Alf Rehn kirjoitti 30.8 Hesarin RAHA -osastolle hyvin selkeän kolumnin Härski pärjää nöyrää paremmin.
Pääviestinä se, että markkinajärjestelmä suosii niitä, jotka osaavat käyttää järjestelmää hyväkseen.
"Siksi olisikin tärkeää, että jo lapset oppisivat pyytämään: Näin neuvottelet oikein. Näin osoitat oman arvosi. Ja näin vastaat, jos joku kyseenalaistaa arvosi."
Olen huomannut, että ns. humanisteilla on usein vaikeuksia tehdä kauppaa omista työpanoksistaan, markkinoida itseään ja omaa osaamistaan niillä tavoin, jotka markkinoilla pätevät ja tuottavat tulosta. Hyvin pitkälle vallitseva taloussavannin ympäristö määrittelee toimintatavat, jotka humanistit kokevat usein epämukaviksi - yksilö sopeutuu tai ei sopeudu näihin vaatimuksiin.
Yleensä syynä siihen, että on jäänyt jossain asiassa rannalle johtuu siitä, ettei yksilö ole kyennyt tai halunnut sopeutua muutokseen.
Miksi - ei-pesua-kestävä humanisti ajattelee lähes kaiken kaupanteon sisimmässään aina jotenkin faustinkaupaksi, jossa joutuu myymään sieluaan, arvojaan alennukseen ja itseään tirisemään markkinagrilliin – liian pienellä palkkatupolla itse sytyttäen?
The Catastrof Brothers pärjää markkinoilla.
Elinkeinona aikuisilla äijillä on esittää rosvoa ja poliisia.
Kuitenkin - joka tapauksessa - raha ratkaisee ne asiat, jotka raha ratkaisee. (Oman havaintoni mukaan "mutta ei raha tuo niitä elämän tärkeimpiä asioita" -mussutusta esittävät ne, joilla itsellään on riittävästi rahaa peruselämään. He eivät yleensä näe myöskään tekijyyksiä, miten raha näyttelee ratkaisevaa roolia myös ns. pehmeiden ja henkisten asioiden olemassaolon takana. Näistä enemmän ja tarkemmin myöhemmin.)
Toki monilla aloilla kuten kirjallisuudessa se oma työpanos suodatetaan aina oman persoonallisuuden lävitse - se on siten laadultaan erilaista, kuin työpanoksena asentaa pistorasia seinään.
Raha on toimintaresurssia; arvokkaiden ja vähemmän arvokkaiksi koettujen asioiden toteuttamiseksi.
Humanismi tarvitsee henkilökohtaiset puolustusvoimansa.
Tähän liittyy myös keskeinen ajankohtainen poliittinen liikenneympyrä, jossa ideologiat eri suunnista pysähtymättömästi kurvaavat ja vilkuttelevat toisilleen: miksi joku ihminen on köyhä? Onko syy yksilön, onko syy yhteiskunnan vai onko syy markkinasuhdanteiden ja mikä on puhtaan tuurin osuus? Vastaus elää ikuisesti tapauskohtaisuudessa ja siitä, mistä tietopohjasta tai poliittisesta tötteröstä asiaa tirkistellään.
Edellä mainittujen takia kannatan lämpimästi Rehnin esittämää ajatusta, että taloustaitoja voisi opettaa jo lastentarhassa.