sunnuntai 31. elokuuta 2014

Humanismi tarvitsee henkilökohtaiset puolustusvoimansa


Alf Rehn kirjoitti 30.8 Hesarin RAHA -osastolle hyvin selkeän kolumnin Härski pärjää nöyrää paremmin.
Pääviestinä se, että markkinajärjestelmä suosii niitä, jotka osaavat käyttää järjestelmää hyväkseen.

"Siksi olisikin tärkeää, että jo lapset oppisivat pyytämään: Näin neuvottelet oikein. Näin osoitat oman arvosi. Ja näin vastaat, jos joku kyseenalaistaa arvosi."

Olen huomannut, että ns. humanisteilla on usein vaikeuksia tehdä kauppaa omista työpanoksistaan, markkinoida itseään ja omaa osaamistaan niillä tavoin, jotka markkinoilla pätevät ja tuottavat tulosta. Hyvin pitkälle vallitseva taloussavannin ympäristö määrittelee toimintatavat, jotka humanistit kokevat usein epämukaviksi - yksilö sopeutuu tai ei sopeudu näihin vaatimuksiin. 
Yleensä syynä siihen, että on jäänyt jossain asiassa rannalle johtuu siitä, ettei yksilö ole kyennyt tai halunnut sopeutua muutokseen.
Miksi - ei-pesua-kestävä humanisti ajattelee lähes kaiken kaupanteon sisimmässään aina jotenkin faustinkaupaksi, jossa joutuu myymään sieluaan, arvojaan alennukseen ja itseään tirisemään markkinagrilliin – liian pienellä palkkatupolla itse sytyttäen?

The Catastrof Brothers pärjää markkinoilla. 
Elinkeinona aikuisilla äijillä on esittää rosvoa ja poliisia.

Kuitenkin - joka tapauksessa - raha ratkaisee ne asiat, jotka raha ratkaisee. (Oman havaintoni mukaan "mutta ei raha tuo niitä elämän tärkeimpiä asioita" -mussutusta esittävät ne, joilla itsellään on riittävästi rahaa peruselämään. He eivät yleensä näe myöskään tekijyyksiä, miten raha näyttelee ratkaisevaa roolia myös ns. pehmeiden ja henkisten asioiden olemassaolon takana. Näistä enemmän ja tarkemmin myöhemmin.)
Toki monilla aloilla kuten kirjallisuudessa se oma työpanos suodatetaan aina oman persoonallisuuden lävitse - se on siten laadultaan erilaista, kuin työpanoksena asentaa pistorasia seinään. 
Raha on toimintaresurssia; arvokkaiden ja vähemmän arvokkaiksi koettujen asioiden toteuttamiseksi. 
Humanismi tarvitsee henkilökohtaiset puolustusvoimansa.
Tähän liittyy myös keskeinen ajankohtainen poliittinen liikenneympyrä, jossa ideologiat eri suunnista pysähtymättömästi kurvaavat ja vilkuttelevat toisilleen: miksi joku ihminen on köyhä? Onko syy yksilön, onko syy yhteiskunnan vai onko syy markkinasuhdanteiden ja mikä on puhtaan tuurin osuus? Vastaus elää ikuisesti tapauskohtaisuudessa ja siitä, mistä tietopohjasta tai poliittisesta tötteröstä asiaa tirkistellään.

Edellä mainittujen takia kannatan lämpimästi Rehnin esittämää ajatusta, että taloustaitoja voisi opettaa jo lastentarhassa.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Sirkuksen terapeuttisuus


Olin eilen katsomassa Turussa Sirkus Finlandian esitystä.
Illan sananmukainen kohokohta oli kun tykillä ammuttiin nainen ilmalentoon:
KA-BOOM-> -> -> RobinValencia!!
Tässä BBC:n juttu hänestä.

Tätä joka kerta vaarallista ammatinharjoittamista en ollut ennen livenä nähnyt, Aku Ankoissa ja videoilla kyllä.

                                                  Robin Valencia vilkuttamassa yleisölle 
                                                  ennen sujahtamistaan työpaikalleen.

Logoterapiassa huumori on hyvin tärkeällä sijalla, se on peräti elintärkeää.
Kun ihminen nauraa, hän saa samalla itselleen välimatkaa myös omiin ongelmiinsa, pääsee siten ainakin hetkeksi eroon tunnekoukuista ja samalla saa tilaa oivaltaa uusia, ehkä paremmin toimivia näkökulmia elämänsä asioihin.

Ehdottomasti tuota samaa tervehdyttävää vaikutusvaltaa on hyvissä sirkusesityksissä. Ne parhaimmillaan vangitsevat ihmisen huomion täydellisesti, omat ajatukset ja arkiset murheet unohtuvat. Toimiva hyvin tehty sirkus tarjoaa yllätyksiä, aitoa jännitystä, klovnien huvittavaa kohellusta;
silmille jotakin sellaista uutta, mitä ei ole koskaan ennen nähnyt. Tunteita, hajuja, makuja.

Symbolisessa mielessä sirkuksesta, sen muodostamista elementeistä ja kokonaisuudesta on helppo nähdä läpi myös niin sanotun todellisen elämän kaikki kuvajaiset ja ilmiöt.

Lisää kansalle sirkushuveja!  – varsinkin heille, joilla on se leipä tiukassa.
On sitten pula oikeasta tai henkisen tason leivästä.


tiistai 19. elokuuta 2014

Lahden Runomaratonin runovideokilpailu 2014


Osallistuin Lahden Runomaratonin järjestyksessään ensimmäiseen runovideokilpailuun,
ja lopputuloksissa raati asetti teokseni sijalle 1.

Erityisen mukavaa oli kuulla, että myös netissä ennakkoon avoinna ollut yleisöäänestys
oli ollut samaa mieltä.

Kaikki palkitut tekstit ja runovideot ovat nähtävissä TÄÄLTÄ.

Runovideoni Rakkaus on sairaalaravintola näkyy TÄSTÄ.
(Kuulokkeiden kera parhaiten kuuluu.)


Ammattiliitto JHL kirjoitti asiasta TÄHÄN TAPAAN.
"Taiteilijan vapaudella hän pohtii runovideossaan rakkauden olemusta, mutta samalla teos on yhteiskuntakritiikkiä kilpailuyhteiskunnasta, jossa jokaisen on revittävä itsestään myytävää."

Etelä-Suomen Sanomat tuoreeltaan UUTISOI.

torstai 14. elokuuta 2014

Turun taiteiden yötä alkuillasta


Varsinaista asiaa oli Mikko Kalajoen uuden romaanin Kolme tärkeintä asiaa -julkkareihin, mutta tuli kierreltyä muutama kaarros kaupungilla. Valokuvasin ja äänittelin sanatonta puheensorinaa, katuääntä jazzilla ja capoeira-meininkiä.


Mikko Kalajokea haastatteli Pienessä kirjapuodissa 
Anna-Riikka Carlson. 

Kauko Röyhkä veti Sammakon Kirjakaupan täyteen.

Niin täyteen, että kirjakauppias Lahtinen jäi itse 
sovinnolla ulkopuolelle.

Turun pääkirjaston edustalta balanssia.

Tuntemattomat rakastavaiset katsovat joen yli 
Titanikin suuntaan. 

Titanikissa taas oltiin ehkä kiinnostavimman taiteen 
live-luomisen äärellä:

sunnuntai 3. elokuuta 2014

VIEW-MASTER:in stereolumoissa



Mökiltä löytyi vanha harmaa muovinen View-Master ja muutamia vanhoja kiekkoja. Snow White, Bremenin soittoniekat, Kolme pientä porsasta ja vehkeen esittelykiekko muutamalla hienolla maailman maisemalla. Vuosilukuja en löytänyt mistään, mutta epäilisin satujen kohdalla ollaan 50-60-luvuilla, ehkä jopa vanhempia versioita.


View-Master on ”ihmelaite”, johon melkeinpä jokaisella on varmasti jotakin omaa muistikuvaa kiinnitettynä. Ymmärrän oikein hyvin, että View-Master –laitteet ja seitsemän kuvan kiekot ovat kiinnostava keräilykohde – niillä on ajallista jatkumoa jo vuodesta 1939 ja Suomessakin pitkältä ajalta.

Stereokuvien katsomiseen liittyy suurimpana kiehtovuutena juuri tuo kolmiulotteisuus, ja lisäksi kojeella katsomisesta syntyvä tietty tirkistelevä katsojan rooli. Se luo omalla tavallaan vahvaa ulkopuolisuuden, objektiivisuuden tuntua. Ja neliömäisen ikkunaruudun ääressä katsojan paikka on usein huikea, jopa huimaava – lentokoneesta siiven alta, Niagaran putouksilta tai alppien kielekkeeltä.

Silläkin on oma merkityksensä, ainakin nykypäällä ymmärrettynä, ettei kuva liiku. Sitä voi tarkastella rauhassa, katsoa pienetkin yksityiskohdat esille.

Taidokkaasti View-Masterille valmistetuista nukkeasetelmista tulee mieleen, että ne ovat kuin suoria pysäytyskuvia mielikuvituksesta. Voi hyvin kuvitella, miten jollain yhdellä tietyllä kuvalla – siinä esiintyneellä ihmisellä, näkymällä tai sadun tilannekuvalla on ollut todella iso merkitys lapselle monisäikeisenä tunnekokemuksena. Ovat ehkä muistottuneet lopuksi iäksi mieleen.

(Sivumennen todettakoon, että seitsemän kääpiötä jokapäiväisessä 
timanttikaivosduunissa symboloi alunperin arkista aherrusta.) 


Nykykatsojalle kuvien laatu, sisällöt raksahtavat hitaasti eteenpäin umpinostalgiassa. Näissä kiekoissa joita katsoin, oli myös varsin tujuiksi tehtyjä hahmoja myös nykykakrun mielestä– Disneyn kiiltokuvastus puuttui ja sadut soivat kuvinakin enemmän aidossa grimmissä.
Vahvaa illuusiota – runokuvia unen logiikalla. 

Lumikki ja perusinhimillisyydestä peilaava 
loistelias kateuden kuvaus.