torstai 30. marraskuuta 2017

Lauri Mäkinen: 50/50



En ole mikään rikosromaanien suurkuluttuja, mutta tämä Mäkisen järjestyksessään toinen romaani lomittui kerronnallaan niin tiukasti kiinni, että piti kaivaa esille eräs sitaatti:

Romaanissa on kyse sanoilla luodusta visuaalisesta todellisuudesta, 
joka rakentuu lukijan mielikuvitukseen ja saa hänet 
uskomaan fiktiiviseen todellisuuteen.
– Ari Hiltunen

Näinpä, tästä on kirjan kerronnasta kyse, taitavasti luotu. Kirjan Kiitokset-osiossa käy ilmi, että kirjailija on tehnyt vankasti taustatyötä tarvittavan uskottavuuden loihtimiseksi. Ilmankos lottien ilmavalvontatyö, hirven nylkeminen, elämän pidot Kanadassa ja varkaiden veljeskunnan toiminta Neuvostoliitossa ym. tuntui kuin paikalla olleen kertomana.

Lukija tartutetaan mukaan kirjan jatkosodan maailman rakenteisiin pingotettuun mutkikkaaseen asetelmaan, jossa pääjuoneen sidottuna on kaksi epäiltyä, ja joista toinen lopussa pääsee jatkamaan elämäänsä, ja toinen joutuu kenttäoikeuden ampumaksi.

Romaanin rakenteet liikkuvat eri aikajänteillä, mutta kerrontaa palvellen ja henkilöihin luonnetta ja lisätietämystä oikeissa kohdin lisää ammentaen. henkilöhahmoja ei ole tässä kirjassa erityisen paljon, mutta erilaiset persoonat ovat runsaita, eläviä. Tunteita herättävää kuvaa piirtyy.

On hyvin kiinnostavaa lukea, mitä inhimillisiä kysymyksiä ja arvopuntarointeja kirjoittaja on näiden hahmojensa kautta halunnut ja ennen kaikkea voinut tuoda lukijan eteen omakohtaisesti pohdittavaksi. Sotatila, vangit, epäilyt, statushierarkiat eri yhteisöissä ja jatkuvasti eri muodoissa näyttäytyvä kuolemanuhka luo oman poikkeuksellisen voimakenttänsä. Jossa muun muassa  moraalinen selkeys sumenee paikoin rajattomuuteen, tilannekohtaisuuteen.

"Mutta Nurkka vain kääntyy ja lähtee. Härmä katsoo tämän perään, pudistelee päätään. Hän nostaa katseensa puiden latvoihin, seuraa hetken niiden tahdotonta tanssia, hidastahtista huojuntaa. Tämä maailma on mikä on, ihmiset ovat mitä ovat. Vahvoja ja heikkoja, hyviä ja pahoja. Melkein kaikki jotakin siltä väliltä, ja harva yhtä läpimätä kuin Olavi Eräkoski. Silti jokaisen elämään kuuluu pohjakosketuksia, liian vaikeita valintoja, vähiin voimiin nähden kohtuuttomia tilanteita."

Kirja on paikoin kuvauksissaan hyvin raaka, mutta silti väkivalta ei nouse mässäilytarkoitukseen, vaan sillä on syvemmät, moninaiset perustellut syynsä.
Jossain määrin kirjan maailmaa ja melskeitä tietenkin vertaa myös tämän ajan arvioihin ja julkisiin puheisiin, ihmisten Venäjä-pelkoihin. Jossain sisädatassa lienee paljon materiaalia.

Mäkisen 50/50 ei ole pelkästään lihaisaa dekkaria sotaliemessä, vaan monitasoinen ja ajattelemaan - sanottakoon vaikka ystävällisen ilkeästi työntävä romaani.

"Kun ne halusivat murtaa jonkun, ne etsivät siitä sen heikoimman kohdan. Ja ne tiesivät, mikä se on, koska se on aina kaikilla sama. Aina. Heikoin kohta on se ketä rakastaa. Siksi varkaalla ei saanut olla perhettä, ei ketään, josta se oikeasti välitti. Sillä sai olla vain varkaiden veljeskunta."


perjantai 24. marraskuuta 2017

Sixten Korkman: Globalisaatio koetuksella



Sujuvasanaiselta talousasiantuntija ja TV:stä hyvinkin tutulta Sixten Korkmanilta on ilmestynyt Otavalta Globalisaatio koetuksella - Miten pärjää Suomi? - teos, jossa hän keskittyy perkaamaan esille globalisaation vaikutuksia ja seurauksia. Kaukaa historiasta alkuvauhtia hakien.
Erityisroolissa on luonnollisesti Suomen ja suomalaisten suhde yhä tässä yhä tiivistyvässä keskinäisten riippuvuuksien ja tarvitsevuuksien verkossa. Pallo pienenee jatkossakin, ja Suomen talous kuuluu reuna-alueisiin jota isojen toimijoiden aallokot heiluttavat tullen mennen.

Käytetty kieli on yleistajuista, perustelut selkeät ja lukuisat hahmotelmat sekä ratkaisuvaihtoehdot tulevaisuuden suhteen ovat kiinnostavia. Ymmärrys lisääntyi - jos ei muuta niin sen tajuaminen, että pienetkin taloudesta juontuvat asiat ovat pääsääntöisesti hyvin monimutkaisia; populistisen helppoja, varsinkaan rakentavia ratkaisuja ei ole olemassa. Hetkellistä poliittista valtaa niillä voi hankkia.

"Globaali talous ja paikallinen/kansallinen politiikka on hankala yhdistelmä. Kansallisen itsekkyyden tulee olla siten valistunutta, että kansainvälisen yhteistyön merkitys ymmärretään."

Itse pidän Korkmania varsin neutraalin talouspuheen ja ajattelun tuottajana, jonka ei tarvitse puhua mistään tietystä työroolista tai poliittisesta ideologiaikkunasta. Tämä tuo vapautta, joskin hyvien ideoiden käytännön toteutukset karahtavat kentällä ensimmäiseksi juuri poliittisiin etu- ja arvoristiriitoihin.

Korkman on selkeästi talouskasvun, globalisaation ja EU:n kannattaja sekä protektionismin ja populistisen nationalismin tiukkasanainen vastustaja. Faktojen valossa ennen ei ole ollut paremmin, esim. lähiaikojen kuluessa absoluuttista köyhyyttä on kyetty vähentämään maapallolla valtavasti ja ihmisten elinikä on noussut huimasti.  (mm. Suomen itsenäistymisen aikaan suomalaisten miesten elinajanodote oli runsaat 40 vuotta, nyt lähes 80 vuotta). Globalisaatio ja demokratian eteneminen on vähentänyt sotia huomattavasti.

Moneen otteeseen kirjoittaja alleviivaa sitä, että globalisaatiokehityksessä on vaikeutensa, ja toisille aika avaa mahdollisuuksia, ja toiset taas ovat häviäjän roolissa, ainakin toistaiseksi. Kapitalismin tuottamia ulkoisvaikutuksia, ongelmia ja tyytymättömyyttä ei yritetä peitellä. Esimerkiksi systeemisesti monikansalliset suuret pankin käyttävät too big to fail -ominaisuuttaan häikäilemättömästi hyväksi riskiotossaan.Monet ovat vaurastuneet ja hyötyneet globalisaation avulla, mutta samalla se on lisännyt epävakaisuutta ja rikkaissa maissa eriarvoisuutta ja globaaleja ekologisia uhkia.

Monimuotoisen kansainvälisen yhteistyön lisäksi on pyrittävä muilta osin turvaamaan mahdollisimman suuri kansallinen liikkumatila, koska edelleen valtio päättää mm. koulutuksesta, sosiaaliturvasta sekä tutkimus -ja työmarkkinapolitiikasta. Näillä on suuri merkitys talouden ja yhteiskunnan pitkän aikavälin kehitykseen. "Vastuullisen ja kurinalaisen sekä talouden sopeutumiskykyä edistävän politiikan ansiosta maa voi globalisaation oloissa pärjätä hyvin."

Maapallo kykenee tyydyttämään kaikkien tarpeet 
mutta ei kaikkien ahneutta.
– Mahatma Gandhi

Kiinnostava luku on suomalaisen talouden paradoksi - miksi olemme alisuorittajia, vaikka omaamme eri mittareilla loistavat edellytykset? Näin ei ole ollut ennen.
Korkman luettelee lukuisia syitä, joista mainittakoon varsin tutut väestön ikääntyminen, liian matala työllisyysaste, joustamattomat työmarkkinat, palkkajäykkyys, lähes neljän miljardin yritystuet, priorisoinnin puuttuminen. Korkman esittää että myös politiikka on mennyt jossain määrin rikki - nykyisin on mm. vaikeuksia yhdistää asiantuntijoiden näkemyksiä ja poliittisen tuen rakentamista. Vaaleissa puuttuu toisista poikkeavat vaihtoehdot - sen takia ei saada selkeää mandaattia rohkealle hallitusohjelmalle. Ehkä suomalaisilta puuttuu laajemminkin asennetta nostaa tavoitteet korkealle ja toimia sen mukaisesti. Olemmeko liian pelokkaita?

Kyllähän me poliitikot tiedämme mitä pitäisi tehdä – mutta kun emme tiedä miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen.
 – Jean-Claude Juncker

Olemmeko maailmankansalaisia? Kirjan lopulla Korkman pohtii miten nykyistä paremmin toimivampi ja laajemmin hyväksyttävissä oleva globalisaatio olisi mahdollinen.
1. Markkinatalous tai kapitalismi on saatava nykyistä paremmin hallintaan. Politiikan ohjaavaa roolia tulisi vahvistaa ja markkinafundamentalistiset illuusiot tulisi haudata.
2. Kansallisvaltioiden on tingittävä suvereniteetistaan ja kyettävä nykyistä parempaan kansainväliseen yhteistyöhön. Globaali talous ei kaipaa maailmanhallitusta mutta tarvitsee toimivampaa kansainvälistä yhteistyötä.
3. Mikä tärkeintä - ihmisoikeuksia on pyrittävä edistämään.

Loppuun pohdintaa ja puntarointia tuottava kysymys:
"Maailmalla on kehittyneen teknologian ansiosta nykyisin verrattomasti paremmat mahdollisuudet suurten ongelmien ratkaisemiseksi kuin koskaan aikaisemmin. Voi kuitenkin kysyä, onko ihmiskunnan kollektiivinen viisaus riittävä mahdollisuuksien hyödyntämiseksi tai edes katastrofien välttämiseksi. Puuttuvan viisauden takia on teknologian ja talouden edistymistä joskus pidetty onnettomuutena tai ainakin kaksiteräisenä miekkana."

Suositeltava kirja - on sitten se oma käsitys ja arvomaailma globalisaation puolesta tai vastaan.

 

tiistai 7. marraskuuta 2017

Toimiva painonpudotusmalli


Tänään Yle on uutisoinut, miten 65% nykymiehistä on ylipainoisia, ja miten loukkaannutaan siitä kun toisten lihomisesta piruillaan. Tutkimuksen mukaan 72% miehistä haluaisi pudottaa painoaan.

Alkusyksystä itsellenikin koitti jonkunsortin raskaaseen yleisfiilikseen ja kankeuteen kyllästyminen, ja pohdin, ettei sen ylimääräisen läskin tiputtaminen kyydistä voi olla kovin vaikeaa.
Aloitin 14.8. kun koulut alkoi, ja tänään vajaassa kolmessa kuukaudessa oli tippunut tasan 6 kiloa ja sanoisin, että varsin maltillisella tavalla. Kolme viikkoa tästä on mennyt pariin flunssaankin.

Ihminen tekee muutoksen vasta sitten, kun muutoksen 
tekemättä jättäminen on riittävän tuskallista. 
Tommy Hellsten

Itselleni oli kyllä kertynyt lenkkeilykyky takaisin, ja muutama vuosi sitten erään nuorisoprojektin oheistuotteena sain punttisalille pätevää opastusta Kuntokomeetan Marilta Laitilassa.

Mutta kas, paino ei vain yrityksestä huolimatta tippunut. Piti hankkia siis tietoa lisää, ja artikkelien myötä kiinnostuin tuoreesta Timo Haikaraisen kirjasta Lihaskasvu ja rasvanpoltto. Todettakoon, että kansi on hieman "myyvä", mutta tuhti tietokirja sisältää runsaasti tutkittua aiheeseen liittyvää faktaa, jonka toimivuus on lukemattomissa käytännön keisseissä todennettu.
(Täältä voi tilata ja tutustua kirjaan ja löytää myös muutaman korjauksen ensipainokseen.)

Metodin lupaus on siis, että samalla kun läski palaa, lihakset kasvaa. Kaksi kärpästä samalla iskulla.


Niin, lihomisen pääsyynä on, että ihminen syö enemmän kuin mitä kuluttaa.
Toki on yllättävän suuriakin eroja aineenvaihdunnassa (he läpipaskurit) ja muita käytännön elämän syitä, ikä tuo hidastumisensa ja lässähtämisen mukavuudenhaluiseen elämäntapaan, lapsiperhearki rullaa aikataulut, mutta perusta on tuo. Syö liikaa, ja usein monella tapaa väärin.
Ihminen lähtee laihtumaan, kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Menee miinukselle.
Yksinkertaista jonka jokainen tietää, mutta mistä kohtaa alkavat ne vaikeudet?


Monet ihmiset kokevat itsensä ylipainoiseksi. He tietävät pääsevänsä liikapainosta eroon muuttamalla elintapansa. He eivät kuitenkaan pääse haluamaansa tavoitteeseen. Miksi? 
Siksi, että kaikilla ihmisillä ei ole riittävästi tahtoa elintapojensa muuttamiseksi eikä 
voimaa toimia kurinalaisesti sitä aikaa, jonka painon pudottaminen vaatii.
– sijoittaja Seppo Saario


Ruokavalion ja energiansaannin merkitys laihduttamisessa on noin 80%, liikunta 20%, joten a) syöminen kuntoon. Haikaraisen kirjassa on selkeät perustellut ohjeet syömiseen, liikkumiseen, treenaamiseen ja tärkeää tietoa siihen henkisenkin puolen jumppaan.

Oma sovellukseni ohjeista on vähintääkin rento lisättynä vähän omilla lisukkeilla.
Mielestäni hyvin tärkeää on kuitenkin laittaa ylös pääpiirteittäin sen, mitä syö päivittäin. Omalla kohdalla huomasin sen heti, että oma kuuppa "valehtelee" päivän saldot todella sujuvasti, luulo ei edelleenkään ole todellisen tiedon väärti. Toisekseen, monen esimerkiksi eineksen osalta oli yllätys, kuinka hemmetin energiatiheää se olikaan.

On tärkeää olla tietoinen myös siitä, paljonko keskimäärin kuluttaa. Sen voi laskea hyvinkin tarkkaan, mutta itse tein lopulta niin, että laitoin päivittäiseksi rajaksi 1500 kaloria, ja sen alle tähtäin. Ei onnistu joka päivä, joskus taas on mennyt alle tonnin - ilman, että on mitenkään nälkää kärsinyt.
Tähän 1500:aan ei lasketa mukaan kasviksia, niitä voi syödä hyvin runsaasti koko värikirjolla.
Kaloreiden lisäksi pidän lukua proteiinimäärästä, se on tärkeää lihaksille ja tuo myös kylläisyyttä ja jaksamista. Hiilareita ja rasvoja unohtamatta, niitäkin tarvitaan. Mutta kun kalorit ja proteiinit ylhäällä, se riittää.

EDIT: Sen oman toimivan rajan löytää vaa´an avulla. Kun puntaroi itsensä esimerkiksi joka toinen aamu samaan kohtaan aamutoimia, saa suoran selvyyden, onko suunta oikea. Myös vyön kiristäminen on suora merkki oikeasta tasosta.
Marjoja kannattaa syödä runsaasti, ja hyvä startti yön aikana kuivahtaneelle kropalle on juoda 3 lasillista vettä aamulla. Veden juontia edistää esim. hiilihapotusmasiina.

Alla esimerkkisivu - ylläpito ja laskeminen kestää päivässä korkeintaan 5 minuuttia. Eli siihen on aikaa, eikä mitään desimaaleja ei tarvita.
Puuttuvat ruoka-aineiden arvot löytyvät nopeasti Finelin sivulta.
Ja arvoida voi aina, mieluummin vähän yläkanttiin.



Päivittäinen kokonaisenergiamäärä ratkaisee, sinänsä sillä ei ole väliä, milloin syö tai jopa mitä syö, mutta tasaisin väliajoin kunnollista ravintoa silloin energiaa riittää, eikä muutu lärvi vajareissa myrtyneeksi. Säännöllisesti ruokaa, ja vettä muutama litra.

Ruokapäiväkirja opettaa myös hyvällä tavalla siihen parempaan, oikeanlaiseen syömiseen, joka tuo ne pysyvät tulokset. Eikäpä sillä karkkimässyllä tai perjantain 1200 kalorin pizzalla ole merkitystä, kunhan tietty roti yhdessä kirjanpidon kanssa säilyy. Mistään ei tarvitse luopua, mutta numeroissa ei saa itseään huijata.
(Puuttuu tuosta tämänpäivän listastakin näköjään tuhti kuivakakun pala, n. 120 / 0 :-)

Sitten samaan syssyyn salitreeniä 2-3 kertaa viikossa, 1-2 kertaa aerobista liikuntaa ja arkiliikuntaa.
Ja salilla kunnollista painoja kasvattavaa tiukkaa treeniä - Haikaraiselta löytyi kyllä paljon uutta infoa,  miten senkin sai toimimaan hyvin. Treenaus nostaa myös aineenvaihdunnan jälkipolttoa.
Vaikkei tavoitteena olisi mikään schwarzenegger-kroppa, niin on parempi meininki kun lihakset on ok kunnossa. Haikaraisen kirjassa on ohjelmat ja huomiot miehille ja naisille.


Onko itsekuria? 
On.


Tuo on ehkä tärkein kysymys ja vastaus kaupan herkkuhyllyjen edessä, sillä siellä se kieltävä ostopäätös pitää tehdä. Jos mässyt ja energiatiheä roskaruoka päätyy kotiin kaappeihin, peli on menetetty.

(Hyvä myös huomioida, ettei sokeririippuvuutta ole siinä mielessä, että joku pöllisis kaupasta kilon paketin sokeria ja menisi kotiin sen ahmimaan. Kyse "lohturuoassa" on lähinnä sokerin ja rasvan liitosta esimerkiksi suklaan muodossa, joka täräyttää aivoihin suuret mielihyvätällit. Kuten myös hampurilaiset, ranskalaiset ja popcornit.)

Joskus oleellinen itsekuri-kysymys ja vastaus on ollut siinä kohtaa, kun on pitänyt lähteä salille tai kevyelle lenkille eikä hetkellisesti huvittaisi. Mutta, yllättävän äkkiä kroppa alkaa itse pyytämään liikuntaa - yhtenä syynä, että kunnollinen salitreeni tuuttaa mojovat endofiilikset palkaksi ja aineenvaihdunta pelaa eikä ole uniongelmia.

Miten sitten lisätä sitä omaa kykyä itsekuriin ja kieltäytymiseen, joka on myös käännettävissä omanlaiseksi positiiviseksi ja kasvavaksi voimakseen?

Oleellista on mielestäni se, ettei ole liian ankara itseään kohtaan, vaan pyrkii naiivisti sanoen olemaan se oman itsensä paras kaveri. Ja ihan sama paljonko niitä kiloja on, ja haluaako edes mitään laihdutella, kunhan vaan on onnellinen ja sinut ja sujut omassa elämässään.

Avartavaa on joka tapauksessa ymmärtää oikeanlainen, myönteinen asennoitumisen itseään kohtaan. Itsensä ja mm. temperamenttinsa (biologinen pohja) ja taipumustensa hyväksymisestä on kyse.
Sättiminen tai itsensä inho ei auta mitään, eikä vääränlainen pakottaminen tai vihamielinen ehdottomuus. Toki tiettyä hyvää stressiä ja painetta tarvitaan perämoottoriksi, muuten ei edisty mikään projekti näissä ikuisen muutosvirtain pippaloissa.

Mutta tunteita ja omia ajatuksiaan pitää osata käsitellä oikein. Ne ovat opittavissa olevia taitoja.

Hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) tarjoaa näihin pohdintoihin konkreettisia ja hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Paras kirja mielestäni on työterveyspsykologi Arto Pietikäisen Joustava mieli -teos.
Hänen sivustoltaan löytyy myös paljon lisäselvennystä, mistä HOT-mallissa on kyse.
Kirjan tuore painos juuri ilmestynyt.



Tähän tapaan.
Ja loppuun vastuuvapauslauseke: tässä esitetyt toimet eivät välttämättä toimi kaikilla edes sinnepäin, joten turha tulla lakimiehen kanssa vaatimaan rahakorvauksia jos esimerkiksi on laihtunut liikaa tms.

;-)



torstai 2. marraskuuta 2017

Luomuspajan lorupussi



Sain kesällä mieluisan ja erikoisuudessaan kiinnostavan pyynnön kirjoittaa uusia loruja Luomuspajan lorupussi-projektiin. Kirjoittajalle kun on välillä todellakin hyväksi tehdä jotakin aivan muuta.
Ainoana toiveena pajan vetokaksikolla Kertulla ja Eevalla oli, että josko rimpsuissa voisi pyöritellä Suomessa esiintyviä eläimiä. Rajaus osoittautui vain hyväksi.




Kirjoitin tai paremminkin höpistelin ääneen valikoiman, joista luomuspajalaiset valikoivat 20 kpl.
Sitten ne siirtyivät Mantelinan Elina Jasulle, joka kuvitti lorut kaikin puolin taidokkaasti.

Lorukortit on tosiaan tarkoitettu ääneen luettaviksi - säejako tuo tietyn rytmityksen välimerkkien sijaan.
Ja hauskoja yksityiskohtia sisältävät kuvat on luotu yhdessä ihmeteltäviksi ja hymyiltäviksi.




Kortit on laminoitu ja kestävät siten pitempääkin käyttöä.
Kas tässä kiva ja hyödyllinen lahjavinkki pikkumukulaperheelle tai päiväkotikäyttöön ja vastaaviin!

Lorupussia voi tilata täältä Luomuspajalta hintaan 29:00€ tai
numerosta 040 - 6605 605.




Ja toki aina ropaus sitä omaa kotiseutuakin mukaan!