Marilyn Monroe nähty Turun Härkämäessä

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 26.7.2024

Flikka oli K-pop-videossa nähnyt siivun Marilyn Monroesta. Hänestä ja koko ilmiöstä sikisi hyvä keskustelu, mikä johti siihen, että tutkasin Vaski-kirjastoista Monroen elokuvat. Raisiosta löytyi Niagara, ja ei kun fillarin selkään ja hakemaan. 

 

Niagara on vuodelta 1953 ja sitä pidetään Marilyn Monroen läpimurtoelokuvana. Enkä ihmettele. Kun alun sekavuuksien jälkeen Marilyn paljastetaan kuviin ensimmäisen kerran – Hollywoodissa naiset heräsivät toki muutoinkin aina tukka kunnossa ja punat huulissa – niin asetelmassa on samaa hunajahohtoa kuin seitsemän kääpiötä näkemässä Lumikkinsa ensimmäistä kertaa. (Seven up, kertoo vanha vitsi mitä silloin tapahtui.) Kohtalokkaan viettelijättären roolista pöllähtää vielä tänäkin päivänä sakea viehätysvoima. 

Niagara veti virtauksen lailla miehet elokuvateattereihin - valtava, maailmanlaajuinen seksisymboli oli syntynyt. Mikä ei koskaan kadonnut, vaikka Marilyn nukkui barbituraattimyrkytyksen tuomaan ikiuneen 36-vuotiaana vuonna 1962. 

Paljon jäljitelty "Monroe-look" elää edelleen. Siihen kuuluu mm. vaaleaksi blondattu tukka, tummiksi piirretyt kulmakarvat, hehkuvan punaiset huulet ja se kauneuspilkku. Ja tietenkin seksuaalisesti vetoava vartalo, keinahteleva kävely, puoliavoimet silmät ja suu. Ja jos lauletaan kuten Marilyn, silloin tyyli on utuinen vibraatto. 

Uransa suhteen Marilyn Monroe ei ollut tyhmä hyväksikäytetty bimbo. Studion kanssa hän rakensi tietoisesti itse itsestään imagotuotteen: sodanjälkeisen Amerikan ihannetyttö, pehmeä, naiivi ja seksuaalisesti rohkea. Visioonsa vaikutti ilmeisen paljon se, että hyvin nuorena hän käytännössä asui elokuvateattereissa ja suosikkinäyttelijänsä oli Jean Harlow, tuo 1930-luvun seksisymboli ja platinablondi.

 

Mutta valkokankaiden takana, tähtikuviensa takana Marilyn Monroe, syntymätodistukseenkin väärin kirjoitettuna Norma Jeane Mortenson, eli lapsesta asti hyvin rikkonaisen ja eri tavoin onnettoman elämän. Toinen mutta – ehkä vain juuri sen pakonomaisesti työntämänä tapahtui kaikki kuuluisuus ja elokuviin, lauluihin ja valokuviin taltioima kuolemattomuus oli mahdollinen? Simpukka ja helmen syntysyyt; ei voi tietää.

Tuleva Marilyn Monroe äitinsä Gladysin kanssa.

 

Eräs yksityiskohta vielä. Kun musta laulaja Ella Fitzgerald oli pääsemässä kuuluisan Macambo-klubin lavalle 1955, niin rotuerottelun aikana paikan pomo epäröi kovasti. Ellan tueksi tuli Marilyn Monroe, joka lupautui istumaan joka ilta eturivissä. Jokainen keikka oli loppuunmyyty. Toinen tähti oli syntynyt ja yhteiskunnallisesti tärkeät asiat saivat valoa kuin kynttilästä kynttilälle tulta.

 

Kirjoittaja asuu Turussa, ja seuraavaksi on Piukat paikat Laitilan kirjastosta

 

LE-LU

Vuonna 1977 Terhi, Sirpa, Outi, Hannele, Katja, Markku, Jukka ja mää istuttiin Kaariaisten koulun punakeltaisissa paripulpeteissa ja opeteltiin lukemaan Juvalan Jaanan opetuksella. Heti alkuun todettakoon, että kaikki opimme lukemaan ja peräti ihan sujuvasti. Menetelmä oli silloin vielä tavaaminen, ja jostain syystä muistan, että sana LE-LU oli ensimmäinen, josta itselleni se lukemisen oivallus knapsahti päälle: äl ee le, äl uu lu: lelu!

 

Lukemisen kyvystä alkoi ympäröivä maailma aueta. Koulukirjoja luin jossain määrin kyllä, mutta oma ykkössuosikkini oli Aku Ankan, kylmän maidon ja limppuvoileivän pyörryttävän hyvä yhdistelmä. 

 

Ytön korvessa kun asuttiin, niin kirjastoauto tarjoomuksineen oli äärimmäisen tärkeä. Todellinen kulttuuripalvelu. Takaosassa olivat sarjakuvat, ja sieltä suosikkeja olivat Lucky Luke, Asterix, Ahmed Ahne ja Avaruusagentti Valerian. Villin lännen maailmaan sijoittuvat sarjakuvat innostivat, kuten West, Lännentie ja Tex Willer. Korkeajännitykset tulivat tutuiksi tietenkin, suosikkeina agentti ja ilmojen korkkarit. Myöhemmin nuoruuden medialukutaitoa kehittivät jallut ja ratot ja Poliisi kertoo -kirjat. Niissäpä oli sitä aidosti kiinnostavaa ja jännittävää sanakamaa valokuvien kera. Ja mielikuvitus kehittyi niin, että pieni prutina vaan kuului pään ulkopuolellekin.

 

Jos tähän päivään hypätään, niin täällä huushollissa on yksi kirjapesä keittiössä ja toinen sängyn vieressä. Useampaa kirjaa luen samaan aikaan - on ostettuja ja kirjaston kirjoja ja sanomalehtiä. Oma lukemisen lelu on kiitettävästi villiintynyt.

 

Yle uutisoi äskettäin taas kerran, miten huonolla tolalla lukutaito on osalla lapsista. Ja jos sanavarasto on suppea ja sen päälle vielä ei ymmärrä mistä kyse, on suuri vaara, että nykyvaatimusten edessä tipahtaa kelkasta hyvin äkkiä. 

 

Yksi mitä voisi tehdä paremmin, on purkaa ne jonot, jossa tutkimuksiin pääsyä odottavat ne lapset ja nuoret, joilla on myötäsyntyisiä oppimisvaikeuksia. Siellä nepsyjonossa ollaan helposti vuosikin, ja ilman diagnoosia asianmukaisiin palveluihin ja tukimuotoihin ei pääse. Varhain on parhain.

 

Itse olen ottanut lukuvaivoihin haastetta vastaan, ja syksyllä ilmestyy yhteistyössä opettaja Hanna Tähtisen ja kuvittaja Emmi Oksan kanssa selkokielinen nuortenkirja, jonka ykköskohderyhmä ovat yläkouluikäiset pojat, joita ei v****akaan kiinnosta lukeminen. Saas sitten nähdä, miten onnistumme.

 

Kirjoittaja asuu Turussa, ja tietää olevansa onnekas maksuttoman suomalaisen opetus- ja kirjastosysteemien ansiosta.

 

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 16.8.2022

 

Syömään!

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 24.1.2014)

Kokemuksesta tiedän, että ihminen on mestari tuuppaamaan tosiasioita, hus hus pois. Vaistoamme ja torjumme jo kaukaa sellaiset faktat, jotka ehkä pistävät meitä muuttamaan omia elintapojamme. Vasta pakon edessä moni ylpeä kankeus kääntää kurssiaan. Jos silloinkaan.

Lupasin vuodelle 2013, että opettelen syömään ja jälkkäriksi liikkumaan. Oppia ikä kaikki – aika kissastuneena 43-vuotiaana taisikin olla jo aika aloittaa.

Laihdutus, ruokavalion ja elintapojen muuttaminen painonsa hallitsemiseksi ei ole teoriassa rakettitiedettä. Pieniä aterioita 3 - 4 tunnin välein, jokaisella niistä proteiinia että lihakset säilyvät, ja nälkä pysyy poissa. Kaloreja vähemmän kuin kuluttaa. Paljon kasviksia, marjoja ja riittävästi vettä. Lisukkeeksi keholäksyjä kuntosalilla, että lihakset ja perusaineenvaihdunta rouskuttaa hyvin. Arkisyönti ratkaisee, älä istu liikaa. Siinä se. Käytäntö on eri, koska jokainen yksilö on omanlaisensa tapaus.

Asiantuntija-apu onkin tärkeää – erityisesti jos on kyse vakavista syömishäiriöistä tai sairauksista. Itse sain hyviä starttiapuja Laitilan kirjastosta ja Kuntokomeetalta. Thänksis vaan.

Ruotsalaistutkijat yhdistävät ylipainon heikommin hallittuihin syömistapoihin ja vähäiseen tietoon terveellisestä ruoasta. Huonot ja väärät tavat on monesti opittu lapsuudenkodista, ja siksi niiden muuttaminen vuosien jälkeen on työlästä. Melko yleinen lienee vieläkin se ”alemman sosiaaliluokan” perusmalli, jossa hotkitaan sanattomasti simppeliä ruokaa niin paljon kuin kupuun menee. Sitten maataan jälkiähkyssä, ja ”ei tiär nälkkäne kui on kylläsem paha ol.” Samaa mallia on käytetty viinanjuontiin: äkki ja pali, pää täytte – se se on alkoholin ainoa oikea käyttötapa. Viestikapulat vaihtuvat, mutta näistä tapavankiloista kykenee myös uutta oppimalla tiirikoitumaan ulos. Jos niin haluaa.

Evoluutio on säätänyt aivomme niin, että kun mammutti saatiin nurin, niin sitten oli porukalla ahmimisbileet. Ongelma on se, että nykyään mammuttiaterioita olisi tarjolla joka päivä, eikä sitä varastoläskiä kuluttavaa pula-aikaa tule koskaan. Yksilön täytyy itse kyetä säätämään rahankäyttönsä ja suuläpensä, ja se on monelle ylivoimaista. Oma tieto, osaaminen ja tahdonvoima ei kaikilla riitä vastustamaan aivojen mielihyväkeskuksen yllykkeitä, mutta siitä syyllistäminen ei auta mitään.  

Toki kasvuun ja riippuvuuksiin perustuva kulutusyhteiskunta myös suggeroi ja kannustaa ihmisiä lyhytnäköiseen holtittomuuteen. Meille hannuille ja kertuille on noitamaisesti joka bisnesmetikössä aina joku piparkakkutalo myytävänä.

Rasva ja sokeri tuovat luola-ajan eloonjäämissyistä ihmiselle vahvan mielihyväpöllyn päähän. Tämän tuntee jokainen pizzojen, hampparien ja ranskisten syöjä, pullahiiret, suklaa- ja karkkinarkkarit. Rasvatussa hiilarihississä liian usein sahaaminen ei vaan tee hyvää lyhyen eikä pitemmän päälle. Tärkeä laihdutuslupausten aloituspohja onkin rehellisesti kysyä itseltään, mihin onttoon koloon sitä sokeria ja rasvaa sitten ylensyö? Mitä lohtua tai ilon paikkausta syömisellä yrittää itselleen niellä? Miten pystyn hillitsemään itseäni? Oman itsensä paras kaveri kannattaa olla näissäkin asioissa.

Kirjoittaja asuu Turussa ja tutkii elämää PEP-metodilla. (Perse Edellä Puuhun.)