lauantai 27. joulukuuta 2008

Joulua ja buddhalaisuutta

Joulu tarjoaa aikaa joka ei juokse paikasta toiseen,
voi olla jopa ihan vanhanaikainen ja lukea kirjoja.
Tietyistä jälkikäteisviisastelusyistä olen lukenut uudelleen 
ja olen hypellyt vanhoja alleviivauksiani pitkin 
toivon mukaan eteenpäin.
Kirjassa on arkkityypeistä on mielenkiintoista vertailua ja 
esilleraaputusta buddhalaisuuden, 
kristillisyyden ja Jungin individuaatioprosessin teorioiden välillä:

"Mara vastaa sitä, mitä Jung nimittää varjoksi, omaa pimeää puoltamme, 
jota me häpeämme ja jonka me yleensä yritämme pitää piilossa. 
Maan jumalatar vastaa animaa. 
(Koska Buddha oli mies, hänellä oli anima – naisella animus)
Brahma vastaa vanhan viisaan miehen arkkityyppiä. Hänet esitetään 
buddhalaisessa taiteessa valkotukkaisena ja valkopartaisena, 
eräänlaisena Isä Jumala -hahmona. Mucalinda on nuoren sankarin arkkityyppi.
Kristillisyydessä Mara vastaa Saatanaa, maan jumalatar Neitsyt Mariaa, 
Brahma vastaa Jumalaa ja Mucalinda Kristusta.

Sitten se mikä on minusta hyvin kiinnostavaa ja perin selkeästi sanottu:

"Näistä osoittamistani yhtäläisyyksistä huolimatta buddhalaisessa 
ja kristillisessä lähestymistavassa ja suhtautumisessa omien 
perinteidensä arkkityyppeihin on hyvin suuri ero.
Buddhalaisuudessa sanotaan aina selvästi 
– jopa kategorisesti – että kaikki nämä ilmiöt, kaikki nämä
arkkityyppiset muodot ovat viime kädessä oman perimmäisen tajuntamme
ilmentymiä tai oman alitajuntamme projektioita, ja että ne kaikki tulee 
integroida omaan olemukseemme. 
Kristinuskon vastaavia arkkityyppejä pidetään 
objektiivisesti olemassaolevina olentoina. 
Ei ole mahdollista käsitellä arkkityyppiä siten, että
sovittaa sen edustamat alitajunnan ainekset omaan tietoiseen mieleensä,
tietoiseen asenteeseensa tai omaan uuteen minäänsä, ellei ymmärrä, 
että viime kädessä arkkityyppi ei ole mitään ulkopuolista, vaan 
jotakin jonka on itse projisoinut
jostakin syvältä oman minänsä salaisesta lokerosta."

Joltain voi mennä henkilökohtainen usko 
Vanhanaikaisen Tietoisuuden romukoppaan tällaisista ajatuksista.
Tai sitten voi jopa ulottua hieman hipaisemaan sitä pohjahiekkaa.
Omilla käsillään.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Tervetuloa Huvipuistoon!

Rakensin aikoinani Suomen Aforismiyhdistyksen käsikirjoituskilpailuun 
tämän Huvipuisto -kokoelmani. 

Tervetuloa!

lauantai 20. joulukuuta 2008

Elämän valkohampaisia hymyjä

On kun
vilkkaassa risteyksessä torstaina Kaunen kulmalla
suojatien eteen vihreää odottamaan ovat Nissanillaan pysähtyneet myös
kruunattu Herodes ja hantin puolella Murjaanien kuningas, ilmein tyynin

tai kun
uimahallissa vanha mies kiskoo vieressä jalkaansa pitkiä kalsonkeja joissa
on täynnä piikkilankaa ja pääkalloja ja PUNK! -tekstejä; 
ei meistä koskaan sitä todellista karvaa tiedä

–vanhoista ei ainakaan – 
ystävä kertoo sukulaismiehestään
joka kuoleman jo valaisemilla päivillään vittuilee surutta kaikille 
sieltä ikänsä selän takaa 
syö avoimesti irtokarkkeja kaupan laatikoista ja
sen sellaista.

Toinen kertoo yli kahdeksankymppisestä asiakkaasta, 
joidenkin mummosta joka
välttämättä halusi sen itse piirtämänsä tatuoinnin ja
joka tyhjensi talon muista ihmisistä 
kun kuvajaisia ruvettiin nahkaan surraamaan.

win-win.



 

torstai 18. joulukuuta 2008

Ihminen on sitä mitä hän ostaa

Kävin äsken juuri liian suureksi parjaamassani Länsikeskuksen City-Marketissa.
Sukkahyllyn yllä oli pieni Reilun kaupan kyltti, jossa luki:
"Maailma muuttuu ostos kerrallaan."
Loistava mainoslause; suggeroiva ja ytimekäs!

Okei, pistetäänpäs nyt lärvi kiinni ja avataanpas sitten ne kauppakassit
tähän blogipöydälle  ja 
katsotaan mitä tämä tiedostava, arvovalinnoista pauhaava 
aikuinen mies osti:

3 Denniksen pizzaa (kasvista, kanaa ja tonnikalaa)
Fazerin Täysjyväpaahtoleipä
Salosen Makupalat ruisleipää
Yli-Nikulan Ruukkusalaatti
Pirkka Edam-juusto (Latviasta)
Alpro Yofu -jogurtti (Hollanti?)
Galleria Vuohenjuustoröstiperunapihvit
Twix suklaapatukka
HK Mummon jauhelihapihvit
Abba tonnikalapasteija (Ruotsista)
K-Citymarket muovikassi
Valio Aura sinihomejuusto
HK Kalkkunaleike
Mungpavun ituja
Pirkka appelsiineja 1,5 (Espanjasta)
Galleria Porkkanaleikkele
Parsakaali luomu (Italiasta)
Rypäle vihreä (Brasiliasta)
Kurkku (Suomi)

Hinta: 46:18€
Ei tarvinnut luotolla ostaa.

Saldo: Ihan kunnon ökyilijä maailman mittakaavassa; todellisuudessa ei paljon ole 
            pokkaa jeesustella.

Ostos kerrallaan maailma muuttuu.
Jos ostan tuota; tahdon sitä maailmassa ja myytävänä olevan.
Tämä sama pätee tavaroihin, psyykkisen tason ostoksiin ja henkisen tason ostoksiin.
Hengelliset ostot ovat asia erikseen, koska niistä on vähän vaikea muille takuita antaa.
Portinvartijoita olemme.
Valinta-kauppiaita.

Juon kahvit, ja lähdenpä tästä töihin, siellä
notkuva joulupöytä odottaa tätäkin raskaan työn raatajaa.

Just just.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Mutkitettu maailman meno

Aika moni on sitä mieltä, että peruseläminen ei ole erityisen yksinkertaista puuhaa. 
Asiat ovat menneet vaikeiksi, ja ainakin työelämässä keikkujan "täytyy" opiskella koko ajan.
Joskus pärjäsi sillä fyysisellä työpanoksella, se riitti. Jos painoi pirusti hommia sai
ihmisenä suuresti arvostusta kautta linjan.
Mutta nyt Suomessa aika harvat enää raivaavat peltoja tai vetävät hevosta kera tukkireen metrisessä hangessa. Sibelius korvalapuissa.
Ollaan siirrytty fyysisestä psyykkisen pääoman käyttöön ja tässä on eräs todellinen rakennemuutos mikä on haitaroinut yhteiskuntaa pärjääjiin ja tipahtaneisiin. 
Tarvitaan päätä, aivoelintä; tarvitaan tietynlaisia kognitiivisia kykyjä, muistia. Tietynlaisen, sittenkin aika kapean sektorin inhimillisiä tietoja, taitoja tai kykyjä. Rahaksi muutettavaa älykkyyttä; älykkyyttä josta on hyötyä.
Ongelmaa tuottaa se, että monia näitä kyvyistä saamme synnyinlahjana. Niitä joko on, tai ei ole. Osaa voidaan toki opiskella itseensä kuin varaosia, osaa ei sitten vaan ole. Todella suuressa merkityksessä on taas myös se lapsuus: olosuhteet ja vanhemmat – harrastus ja muut lapsen eri potentioita kehittävät ja voimistavat toiminnot.

Edellinen taloudellinen lama niisti Suomesta yli 200 000 työpaikkaa. Esimerkiksi tuotantotehokkaat automaatioliukuhihnat ne vei, ja simppeli ihminen jäi työtään vaille.
Cronbergin Hyvä työ -seminaarissakin joku kysyi, että mistä saada tässä ajassa yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisia töitä? Niitä on, muttei ko. suomalaisille enää nappaa mitkään omaan viitseliäisyyteen perustuvat maatalous- tai puutarhatyöt.
Eräs arvovaltainen, Gorbatsovin koolle kutsuma tulevaisuudenuumoilijoiden klubi arvioi,
että tulevaisuudessa työtä riittää vain yhdelle viidesosaa. Jatkokysymykset kuuluvat; kuka saa tai kenen pitää sitä työtä tehdä, ja mitä tekee se loput 4/5 osaa? Carterin entinen neuvonantaja puhui yhteiskunnan tarjoamasta "tissiviihteestä", eli ruokaa, juomaa ja viihdettä. Kotimarkkinoiden peruskuluttaja; liekö tulevaisuuden uusia ammatteja? Kansalaispalkka voisi sen toteuttaa; paljon vaan lisää tv-kanavia, keskiolut halvaksi, edullista mässyruokaa ja viihdettä, viihdettä elämisen tarkoituksensa kadottaneille. 
Aldous Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa kaikki käyttävät yleishuume somaa, joka pitää kapinamielet pois ja mielen iloisena.

Tärkeää on ymmärtää, että tämä nykyinen malli vaikeine vaatimuksineen on ihmisten luovuuteen perustuva rakennelma. (Jumalia ei tähän kannata sotkea sitten alkuunkaan, koska silloin viedään ihmisiltä syyllisyys ja se on meidän oikeutemme)
Kokonaisuutta ei tietenkään hallita vielä tarpeeksi hyvin esim. ekologisten faktojen osalta, mutta ihmisten laatima ja arvottama juttu tämä on. Ja se on siksi tärkeää tiedostaa, koska silloin sitä myös voidaan ohjata, kipparoida toisenlaisiin suuntiin, toisenlaisia arvosatamia kohden. 
Maailmanmenoa kehittävät eniten eteenpäin meistä pystyvimmät ja etevimmät yksilöt;
heistä tulee omien – synnynnäisten ja hankittujen ominaisuuksiensa ansiosta vaikutusvaltaisia suhteessa muihin lajitovereihin. Nykyinen talousmalli tarjoaa oivan välineen jakaa maallista hyvää ja valtaa ihmisten keskuudessa, sopimuksen mukaan. Kuka osaa hyvin iskeä tästä talousmallipajatsosta rahaa ulos; suurin osa ei osaa ja jää tyhmyyksissään maksajan rooliin.
[Tyhmyydestä näet sakotetaan, kikkelis kokkelis, hullu työtä tekee!]
Sen takia olen ehdottanut, että Raha kouluaineeksi jo ensimmäiseltä luokalta alkaen.
:-)

Mutta ei tämä ole yksistään älykkäimpien ja kyvykkäimpien maailma, myös me tavalliset pallinaamat, haisevaiset olemme täällä ja ihmettelemme näkemiämme ja kokemiamme epäoikeudenmukaisuuksia. 
Mikä vastuu nk. hyväosaisilla ihmisillä on suhteessa heikompiosaisiin lajitovereihin? 
Haitari on nimittäin oikeasti aika iso; esimerkiksi jonkin englantilaisen huippuyliopiston professorin ja toisaalla toukkiaan kivellä käristelevän aboriginaalin välillä on kaikinpuolisesti aika iso ero. 
Mutta kumpikin pukeutuu ihmisen käsitteeseen. 
Ihmisarvoon: 50-50.

Vai syntyykö evoluution torvesta lähitulevaisuudessa jokin ihmisen homo economium sapiens - rotumuoto, joka astuu taivasluokkaan, valjastaa alukset ja häipyy lopulta veks kuoliaaksi saastutetulta planeetalta kuten Wall-E:ssä ytimekkäästi kuvataan?
Onko ihmisen jumaluus sittenkin vasta tulossa?
Ehkä olemme lukeneet raamattuja sun muita alkuteoksia väärinpäin. 

maanantai 15. joulukuuta 2008

Sodasta välillä kotiin käymään

Edellistä pätkää kun kommentoin niin klimpasahdettiin alkoholiin pyristelemään.
Suomalaisuus, miehisyys, alkoholi.
Studio Julmahuvilla on aiheesta hyvää opetusohjelmaa.

Erityisesti toinen maailmansota on vammoittanut suomalaisia ja 
suomalaisia koteja, lapsia
todennäköisesti enemmän kuin ymmärretäänkään. Sieltä juontuu
monen kodin puhumattomuuden, toisten ihmisten ja tunteiden varomisen ja kokonaisten asioiden kieltämisen kulttuuri. 
Eikä siitä ole aikaa kuin 60 vuotta. Sen takia ne miinat, ampumiset, silpoutumiset,
vammautumiset, kuolemanpelot, pommitukset ovat läsnä tässäkin ajassa muuntuneina informaatiopaketteina.

Oma pappani Eino, ei isäni tiedon mukaan ollut puhunut sota-asioista muutoin kuin  
hyvin harvoin, silloin kun oli ottanut viinaa ja kauhut pääsivät riehumaan ulkosalle. Hevosmiehenä oli talvisaikaan kuljettanut ihmisiä evakkoon ja vaikka kyydissä olleilla lapsilla oli ollut paljaat jalat ja ne olivat huutaneet ja parkuneet niin hänen oli ollut pakko heittää
ne hankeen ja lähteä hakemaan toisia. 
Oman isäni varhaisimpia muistikuvia oli ollut se kun isänsä oli tullut sodasta välillä kotiin; oli haavoittunut käteen. Hän oli istunut isänsä sylissä, kakluunin edessä, olivat yhdessä katsoneet lämmittävää, kasvoilla seinillä tanssivaa tulta, hiljaa. Pitkän aikaa.

Papan nuorin veli oli ensimmäinen kuka ammuttiin laitilalaisista sotilaista. 
Kohtalonomaisesti Toivo nimeltään.
Muistini mukaan panssarivaunun konekiväärisarja ja mies käytännössä poikki.

Isien ketju – minun takaani kaikki ovat jo kuolleet, mutta elämät ovat taltioituneet katomattomiksi. En tiedä mitä on muuntunut esimerkiksi geeneihin asti.

Ihmiset ja asiat ovat olemassa – toki polttavimmat traumakekäleet ovat hiipuneet, niitä on työstetty, puhuttu jäähdyksiin uudestaan ja uudestaan,  mutta silti me tämänpäivänolijat kannamme niitä mukanamme paljon, 
ja usein tiedostamatta, huomaamatta.

Koteloituneet asiat kulttuurissamme näkee esimerkiksi kun lukee tuoretta ruotsalaista lastenkasvatuskirjaa. Ensireaktiona tuntuu että monissa kohdin ylipaapotaan, ei maailma tuollainen ole, ei tuolla lailla lasta kannata kasvattaa tällaiseen helvetin maailmaan.
Mutta, meillä on juuri mm. sodasta johtuen erilainen ihmiskäsitys ja maailmankuva.
"Ei perkele kitistä turhista ja ei se parkuminen mitään auta."

Aika iso osa suomalaisista on sittenkin vasta tulon päällä.
Mutta kyllä me tullaan, ja me opitaan, osataan.
Kuulun itse tähän joukkoon.

Ydinihmisyyttä on se, että vaikka ihmistä kohden tulee kohtalonomaista miinusta, 
ihminen pystyy muuttamaan sen itsessään toisenlaiseksi, 
ja lähettämään plusmerkkistä eteenpäin.

Se on myös katkeamaton toivo.


torstai 11. joulukuuta 2008

Ah, ripotellaan vähän sentään Marxia tähänkin perjantaiaamuun!

Väittävät yleistäjät, että suurin osa nykyihmisistä ei jaksa ajatella
elämän todellisia kysymyksiä, ja etsiä niihin ne omat, joka tapauksessa
tarvittavat henkilökohtaiset vastauksensa.
Sanovat, on ajatteleminen vaivalloista. 
Viihtyminen on paljon kivempaa. 
Paitsi jos on onnekas ja mukana työelämässä,
niin siellä on usein jostain todella kumman syystä kaikenlaista ikävää ja 
pakonkaltaista tehtävää.
On kuulemma vielä sellaisiakin, että kun he tavalla tai toisella joutuvat
niiden elämän oikeiden kysymystensä eteen, he kanittuvat
ja kaatavat äkkiä esimerkiksi viinaa päänsä täyteen tai 
katkaisevat aivosähkökäyrät laittamalla television päälle.

Ajatteleminen onkin pelottavaa koska se voi olla vaarallista.
Hengelle vaarallista.
On nimittäin aina mahdollista, että kun oikein asioita ajattelee, tietoiseen mieleen
saattaa päästä luikahtamaan jostakin helvetistä sellaista viruksenomaisesti etenevää tietoa, 
mikä kumoaa kaiken. Henkilökohtainen vallankumouksen tussahdus.
Tunnetasolla tapahtuu outo liikahdus, asenteet muuttuvat silmänräpäyksessä ja sitten
ei enää voi millään ilman suurenmoista itsepetosta palata takaisin siihen omaan, 
jo entiseksi, iäksi kohmettuneeseen, pois lipuvaan ovensa sulkeneeseen vanhaan elämänpitoonsa. 
Tässä on minusta myyttisen sankaritarinan perusolemus.
Kaiken kirjoittamisen, elämisen, luovuuden perusolemus. Ihminen on oma yhteisönsä eri persoonallisuuden piirteinensä, jokin osa lähtee turvallisten leiritulien ulkopuolelle
hakemaan Tietoa, Seerumia, Voiton Miekkaa, Prinssiä, Prinsessaa, jota ilman
muu yhteisö/ihminen kuihtuu, vääjäämättömästi tuhoutuu. Ilmaantuu Apuri, Tietäjä iänikuinen, esimerkiksi aito omatunto ja sen puhe. Matkataan eteenpäin. 
Kohdataan henkilökohtaiset kasvunlohikäärmeet ts.
ne pelottavimmat pelot esimerkiksi lapsuuden mustassa valottomassa luolassa, sytytetään sydämestä soihtu, kohdataan silmästä silmään, annetaan humista tunteet läpi. 
Voitetaan, voitetaan esimerkiksi anteeksi antamalla. Saadaan palkkio haltuun, lähdetään paluumatkalle takaisin kotia kohden, voi tulla vielä uusi elokuvista tuttu lopputaistelukin ennen kuin päästään lohikäärmeistä lopullisesti eroon työntämällä ne rotkoista alas. Tullaan tiettyjen meissä jokaisessa olevien siltojen ja viidakoitten läpi, pestään kuoleman haju pois. Yhteisö, sisäinen kylämme voi olla tunnistamatta enää meitä jos olemme muuttuneet liikaa, hylkää sankarinsa. Tai sitten se ottaa meidät sankarina vastaan – kuten usein juuri käy – ja sitten pidämme juhlat, ja elämä jatkuu onnellisena. Olemme kasvaneet paremmaksi ihmiseksi, eheytyneet.
Luoneet pois vanhan kiristyneen nahkamme, voittaneet itsemme. 
Sankari.
Konfliktien kautta, niiden voittamisen kautta pääsemmekin kolkuttelemaan
Marxin älyllisen oven taa.

Marxin ja Engelsin mielestä filosofian peruskysymyksiin kuuluu kysymys hengen ja aineen välisestä suhteesta. He ratkaisivat asian materiaalisesti; aine on aina ensisijainen, ja henki vain aineen korkein tuote.

Mistä esimerkiksi ideat, "hengentuotteemme" tulevat?
Onko ihmisten arvot "annettuja", vaiko ovatko kaikki arvot ihmisten luomia?
Onko Jumala, jumala tai jumaluudet tässä jollain lailla mukana?
Uskotko tai et?

Marx oli filosofiansa takia tietenkin aika tiukka hanu uskonnon suhteen.

Minusta ajatteleminen on pirun kivaa.
Ja ekologista.


Kaikki palaa aikaan

Jos olen tuolla, en voi olla täällä.
Zen -buddhalaiset punovat itselleen sitä mielekästä ajatuksien köyttä, 
jolla ihmisen tietoinen mieli; tuo eräänlainen kuumailmapallo, on aina 
kiinnitetty myös Nyt -hetkeen.
Jos on nyt; on hyvä olla.
Me voimme toimia ja operoida ainoastaan nyt–hetkessä.
Nämä voivat olla opittuja lauseita, hienon kuuloisia, tai sitten
joskus, oleellisina päivinä ne ovat vähän jo totta.

Näin unia viime yönä, jossa olin murhannut kaksi ihmistä jokseenkin
kylmäverisesti.
En tuntenut oikeastaan mitään; kiinnijääminen jännitti; ei pelottanut.
Myöhemmin tarjosin maihinnousukenkiäni eräälle vanhalle miehelle,
olin jo unohtaa tarjoukseni, hän oli jo menossa pois autolleen, 
huikkasin perään ja hän otti ne vastaan.
Oli koiria, nuoria vilkkaita naamaa lipovia koiria, huostaanotettuja koiria 
joita piti kuljettaa.
Oli vanha veteen liittyvä työpaikkani, olin tuuraaja, olin myöhässä toisen asian takia.

Nukuin hyvin.
Tällaiset unet on helppo muuntaa koodeistaan takaisin 
eilispäivän asioikseni.
Maagista realismia.

Aika.
Me myymme oman aikamme, esimerkiksi 9 virkeintä tuntiamme päivästä
esimerkiksi työpanostamme tarvitsevalle. 
Me annamme omaa aikaamme lahjaksi.
Kääntyä toisen puoleen, kuunnella, katsoa silmiin. Vaihdattaa informaatiota,
helpottaa omaa tai toisen tummia kannettavia informaatioita. Siinä on jotakin 
niin pohjattoman hienoa – ehkäpä kaksi pikkuruista kosmista aivosolua älyköi ja
kehrää jotakin, jonnekin?
Voimme antaa toiselle ihmiselle aikaa lahjaksi tekemällä jotakin 
mitä hänen pitäisi velvollisuuksissaan tehdä.
Tiskata astiat, kuurata vessanpytty, viedä koira lenkille, viedä kirjastonkirjat.

Tiedättekö, on erittäin terveellistä siivota välillä yleisiä vessoja.
Olen näin todennut.

Aika.
Voiko ihminen ylipäänsä olla väärässä paikkaa, väärään aikaan?

Ja aikaa on.
Tietyt sekunnit toki kuluvat vääjäämättömästi,
mutta ehkä toiset lisääntyvät.
 

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Potentia

Ihminen on rajallinen olento, joka ei kuitenkaan koskaan saavuta rajojaan.
Paitsi kun elämän rajat tulevat eteen; joskin silloin voi alkaa jokin toinen matka.
Meillä on eri asioista olemassa olevat potentiat. 
Lahjakkuudet. 
Tarkoitukset.
Opiskelulla ja yksinkertaisesti uskaltamalla elää saa omia potentioitaan käyttöön, realisoitua ne, hyödynnettyä. Mutta pitääkö lahjakkuuksiaan aina yrittää hyödyntää, rikastaa?
Lahjakkuus, lahja – annettu, saatu asia tai ominaisuus.

Tähän liittyvät ne ihmistä luokseen vetävät arvot.
Arvojaan saa/voi muuttaa.
Ne voivat muuttua myös huonommiksi, sameiksi; jopa pimeän maan lyhdyiksi.

Jos joskus on tosiviisas, silloin opetuttaa itselleen asioita joita ei osaa vielä hyvin.
Missä kankeus, siellä kasvun paikka!
Koska olosuhteet muuttuvat ympäriltä, on pystyttävä tiristämään itsestään uusia
potentioita päivänvaloon. 

Aina vaan ei oikein jaksais.
Ja juuri sen takia juuri pitää jaksaa.

perjantai 5. joulukuuta 2008

Kuperkeikkaa

Nykyään monella ihmisellä on varaa olla yksilöllinen.
Monen ihmisen on edelleenkin pakko olla taloudellisista syistä "yhteisöllinen".
Yhteisöllisyys on yksilöllisen "riippumattomuuden" jälkeen vapaaehtoista ja 
todellinen vapaus on aina pakkoihin tottuneelle ihmiselle vaikeata. On itsestään selvää, että jos syö liikaa kulutukseen nähden tai vääränlaista ruokaa, lihoo. Itsestään selvää, kaikki tietää. Miksi sitten Suomessakin on kasvavassa määrin yliylipainoisia?

Vapaaehtoinen yhteisöllisyys on järjen käyttöä inhimillisen terveyden puolesta. 
Muihin myös kuin sen oman luokan ja verkoston ihmisiin.
Kenelläkään yksilöllä ei ole varaa olla olematta suuntautumatta toisiin ihmisiin.

Se on meidän syvimpiä solutason perusohjelmointeja.
Jos yksilö ei ole yhdessä piirrettyjen viivojen sisällä, on kolea elämä ja pimeä maa.

Pitää sutata viivaan oviaukko.
Pyytää sisälle, tarjota lämmintä.
Ilman jeesustelua.
Jeesustelijat kantavat huoltaan vain omasta tunnostaan ja statuksestaan,
joka on hinkattu kimaltelemaan "hyvistä teoista".

Nimettömät lahjoitukset.
Ne ovat hyviä.
Ei jää toinen kiitollisuuden velkaan.

"lainausmerkkien käyttö on kuulemma ihan 90 -lukua."

tiistai 2. joulukuuta 2008

Poliittista soosia, vaihteeksi

Luin kirjaa ja kommentteja kirjasta Vasemmisto etsii työtä.
Maailma on mennyt ja luotu ahneen älykkyyden ansiosta monimutkaiseksi. Kasvavalle osaa ihmisistä se työ ei todellakaan enää mahdollista taloudellista itsenäisyyttä, sosiaalista arvokkuutta ja laadukasta vapaa-aikaa. Haitari suurenee hyvin toimeentulevien ja järjestelmän perälaidasta roikkuvien tai tielle tipahtavien välillä. Kaikki eivät mahdu omilla kyvyillä ja taidoilla ja persoonallisilla ominaisuuksilla mukaan, koska järjestelmä ei pohjimmiltaan tarvitse kaikkia; ei ainakaan tietynlaisia ihmisiä. 
Vapaiden markkinoiden arvot ovat ekologiselta ja inhimilliseltä kannalta katsottuna kestämättömät. Pahimpana niistä minusta on se ihmisyyden kapeaan pilttuuseen pakottama ekonomistinen ihmiskäsitys, joka tekee kaikista muista ihmisistä hyötyolioita tai uhkaolioita.
Esimerkkinä käykööt se aina silloin tällöin esille putkahtava keskustelu ilotaloista; pitäisikö niitä olla Suomessakin vai ei. Tarvetta näet olisi, pallit miehillä täynnä. Asian todelliset arvoasettelut paljastava, erään toimittajan  esittämä vastakysymys kuului, että ok, mutta millaisten vanhempien lapsista tulee hyviä huoria sinne ilotaloon; sinun ja minun lapsistako? Vaiko kenen?
Linkola taas on esittänyt, että terveyskeskuksiin avattaisiin yhteiskunnan toimesta eräänlainen pallien tyhjäksi-imurointipalvelu. Sekin paljastaa asian todellista karvaa ja vielä humoristisella tavalla.
Ei me niin kovin kauaksi olla vielä osattu rämpiä kompuroida sieltä kivikauden luolan suulta ja sekös on vallan riemastuttavaa!

Ihmistä on arvoihin katsominen, älkää niitä koiria nyppikö.

Jos haluaa ymmärtää asiaa perimmäisten syiden kautta, kannattaa lukea Katriina Järvisen ja Laura Kolben toimittama kirja ja tutkimus Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa
Ja sen päälle hakea kirjastosta aikoja sitten loppuunmyyty Martti Paloheimon Kotivammaisuuden synty – suomalaisen lapsuuden haavat. [Kirjapaja 1999]

Yhteenluettuina näistä paljastuu eräs horjumattomimmista pohjista 
minun vasemmistolaiselle ajattelulleni.
Lapsi ei valitse vanhempiaan, eikä olosuhteita joihin syntyy. Yhteisön muiden tehtävä on varmistaa, ettei lasta kasvateta "vammaiseksi", josta hän kärsii lopun ikäänsä ja joutuu työläästi kasvattamaan itseään uudelleen. Jokaisen lapsen kuuluu saada tasavertaistetut kasvualustat ja tulevaisuuden mahdollisuudet riippumatta hänen perheensä tuloista, sosiaalisesta tai kulttuurisesta pääomasta.
Se on oikeudenmukaista, ja siihen pitää muulla ihmisyhteisöllä olla aina varaa.
On aika mikä tahansa.
Piste.

maanantai 1. joulukuuta 2008

Olemme kaikki liikkeen harjoittajia

Aina tähän palaan; kun ihminen lopettaa liikkeensä,
alkaa homehtuminen ja mätäneminen, kuolema.
Joskus liike toki lopetetaan kohtalonomaisilta tahoilta.

On vitsikästä laittaa metaforakiikariin yhden ihmisen nahkapaketti vipellyksineen ja toiseen linssiin vaikkapa jokin mustavalkoisenajan sekatavarakauppa jostain marginaalimailta.
Liike mikä liike.
Ostetaan ja myydään, ja voittoa pitäisi tehdä elääkseen ja 
pitää sillä liikkeensä liikkeessä.

Syitä liikkeen lopettamiseen on vaikka kuinka paljon, mutta yleisimmät
lienevät ne elämän ja kuoleman pelko, peruskyvyttömyydet kipparoida omaa elämäänsä oikeille kasvattaville karikoille, vitutus, laiskuus ja mukavuudenhalu.

Ihminen, eloonjäämisjärjestelmä. 
Oikeaan kohtaan ja oikeaan hetkeen munasolumaaliin osuneen pikku orgasmin puhaltaman minitsunamin aallonharjalla lautailleen mestariuimarin liikkeelle sukeltama
matka mustaan multaan tai krematorion lempeisiin liekkeihin.
Niin, mitäpäs sitä sitten matkallaan tekisi; mitä liikkeitä tekisi?
Kun tuo aikakin kuluttaa koko ajan?

No, välillä voi syödä leipää, kirjoitella. Ja sitten voi tavata lajitovereita samassa kohtalossa ja sitten voi uskaltaa rakastaa elämää. 

Suostua siihen.
Sanoa: "Kyllä!".