maanantai 3. toukokuuta 2010

Puhelu iltapalaksi

Eilisiltana puhelin soi, ja ensin kiiteltiin kivasta päivästä.
Tapahtuikin kaikenlaista.

Sitten keskustelu siirtyi nähtyyn tapaukseen, jossa erään pojan äiti pisti äitiään 6 -0 ja oli Pomo. Pohdittiin mitä oli mennyt vanhemmuuden taidoissa pieleen, mitä pojalle tapahtuu sitten myöhemmin kun nuoreksi ja aikuiseksi kasvaa.
Ei taida hyvä heilua tuota menoa.

Puhuttiin samalla siitä, että miksi jostakin lapsesta sitten saattaa kasvattua huonosti käyttäytyvä. Yhdelläkin hänen ystävällään on isä kuollut, ja sitä mietittiin kuinka paljon se on vaikuttanut. Varmasti paljon.

Puhelimesta kuului selkeä käsitys, että jos hän joskus vielä saa lapsia, niin hän ainakin yrittää kasvattaa ne hyvin.

Samalla hän puhui kotieläimestään josta oli iso vastuu. Kun se on elävä olento.
Olin samaa mieltä. Ja meinasin virkkoa vähän buddhalaista ajatusmaailmaa tuntevista elävistä, mutta annoin olla. Pelkäsin että on liian monimutkaista toiselle, joka sen oman roolinsa on oikein tarkkaan kyllä oivaltanut.

Sitten puhekumppanini kertoikin ystävästään, joka isoäiti oli intomielisesti selittänyt
että kaikilla on monta elämää. Itse hän oli vahvasti käsityksessään, että on vain tämä yksi elämä. Ja että sen kannattaa tehdä hyväksi. Olin samaa mieltä.
Samoin hän naurahti että olisi kamala jos olisi monta elämää, koska sitten hänellä olisi toiset vanhemmat. Ja hän kun tykkää näistä nykyisistään. Oli lämpöinen ajatus.
Tässä kohden selvitin kyllä vähän omaa näkemystäni, että yleisessä puheessa oleva, ne toisiaan seuraavat elämät tarkoittavat minusta niin kuin päiviä, pikkuelämiä. Maanantai vaikuttaa seuraavaan tiistaihin omalla tavallaan ja niin edespäin.

Samaa mieltä olimme myös siitä, että valittavat ihmiset ovat tosi raskasta seuraa. Varsinkin ystävät jotka kitisevät joka asiasta ja että aina tarvitsisi tehdä niin kuin he sanovat.
Puhuimme sitä esille, että miten kannattaa koittaa asennoitua asioihin, ettei valittaisi. Yrittäisi itse tehdä asioiden eteen ennemmin. Eikä aina valittaa.

Juopoista puhuimme. Keskustelukumppanini pelkää heitä koska on nähnyt likeltä väkivaltaisia kohtauksia asuinpaikkansa lähistöllä. Ymmärrän hyvin, ja koitin vähän rauhoitella.

Lopuksi, 33 minuutin puhelunpäätteeksi todettiin vielä, että tosissaan oli ollut kiva päivä.
Tivolissakin oltiin.
Toivotettiin toisillemme hyvät yöt ja kauniita unia.
Sanottiin että toisiamme rakastetaan.


7-vuotiaan tyttäreni kanssa puhuin.
Aika flikka.