Murremuistumia

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 15.9.2023

Muutama päivä Tallinnassa päivitti rutkasti historiatuntemustani. Oman aikani peruskoulun kirjat kun oli kirjoitettu sen verran paksulla cccp-musteella, että Viroa ja muita Neuvostoliiton miehittämiä maita käsiteltiin niissä hyvin ohuesti. 

 

Kirjaston teosten myötä baltiansaksalaisten ja ruotsalaisten 700 vuotta kestänyt vahva vaikutusvalta Virossa avautui reissun jälkivaiheena. Ja tietenkin niitä kielen mahdollisia yhteyksiä Laitilan murteeseen jäin pohtimaan. Onko Laitilan seudulle joskus muuttanut Itämeren yli väkeä, jotka ovat asettuneet tänne ja joilla on ollut kieleen näihin päiviin asti ulottuvaa vaikutusta? Varmaa tietoa ei taida ainakaan vielä olla missään, mutta Anna-Leena Siikala ja Ants Järv ovat kirjoittaneet artikkeleissaan, että esimerkiksi tällä suppealla alueella esiintyvät Kalevanpoika-tarinat ovat samanlaisia perusaiheiltaan ja jopa yksityiskohdiltaan kuin Baltian puolella. Järv arvelee, että ehkä ajanlaskun alkupuolella on Suomenlahden eteläpuolelta siirtynyt Vakka-Suomeen kanta-asukkaita.

 

Murre, tuo todellinen äidin ja isän kielemme. Joskus kun me kahdeksan aloitimme Kaariaisten koulussa ensimmäisellä luokalla, kaik kyl puheliva iham puhrast Laitla murret. Koska ei meillä mukulilla ollut vielä muuta kieltä. 

 

Murre on myös se tunnekieli, joka vivahteet, painotukset ja vitsailutavat ymmärtää tarkkaan vain se, kuka siihen kielen keskelle on syntynyt.  Sittemmin koulu, lukeminen ja kirjoittaminen, muutot muualle, työpaikat, muut kielet ovat muokanneet ja runsastuttaneet alati elävää kielipalettia. 

Koska olen laitlalaisen frouvan kanssa naimisissa, meillä viljellään väkisinkin murretta ja sanontoja. Mutta jos Laitla murret pitää yhtenäisesti pitempään puhua, sitten joudun jo keskittymään. 

 

Aika paljon murreparsia ja sen kielen ymmärrystä on tietysti siirtynyt mukulille. Heli Laaksosen ja Markus Siltamäen Laitilanmurteen sanakirja on silloin tällöinkin meijä huusollin tuvam pööräl plarattavan. Osaa sanoja en ole kuullutkaan - toisista sanoista taas kuulee ja muistaa selvästi vielä isän ja äiten äänet.

 

Kieli on osa sukupolvien ketjua, johon takertuu olosuhteita, yleisen kehityksen vaiheita, historiaa. Ruotsin vahva vaikutus Laitilan murteeseen on selvä peli, mutta sitä vanhan viron osuutta pitää vielä tutkiskella.

 

***

 

Sitten sananmukaisesti jälkikirjoitus. Viime aikoina Laitilan Sanomissa on julkaistu kuolinilmoituksia, joihin liittyviin ihmisiin on itsellä ollut erilaisia sidoksia. Tämän lehden toimituksessa Rantasen Tipi aikanaan opetti muiden muassa minulle klopille kirjoittamista ja myöhemmin keltanokalle, miten se kunnallispolitiikka käytännössä toimii. Juopoteltiinkin joskus ja tarinoita piisasi; laitla murttel tiätyst.

Tässä jossain vaiheessa sovittiin, että kaffetellaan ja viisastellaan taas maailmaa pykälän paremmaksi. Juuri sellaiset asiat kannattaa sopia hetimiten kalenteriin ja toteuttaa. Koska jossain kohden kääntyy viimeinen päivä eikä kalentereita enää ole.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja toivoo, että Kodjalan kirkkotutkimuksille löytyy lisärahoitusta, koska sieltä voi löytyä valtakunnallista historiankirjoitusta

 

Kauhia kamaloittemist

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 15.1.2019

”Voi ny hyvä ihmise sentä!”, ”Kui ikä lainkka!”, ”Mut kyl nyy ova kaik mailmankirja sekasi!”.

En tiedä mistä pälkähti päähäni, mutta eräs ilta rupesin muistelemaan laitilanmurteisia kamalointisanontoja. 

Tarkoittaa alunperin tilanteita, jossa joku kertoo (puhele) jostain kuohuttaneesta asiasta, ja sitä sitten tietyin sananparsin oikken kauhiast ihmetellä – monesti sekä kuulijan että kertojan voimin. Laitilassa näihin liittyy usein sisälmyksenä vielä moraalinen, paheksuva puntarointi tekoa ja tekijää kohtaan. Silloin syntyy helposti eräänlainen yhteiskamalointi, josta haetaan sitä hyvän fiiliksen samanmielisyyttä: ”Pali määki hul ole, muttemmää ikä ny sentä noi hul ol ollu!”, ”Mut kyl nyy ruppe olema jo niimpali kova touhu!”, ”Mut see onki ollu pali villane jo mukulast saakk!”,  ”Et kui sit viittiki joka kohras tommottes rikerat!”, ”On se sukkela peli viäläki, vaik o jo aikune miäs ja muna ja kaik!”.

Osassa lienee pikantisti uskonnollistakin alkuperää mukana, kuten: ”Jumalsillikköste!”, ”Voi jessus sentä!”, ”Ei jusuliuta!”.

Toisaalta voi ajatella, että kamaloitteminen on myös hienostunutta kiroilua – toki varsinkin laitlalaisten miesten puheissa vilisee roimat kirosanat: ”Mut mää katosi vähä aikka sitä touhu ja ajatteli, et on tämä yht saatanalaji sättämist, ei päät eikä hänttä!”.

Tarkistin vielä Heli Laaksosen toimittamasta Markus Siltamäen Laitilan murteen sanakirjasta Kukkaroho ja plakkarihi, että miten siellä kamalointi oli määritelty: kauhisteluahan se. 

Samassa huomasin, että tuon kyseisen kirjan olin saanut lahjaksi omalta äiteltäni, päiväys oli 15.10.–04. Murre on sitä jokaisen todellista äidinkieltä, ja uskon, että monella muullakin soi korvissa nuo kamaloittemiset aivan selvästi jonkun tietyn ihmisen äänellä ja sävypainotuksilla.

”Mut kyl ny ruppe olema iha hullumaine räknink!”, ”Kui ikä tomne o eres miälehenkän tullu!”, ”Mut ajattel!”.

Nuorisolle vielä vinkiksi jos hauskansorttinen perinteenkeruu innostaa – salakuunnelkaas kun varttuneemmat laitlaise keskenäs oikken prohtava puhelimes – sieltä putoaa muistikirjallinen materiaalia tunnissa. Vähintään.

Kirjoittaja on Turussa asuva, jonku sorti prohtsäkk itekki.

Rinkitanssia ja viestikapuloita

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.11.2018

Mitä kuuluu? No on tullut tanhuttua tässä viime aikoina.

Pelimanni Markus Rantasen kanssa olemme toteuttaneet Maestron ja Fiktion Kiertävä tanssikoulu! -EU-hanketta Turun seudulla, ja tähän mennessä mukana on ollut yli 4000 osallistujaa.

Eräs esitykseemme kuuluvista tansseista on piirileikki eli toiselta nimeltään rinkitanssi. Siinä helpohkojen liikkeiden kera lauletaan ja tanssitaan yhdessä. Aikanaan piirileikit eivät olleet mitään lastenleikkejä, vaan nuoriso saattoi siinä pyöriessä ottaa vienoa ensitutustumista puolisoehdokkaisiin. 

  

Suosituimmilla paikoilla on ollut satoja nuoria koolla. Laitilassa näitä ovat olleet mm. piirileikkilaidun rukoushuoneenmäen lähellä, Soukaisissa Perttelinkallio, Malvossa Äijävuori, Risteveräjä Kaivolan suunnassa sekä Suontaustan Taulunpuumäki.

Silloin ei ollut pleikkarei, x-boxei eikä kännyköi. Mutta töitä sentään piisasi; visusti valvotuilla nuorilla oli tanssaukseen vapaa-aikaa varsin harvoin.

Toinen maailmansota sitten lopetti aikuisten piirileikit, tuli muuta tilalle.

Nuorimmat tanssikaverini ovat tainneet olla noin yksivuotiaita. Ihan hyvin on sujunut pyörimiset, ja nykymukulat ovat ansainneet osaamisesta yleisöltä isot taputukset.

Käsikirjoituksen apuna rinkitanssien osalta on ollut Laitilan kulttuuriseura Walon vuonna 2009 kustantama Lauluttoman lännen lauluja -kirja. Rantanen on toimittanut siihen nuotit, toimituksesta on vastannut Heli Laaksonen ja varsinaisen sisällön on kertonut ja muistiinpanoistaan antanut nyt jo edesmennyt Markus Siltamäki.

Aina välillä hämmästyttävää ajatella, että miten joskus 1920-luvulla, vaikka siellä Leinmäen Lavilan riihen edustalla tanssittu ja laulettu piirileikki elää  edelleen vuonna 2018 jossain Nousiaisten kirjaston lastenaamussa. Onneksi Siltamäellä oli merkillisen vahva oma tahtomus ja kiinnostus kerätä paljolti enää muistitiedon varassa ollutta paikallisperinnettä talteen. Ja niin vaan hänen keräämänsä tanssit jatkuvat edelleen.

Ikivanhojen satujen kohdalla on todettu, että puhuttu tarinaevoluutio on hionut ja säilyttänyt tarinoista jäljelle ne osat, joissa on ollut ihmisten elämälle jotakin arvokasta ja merkityksellistä tietoa. Rinkitansseissa näitä tekijöitä voisivat olla yhdessäolo ja yhdessä tekeminen – jaettava laulu, simppeli tanssi sekä toisten ihmisten kohtaaminen.

Me laumanisäkkäät tulemme pohjimmiltaan aika yksinkertaisista jutuista iloiselle tuulelle.

Kirjoittaja asuu Turussa pohtien mm. erilaisia sosiaalisia viestikapuloita