin mukaan se kertalämmitteinen puukiuas tehdään kakkosnelosesta.

Saunominen tiivistyy helposti intohimoksi. Kaikki eivät toki saa löylyttelystä mielihyvää itselleen – päinvastoin huonovointisuus iskee – mutta isolle osalle ihmisistä kyseessä on suuri nautinto. Saunominen kohentaa terveyttä: tuoreitten savolaistutkimusten mukaan 4–7 kertaa viikossa saunovilla vähenee merkittävästi aivoinfarktien ja sepelvaltimotaudin riski. Veri kiertää ja paineet laskee ja immuunijärjestelmä sekä autonominen hermosto aktivoituvat lauteilla.

Monelle saunominen tarkoittaa kropan syväkuurauksen lisäksi nimenomaan sitä rauhoittumista, rentoutumista. Maailman melut ja elon murheet ne vaimenee. Hyvin vanhaa perua onkin, että sauna on se kotipiirin tuonpuoleisin paikka; uudistumisen ja parantumisen paikka. Ruumiit on aikanaan pesty saunassa, ja haltijoita ja tonttuja siellä on asustanut eri uskomuksista kurkkien. Alastomuus on kuulunut luonnollisena osana kylpemiseen, siinä ei ole ollut mitään eroottista firinää mukana. Sana löyly on tarkoittanut alkujaan paitsi kiukaan höyryä, niin myös fyysisistä elintoiminnoista huolta pitävää nk. ruumissielua.

Onnellisessa saunahetkessä on hyvän hapen ja sopivan lämmön lisäksi hämärän valon tuomaa hiljaista seesteisyyttä. Paitsi, jos on pikkumukulia mukana – silloin se saunominen tuppaa olemaan kauniisti sanottuna yht helvetin sättäämistä alusta loppuun. Hienoa jos selvitään ilman, että jollain lukee persposkessa peilikuvaisena polttomerkkinä joku Kota tai Narvi.

Mutta, niin sitä vain käytäntöjen ja toistojen kautta opitaan sisälle myös saunameininkiin. Omat flikat olen opastanut lauteille pikkunatiaisesta asti. Vaikka yleistyvä trendi näyttää olevan, että nykyasunnoista saunat ovat vähenemään päin, ajattelen, että saunominen on sellaista arvokasta ja aidosti tuntuvaa viestikapulaa, mitä kannattaa siirtää sukupolvelta toiselle.

Kirjoittaja on Turussa asuva saunasieppo

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 28.9.2018