Minkä neuvon olisit halunnut kuulla?

Sentään joskus nettikanavista soljuu nenän eteen ihan hyvääkin pohdittavaa. Tiedetysti ihmisen ajattelumasiina toimii siten, että jälkikäteen osaamme perustella vaikka minkä tunnevetoisen valintamme ihan järkeväksi. Osaamme limittää kummallisetkin palapelitapahtumat ja häröt ihmiset yhtenäiseen elämäntarinaamme ja löydämme näille nyökytellen merkityksiä ja tarkoituksia. Mennyttä katsellen koemme jälkiviisauden vallassa olevamme visusti järkiolentoja.

 

Mutta otsikon kysymykseen - siitä saa hyvän puheenaiheen vaikka illanistujaisten rupatteluihin. Katkeruuteen tai murhemieliseen voivotteluun ei kuitenkaan kannata ryhtyä, vaikka elämänpolku todennäköisesti olisikin ollut toisenlainen jos hyviä opastuksia olisi oikeaan aikaan saanut.

Itselleni tulee mieleen muutamia neuvoja, jotka olisi kelvannut - sikälimikäli niitä olisin kovapäisenä ja lyhytjännitteisenä kyennyt ottamaan vastaan.

 

Jospa joku olisi osannut selvittää opiskelujen peruskuvion niin, että se olisi myös mennyt perille ja käytäntöön. 1980-luvun lopulla oli töitä tarjolla niin paljon, että moni firma veti vanhat pulutkin torilta hommiin. Sellaisia töitä, joihin pääsi kiinni ilman erityistä ammattikoulutusta. No, sitten tulikin 90-luvun lama, joka imuroi Suomesta 180 000 matalan osaamisen työpaikkaa. Siten opiskelujen ja osaamisen merkitys kasvoi humpsahtaen. Minä pidin opiskeluista välivuotta, joka kestikin sitten parikymmentä vuotta. Oli muuta tekemistä.

 

Samoihin vuosiin olisi kelvannut pätevä ja selkeä neuvonta, että miten kannattaa säästää rahaa ja sijoittaa sitä esimerkiksi pitkäjänteisesti osakkeisiin ja rahastoihin. Tuo ala on myöhemmin kiinnostanut ja omaan ns. opiskelupäiväkirjaan on kertynyt tähän mennessä näemmä 798 sivua.

Kerran huvikseni lähdin laskemaan korkoa korolle -harjoitusta. Jos olisin neljän vuoden ajalta sijoittanut ne rahat, mitkä aikanaan menivät tupakkiin ja alkoholiin, niin mitä se potti suurin piirtein olisi tänä päivänä 7% vuosikorolla ynnättynä. Laskin jonkun matkaa, mutta sitten numeroiden kasvaessa se Väyrysellekin kovin tuttu "patoutunut turhautumisenergia" yltyi niin tuimaksi, että jätinpä kesken. Toki sen sauhuttelun ja tenuttamisenkin olisi voinut lopettaa hieman aikaisemmin.

 

Kolmas hyvä saamaton neuvo olisi voinut olla, että joku olisi tullut Laitilan yleisurheilukentällä sanomaan, että hei kaiffari, tuolla on hyvä valmentaja heittolajeihin, oppisit vähän tekniikkaakin. Tietty potentiaali jäi aikanaan saavuttamatta sillä saralla, vaikka into oli kova.

 

Lopuksi neuvo: jos sinulla on jaettavaksi hyviä neuvoja käytännön elämään, niitä kannattaa tarjota tarvitseville. Sillä kuten François Rabelais on tiivistänyt: Tietämättömyys on kaikkien vaivojen äiti.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja keskittyy nykyään vain järkeviin ja hyödyllisiin asioihin, kuten tutkimaan Ihmemaa Oz -elokuvaa vuodelta 1939.

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 29.12.2023

 

Meidän jokapäiväiset kuvaruutumme

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 18.7.2014)

Virallisten liikunta- ja ulkoilusuositusten mukaan lapselle tulee sallia ruutuaikaa viihdemedian ääressä korkeintaan 2 tuntia päivässä. Ruutuaika on sitä istumista television, älypuhelimen, tietokoneen tai pelikonsolin edessä. Jos pari tuntia  ylittyy usein, alkaa ilmetä pahenevasti niska- ja hartiaoireita, silmäkipuja ja lihasvaivoja. Jos siinä lysyssä mähittämisen, räpläämisen tai sormen hinkkaamisen ohessa samalla hontataan kaloria lärviin enemmän kuin kuluu niin lihoo.

Meidän huusholli tuskin on ainut paikka, missä koulujen kesäloma-aika on saanut nämä ”mediaviihtymiset” lähtemään kinttaista. On sitä aikaa, ja on niitä vempaimia, joilla saa heti teroitettua tylsyyden sängen pois. Lailla atk-viruksen yleistyneet älykännykät, tablettitietokoneet ja muut vastaavat ovat muutaman vuoden tuore ilmiö laajassa mitassa, ja niiden aiheuttamia isoja käytännön elämäntapojen muutoksia eletään nyt todeksi.

No ni, sit lakata jo pelaamast! Ei käy, turha kinut lissä! Ny se kännyk pois ko syärä! Mikä taas piippa? Ei sitä telkkari yäkaure vahrat! Suaristas selkäs! Ääne pois! Kui ni es jaks men ulos? Kui ni kaik muukkin vaan pela? Aipäri ei sit pelat mökil! Semmost ei ostet! En tiär misä sun laturi o! Ja niin edelleen sata kertaa päivässä. Todella turhauttavaa. Ja jos rajoittaa, mukulat pelaavat ja kyttäävät ruutuja kaveriensa luona. Olen uhannut keski-ikäisen täysin turhalla pärinällä, että jossain kohden lentää kaikki päkättimet kaattikselle ja tilalle jokainen ompelee itselleen virikkeeksi yhden steinernuken.

Psykoterapeutti Raul Soisalo luennoi kerran tutkimuksestaan, jossa oli ihmetellyt miksi ja miten internetistä voi jäädä riippuvaiseksi. Jokainen nettileski tietää, että ilmiö on totta. Syy koukuttuu esille siitä, että netti- ja pelimaailma -  ja uutiset - tarjoavat loputtomasti ihmismielelle kiinnostavaa uutta. Aivojen mielihyväkeskukselle jokainen uusi juttu, uusi kuva tai video tuo pienen hormonisuihkauksen: uusi:tirsk! uusi: tirsk! Tätä palkintoa halutaan lisää, ja syntyy riippuvuutta. Kenelle vähemmän; kenelle enemmän ja helpommin.   

Lapsen ja aikuisen digiriippuvuuden voimakkuusasteen voi helposti arvioida siitä raivokohtauksesta, jonka kyseinen henkilö saa, kun hänen ikuisesti uutta erittävän digituttinsa käyttöä rajoitetaan.

Raha sanoo, että kehitys menee pakotetusti yhä voimakkaammin nettiverkkoja kohti. Mukana pysyäkseen suurimman osan meistä tulee hankkia tietyt vehkeet ja päivitettävä osaaminen tässä tietoyhteiskunnan ajassa, tai syrjäytyy. Moni taas syrjäytyy oikeasta elämästä juuri näiden ihmisyyttä kapeuttavien teknologisten korvikkeiden takia.

No, paljonkos sitten itse vahtaan erilaisia kuvaruutuja päivässä? Kulunut kuu paistoi futiksen MM-kisoja, ja päälle tiedontoimittajan opiskelua ja läksyjä. Plus omat kirjoitusprojektit plus oma tiedonliikutus netissä ja somessa: varmasti 10 tuntia joka päivä. Ymmärrän koko ajan paremmin ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita selkeästä fyysisestä työstä, josta tulee jotain valmistakin.

Kirjoittaja asuu Turussa ja räkyttää tietoyhteiskunnan talutushihnassa