perjantai 27. syyskuuta 2019

Kymmenestä metristä

EDIT: Kirjasta on tilattu toinen painos 30.10. :-)

Syyskuun 25. päivä saapui painosta Kymmenestä metristä -kirja, jonka olen kirjoittanut yhdessä vanhemman tyttäreni Iiriksen kanssa. Alkuperäisestä ideasta valmiiksi teokseksi kesti kolmisen vuotta. Nyt on ollut hyvät fiilikset.

Kirja löytyy Bookyn, Kirjastopalvelun ja Kirjavälityksen listoilta, jolloin jakelumyynti sujuu valtakunnallisesti kirjakauppoihin ja kirjastoihin. Turussa tätä löytyy jo nyt Pienestä Kirjapuodista ja tekijöiltä hintaan 15€ +postikulut. (markohjlaihinen [a] gmail.com).
Turun Kirjamessuilla olemme Kallas-lavalla PE 4.10. klo 10:50 Veera Ruohomäen haastateltavana.

(Klikaten valokuvia saa ne suuremmaksi.) 


Kirjan teko on yhteistyötä

Isot kiitokset kirjan valmistumisesta kuuluvat kustannustoimittajallemme Taina Kuuskorvelle, sillä hän laittoi meidät kunnolla töihin. Teksti on kirjoitettu uusiksi useampaan otteeseen ja hienosäätöjä tehtiin loppumetreille saakka.

Uimahypyn osalta lajitietoa tarjosivat erityisesti AWS Divingin Jari Komulainen ja Jouni Kallunki.
Tietääksemme uimahypystä ei myöskään aiemmin ole kirjoitettu kaunokirjallista teosta. Suosiotaan kasvattanut laji on oiva kirjan keskeiseen valokeilaan myös sen takia, että melkeinpä jokaisella meistä on jonkunsorttista kokemusta ainakin laiturilta veteen loikkaamisesta.


Kirjan kansikuvat sekä sisäkuvat teki Elina Jasu. Erinomaisten tekstin kanssa hyvässä vinkkelissä olevien kuvitusten lisäksi häneltä saimme tärkeitä huomioita myös itse tekstin suhteen.
Kiitos myös sille tuntemattomalle salolaisen uimahyppääjätytön isälle, joka meitä kehotti sisäkuvia tekemään. Paljon parempi tuli näin.

Taiton ja graafisen ilmeen toteutti Jari Nieminen.

Kymmenestä metristä on lastenkirjoihin ja musiikkiin liittyvien teosten julkaisuun suuntautuneen Puukenkki Kustannuksen kolmas kirja.


Kyseessä on lasten -ja nuortenkirja, jonka lukijoiden pääkohderyhmä haarukoitunee ikävuosiin 9–14-vuotta. Kirja on kiinnostanut saadun palautteen mukaan myös vanhempia lukijoita. Kirjassa on 180 sivua.

Kirjaan on uimahypyn lisäksi siivilöity mukaan muitakin omia kokemusperäisiä asioita. Siten ei ihan sattumaa ole, että eräs tarinan tytöistä, Kata, on intohimoinen potterhead. :-)

Jälkeen päin havaittuna – kirjassa Varpulle tapahtuu myös se, miten monelle muullekin Harry Potterien lukijalle on käynyt – kaveri vinkkaa Viisasten kiven, ja alkuvastustelujen jälkeen se onkin sitten iloista menoa velhomaailmoihin. Samoin ilmentyy lukemisen pointti, se ihme, miten oma todellisuus ja kirjan maailma henkilöineen alkavat niveltyä toinen toisiinsa tuoden uusia oivalluksia.


Uimahyppy ja 12-vuotias Varpu on kirjan pääosassa, mutta samalla kerrotaan kolmen tytön mutkien kautta syntyvästä ystävyydestä. Toki kirjassa ja Varpun uimahyppyryhmässä on mukana myös monta poikaa. Uimahyppy kun on tietyssä mielessä hyvin tasa-arvoinen urheilulaji.

Klaara on Varpun pitkäaikanen bestis, heppahullu joka inhoaa urheilua. Ehkäpä Klaaran persoona on kirjan henkilöistä itselleni se läheisin.


Itse yhteinen kirjoittamisprojekti eri vaiheineen sujui meiltä varsin hyvin, kovin paljon ei tapeltu eikä väännetty. Jonkun verran tietenkin, koska ei yhden ja yhtenäisen kerrontakielen aikaansaaminen ihan helppoa ole. Lauseiden kampaamista vaatii. Kumpikaan meistä ei ole mm. pitkällisten maisemakuvailujen kaveri, ja siksi vuoropuheluilla ja repliikeillä on kirjassa iso kerronnallinen rooli.


Turun kirjamessuilla olemme Kallas-lavalla perjantaina 4.10. ja messuilla kirjaa saa hankittua meiltä sekä Kirjan talon osastolta A/45 hintaan 15€. Tervetuloa moikkaamaan!


Turun Kirjamessujen haastattelussa perjantaina 4.10. – kuva by Mikko Pitkäniemi.



Turun Sanomissa oli 11.11.2019 Kirsi Saivosalmen tekemä juttu, kuvat Jori Liimatainen. 
Juttu tilaajille luettavissa täältä.



Laitilan Sanomissa oli 8.11.2019 isänpäivä-teemaan Eija Eskola-Burin tekemä ja kuvaama juttu.



Lastensuojelun Keskusliiton julkaisemassa Lapsen Maailma -lehdessä 4/2020 on kirjastamme juontuen juttu. Teksti Heidi Horila, valokuvat Pasi Leino.





tiistai 10. syyskuuta 2019

Evakkojen matkassa

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 10.9.2019

Olin Paimiossa katsomassa Nauristeatterin musiikkinäytelmän Evakon kyynel. Esitys oli nuorten tekijöiden käsialaa, ja näkökulmana oli näyttää karjalaisten evakkoon joutuminen lasten kautta. Tapahtumien keskiössä oli sitkeä perheenäiti ja hänen kuusi lastaan. Eräänlaisena lyyrisenä taustakirjoittajana musikaalille oli toiminut myös Veikko Lavin Evakon laulu. Oli tyylikäs ratkaisu esittää se lopussa koko näyttelijäjoukon voimin. Ilman paatosta, mutta väkevästi.

Kotiseudultaan pois joutuneita evakoita oli yli 400 000. Se on valtava määrä ihmisiä ja murtuneita asioita. Nykyään on esitetty arvio, että noin miljoonalla suomalaisella on sukujuuret luovutetussa Karjalassa. Laitilaankin tuli sotavuosien aikana paljon sodankäyntiä pakoon lähteneitä ja noin 500 siirtokarjalaista jäi tänne asumaan pysyvästi. Jokaisella on tuttu tai useampi, jolta löytyy siteet karjalaisuuteen.

Ihmisten uudelleenasuttaminen ei kaikilta osilta sujunut suinkaan solidaarisuuden syleilevässä hengessä – myös näytelmä kertoi todella taitavan lapsinäyttelijän kautta, miten idästä länteen saapuneita tulijoita myös oudoksuttiin ja inhottiin. Mutta lopulta aito hyväksyntä tapahtui.

Onnistunut teatterikappale sieppaa katsojan mukaansa ja tarjoaa aineksia, jotka herättävät henkilökohtaisia muistoja, tunteita ja ajatuksia. Oma pappani ei sotavuosiensa kokemuksista juuri mitään jälkeen päin puhellut. Yhden tiedän oman isäni kertomana. Eino oli ollut sodassa hevosmiehenä, ja sitä oli kerran selittänyt, kuinka kamalaa oli ollut yöllä evakuoimassa väkeä ja heittää kärryiltä parkuvia lapsia hankeen, osa näistä oli ollut paljain jaloin. Pakko, koska saman tien piti lähteä hakemaan uutta ihmiskuormaa pois sieltä sodan jaloista.

Tämän muiston puhalsi uudelleen eläväksi Paimion kesäteatterissa nimenomaan lapsinäyttelijät ja heidän roolisuorituksensa. Jäin pitkään miettimään sitä selviytymisen, sopeutumisen ja alistumisenkin määrää, mitä moni on sota-aikana ja sen jälkeen niukkoina vuosina joutunut kokemaan. Ja silti on selviydytty – kuka mitenkin, mutta elämää on jatkettu.

Omanlaisensa ristiriita on siinä, että juuri karmeat olosuhteet, sodat ja kohtalonomaiset asiat muovaavat ihmisestä rujoin ottein pois itsekkyyttä ja läiskivät tilalle auttamisenhalua ja myötätuntoa. Kun on itse omissa nahoissaan kokenut, tietää, mitä ovat hätä ja ankarat olosuhteet. Siksi on tärkeää, että uudet sukupolvet käsittelevät ja uusintavat näitä vanhoja tapahtumia, joiden viestit ovat yksilöille ja yhteisölle oleellisen elintärkeitä. Tapahtumia, jotka elävät ihmisissä eri tavoin edelleen. Historialla on opettajan virkansa.

Kirjoittaja on Turussa asuva hyvän teatterin ystävä