Mainio Keikka Kaivolassa

Kaivolan kesäteatterin tämän suven näytelmä Keikka aloitti näytäntökautensa viime perjantaina. Ensi-illassa oli väkeä reippaasti yli 400 ja kun luotetaan korvakuulolta yleisön lahjomattomaan naurumittariin, niin Keikka tarjoaa lupauksensa mukaisesti kosolti humoristisia käänteitä ja hauskoja aineksia.

Hannu Patamaan käsikirjoittama näytelmä lähtee liikkeelle arkisen tavallisesta asetelmasta. Pöllimäestä löytyy se yhteisten vuosien valossa haalistunut parisuhde.  Työttömäksi jäänyt aviomies Pera (Antti Maantiehinno) on itsekin väljähtynyt oluttölkkien kera soffalle omaan saamattomuuteensa. Hänen puolisonsa Pirre (Rita Iso-Heiko) ottaa tomerasti ohjat käsiinsä, ja sitten alkaakin tapahtua.

Pirre (Rita Iso-Heiko) ja Anna (Susanna Arvio) suunnittelemassa omaa keikkaansa Turkuun.

Samaan hässäkkään ilmestyy Peran kaveri Salomo Soukka (Matti Varjonen), joka on yllättäen saanut hankittua hyvän, joskin aavistuksen epämääräisen työkeikan Turusta. Hän tarvitsee apurin ja maanittelun jälkeen rahaa kipeästi tarvitseva Pera lähtee mukaan. Outo kuljetuskeikka järjestyy, ja iso laatikko nostetaan Salomon auton lavalle. Mitä se pitää sisuksissaan ja mitä kaikkea mutkikasta kommellusta sisällön ansiosta tapahtuu, sen arvoituksen selvittämiseksi pitää ostaa pääsylippu.

Merkillinen kuljetuskeikka käynnistymässä. Laatikon kanssa punnertamassa Pera (Antti Maantiehinno), Salomo (Matti Varjonen) ja Rastas (Anton Kulma-aho). Pesäpallomailan kanssa jöötä pitää Lefa (Seppo Kylander).

Kuva: Anne Jacksen

Patamaa on onnistunut käsikirjoittamaan sopivan selkeän juonivyyhden, jossa asiat, ihmiset ja tapahtumat nivoutuvat toisiinsa sutjakkaan uskottavasti. Tarinan kanssa toimii linjassa myös pelkistetyn sorttinen lavastus – pyörivän näyttämöosan avulla päätapahtumat vaihtuvat nopeasti Pöllimäen ja Turussa sijaitsevan hotellin välillä.

Juonen suhteen katsojana olisi ehkäpä jälkikäteen toivonut hieman lisäinformaatiota keikan yksityiskohdista - nyt pari kysymystä jäi avoimeksi.  

Hyvää näyttelijätyötä

Lähivuosiin verraten Keikka tarjoaa näyttelijöiltä yhtenäisempää kokonaisuutta. Osasyynä tässä epäilemättä on repliikeiltään huomattavasti vauhdikkaampi ja toimivampi käsikirjoitus. Toki kaikkia jännittävän ensivedon jälkeen siirtymäkohdat vielä jatkossa kiinteytyvät, mutta jo nyt farssin keinoistakin tutut tarkat ajoituksetkin toimivat.

Henkilövalinnat on osattu kohdistaa hyvin, ja roolihahmot tarjoavat sitä persoonallista näyteltävää. Käytetty kieli on tavanomaista, paikoin ronskiakin puhekieltä, mutta tarinan maailmassa perusteltua.

Yleisön reaktioiden kanssa olen samaa mieltä - kunnolla heittäytyvää ja sopivan ”överiä” meininkiä laittavat likoon liikemies Lefa Väänänen (Seppo Kylander) ja bisnesnainen Veronica (Malla Hovi). Loistavia vetoja, jotka ovat sitä suomalaiseen kesäteatteriin kuuluvaa, pikantisti härskinhauskaa särmää.

Omaa henkilökohtaista näyttelijäosaamistaan ovat vuoden sisällä selkeästi kartuttaneet Iso-Heiko, Maantiehinno sekä pariskunnan tytärtä esittänyt Mette Arvio. Muukin näyttelijäkaarti onnistui hyvin eikä ylinäyttelemiseen sorruttu.

Yhdessä ja erikseen – näytelmän ohjaaja Tiia Valavuo on onnistunut kuljettamaan suorittamista selkeästi ylöspäin. Teatteri on yhteistyön taidetta, ja tämän vuoden Kaivolan kesäteatterin Keikka on siitä oiva osoitus. Keskinäinen hyvä meininki näkyi ja kuului lopputuloksessa sekä tuntui katsomoon saakka.

Keikka Kaivolan kesäteatterissa

Esityskausi: 28.6.–21.7.2019

Rooleissa: Antti Maantiehinno, Rita Iso-Heiko, Mette Arvio, Matti Varjonen, Susanna Arvio, Seppo Kylander, Anton Kulma-aho, Malla Hovi, Paula Hovi, Harri Norppa, Anvi Lindqvist ja Marjatta Sandström.

Ohjaus: Tiia Valavuo

Käsikirjoitus: Hannu Patamaa

Lavastus & graafinen suunnittelu: Anne Jacksen

Äänentoisto Jani Suoniemi & Leevi Suoniemi

Arvio julkaistu Laitilan Sanomissa 2.7.2019

Kesäteatteri Tammenranta: Rusetteja vanhasta muistista

Viime kesänä kantaesityksensä Laitilan Kaivolan kesäteatterissa saanut näytelmäni Rusetteja vanhasta muistista esitetään tänä kesänä Kesäteatteri Tammenrannassa Kuopion lähimailla.

Ja tottakait pitää käydä katsomassa tämäkin versio!

Lisätiedot täältä.

Rusetteja vanhasta muistista / Uudenkaupungin Sanomat

7.7.2016 oli Uudenkaupungin Sanomissa arvio Kaivolan kesäteatterinäytelmästä Rusetteja vanhasta muistista, tekijänä toimittaja Raija Herrala-Nurmi.

"Rusetteja vanhasta muistista -näytelmän monimielisen nimen taakse kätkeytyy maalaiskomedia, jossa on asiantynkää muistiongelmista, muistoja ja roistoja sekä juonen runsaita rusetteja. Etukäteen sitä on kuvattu musiikkinäytelmäksi, ja varsinkin loppua kohti musiikki saa tukevan osan."

"Kaivolan kesäteatterin oma bändi huolehtii tunnelmaa luovasta ja juonta kuljettavasta musiikista. Ilman livebändiä ei riehakas musiikillinen irrottelu onnistuisi ollenkaan."

"Kokeneen näyttelijäkaartin jatkoksi Kaivolassa on onnistuttu saamaan runsaasti myös nuoria teatterin harrastajia, jotka ovat saaneet aikansa riittämään kevään kestäneisiin harjoituksiin. Se on iloinen asia jo 1960-luvulla aloittaneen kesäteatterin tuleville kesille."

Rusetteja vanhasta muistista / Laitilan Sanomat

Laitilan Sanomien toimittajan Pirkko Varjon arvio Kaivolan kesäteatterinäytelmästä Rusetteja vanhasta muistista. Julkaistu 5.7.2016.

"Sauli Soini on sopivasti epäuskottava liike- ja naistenmies Jorma "J.R" Röhnänen ja hänen talutusnuorassaan lammasmaisesti kulkevaa laitilan monitoimivirkamiestä Taneli Palovaaraa esittävä Harri Norppa näyttää, että lampaastakin tulee leijona kun tarpeeksi ärsytetään."

"Aikuisten vehkeilyjä seuraavat lapset ovat taas kerran niitä, jotka näkevät kirkkaimmin ja ratkaisevat tilanteen. Kylän lapsia esittävät Mette Arvio ja Ella Hemmilä tekevät työnsä hyvin ja luontevasti."

Rusetteja vanhasta muistista / Länsi-Suomi

Länsi-Suomessa oli 5.7. Henriikka Kortteen arvio Kaivolan kesäteatterin näytelmästä Rusetteja vanhasta muistista.

"Mieleen jäävät erityisesti rinkka selässä ja kypärä päässä kylään saapuvan yliopisto-opiskelija Aava Liplatuksen (Rita Iso-Heiko) olemus sekä Tytti-Fiikuksen (Tiia Lohisto) kaunis lauluääni, jota olisi kuullut mielellään enemmänkin."

"Anne Jacksenin suunnittelemat lavasteet ovat suloiset. Vaaleanpunainen talo nököttää keskellä näyttämöä, hiukan sivummalla Tatu Säntti (Timo Keränen) nikkaroi heinänkorsi suussaan riukuaitaa."

Kaivolan kantaesityksessä leppoisa loma vaihtuu suloiseen sattumusten sarjaan

Rusetteja vanhasta muistista / Turun Sanomat

Turun Sanomissa 3.7.2016 oli Annina Karhun tekemä arvostelu uudesta, PE 1.7. ensi-iltansa ja kantaesityksensä saaneesta teatterisiivustamme Rusetteja vanhasta muistista.

Luonnehdinta "nykyaikaan sijoittuva lämminhenkinen kansankomedia" on hyvin lähellä juuri sitä, mitä on yhteistyössä alunperin tavoiteltukin.

Pätevä ja ystävällinen kritiikki, antaa myös hyödyllistä näkökulmaa, mitä jatkossa pitää paremmin ottaa huomioon käsikirjoitustöissä. Itse myös ensimmäistä kertaa tällaista isoa ja moniroolista teatterijuttua tekemässä - on paljon asioita, joita ei vain voi tietää ennen kuin vasta tosipaikoissa.

Ytö, 22.6.2016

menossa katsomaan näytelmää joka roolisilmin

katsoo kohti muistamista, rapistumista, sitä

miten suhtaudumme toisiimme, lyhyeen aikaan

johon väistämättä jäämme

siihen mitä olemme, miksi olemme sitä mitä olemme

onko muistaminen sairastumista

kaikessa on tasonsa, kerroksisuutensa

persoonan vuosirenkaat

teatterimäkeä päin, lyhyen lisämatkan varrella

ajan talolle jossa asuin ensimmäiset 19 vuotta

1989 sanoin hei

Ytö, vanhoissa tiedoissa täällä ollut yksi verotettava talo

mäelle keskellä kylää

unenomaisuus

kaikki mihin katsoo on häkellyttävän tuttua,

tunnistettavaa, paljon on poissa, puita, kivitolpat

osa puista ja sireeniaidoista kasvaneet suuriksi

ovi lukoton, astuin sisälle selvästi jo

katoavaan vanhuuteensa vajonneeseen taloon

joskus lapsuudessa olin yksin kotona, tuli

vieras nainen katsomaan paikkoja

hänkin oli asunut täällä

jos ei omien askeleideni ratsahduksia olisi puulattialla

täällä ei olisi nyt mitään muuta ääntä

roikkuvia sähköjohtoja, varon niiden mahdollista virtaa

pelkät hirret näkyvissä, halpoja

pölyttyneitä huonekaluja

kerättyinä huoneisiin, jotkut ihmiset ovat täällä olleet

jossain vuodessa, en tiedä, en tunne heitä

vuokralaisuutta ensimmäisen omistajan jälkeen

ihmettelen huoneiden kokoa

pystyn muististani päällystämään seinät tupakka-askeilla

tuomaan helposti tänne asujien ääniä, puheita, arjen kolinoita

ovien paukahduksia, hajuja

vintissä tunnistin heti sen kuivan sammaltilkkeen tuoksun

vaikka sekin viety pois jonkun keskenjääneiden

suunnitelmien tieltä

tuon lisää vieraita jotka kävivät täällä melko usein

sorinat, metelit

haamumaisia mielikuvia, jos sillä lailla haluaisi ajatella

ne mitkä ovat tapahtuneet, ne ovat totta

vaikka ovatkin liuentuneet, riisuneet värejään,

äänistään laimenneet elettyyn aikaan

muistikuvat ovat aina tärähtäneitä – se on totta, jokaisesta

tapahtumakuvasta tulee uusi otos kun

ihminen ajattelee sitä, eri ikäisenä ehkä

toisenlaisella asenteella, joka voi kaataa

umpikujat päällystetyksi tieksi eteenpäin

täällä on paljon eri vuosia, lapsuutta, nuoruutta

onnellisiakin, hauskoja tuokioita tulee luokse, vai

tuleeko niitä vasta nyt näkyville kun kirjoitan tätä

ottamaani kuvaa katsoen?

muistaminen, kuin kaukaa säröytyviä valoja

jos osaa, ja pystyy ottamaan etäisyyden, saa

vallan valikoida, muuttaa

pystymuurit huoneissa luukut auki, ruostunut hella

se lämmityksen kaikki vaiva,

se talvi joka kävi lähellä -40 astetta

me olemme hyvin paljon vain sitä

mitä me muistamme, pelkkä muistin kapasiteetti

asettaa meidät tiettyyn järjestykseen

ominaisuus, omaisuus

piha, ollut ihmisetön sekin jo pitkään

tuo traktorinrengas joka oli maalattuna kukkapenkkinä

se mustavalkoinen valokuva -73 jossa nousen itkien

kun en tahtonut isän valokuvamalliksi, muistan

kuvanottohetkenkin

suuli, sen tapahtumat

peltotilkut

lähimetsät, leikkipaikkani

seikkailutkin ovat edelleen siellä

olo, että jos sinne huutaisin, jotakin

sieltä minulle vastaisi

Laajempaa omaa muistelua Ytön kylästä olen kirjoittanut Ytönkorven kulttuuriseura ry:n 2014 ilmestyneeseen kotikirjaan Kiakauksi, kököi ja kurklavoi.

Ytöstä ja muista Laitilan kylistä historiatietoa täältä.

Rusetteja vanhasta muistista

Ensi heinäkuussa saa ensi-iltansa ensimmäinen teatterikäsikirjoitukseni, Rusetteja vanhasta muistista.

Nuorten muusikkojen livebändin ohjauksesta vastaa Markus "Maestro" Rantanen ja näytelmän ohjaa Tiia Valavuo.

Olen jo tässä kohden varsin innoissani näkemään, miten tuohon mustavalkoiseen työsuunnitelmaani syntyy muiden ihmisten toimesta ne värit ja elämä. Hymiö smile

Laitilan Kaivolan kesäteatterilla on vuosikymmenten perinteet, ja viime vuonna kävijöitä oli 5000.
Lisätietoa tiketeistä ja muusta löytyy täältä.