maanantai 20. joulukuuta 2010

Ihan perinteistä vaan

(Kolumni Laitilan Sanomiin)

Työni kautta olen tullut lastatuksi mukaan laivaan, joka täyttää piakkoin 100 vuotta. M/s Aina oli 80-luvun puolivälissä viittä vaille Aura-jokeen uponnut troolari, mutta sitten eräät raisiolaiset äijät iskivät siihen silmänsä. Ja sen perään tuhansia talkootyötunteja. Maksoivat lainan pois kolmessa vuodessa joulupukkikeikoilla. Nykyään alus on kauppa-laiva tehden monenlaista ajokeikkaa. Se on monille ukoille hyvin rakas – kuin jo melkein vähän eläväksi muuttunut. Ne kaikki tehdyt talkootyötunnit ovat magneettisina tallessa tässä ainutlaatuisessa, ”seilaavassa työväentalossa”. Se laiva on monelle ihmiselle kaiken vaivan jälkeen paljon enemmän kuin yksi vanha laiva.

Kirjamessujen jälkisivujen plarauksen myötä olen nyt jäsenenä myös kulttuuriseura Walossa. Sen perustamisen aiheuttanut tuhopoltto ja koko rukoushuoneen purku-uhka suorastaan pakotti tietyistä ihmisistä esille luovat puolustusvoimat. Nyt myös tämä pieni talo siellä mäen päällä on monelle ihmiselle paljon enemmän kuin jokin yksi vanha talo vain. Ehkä siellä nykyään pitää majaansa moderni laitilalainen ja hyvävoimainen Talkoohenki, kukaties.

On ollut riemullisen kiinnostavaa tavata ihmisiä, joille jonkin vanhan säilyttäminen, entisöinti ja rakentaminen perinteen mukaan ovat aidosti hyvin tärkeitä asioita. Sydämen asiaa, omilla käsillä tehtynä. Usein myös hitaasti ja perin vaivalloisesti. Näin varsinkin, kun itse olen äkkiä ajateltuna hyvin kaukana lujajuurisesta kotiseutuihmisestä – sellaisesta tapainvaalijasta, joka on aina se henkinen haulikko kädessä puolustamassa kaikkia mahdollisia vanhoja rakennuksia, esineitä, kekripässejä, tanhuja ja muuttumattoman ympäristön arvoa.

Olen asunut 12 osoitteessa, ja parhaat käsityötaitoni liittynevät nyrkkikyllikin tikkaamiseen. Elämästäni opiksi saaneena tiedän, ettei läheisiä tai muitakaan ihmisiä omisteta. Minulla ei ole tunnearvosta luopumattoman raskaita esineitä. Itse asiassa oudoksun edelleenkin koko Omistamisen perusideaa, jonka kasvatus on osalle meistä koko elämän pääsisältö. Muuttumiskykyisen elämänasenteensa ihminen voi oikeasti omistaa, ei muuta.

Huonojen perinteiden ja orjallinen tapakulttuurin noudattaminen ” niin kuin muutkin” on minusta itsensä rutinoimista, luovuutensa nitistämistä ja vierasta ihmisen perusolemukselle, joka on nokka uutta päin. Eilispäivät toki muistaen.

No, keväällä tahdoin äänittää talteen erään laitilalaisen vanhan miehen ja hänen kuusikymppisen poikansa tarinoita. Heillä on kirkasta muistitietoa sukunsa ja oman kylänsä paikallishistoriasta ja ihmisistä. Kymmenien vuosien muistihaitari soi koskettavalla tavalla verkkaisia Tarinoita – sanataloja – joissa on kenelle tahansa sisällä vierailevalle valtavasti merkityksellistä voimaa tarjolla. Tarinat elävät, Tarinat elävöittävät.

Aineeton puoli on siis enemmän minun juttuni. Henkisen puolen perinteet, perinnöt ja viestikapulat – ne ovat minusta hyvin kiinnostavia. Vaan ne taitavat olla ainoastaan saman asian vähän toista puolta. Laivoissa, taloissa, esineissä, tavoissa ja maisemissa on omat tarinansa. Materiaalista ja henkistä sisältöä on usein täysin mahdotonta erottaa toisistaan.

Itseämme me tässä eri keinoin rakennamme. Päivästä toiseen. Oi, onneksi me olemme kaikki niin erilaisia, ja onneksi me kaikki olemme niin samanlaisia. Vuodesta toiseen.

Ja eihän sitä koskaan tiedä – kop kop – voi olla että päivänä eräänä olen itsekin punkemassa rautakangella pystyyn jotain maantasalle nuukahtanutta tupajumien 500 neliön kyläkoulua – yötä myöten, mikkihiiri-otsalamppu yllä hymynaaman vain välkkyen!

Vaikka hiukan kyllä epäilen.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Oletko köyhyysrajan alapuolella?

Luin itsenäisyyspäivänä Lastensuojenlun keskusliiton julkaisua Lapsen maailma.
Siellä oli kansantaloustieteen professorin Markus Jäntin haastattelu. Hän oli saanut tehtäväkseen laatia selvityksen Suomen lapsiköyhyydestä EU:n raporttia varten, ja piti skandaalina Suomen nykyistä tilannetta.

Vuonna 1995 köyhyysrajan alapuolella oli Suomessa 52 000 lasta.
Vuonna 2002 köyhyysrajan alapuolella oli Suomessa 129 000 lasta.
Vuonna 2007 köyhyysrajan alapuolella oli Suomessa 151 000 lasta.

On selvää, että kolmessa vuodessa tilanne on huonontunut sitten viime tilastoinnin.

Köyhyysrajan alapuolella ovat ne kotitaloudet, joiden käytettävissä olevat tulot ovat alle 60 % väestön keskituloista. Tarkoittaa esimerkiksi:

1 aikuisen talous max. 1100 €/kk
1 aikuinen, 2 alle 14v. lasta max. 1743€/kk
2 aikuista, 2 alle 14v. lasta max. 2943€/kk

(Käytettävissä olevat tulot kuukaudessa, kaikkien perheenjäsenten ansio- ja omaisuustulot sekä tulonsiirrot vähennettyinä veroilla ja pakollisilla eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuilla.)

Lisää faktatietoa Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen Lapsiperheiden hyvinvointi 2009 -julkaisusta.

Mainittakoot, että meidän perhe ei yllä jäsenmäärällään ja nykytuloillamme mainittuihin rajalukemiin. Oivoi, köyhiä ollaan.

Markus Jäntti tuo oman tosiasiatietämyksensä valossa tärkeää kommenttia tähän pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta -käsitteeseen, jonka lausuminen saa esimerkiksi kokoomuslaiset lähes kyyneliin kun se on niiiiin tavoiteltava ja asia suoraan Hyvyydestä.

– Suomi oli ennen 1990-luvun alun lamaa vasta saavuttamassa sellaisen hyvinvoinnin tason, jolle Ruotsi, Norja ja Tanska olivat jo yltäneet. Sen jälkeen suomalaisten hyvinvointia on murennettu joka suunnalta.

Jäntti kannustaa poliitikkoja ottamaan vallan käsiinsä ja tekemään oikeita päätöksiä. Valta on luisunut virkamiehille, vaikka näiden kuuluisi panna toteen poliitikkojen tekemiä ratkaisuja.

Talouselämällä on myös suuri valta siihen, mitä loppujen lopuksi sitten oikeasti tehdään.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan selvityksessä tutkittiin suomalaisten huolenaiheita. Enemmistö koki tärkeäksi, ettei eriarvoisuus kasva. Vähemmän tärkeäksi he kokivat tavoitteen alentaa veroja. Silti viime hallitukset ovat keventäneet verotusta ja antaneet tuloerojen riistäytyä käsistä, ihmettelee Jäntti.

Jäntin mielestä Suomi on kova ja sydämetön yhteiskunta muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Ihmisten hyvinvointi on hallitukselle vasta toissijainen asia.

Niin.


Pari muuta ajankohtaista linkkiä aiheen taustan esille kirvoittamiseksi:

Ei minulla mitään muuta asiaa tänä itsenäisyyspäivänä ole.
Lopuksi vähän laulua meille köyhimyksille:


Tämä oli myös 100. blogikirjoitukseni, siitä pieni riehakas juhlinta.

- Hip.-