Vuonna 1977 Terhi, Sirpa, Outi,
Hannele, Katja, Markku, Jukka ja mää istuttiin Kaariaisten koulun punakeltaisissa
paripulpeteissa ja opeteltiin lukemaan Juvalan Jaanan opetuksella. Heti alkuun
todettakoon, että kaikki opimme lukemaan ja peräti ihan sujuvasti. Menetelmä
oli silloin vielä tavaaminen, ja jostain syystä muistan, että sana LE-LU oli
ensimmäinen, josta itselleni se lukemisen oivallus knapsahti päälle: äl ee le, äl uu lu: lelu!
Lukemisen kyvystä alkoi ympäröivä maailma
aueta. Koulukirjoja luin jossain määrin kyllä, mutta oma ykkössuosikkini oli
Aku Ankan, kylmän maidon ja limppuvoileivän pyörryttävän hyvä yhdistelmä.
Ytön korvessa kun asuttiin, niin kirjastoauto tarjoomuksineen oli äärimmäisen tärkeä. Todellinen
kulttuuripalvelu. Takaosassa olivat sarjakuvat, ja sieltä suosikkeja olivat
Lucky Luke, Asterix, Ahmed Ahne ja Avaruusagentti Valerian. Villin lännen
maailmaan sijoittuvat sarjakuvat innostivat, kuten West, Lännentie ja Tex
Willer. Korkeajännitykset tulivat tutuiksi tietenkin, suosikkeina agentti ja
ilmojen korkkarit. Myöhemmin nuoruuden medialukutaitoa kehittivät jallut ja
ratot ja Poliisi kertoo -kirjat.
Niissäpä oli sitä aidosti kiinnostavaa ja jännittävää sanakamaa valokuvien
kera. Ja mielikuvitus kehittyi niin, että pieni prutina vaan kuului pään
ulkopuolellekin.
Jos tähän päivään hypätään, niin
täällä huushollissa on yksi kirjapesä keittiössä ja toinen sängyn vieressä.
Useampaa kirjaa luen samaan aikaan - on ostettuja ja kirjaston kirjoja ja sanomalehtiä.
Oma lukemisen lelu on kiitettävästi villiintynyt.
Yle uutisoi äskettäin taas kerran, miten
huonolla tolalla lukutaito on osalla lapsista. Ja jos sanavarasto on suppea ja
sen päälle vielä ei ymmärrä mistä kyse, on suuri vaara, että nykyvaatimusten
edessä tipahtaa kelkasta hyvin äkkiä.
Yksi mitä voisi tehdä paremmin, on
purkaa ne jonot, jossa tutkimuksiin pääsyä odottavat ne lapset ja nuoret,
joilla on myötäsyntyisiä oppimisvaikeuksia. Siellä nepsyjonossa ollaan helposti
vuosikin, ja ilman diagnoosia asianmukaisiin palveluihin ja tukimuotoihin ei pääse.
Varhain on parhain.
Itse olen ottanut lukuvaivoihin haastetta
vastaan, ja syksyllä ilmestyy yhteistyössä opettaja Hanna Tähtisen ja kuvittaja
Emmi Oksan kanssa selkokielinen nuortenkirja, jonka ykköskohderyhmä ovat
yläkouluikäiset pojat, joita ei v****akaan kiinnosta lukeminen. Saas sitten
nähdä, miten onnistumme.
Kirjoittaja asuu Turussa, ja tietää
olevansa onnekas maksuttoman suomalaisen opetus- ja kirjastosysteemien
ansiosta.
Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 16.8.2022
