Vähän ronskempia vitsejä murteella

 Julkaistu Laitilan Sanomissa 25.11.2025

Olen huvikseni käännellyt vitsejä laitla murttel ja sijoitellut niitä näihin maisemiin. Joitakin ilmaisuja ja sanoja on jo pitänyt miettiä, sillä niin se menee, että sukupolvi kerrallaan kieli toisaalta kuolee, toisaalta uudistuu. Tässä muutamia pikkujouluhenkisiä juttuja.

 

Yks laitlalaine äij istus ja höyrys mökilläs Vallijärvel sauna jälkken, ko yhtäkki polisauto ajo pihal. Siält nous pari jykevä polissi ja toine sanos: 

– Täällä pitäisi kuulemma olla pontikkapannu.

Äij katos sitä polissi silmihi ja vastas: 

– Sää oles oikkias. Niin piräiski, mut ko ei ol.

 

***

Yks toine laitlalaine miäs kerra selit Tiihosel kaffepööräs kui vaimo ol viästittän, et lomal o seksi pali paremppa. Sit miäs ryyst kuppis tyhjäks ja jatko, et sitä postkortti ei ollu niin kiva saar.

 

***

Kaua aikka sit Laitlas ol kunnalääkäri siainen tehny pitkäm päevä. Luul jo, et pääse kotti Turkku, mut eiköstäs orotushuanes viäl tönöttän isänt ja emänt viäretyste. Lääkär huikkas "Seuraava!" ja kovast ujo sorttine emänt nous. Pian käve ilmi, et hänel ol kontette välis jotta sukkela vikka. Pööräl sit vaa ja klännink ylös, ja nii oliki pritt punane ja ajettun. Ko emänält ei sana suust tullu, lääkär pyys isänttäki kattoma.

– Eikös ole pahannäköinen?

– No kyl ai, vähä o niinko joku syvämere elukk.

– Kuinka kauan se on ollut tuollainen, lääkär kysys.

– Vaikki mennä sanoma, isänt vastas. – Ko emmä ol tota muija ikä enne nähny.

 

***

Koulus ol uus opettaja ja se selit äirinkiälen tunnil mukulil synonyymeist.

– Pistää, panna ja laittaa tarkoittavat kaikki samaa asiaa.

Yks poik Vaimprost ol vähä sitä miält, et kui mahta ol.

Poik puhel täst ehtost koton ja seoravan aamun hänel oliki opettajal asia.

– Meijä isä käy Raumal teorastamos töis, ja hän sanos, et on se kyl hiukajouko eri asi, et pistetänk taik pannank sika kualiaks.

 

***

Kaevlas joskus yhre frouva miäs ol ollu jo pari viikko karoksis, ko sit tul puhelinsoitto, et ny sit kannatta ruvet varautuma pahimppa. Sen johrost muija käve Katihännäs perumas Hiace-kaupa ja hak kiärrätyskeskuksest tavara ja roiti takasi.

 

***

Mimne ol entise laitlalaise tosimiähem päässiäine? Ens hän jahtas tipui Kiavaris, sit heräs aamust sivukyläst noita-aka viärest ja miätes, et kumne yllätys munas mahta ol.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja tietää, että musta huumori estää pipon kiristymistä

 

 

 

 

Kauhia kamaloittemist

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 15.1.2019

”Voi ny hyvä ihmise sentä!”, ”Kui ikä lainkka!”, ”Mut kyl nyy ova kaik mailmankirja sekasi!”.

En tiedä mistä pälkähti päähäni, mutta eräs ilta rupesin muistelemaan laitilanmurteisia kamalointisanontoja. 

Tarkoittaa alunperin tilanteita, jossa joku kertoo (puhele) jostain kuohuttaneesta asiasta, ja sitä sitten tietyin sananparsin oikken kauhiast ihmetellä – monesti sekä kuulijan että kertojan voimin. Laitilassa näihin liittyy usein sisälmyksenä vielä moraalinen, paheksuva puntarointi tekoa ja tekijää kohtaan. Silloin syntyy helposti eräänlainen yhteiskamalointi, josta haetaan sitä hyvän fiiliksen samanmielisyyttä: ”Pali määki hul ole, muttemmää ikä ny sentä noi hul ol ollu!”, ”Mut kyl nyy ruppe olema jo niimpali kova touhu!”, ”Mut see onki ollu pali villane jo mukulast saakk!”,  ”Et kui sit viittiki joka kohras tommottes rikerat!”, ”On se sukkela peli viäläki, vaik o jo aikune miäs ja muna ja kaik!”.

Osassa lienee pikantisti uskonnollistakin alkuperää mukana, kuten: ”Jumalsillikköste!”, ”Voi jessus sentä!”, ”Ei jusuliuta!”.

Toisaalta voi ajatella, että kamaloitteminen on myös hienostunutta kiroilua – toki varsinkin laitlalaisten miesten puheissa vilisee roimat kirosanat: ”Mut mää katosi vähä aikka sitä touhu ja ajatteli, et on tämä yht saatanalaji sättämist, ei päät eikä hänttä!”.

Tarkistin vielä Heli Laaksosen toimittamasta Markus Siltamäen Laitilan murteen sanakirjasta Kukkaroho ja plakkarihi, että miten siellä kamalointi oli määritelty: kauhisteluahan se. 

Samassa huomasin, että tuon kyseisen kirjan olin saanut lahjaksi omalta äiteltäni, päiväys oli 15.10.–04. Murre on sitä jokaisen todellista äidinkieltä, ja uskon, että monella muullakin soi korvissa nuo kamaloittemiset aivan selvästi jonkun tietyn ihmisen äänellä ja sävypainotuksilla.

”Mut kyl ny ruppe olema iha hullumaine räknink!”, ”Kui ikä tomne o eres miälehenkän tullu!”, ”Mut ajattel!”.

Nuorisolle vielä vinkiksi jos hauskansorttinen perinteenkeruu innostaa – salakuunnelkaas kun varttuneemmat laitlaise keskenäs oikken prohtava puhelimes – sieltä putoaa muistikirjallinen materiaalia tunnissa. Vähintään.

Kirjoittaja on Turussa asuva, jonku sorti prohtsäkk itekki.