lauantai 29. marraskuuta 2008

Ajan piirtäjät

Tänään mietin sitä, miten jokaisella ajalla, aikakaudella on
omat tekijänsä, tyylien luojat ja asioidenkeksijät, jotka nostetaan
kastiin, jotka luovat tunnustetusti uuden uraa, muidenkin tulla.
Reiäntekijät isoon huomiseen. Pienistä ihmisistä tapahtuu suurnaisia ja miehiä.
Jotkut jopa patsoittuvat.
Ja sitten; jokaisella meillä on omassa elämässään se sama
madonreikä kuljettavana; elämä on ihmismadolle se reikäilymaasto.
Päivät kulkevat ihmisen läpi, humisee, tulee uusi päivä, ainakin usko on siihen.
Päivät muistottuvat eräänlaiseksi elämännielemisestä aikaansaaduksi paskaksi, ulosteiksi.
Joidenkin suurnaisten tai miesten "paska" on hyvin arvokasta, 
esimerkiksi Mozartin musiikki, koska siinä on
enemmän elämää kuin monen ihmisen tavallisissa päivissä, 
jotka koetaan kylläkin olevan lähinnä myös paskaa.

Nyt meni vähän levottomaksi ja peräti pahanhajuiseksi, mutta ilo on siinä sisällä.
Omaa aikaamme me piirrämme. Omaa Kuvaa – kaikessa mitä teemme, väistämättömästi.
Olisi hyvä, jos kynässä olisi terävää sisältöä ja päivien paperia piisaisi.

torstai 27. marraskuuta 2008

Ystäviä

Olen lähipäivinä ollut yhteyksissä moniin ihmisiin, jotka tunnen
ketä enemmän ketä vähemmän.
Oikeat ystävät, niitäkin on monta.
Jaetaan aikaa, ja sitten se jo historioittuu selän taakse.
Voimme vain katsoa taakse, muistaa muistottuneet hereille; jakaa haukottelevat 
tuokiot uudestaan, mutta
eri lailla sittenkin.
Uskon että joka kerta kun muistamme jonkin asian uudelleen eläväksi,
siitä otetaan uusi, hengittävä kuva; kuin kopio, 
johon vaikuttaa siihen asti eletty elämä,
muuttuneet asenteet, arvokkuudet, sen hetkinen tietämys, tunteet ja viisaus.

Sen takia voimme värittää mustavalkoiset asiat jälkikäteen niillä
väreillä kuin haluamme, tai pystymme.

Viisastelu lopetetaan tällä erää; tyttö pyytää
pelaamaan rallipeliä.
Voi noppa; se ei oikein ole minun lajini.
 

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Hidas hiljaisuus

Se on liikkumaton metsä,
lumi joka sataneena hiihtää ladun lapsuuden muistoihin
jäädyttää takaisin eläväksi:
pieni, hyvä jos nyt edes metsälampi; "Lehmänmuki", siellä luisteltiin ja
vähän pudottiin jäihinkin
isojen poikien kanssa jääkiekkoa; jos kaksi
korstoa meni samaan tiettyyn virtauksien kohtaan rytisi railo ja
kaikki olivat hetken rannassa. Ja sitten taas jatkettiin.
Liikuntatunneilla hiihdettiin, aamulla sukset narulla tiukkaan pakettiin ja
bussilla koulun tienhaaraan, siitä käveltiin koululle.
Jos hyvät lumet, ja kaikinpuolinen aurinkopäivä lapsella, 
silloin hiihdettiin iltapäivällä kotiin.

Mietin menneen maailman kohtaa, jossa olen tekemässä yksin 
talossa iltapäivällä läksyjä,
lumentulon tuoksu ja harmaansinertävät pilvet olivat jo aamulla –
nostan katseeni, ja ulkona sataa valtavasti suuria lumihiutaleita.
Valkaisevat nopeasti pihamaan, eikä kuulu ikkunalasin taakse mitään ääntä.
Menen ulos, siellä suhisee hyvin vaimeasti tuhansittain.
Olkoon se kerrottu muistikuva nimeltään Hidas hiljaisuus.

Tekee jostain syystä aina rauhoittavan hyvää ajatella sitä.
Ehkä se ympäröi jotakin Merkityksellisyyttä.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Puhe.

Ihminen puhuu, ja virtautuu. 
Sanoittuu toiselle – sanoittuu itselleen. On tarinansa.
Puhuessa asiat eivät kasaudu, mutta ihminen kokoontuu.
Muuttuu palasiksi, rakentuu eheäksi kuvaksi. Eläväksi kuvaksi.
Ja saattaa olla usein jopa ihan onnellinen.

Paras puhe ei tule suusta; se on henkistä aistimista, mutta yksinkertaisesti 
toisen ihmisen sydämen fyysistä tuntemista. 
Tyky-toimintaa jonka kaikki osaavat jos vain
tahtovat virittäytyä toisen puoleen.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Lumi on.

Minulla on yksi lukija. 
Se riittää, se riittää aina – joskus jopa yllin kyllin. Hienostunut inhimillinen juju on siinä, että ihminen kirjoittaa, lukee sitten mitä itselleen kuuluu. Siksi moni ei kirjoita. Päivänvaloon asioiden työntäminen näppäimien tai kynällä rullaten kautta on raskasta puuhaa. Pitää ajatella ja kaikkea. Varsinkin jos asiat ovat päässeet lihomaan isoiksi ja alkaneet vielä haista. 
 Asiat avaavat rannalle päästyään usein suunsa, sanovat, sinä olet aikuinen, saat tehdä meille aivan mitä haluat. Ovat vitsikkäitä, ne asiat; ja osa meistä ihmisistä! 
 Todellisuudessa mitä enemmän me täydesti sitoudumme, sen enemmän saamme haltuumme, käyttöömme, lepotilaksemme puhdaspitoista vapautta. Voimme haltioitua, jos elämä on oikein kaunis joltain päivältään minulle tai sinulle.
 Minulla on yksi lukija. 
 Kirjoitan luonnoksia, koska tiedän, ettei lopullisuuksia ole.

 Mutta tänään on lumi.