sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Turun toriparkki ruoto suorana


Kerro kerro kuvastin,
mitä piilee alla toriparkin?

Tämän päivän Turun Sanomissa (28.12.2014) oli Talous-sivulla suora artikkeli, miten keskustan liiketilojen vuokrat ovat pudonneet jopa 40%. Neliövuokrat ovat tipahtaneet 60 eurosta 30-40 euroon.
Jutussa oli haastateltu keskustan kiinteistöomistajuudesta vastaavia Bill Ancaria, Sami Mataraa, Rauno Puolimatkaa ja Heikki Vaistea, joka on myös Turun Toriparkki Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Turun keskustan liikekiinteistöt ovat olleet entisinä kulta-aikoina ilmeisen erinomaisia rahantekokoneita, mutta nyt yskii pahemman kerran. Pääsyyksi Turun keskustan tyhjenemiseen nimettiin yleinen taloudellinen tilanne, mutta erityisesti kauppakeskukset ja suurmarketit, joihin valuu perheellisten ja vanhemman väen rahat. Tai kliinisemmin sanottuna kuluttajien ostovoima. Toimistoja imee keskustasta Kupittaa.

Toriparkin yksinkertainen bisneslogiikka on siis ajatella keskustan liikekiinteistöalue yhtenäiseksi kauppakeskukseksi, johon saadaan muualle - nyt yksityisautoillaan lähteneet kuluttajat - palaamaan takaisin, kunhan tehdään magneetiksi se ostoskeskusten mukainen parkkipaikka torin alle. Ja näin saataisiin raksuttamaan seteliä rakennusten omistaminen niin kuin vanhaan hyvään aikaan.
Eipä siinä mitään, mutta tämä on kuitenkin se rahallinen pohjatarkoitus kiinteistöjen omistajien näkökulmasta. He haluavat rahaa huomattavasti nykyistä enemmän, sillä nyt menee kirvelevästi tappion puolelle.

Erilaisia visioita eri arvomaailmojen edustajilta on paljon sen suhteen,
millaiseksi, miksi ja miten Turun keskustaa tulisi tulevaisuudessa kehittää.
Miksi yhteistä visiota on niin vaikea saada sopimaan samaan ikkunaruutuun katseltavaksi?

Entäs jos kuitenkin muuttuneilla liikekiinteistö- ja kaupantekomarkkinoilla (verkkokauppa etc.) on ylitarjontaa, ja ihmiset ovat jatkossakin vähän ostovoimattomia, ja haluavat tuupata rahansa jättimarketteihin ja ostoskeskuksiin - miten hankalaa on lähteä muuttamaan esim. keskustan liiketiloja asuintiloiksi tai muuhun tarkoitukseen?

Mielenkiintoinen seikka on myös se, että sermien takana on omistaja- ja kauppiasosastolla varmasti käynnissä aikamoista vääntöä ja kaupallista tappelua näistä asioista. Kuntarajatkin tärisee sen takia.
Toiset voitto on toisten häviö, ja taantuma lopettaa kokonaan joitain toimintoja.

Loppujen lopuksi on kyse - nyt ja tulevaisuudessa - rahaa omaavien ja rahaa käyttävien ihmisten arvoista, tarpeista ja haluista. Sitä nimittäin yleensä myydään, mitä myös halutaan ostaa.


Toriparkki-aihe voitti myös taannoisen
Turun kaupungin järjestämän piparkakkutalo-kilvan
yleisöäänestyksen.


maanantai 22. joulukuuta 2014

Graffitikulttuuri murrosvaiheessa


Tämä juttuni löytyy uusimmasta Nuorisotyö-lehdestä. (8/2014)

Luvalliset maalauseinät valtaavat alaa, ja graffittien tekeminen suhistelee yhä kirkkaammin kohti valtakulttuuria. Nollatoleranssia kokeiltiin taannoin Helsingissä, Stop töhryille ei toiminut, mutta vuosina 1998-2009 käynnissä pidetty hanke maksoi 23 500 000 euroa. Vartiointiliikkeet ja puhdistajat tienasivat ilmeisen hyvin. Yhteenottojen takia Stop töhryille aiheutti paljon erilaisia sukupolviarpia.

Turku on ollut tässä nykyisessä kehityskulussa poikkeuksellisen hyvin mukana - on julkisia teoksia, kiinteä maalauseinä Kupittaalla ja väliaikaisia maalauspaikkoja eri puolilla kaupunkia.
Tärkeä tekijä ja edistäjä positiiviselle kehitykselle on ollut Turun Nuorten Palvelujen toiminnanjohtajiin kuuluva Tatu Moisio, "graffittimaisteri", jonka tutkimustyö koski toiminnan motiiveja graffittikulttuurissa. (Turun yliopisto 2013)
Tatu oli myös artikkelini päähaastateltava ja avasi ovia ja kurkistusluukkuja mielenkiintoiseen graffittikulttuuriin, josta etukäteen tiesin loppujen lopuksi varsin vähän.

Luvattomat graffitit eivät tule todennäisesti koskaan katoamaan, koska siinä on pohjimmiltaan kyse punk-tyyppisestä kapinasta, joka painaa tekijälleen takaisin adrenaliinin erityksen nappulaa.
Luvattomat maalaukset tarjoavat omalla tavallaan myös mittausvälineen, jonka kautta nuoret (ja vanhemmatkin tekijät; ikäskaala maalareilla menee n.10 - 40+) kykenevät sankaroitumaan omassa piirissään - tehdään maalausteoilla selväksi kuka on rohkea, kuka uskaltaa, kuka on se kovin kaveri.

Parhaimmillaan graffiteissa on kyse luovasta ja yksilöllisestä, korkeatasoisesta ilmaisusta. Sen johdolla Suomessakin lajimuoto on siirtynyt ns. virallisten taidepiirien hyväksymäksi.
Kasvavassa määrin maalareilta ostetaan tilaustöitä erilaisiin kohteisiin.











lauantai 20. joulukuuta 2014

Aatteellinen kasvissyönti tuli Suomeen 1894

Tämän päivän (20.12.2014) Turun Sanomissa oli kakkossivulla mielenkiintoinen artikkeli Vegetarismi Suomessa 120 vuotta. Sen oli kirjoittanut Jukka Vornanen, joka on tutkinut suomalaisen kasvissyönnin varhaisvaiheita kulttuurihistorian pro gradussaan.




Kirjoituksesta muutamia kiinnostavia otteita:
Modernin länsimaisen vegetarismin katsotaan virallisesti syntyneen vuonna 1847, jolloin Englannissa perustettiin ensimmäinen kasvissyönnin edistämiseen pyrkinyt seura, Vegetarian Society.
Suomeen aatteellinen kasvissyönti rantautui vuonna 1894, jolloin julkaistiin ensimmäinen suomalainen kasviskeittokirja, Helene Seilingin tekemä ja Söderströmin julkaisema
Kortfattad vegetariansk kokbok.
Syksyllä 1894 perustettiin Helsinkiin Rauhankadulle ensimmäinen kasvissravintola.

Suomenkielinen vegetaristinen yhdistys perustettiin 1913 Salossa, ruotsinkielinen jo 1907.

"Kriitikot pitivät vegetarismia epäterveellisenä uskontona ja kasvissyöjiä kutsuttiin vegetafiileiksi. Kasvissyöjien omassa argumentoinnissa vegetarismia perusteltin useimmin terveydellisillä mutta myös eettisillä ja uskonnollisilla argumenteilla."

"Kasvisruokakursseja järjestettiin isoissa kaupungeissa ja vuonna 1910 vegetaristisia kasvisruokailuja järjestettiin Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Viipurissa."

Loppuun Vornanen kiteyttää hyvin:
"Reilu sata vuotta Humalistonkadun kasvisruokatarjoilun ja 120 vuotta suomalaisen vegetarismin synnyn jälkeen kasvissyönti ja lihansyönnin kritiikki ovat edelleen Suomessa ajankohtaisia keskustelunaiheita. Kasvissyöntiä ei sen historian valossa voi leimata nykynuorison oikutteluksi, vaan ilmiöllä on luultua pidemmät juuret maamme ja maanosamme historiassa."

Tämä aihepiiri on nousevasti kiinnostava, koska nykyään tiedetään jo varsin laajasti lihansyönnin ekologiset vaikutukset, joihin liittyvät aina elimellisesti myös ne eettiset kysymykset. Niihin jokaisen on jossain muodossa vastattava, ainakin itselleen. Se ettei halua miettiä käyttämäänsä ravintoa tai ottaa siitä selvää, on tietenkin myös valinta: kylläkin luokkaa pää pensaaseen. Moni ei halua tietää esim. ruantuotantoon liittyvistä epäeettisistä asioista, koska sitten saattaa tulla ongelmia sen oman lihansyömisen nautinnon suhteen.

Itse en ole syönyt lihaa yli 10 vuoteen, mutten ole mitenkään puhdasoppinen vegetaristi enkä katso olevani mikään erityinen ruualla hifistelijä tai nautiskelija. Jotenkin näen, että aikamme arvoja kuvastavat suoraan TV:n täydeltä yhä tulevat kokkiohjelmat: käsikirjoitettua kilpailua + yleisarvoheijasteena yksilöiden oma välitön mielihyvätyydytys suun kautta. Omnom.

Lähimpänä oma syömiseni rouskuttaa ehkä jotain simppeliä Välimeren ruokavaliota. Tosin, olen täysin vakuuttunut omien kokemusteni myötä mm. ravinnon ja henkisten pyrintöjen yhteenkuuluvuudesta. Omassa eettisessä kieltäytymisessäni ei ole kyse uskonnollisista perusteista.

Kasviksia menee varsin paljon ja siitä olen tyytyväinen, että seuraavalle sukupolvelle näyttävät kasvikset ruokana maistuvan hyvin ilman fanaattista kasvatusta aiheeseen.  Omassa lapsuudessa ja nuoruudessa tuli syötyä paljon liha- ja riistaruokaa isäukon metsästysharrastuksen sivutuotteena.
Mutta muuttuvat laulut, ja muuttuvat ihmisten ruokailutavat.


tiistai 2. joulukuuta 2014

Ei sul mittän kaupaks käyvi ideoi olis?





Suomen talous on kuralla. Olemme lamaantuneet. Köyhdymme.
Näin kopsuttaa tuoreesti ihan pahaa kakkua yhteiskunnan laitamaille Nordean expertti-ekonomistit.

EK:n luottamusindikaattori virkkoo: olemme pohjalla.

Finanssitalouden, työnantajatahon, pääoman ja rahanomistajien yms. suunnasta lääkkeiksi talouslamaan on ehdotettu mm. seuraavia toimia ja viipymättä:
1. Suomi tarvitsee lisää yksityisen sektorin työllisyyttä kasvattamaan verotuloja.
2. Tarvitsemme työvoimakustannusten leikkauksen parantamaan vientisektorin kilpailukykyä.
3. Tarvitsemme veronalennuksia tukemaan kotimaista ostovoimaa.
4. Työntekijöiden, säädösten, lakien ja koko AY-liikkeen on muututtava joustavammaksi.
5. Huippuosaajiin on santsattava.

Stupido from Turku ajattelee vastineeksi, että
1. pitää olla ensin ideoita, joista kyetään jalostamaan niitä aidosti kaupaksi käyviä tuotteita ja palveluja. Periaatteessa taloudelle ja kaupankäynnille on aivan sama mitä markkinoilla kaupataan – tarpeisiin tai hetken mielihaluihin ihan sama; pääasia että kauppa käy ja raha liikkuu – toki eettisesti ja ekologisesti riittävän kestävälle talouskasvulle voisi liputtaa loputtomasti.
On myös esitetty että suomalaiset eivät osaa myydä, tehdä itseään tykö kansainvälisillä talouskentillä, yritämme myydä vääriä tuotteita, meillä on liian vähän niitä hyviä ja laadukkaita tuotteita, työvoimakustannukset eivät olekaan todellinen syy ettei kauppa käy, vikaa on johtamisessa ja tuotesuunnittelussa ja markkinoinnissa, emme ole tarpeeksi avoimia, meiltä puuttuvat yhteiset visiot jne.
Joka tapauksessa; luovia hulluja tai hulluja luovia kannattaisi apurahoittaa tai palkata nykyistä huomattavasti enemmän.
2. tarkoittaa neuvottelupöydän toiselle puolelle heikennyksiä eli valtiolle, palkansaajille, työttömille. EK:n ja kumppanien tulisi kantaa oikeaa vastuuta yhteiskunnan kokonaispaketista.
3. tarkoittaa heikennyksiä valtiolle ja heikompiosaisille yhteiskunnan palvelujen vähentyessä kasvavien säästöpakkojen takia. Edelleen EK:n pitäisi kantaa vastuu kokonaispaketista ja sen vaikutuksista talouelämään, kaupankäyntiin, sosiaaliseen hyvinvointiin, koulutukseen jne.
4. Joustavuutta ymmärtääkseni on kasvavasti, ja sitä on varmasti mahdollista lisätäkin, mutta sillä on erilaisia hintalappuja. Oleellista on, että Suomessa on yli 400 000 ihmistä työttömänä ja toisaalla fakta, että suomalainen työelämä on haitaroitunut moneen kerrokseen. Olemme käytännössä eriarvoistuneet vauhdilla. Toiset ovat mukana ja pärjäävät, toiset ovat ulkopuolella ja köyhyydessä.
5. Sopii, mutta mitä tekevät ne 99% ihmisistä, jotka eivät ole niitä huippuosaajia, millaista elämää laadultaan heille annetaan?

Alf Rehnin Unelmien talous -kirja opetti monenlaisia.
Ehkä se mitä hän painotti kolumneissaan siellä täällä, oli että talouteen liittyvät asiat ovat erittäin monimutkaisia. Yksinkertaisia ratkaisuja eri riippuvaisuussuhteissa roikkuviin massiivisiin ongelmiin ei oikeasti ole. Pelkästään finassitalouden ja reaalitalouden erojen ja niiden keskinäisen vaikutusvallan ymmärrys olisi jo suuri voitto.

Vaihtoehtoja?
Itse povaisin, että koko työnteon käsitteen ja työelämän luodessa nahkaansa länsimaissa yhä harvempien toimesta perustulo on todennäköisesti se seuraava, isoa sivua kääntävä juttu. Se kelpaa periaatteessa eri puolueille toki eri syistä (paitsi demareille jotka jumittavat), ja kun sitä uskalletaan/tohditaan/kyetään kokeilemaan, niin saadaan talous- ja hyvinvointifaktaa pöytään.
Nykyiseen merkilliseen kontrolliuskovaisuuteen verraten perustulon lähtökohtana olisi aivan toisenlainen ihmiskäsitys. Yksilölle positiivista vapautta johonkin.

Taide -ja kulttuuripuoli olisi perustulolle ehdottomasti paras kokeilukenttä. Siellä on sitä hyödyntämätöntä potentiaalia ja työn paikkoja – luovasta hulluudesta ja ideatuotannosta alkaen.

Lisäys 3.12:
Tuoreen tutkimuksen mukaan kulttuuri- ja luovat alat kasvavat Euroopassa taantumasta huolimatta.
Teoston yhteenveto.
Kulttuuriuutisten juttu.