Näytetään tekstit, joissa on tunniste Halokehrät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Halokehrät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Susinukke Kosola: Varisto


MIKÄ KAIKKI ON TODELLISTA, UNIIKKIA JA PANTAVAA

Daniil Kozlov, runoilijanimeltään Susinukke Kosola julkaisi 5.4.2018 Bar Ö:ssä kolmannen runokirjansa Varisto. Sen jälkeen kirjan kiertue on jo jatkunut.



Kirjan matka tekijältä lukijalle on erilaisia merkityksiä ja kyseenalaistavia kysymyksiä itseensä imaissut prosessi. Kosola teki itse kokoelmansa alusta loppuun, ilman kustantamoa ja kirjavälitystä. 1500 kappaleen kirjan tekoon liittyvät kulut hän on maksanut vuonna 2015 saamallaan Silja Hiidenheimon stipendirahalla.
Kosola kirjoitti tekstit käsin mustalla ja punaisella mustekynällä, ja mikä kirjallisuuden peruskuviota hämmentäväisintä - kirjaa ei voi ostaa rahalla vaan tunnustuksella. Ohjeet kirjan hankkimiseen Variston kotisivuilta.

Prosessi on havahduttavana taidetekona kiinnostanut syystäkin medioita. Mink tähre, kui varte?
Hesarin juttu.
Ylen juttu.

Itse valitsin tunnustukseksi erään vanhentuneen rötöksen, ja solmin sillä henkilökohtaisen siteen kirjaan. Kirjani on numeroltaan 32/1500.

Sisältö pohtii ja kysyy paljon lukijalta - suoraan ja epäsuoraan.
Identiteetti-kysymyksiä Kosola valaisee ansiokkaasti eri suunnista - itseä se alue kiinnosti erityisen paljon, koska samaa aihepiiriä itsekin pyörittelin Halokehrät-kirjassani.

Onko identiteetti alati tapauskohtaisesti ja elämän etenemisen myötä muunneltavissa oleva kuosi tai kuosivalikoima, onko minä käyttökelpoinen illuusio, miten vapaa ihmisen nk. vapaa tahto on?


Turun Sanomissa juttu 6.4.2018

Kirjassa toistuva merkki sitoo miten on kaikki, ja sen takana oleellinen
Mitä sen takana?
Lukija joutuu rullaamaan auki omaa filosofiaansa ja ihmis- ja elämäkäsitystään ja sieltä kääröistä vastaamaan itselleen. 

Olen sitä mieltä, että Varisto on taltioinut itseensä paljon oleellisia ajankuvia. Kosolan teksti on monipuolista, humoristista.
On jo pitempään aikaan ollut muodikasta, että liian lähelle tulevat kysymykset riisutaan ja riivitään ohi ja alas älykkäällä ironialla. Nokkela keino kieltäytyä vastaamasta - olen pohtinut että taidokas naiivius voisi olla kyynistä ironiaa murtava keino.
No, Variston loppupuolella Kosola tämän juuri tekee - kaunokirjoitetuissa lauseissa suorastaan kuulee tekijän puheäänen. Hienoa, tehokasta. 
Lurahtaa sieltä Kosolaltakin yksi oma tunnustus.

Erittäin suositeltava kirja. Tunnustusta peliin.





keskiviikko 24. elokuuta 2016

Halokehrät -esitys Helsingissä ja Turussa

B-Gallerian esityksestä 5.6.2016. (kuva: Mika Aaltonen)

Olen tehnyt aiemminkin yhteistyötä performanssitaiteilija Leena Ritva Koskisen kanssa.
Vuonna 2015 teimme hänen ja Henri Aitakarin kanssa monitaideteoksen Red Chair Jazz.

Tänä vuonna olemme Koskisen kanssa luoneet teoksen, joka pohjautuu Halokehrät -kirjaani. (Poesia 2015). Se valittiin Vuoden aforismikirjaksi 2015.

Ensiveto tehtiin B-Galleriassa 5.6.2016, seuraavat esitykset ovat Kansallisteatterin Lavaklubilla LA 28.8.2016 klo 18:30  (kuuluu Runokuu-tapahtuman ohjelmaan) ja sen jälkeen New Performance Turku Festival -tapahtuman avajaisissa 5.10.2016. 

Lisätiedot ja valokuvia yhteisteoksesta sekä videosta löytyy täältä.

maanantai 30. toukokuuta 2016

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Halokehrät on Vuoden aforismikirja 2015


Vuoden 2015 aforismikirjaksi on valittu Marko Laihisen teos Halokehrät (Poesia).
Vuosittain vaihtuvaan valitsijaraatiin kuuluivat tällä kertaa filosofi, kirjailija Johannes Ojansuu ja aforisti Hanna-Leena Ylinen. Palkittu saa kunniakirjan.

Raadin perustelut:
Halokehrät on ehjä ja hallittu kokonaisuus. Teos on muodoltaan runokirja, mutta sen runot hajoavat aforismeiksi ja aforismit muodostavat pieniä runoja. Halokehrät yhdistää kiinnostavasti runoutta ja aforistiikkaa yli rajojen. Laihisen kirja sekä tunnustelee että uudistaa aforismin rajoja.

Teoksen esittely:

http://www.poesia.fi/halokehrat/


Lisää Suomen aforismiyhdistyksen sivulta.




torstai 14. tammikuuta 2016

Halokehrät mukana Tiiliskivi-palkinnon finaalissa

Tiiliskivi Facebookissa:
"Vuoden 2015 Tiiliskivi-palkinnon finalistit on valittu! Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoista koostuva raati valitsi kuusi tavalla tai toisella ansioitunutta teosta, jotka valtamediassa ovat jääneet liian vähälle huomiolle.
Palkinnosta kilpailevat tänä vuonna Vesa Etelämäen runokokoelma Hikikomori (Sanasato), Marko Laihisen runokokoelma Halokehrät (Poesia), Tiina Laitila Kälvemarkin romaani Karkulahti (WSOY), Ville Lähteen esseekokoelma Paljon liikkuvia osia (Savukeidas), Inka Nousiaisen ja Satu Kettusen kuvakirja Yökirja (Tammi) ja Katja Seudun runokokoelma Minä olen hänen asuinsijansa (Sanasato).
Palkinnon voittaja julkistetaan Tampereella kulttuuriravintola Telakalla järjestettävällä tunnelmallisella Tiiliskivi-klubilla lauantaina 13.2.2016. Klubi-iltaa siivittää kirjailijoiden paneelikeskustelu, loistava musiikki ja lumoavat runot. Tervetuloa nauttimaan!"

perjantai 4. joulukuuta 2015

Halokehrät Parnassossa


Runo on lauseiden
väliin jäävä lentoreitti

Marko Laihinen
Halokehrät
Runoja, 91 s.
Poesia, 2015

Miten runo rakentuu? Missä runo tapahtuu? Marko Laihisen esikoisrunokokoelmassa runo voi olla kahden sivulle laskeutuneen lauseen väliin jäävä vapaa tila, jossa assosiaatio liikkuu, siivekkäänä tai liukuen. Kehrä, haloilmiö? Jään miettimään kirjan helähtävänlyyristä nimeä: halohan on ilmakehän optinen ilmiö. Halot syntyvät, kun auringon tai kuun valo taittuu ilmassa leijuvista jääkiteistä.

Tarvitaan siis valonlähde, ja tarvitaan jotakin kovaa ja jäistä, kiteiden leijailu ilmassa. Kokoelman pohjavire onkin yhtä aikaa toiveikas ja pettynyt, yhtä aikaa kriittinen ja rakastava.

Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtajanakin toimiva Laihinen näyttää, mihin kaikkeen aforismi ulottuu ja millä tavoin aforismin ja runon rajat liukuvat ja liikkuvat. Laihisen kieli on nautittavaa: notkeaa, yllätyksellistä, vilkkaasti liikkeessä, kaunistelematonta mutta kaunista, omintakeisesti sanoja koostavaa.

Runojen asettelu nostaa esille myös typografian runon osana. Rivien asettelulla ja välimerkkileikillä tehdään eroa myös perinteiseen aforismikokoelmaan, joka on, määritelmän mukaisesti, proosaa. Halokehrissä kiteitä lennähtelee, laskeutuu sivuille.

Pohjimmiltaan Halokehrät on ankaran yhteiskuntakriittinen kokoelma. Ihmisen osa ja paikka maailmassa nähdään paljolti luonnollisista muodoista vieraantuneena. Ratkaisuja on vaikea löytää kun leluyhteiskunnassa / karamelliväreihin kastetut prinsessat ja peterpanit säilötään / aikuisuuteen. Nerokkaasti runo toteaa: Inhoan niitä kuvia, joita näen / tyttärieni muotoisista ikkunoista. Kuitenkin lapsuus – sen tuoreus ja pilaantumattomuus – on se kohta, jossa toivo asuu. Laihinen kirjoittaa: lapsi opettaa minulle, kun silmät laittaa kiinni / tämän auton kulkusuunta vaihtuu, ruskeasta / pölyisästä metallista / kimpoilee / kikatus / kikatus. Helinä irtoilee leijumaan.

Halokehrien maailma on laaja, kuin korkealla leijuvan kiteen perspektiivistä nähty. Runoon mahtuvat niin pitkänmatkanjuoksija kalaharissa, herra luther ja herra weber, hommaforumissa haukutut vihervasurihyysääjät kuin pikkutyttöjen prinsessaleikitkin. Ihmisen osa on nähdä oma kuvansa paljaaksi ajellussa orangissa, jota käytetään bordellissa seksiorjana. Ihmisen outous on ääretön, (epä)inhimillisen käyttäytymisen muodot loputtomat.

Laihinen luo kirjaansa tarpeellisia, virkistävänherättäviä uudissanoja saadakseen kuvattua maailman monenkirjavuutta. Toisinaan lauseiden yhteys toisiinsa on niin himmeä, että halo juuri ja juuri erottuu kaikessa valtavuudessaan.

Lukijan, aamukahvipöydässä uutismyrsky edessään, on pystyttävä säilyttämään elämisen mielekkyys löytämällä yhteydet asioitten välillä. Jokin pitää meidät koossa ja kiinni tässä maailmassa.

Halokehrät etsii taidokkaasti runoissaan tätä jotakin. Se etsii mieltä, syytä, toivon rautalankaa pitämään ilmiöitten yhteydet koossa; välistä lanka on melkein näkymättömän ohut.


                                                                                         Johanna Venho



Julkaistu Parnasson numerossa 6-7/2015


Samassa lehdessä Halokehrät-kirjaan viittaa myös Kari Hongisto artikkelissaan Kuin kaksi harjaa- vastakarvaan, joka käsittelee filosofian ja aforismin suhteita.



perjantai 20. marraskuuta 2015

Minkä ikäisenä ihminen on oman onnensa seppä?


Tänään 20.11. vietetään Lapsen oikeuksien päivää, ja teemana on taloudellinen eriarvoistuminen. Raha vaikuttaa nykylapsiin yhä enemmän koska kulutuksen merkitys on kasvanut, ja se heijastuu suoraan lasten sosiaalisiin suhteisiin. Vähävaraisen perheen lapsella ei ole läheskään samanlaisia mahdollisuuksia ja valinnanvaihtoehtoja kuin vauraan perheen lapsella. Tavarat, vaatteet, harrastukset lomailumahdollisuudet - kaikilla ei ole varaa hankkia tietyilla lasten statusmateriaaleilla tikettejä kaveripiiriin.

Vähävaraisuus syrjäyttää ja leimaa lapsia. Lauman lait ovat ihmislajille todella kovat - oma toiseus ja identiteetti kaiverretaan kiusaamalla ja hyvät välineet löytyvät rahalla mitattavista asioista. Asiantuntijat kehottavat vanhempia puhumaan lastensa kanssa enemmän ja kuuntelemaan heitä. Lapsia olisi autettava ymmärtämään, etteivät ne merkkivaatteet tai kallis puhelin ole lopulta olennaisia lapsen persoonan, omien kykyjen tai osaamisten kannalta.
Toisaalta - kyynikko hymähtää; kuinka moni vanhempi kamppailee täsmälleen samojen eriarvoisuuskuilujen kanssa siellä aikuisten maailmassa?

Poliittisesti olisi mahdollista ohjata systeemiä lasten lähtökohtia enemmän tasoittavaan suuntaan, mutta jo pitempään ovat olleet vallalla arvot, joissa yksilöiden rikastumismahdollisuuksia tuetaan voimakkaasti - solidaariset arvot eivät ole muodissa. Voittajat kiinnostavat - vai mitä kertovat nykyiset tv-ohjelmat?

Tämä tietty rahasta johtuva kohtalonomaisuus - lapsi ei valitse itselleen vanhempiaan, kasvuolosuhteitaan, asuinpaikkaa johon syntyy; ei vanhempiensa varallisuutta, heidän kykyjään, sukua, suhdeverkostoja jne. Tämä ollut eräs tärkeimpiä aiheita mistä olen kirjoittanut. Kolumneissa ja viimeksi tekstissäni Torasäkeet-antologiassa ja Halokehrät-kirjassani.

Tähän ovat vaikuttaneet tietenkin mm. omat kokemukseni, aiheeseen liittyvä faktatieto ja se, mitä olen käytännön kentillä kohdannut nuorisotyöntekijänä köyhyyden pirullisia vaikutuksia eri yhteyksissä.

Muutama aforismiksi suoristettu rivi jälkimmäisestä teoksesta:


Lasten hiekkalaatikkoleikit kakutettava vastaamaan yhteiskuntaa. Empatiaan ei aikaa, varaa.


Leluyhteiskunnassa karamelliväreihin kastetut prinsessat ja peterpanit säilötään aikuisuuteen.
Kaupan kylmä ketju ei katkea.


Inhoan niitä tulevaisuuden kuvia, jotka näen tyttärieni muotoisista ikkunoista.


Aikuiset liimaavat lapsiinsa omia hintalappujaan.


Perhepotreteissa yhä enemmän tuotesijoittelua.


Perheosakeyhtiöt. Projektit. Pisteytetyt palikat.


Alle kolmevuotiaat lasketaan maksaviin asiakkaisiin. Ehdottomasti.


Leivästä ja sanoista saa lapsellisen helposti murennettua toimivan pistoolin. Tai kukan.
Lapsesta murennetua pistoolin.


70-luvun uuttama aloitusluokan joukko-oppi vasta nyt matemaattisen käyttökelpoista.


Henkilökohtainen osattomuus repii yhteisen näytelmän.


Kova humanismi: tarvitsee henkilökohtaiset puolustusvoimansa.




torstai 1. lokakuuta 2015

Ohjelmissa mukana Turun Kirjamessuilla 2015






Turun Kansainväliset Kirjamessut järjestetään tulevana viikonloppuna 2.–4.10.2015
Ohjelma löytyy täältä.

Itse olen mukana seuraavissa sessioissa:

PE klo 13:00–14:00 
Runohuoneessa (Auditorio 2) vedän sanataideohjaaja Minna-Karoliina Heinon kanssa
nuorille aforismityöpajaa nonstop-tyyliin. Saa toki osallistua varttuneemmatkin.

PE 16:30–16:50
Runohuoneessa (Auditorio 2) keskustelun aiheena Suomen aforismiyhdistys 10 vuotta - haastattelijana kirjailija Tiina Lehikoinen.

PE 16:50–17:10
Runohuoneessa (Auditorio 2) haastattelussani kirjailija Timo Salo, joka on lupautunut keskustelun painikkeeksi esittämään kiehtovankiintoisan live-piirros-aforismi -keikan.

- - - - -

LA 12:05–12:30
Runohuoneessa (Auditorio 2) haastattelen Tuli&Savu -runolehden päätoimittajaa kirjailija Tiina Lehikoista. Aiheena Missä on nykyrunouden terävin kärki?



LA 14:50–15:10
Runohuoneessa (Auditorio 2) aiheena Halokehrät-kirjani, haastattelijana runoilija Sirpa Kyyrönen.

- - - - - 







Näiden lisäksi päivystelen pari siivua Lounais-Suomen kirjailijoiden (A48) myyntipöydän takana.


P.S
Lauantaina klo 20:00 alkaen on Ravintola Koulun Historia-luokassa Tuli&Savu -runouslehden 20-vuotisjuhlat ja Ikuinen kertosäe -juhlakirjan julkistaminen.


Tervetuloa! 

lauantai 5. syyskuuta 2015

Mukana Torasäkeet-kokoelmassa

Loppukeväällä 2015 Kolera-kollektiivi julkaisi Torasäkeet-antologian, jonka on toimittanut runoilija Susinukke Kosola. Kirjaan on koottu 26 runouskentän toimijalta runo ja teksti, joissa sai valottaa vapaamuotoisesti omia käsityksiään runon yhteiskunnallisuudesta yms.

Allaoleva runo on oma osallistumiseni - se jäi loppuvaiheissa pois Halokehrät-kirjastani, koska siellä vastaavaa aihepiiriä oli jo käsitelty riittävästi, ja myös typografinen muoto oli turhan poikkeava muusta linjasta. No, tästä kirjasta se löysi heti oman paikkansa.


Ja tässä kirjassa oleva vapaamuotoinen tekstini:

Mielipiteen kirjoitus osaston yleisölle

Monologi.
Puhuja lausuu vanhanaikaisella paatoksella. Elehtii, ja hiestyy.
Rekvisiitta: kansakoulun vintiltä löytynyt vaneerinen puhujanpönttö.
Asu: pelkkä sinapista tehty poolopaita.

Logoterapian perustaja Viktor E. Frankl [1905-1997] mittaroi, että raha on vallankäytön banaalein muoto. Meille, jotka tänään kiskomme onnettomina tai onnellisina lauttureina uusliberalismin rahannostokoneita maailman taloussavanneilla, voisi todeta, että meille – kaupallisuuden lauma-apinoiksi väkisin taannutetuille – raha on vallan banaanein muoto.

Oi miksi näin pääsi käymään, miksi pysymme pakkotyössä taloustehtaassa, jonka pyramiditarkoitus on pörssittää ani harvoista sisäpiiriyksilöistä miljardöörejä, alfojen alfoja, heitä jotka käyttävät valtioita huvipursinaan?

Minne pelokkaisiin nurkkiin kyhjöttämään ovat voitetut humanismiin ja edistykseen uskoneet henkilökohtaiset puolustusvoimat – lakipykälien varjoissa piileskelevien tahojen mykkäilmeiseen tottelemiseenko? Onko suuret yhteiset tarinat lopultakin rypistelty hiljentyneiksi palloiksi – heitetty pois jonnekin oman edun, oman lähilauman ja oman eturyhmän vaitonaisten, valkearystyisten rivien taa?

 Jos emme hirmukuntoile ja syö superfoodeja oman hyväosaisuutemme oksallaolon säilyttääksemme, niin rahatyöpäivän kemiallisessa yössä baarikommunisteina saatamme jeesustella; tihkumme sydämestämme vallan kumouksellista myötätuntoa lajitovereille koko maailman ääriin saakka! 

Mutta Maanantaina kiiruhdamme rahan palvelukseen taloustehtaaseen – ajoissa kuten ennenkin, peläten ulkopuolelle putoamista, kuten muutkin. Tämä koskee myös rahataloudelle tarpeettomia ihmisiä. Työttömien tehtävärooli on istua ja pysyä perse auki inflaatioventtiilin päällä, ja roikkua samalla palkkakehityksestä tiukasti kiinni. Olla se varoittava esimerkki rahattomuudesta, köyhyydestä!

Myyjä ja Ostaja; kas siinä ainoat merkitykselliset nykyammatit. Myymme päätä, lihaa tai työpalvelua. Sopeuttaa, sopeutua, alistua. Eläköön eriarvoisuus, eläköön!

Sokeutua: koska yhden vaurastuminen ei ole mistään eikä keneltäkään pois – kyllä, meistä jokainenhan voi teoriassa omistaa vaikka puolet maapallosta – niin ehkä jonain päivänä Me Ahkerat Suomalaiset olemme kaikki vuorollamme hymyillen ihmettelemässä kiiltäväpintaisen lehden sisällä, varpaat paljaina, että miten alhaalla se raja olikin, jolloin raha lakkasi lisäämästä onnellisuutta.

Kun rahaa tulee yli kuukauden reunojen, myötätuntoa hengittävä idealismi silmien sinestä alkaa kovin helposti rappeutua mustavalkoiseksi, tulee sahalaitaisia ajatuksia, ja yhä pienempiä ”epämukavuuksia”  karttava pikkuporvarillisuus peruuttaa vähitellen omaan ikääntyvään yksityispihaamme: bdiip, bdiip, bdiip… kuten marimekkokuosein ja muumeilla koristeltu teurasauto. Nuoruuden haihatteluja ja muuta rahan ansaitsemistamme häiritsevää rääkyvää ainesta ja voimakenttää olosuhdetta kärrätään pois tapettavaksi. Jätettä, kertamaksu. Kuljettajien naamat maksettu pois, ja myös myyjä menettää omista kasvoistaan oleellisia kauniita paloja.

Välihuomautus: Paavo Haavikko ajatteli, että jokaisella runolla on aina konkreettinen alkusyntynsä. Siten hänestä esimerkiksi Kalevalan sampo olisi saattanut olla Bysantin rahan väärennyslaitteet. Oi runonlaulajain taivassampo, tuo finanssikapitalismin manuaalimalli! Että rahaa voisi luoda itse, kuten nykypankit, tyhjästä!

Toki eettis-ekologisesti kestävää talouskasvua voimme liputtaa hulmuten, mutta koska sinä ja minä olemme valinnoissamme niin epärationaalisia, sellaista rakentumista on vielä kovin vähän.

(osoittelee sormella) Mutta hei, mitäs sinä myyt markkinoille, mikä on juuri sinun kauppatavarasi hinta rahassa mitattuna? Mistä roikkuvat kiinni arvokkaimmat hintalappusi? Missä on muista ihmisistä nokkima paikkasi statuspituusjärjestyksessämme? Minkä sosioekonomisen ääriviivatotuuden sinusta piirtää pankkitilisi saldo? Häpeätkö sitä? Oletko markkinataloudellisesti riittävän harvinainen tai muuten kiinnostava? Mikä on sinun osaamisesi tehdä rahaa ja korkojen kasvatuskykysi? 

Mitä vittua, oletteko te kiinnostuneet runoudesta!?

Välihuomautus kaksi: VM, EK ja TE-toimistot tulevat edellyttämään, että jatkossa runoilijoidenkin tulee tuottaa ainoastaan karvattomiksi ajeltuja vientituotteita, sellaisia, joille löytyy ulkomailta maksukykyisiä asiakkaita.

Samalla kertaus yksi: Runojenkin päävärit sekoittuvat kohtalonomaisista, ei-itse-valituista, mutta elämän loppuun asti säteilevistä kiteistä, kuten vanhemmat ja heidän oppineisuutensa, varallisuutensa, uskontonsa jne. Lapsuuden olosuhteet, geeniperintö, aivokemiat, muisti, ns. opittu omatunto, aika ja maa johon syntyy jne. 
Henkilökohtaisten kalterien varjo alleviivaa kovalla valolla runojen ohuet ihot – myöhemmin räpsyy mukaan sattumia, kokemuksia elämästä. 
Kollektiivisesta, tuhansien vuosien psyykepankista liukenee putkena tavaraa; jossain kohtaa alkaa tahdonvapauden ja minän illuusioiden varjoleikitys. Luinen nahkapussi sisäelimineen voimistelee nuoruutta kiiltävillä tangoilla ihmeissään: luullen hetken, että kaikki on mahdollista. Alkuasukasaivot pyörittävät päässämme välittäjäaineet muljuen omaa rulettiaan, kuula menee usein sekaisin, kallomme rahisee nykyolosuhteissa hyvin väärää aikaa.

(lähtee kävelemään ympäri esiintymislavaa kädet selän takana)

Se, mikä minulle on näinä tiettyinä kevätaamuina katkeraa, on nähdä yksilöiden, eri yhteisöjen ja ihmisyyden kaikki upeat potentiat, ja sitten nämä realismin matalat ja yhä jyrkentyvät nokiset portaat, minne joudumme kilpaillen konttamaan ainutkertaiset voimavaramme.
Helvetti. Rahan takia.

Kysyikö joku, missä toivo on? Sitä en tiedä, mutta ihminen asuu muuttuminen vankeudessa.
Korjaan, vapaudessa.


Tämän bloggauksen kuvituskuvana tärähtänyt öinen otokseni Laitilan Lankjärveltä, jossa jälleen elokuun viimeisenä lauantaina vietettiin ns. venetsialaisia, ja jonka yhteydessä osa ampui ilotulitusraketteja.  


torstai 18. kesäkuuta 2015

Halokehrät Uljas-lehdessä


Jani Ylösen tekemä kirja-arvio Uljakseen, Itä-Suomen ylioppilaslehteen 15.6.2015.

"Lapset tuovatkin teoksen muuten apaattiseen tai kylmän älylliseen pohdintaan tunneryöppyjä. Useat vahvimmat hetket palaavat siihen, miten jälkikasvut kasvavat ympäröivässä yhteiskunnassa."

Täältä luettavissa.



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Halokehrät Laitilan Sanomissa


Perjantaisessa (12.6.) lehdessä oli päätoimittaja Eija Eskola-Burin tekemä juttu taannoisista kirjanjulkkareistani ja sen sisällä oli myös kirja-arviota.

"Laihisen teksteissä toisaalla on kylmä rahan ja vallan maailma ja amerikkalainen unelma, toisaalla todellisuus, jossa arkea ovat erilaiset riippuvuudet, ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. 
– Runot ja aforismit kuvaavat yhteiskunnan äärimmäistä kovuutta, mutta niissä on myös ymmärrystä ihmisyydestä. Lukijalle ei jää toiuvoton olo, sillä mukana on paljon ihmisyyteen liittyvää lämpöä, Alanen sanoi."



perjantai 22. toukokuuta 2015

Ilkassa juttua kirjatrailereista

KE 20.5. Ilkassa oli juttua kirjatrailereista, jotka ovat lisääntyneet Suomessakin.
Pasi Lapinkankaan haastatteluissa oli isompien kustantamojen edustajana Bonnier Books Finlandin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Petra Majander ja pienempiä kirjallisuusalan toimioita edusti Laihinen & Poesia.

"Laihinen uskookin trailereiden yleistyvän myös isojen kustantamojen ulkopuolella, sillä ihmisillä on aiempaa enemmän yhteyksiä myös ammattilaisiin.
– Ehkä silloin sisällöllä ja taiteellisella rimalla on enemmän merkitystä kuin että videoita tehtäisiin taskulaskin kädessä."

Nettisiivu aiheesta Halokehrät-videon kera aukeaa tästä.







maanantai 20. huhtikuuta 2015

Halokehrät julkaistu tänään 20.4.2015


Kävi läpi yhdeksän vuotta erilaisia vaiheita.
Nyt valmis.

Ensisijaiset kiitokset: Virpi Alanen ja Osuuskunta Poesia.

Matkan varrella myös Tommi Parkko, Juha Kulmala ja Sami Feiring ovat antaneet käsikirjoitukselleni asiantuntijalykkyä.

Täältä tutustuminen

Täältä tilaus. http://www.poesia.fi/halokehrat/






Sami Feiringin tekemä taannoinen haastattelu, josta myös joitakin kirjani oleellisia taustoja 
piirtynee esille. Kliks!






tiistai 13. tammikuuta 2015

Halokehrät ilmestyy maaliskuussa



Kirjani kustantajan Poesian sivuille olivat ilmestyneet piakkoin julkaistavan kirjani tiedot.

Ennakkotilaus (18€ + postikulut) TÄTÄ KAUTTA KLIKATEN

HALOKEHRÄT

Aforistisen runollinen Halokehrät kerii auki kirkasta ajattelun valoa, johon ihmisyyden kylmät hetket kietoutuvat. Tulevaisuuden näkymissä jokaisella on pieni pakollinen kiinalainen puutarha mukanaan. Onko lapsella ja pistoolilla mitään eroa? Entä kauhistuttavuuteen vangitulla orangilla ja pienellä tytöllä?

Marko Laihinen vyöryttää lukijalle tunteen ja älyn haasteita, jotka liikkuvat ristiriitaisina vapauden ja riippuvuuden täyttämässä maailmassa. Silti kirjan kehräämä kuva elämästä ei ole toivoton; katoamattomana karttanamme on hetkellisyyden valoisa ääriviivoitus. Olemisen melankolinen kauneus kätkeytyy katoavaisuuden varmuuteen ja avartuu lopulta myötätuntoisiin kysymyksiin.


Tekstinäyte:
    halokehrät
         hidastavat

teehuoneet rakennetaan taidolla hutaistuksi, epäsymmetrisiksi
                                         on liike, dynamiikka            
                    |sisin.
                              
ei-elämä tulee sanotuksi kauneudella
                                                      juotava seremonia

                                     fenixlinnut

                                                irrottavat seinistäsi
      
                pesäaineksensa
             

                      palaavat vedenalaiseen yöhön


Kuva: Virpi Alanen

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Halokehrät




                kuinka lujaa meillä juuri nytkin menee

         millaista elämä suurinpiirtein on

                   mistä nousee ylös ei-uskonnollinen lajitoveriempatia

 mistä hoputteemme rakkauden eri muotoihin



        aforistinen videorunoteos
    Halokehrät/ osa 13: Mitä jää?