Oikaisuja

  

Näinä vaihtoehtoisten totuuksien aikoina muutamia kesähelteen pehmentämiä tarkennuksia.

Tiede-lehti väitti, että japani olisi maailman nopein kieli. Ei pidä paikkaansa. Vielä julkistamaton tutkimus kertoo, miten eräs laitlalainen miäs puhui nousuhumalassa mökiltään varastetusta klapikasasta asunaan tarjouksesta ostetut kaksi numeroa liian pienet raappahousut. Mittauksen mukaan 43 minuuttia kestäneessä selonteossa keskimäärin sanoja tuli n. 12 000 minuutissa.

 

Toinen tähän liittyvä oikaisu: kiina on maailman puhutuin kieli, englanti toinen mutta kaikkiin tilastoihin ei ole yltänyt se, että laitla murre on maailman kolmanneksi puhutuin kieli. Se johtuu siitä, että Sorolan suunnalla asuu vanh emänt, mikä on jusulaut koko ikäs hopottan aamust ehtoho.

 

Miesten sukupuolielinten ennätyspituuksia kun on tilastoitu, niin eräs Nästin suunnalta poimittu perinnetieto vuodelta 1925 on jäänyt jostain syystä unholaan. Aikalaisen kertomus: "Jaa juu, siin käve semmottes, et se Mikolam vähäpoik ol aamuyäst vissi jottan kamala unt nähny, ja sit se ol falskattan juurestas yhtäkki ja kaatun kopsattanu häne päälles. Kylkluit katkes ussema ja kamal klupu tul päähä."

 

Laihialaisia pidetään nuukina, mutta Laitilassa on menty paikoin ohitse. Kanalaisäntien tapoihin täällä on kuulunut ottaa rehvakas munatoti vaikka joka päivä: klasi vettä, toinen käsi taskussa ja katse kauas naapurin tiluksille.

 

Säästeliäisyydestä antaa oivan kuvan myös tapaus Haarosta, jossa vanha isäntä teki kualemaa sängyssä ja aikamiespojat pohtivat montako pirssiä tarvittaisiin hautajaisiin. Olisiko kolme, no ei, kaks piisaisi, jos loput kävelisi. Yksikin riittänee. Tässä kohtaa vanha isäntä vääntäytyi istumaan kamarissa ja ähisteli: "Matt o oikkias. Tuakkas mu housu ni kävellän kaik."

 

Vallinneiden hirmuhelteiden takia kertauksena opettavainen tarina. Laitilalainen rockorkesteri oli aloittanut kesän kuumia keikkoja varten tasaisen nesteytyksen jo huhtikuussa, mutta silti +25 astetta sekoitti ajatustyön kesken roudauksen. Yhtäkkiä huomattiin, että auton ovet olivat lukossa ja avaimet siellä sisällä. Heidän piti lopulta soittaa lukkoseppä paikalle, jotta autosta saatiin basisti ulos. Muistakaamme, ettei hellepäivänä saa autoon jättää vartioimatta lapsia ja lemmikkejä. Eikä basisteja.

 

Loppuun vielä tekoälyn löytämä tarkistus. S-Marketin parkkipaikalla väiteltiin mopoautoringissä ennen uuden vuoden rakettien paukuttelua siitä, että mistä löytyy markkinoiden suurin pommi. Oikea vastaus on erään 36-vuotiaan ammattikoululaisen nettikaupassa myynnissä ollut BMW E91 vuodelta 2006.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja kesäreissuilee kotimaan kaupungeissa, joissa ei ole ennen ollut

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 10.7.2026 

 

 

 

Loistavaa eturivin saksofonia ja voittoisaa jazzkitarointia

Adele Sauros on Suomen yksi tämän hetken monipuolisimpia jazzsaksofonisteja ja huilisteja. Jazzkukon puistokonsertissa hän esiintyy ensi kertaa vierailevana artistina Kari Antilan Ouartetin kanssa.

– Odotan innolla Laitilan festivaalia. Mukava päästä soittamaan omia ja Karin sävellyksiä uuden kokoonpanon kanssa.

Sauros on lähivuosina esiintymisten lisäksi julkaissut ja säveltänyt ahkerasti uutta musiikkia. Oman yhtyeen kanssa syntyi viime vuonna viides albumi No Room For Hesitation. Sauros johtaa JAF Trioa, joka on julkaissut kaksi albumia. Näiden lisäksi tänä vuonna julkaistiin Quite Vivian-yhtyeen debyytti Fragile People.   

Äskettäin masteroitiin myös Emma-palkitun Olavi Louhivuoren johtaman Superposition-yhtyeen tuleva kolmas albumi, josta niin ikään löytyy pari Sauroksen sävellystä.

Adelen omat musiikilliset kasvujuuret löytyvät läheltä.

– Isäni on muusikko ja hänen kanssaan kävin konserteissa ja muissa esityksissä. Taide oli meillä läsnä elämässä vahvasti. Radiosta mm. Groove Fm:ltä kuuli tuolloin myös jazzia päivittäin. Näin ei enää ole. Pop & Jazz Konservatorion piano- ja yhtyeopinnot ajoivat vielä vahvemmin jazzin pariin.

 

Musiikin jaettava ihme tapahtuu hetkessä

Adele Sauros on opiskellut mm. Sibelius-Akatemiassa, josta hän on valmistunut jazz-musiikin maisteriksi. Musiikillisia esikuvia ja suosikkeja häneltä löytyy lukuisia:

– Alun perin pianistina aloittaneena ensimmäisiä esikuvia olivat Keith Jarret, Brad Mehldau sekä Chick Corea. Myöhemmin mukaan tulivat saksofonistit kuten John Coltrane, Jan Garbarek ja Kenny Garret. Nykyään fanitan Walter Smith the III -saksofonistia ja trumpetisti Ambrose Akinmusire on suosikkejani. Ihailen myös alttofonisti Miguel Zenonin komplekseja sävellyksiä ja tarkkuutta.

Milloin sitten musiikki ottaa soittajan mukaansa tarjoten parastaan?

– Soittaminen on parhaimmillaan kun pystyn olemaan rento ja täysin hetkessä. Silloin välitän vain kuuntelemisesta ja muiden soittajien kanssa kommunikoinnista.

 

Tiihosen kahvilassa laatujazzia maksuttomasti

 

Rene Willman voitti viime vuonna Jazzkukon nuortensoittajien jazzkitarakilpailun ja sen myötä esiintyy tämän vuoden festivaaliviikolla. Sitten viime näkemän hän on valmistunut Metropoliasta musiikkipedagogiksi ja suuntautuminen jazzia kohden on entisestään vahvistunut.

– Syksyllä jatkan Sibelius-Akatemiassa, koska se on Suomen jazzkoulutuksista se ykkönen. Mutta sen jälkeen saavat musiikin opiskelut riittää, ainakin toistaiseksi.

Laitilaan Willman tuo paljon keikkoja tehneen yhtyeensä, jossa soittavat pianisti Tobias Schenk, basisti Lauri Ikävalko ja Joonatan Naumanen, rummut. Luvassa on yleisölle pääosin Willmanin omia sävellyksiä.

 

Sitä se uneni tiesi

Willman on saanut laajaa huomiota erikoisella The Guitar Big Band -projektillaan.

– Älytön juttu, jonka idean sain unessa. Siinä kitaristeilla oli puvut päällä ja soittivat seisten kukin vuorollaan soolot. Se pyöri mielessä viikkokausia ja sitten lähdin toteuttamaan sitä koska oli vaan niin hölmö juttu. Tein laput soittajille ja Four Brothers -kappaleesta toteutettiin video. Lopulta 17 kitaristia esiintyimyös livenä Arabia-salissa.

Willmanilla on vahvaa bluesosaamista, viekö jazz nyt kokonaan mennessään?

– Blues ei lähde pois soitostani, kyllä se edelleen omissa jazzkappaleissakin on mukana.

 

Rene Willman Quartet esiintyy Tiihosen kahvilassa maksuttomassa konsertissa perjantaina 24.7. klo 16:00-18:00.

Adele Sauros puistokonsertissa 25.7. yhdessä Kari Antila Quartetin kanssa.

 

Liput: Jazzkukko 2026

 Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 7.7.2026

Suomen kielen tutkimusmatkailija Sami Saari

   

Tavoitan Sami Saaren patikointireissulta Sveitsistä. Sateen tuoma tauko tarjoaa mukavan rupatteluhetken tanssittavan jazzin ja suomisoulin eturivin artistin kanssa. Ensimmäinen kysymys tietenkin, miten on muusikon tie käynyt juuri jazzin, bluesin ja soulin suuntaan. Kiitos hyvän kotikasvatuksen, Saaren kotona Tampereella ei soinut ollenkaan humppa, valssi tai suomirock.

– Faija diggasi jazzia ja klassista, ja hän myös soitteli jonkin verran. Äitini lauleskeli viinipäissään ja siskollani oli myös mittava levyvalikoima. Tätä kautta rytmillisyys ja afroamerikkalainen musiikki ovat uineet vaivihkaa minullekin mukaan.

Saaren äiti oli taitava swingjazzin eri lajien tanssija, ja opetti niitä myös pojalleen. Tanssijazz olikin erittäin suosittua aina vuoteen 1962, jolloin tango löi läpi Suomessa ja pyyhkäisi suosiollaan muut musiikkityylit sivummalle.

 

Suomi maailman svengaavin kieli

Saari kuvailee, että hän on omalla tavallaan ollut aina vastavoimaihminen. 70- ja 80-luvuilla yleisesti suosittu musiikki oli hänestä mielenkiinnotonta ja varsinkin tekstimaailma oli masentavaa. Tästä avautuukin mielenkiintoinen ja yllättäväkin polku siihen, miksi Sami Saaren musiikkia voi luonnehtia positiivisesti svengaavaksi, jossa sanoitukset istuvat tarkasti rytmiikkaan.

– Olen sanonut, että suomi on maailman svengaavin kieli, toki kaikki eivät ole olleet samaa mieltä. Mutta jos kiteyttäisin, niin kieli on suomisoulini se koko juttu. Jos minulla olisi ollut enemmän keskittymiskykyä opiskeluun, niin hyvin mahdollisesti olisin suomen kielen tutkija. Olen ollut koko urani ajan suomen kielen tutkimusmatkalla.

 

Saaren kappaleita ovat nykyräppäreistä sämplänneet mm. Cheek ja Elastinen, ja juuri rytmiin osuva kieli on ollut se silta, miksi myös uusi sukupolvi on halunnut tarttua kappaleisiin.

Laulutekstien positiivisuus on ollut myös tietoista valintaa.

– Aki Sirkesalon kanssa emme kumpikaan halunneet mennä siihen samaan, millaista muut tekivät.

 

Minne olet menossa musiikki?

Musiikkimaailman nykyinen tila saa Sami Saaren mietteliääksi. Hän haluaa tehdä selkeän eron kahden asian välillä.

– Musiikkibisnes on paisunut hillittömäksi ja on 30 sekunnin TikTok-musiikkia ja tekoälyllä tehtyä. Minusta varsinainen musiikki on ajautunut jonnekin toisaalle. Totta kai musiikki pysyy ja kehittyy koko ajan kuten kielikin, mutta nykyään kiinnostavaa löytyy vain pintaa raapimalla ja etsimällä. Mutta minä uskon myös vastaliikkeeseen, joka on tulossa näille nykyisille ilmiöille.

 

Itsensä hän asemoi perinnemuusikoksi.

– Jazz täytti juuri Suomessakin 100 vuotta. Samoin blues ja niiden välissä oleva soul ovat jo pitkäikäisiä musiikinlajeja.

Sami Saari ja Jazzpojat ovat keikkailleet jo kymmenen vuotta ja julkaisseet kolme albumia. Live-esiintymiset ovat niitä tärkeitä ja merkityksellisiä asioita.

– Meidän tehtävämme on viedä ihmiset pariksi tunniksi pois siitä omasta arjestaan. Annetaan ihmisille viihdettä ja musiikillista kulttuuria, ei se mitään luksusta ole, vaikka jotkut poliitikot niin väittävätkin. Kuten sanottu, keikkoja tehdään niin kauan kuin rahat riittävät.

 

 

Sami Saari ja Jazzpojat esiintyvät Jazzkukon puistokonsertissa 25.7.2026

 

 

 

Vähän ronskempia vitsejä murteella

 Julkaistu Laitilan Sanomissa 25.11.2025

Olen huvikseni käännellyt vitsejä laitla murttel ja sijoitellut niitä näihin maisemiin. Joitakin ilmaisuja ja sanoja on jo pitänyt miettiä, sillä niin se menee, että sukupolvi kerrallaan kieli toisaalta kuolee, toisaalta uudistuu. Tässä muutamia pikkujouluhenkisiä juttuja.

 

Yks laitlalaine äij istus ja höyrys mökilläs Vallijärvel sauna jälkken, ko yhtäkki polisauto ajo pihal. Siält nous pari jykevä polissi ja toine sanos: 

– Täällä pitäisi kuulemma olla pontikkapannu.

Äij katos sitä polissi silmihi ja vastas: 

– Sää oles oikkias. Niin piräiski, mut ko ei ol.

 

***

Yks toine laitlalaine miäs kerra selit Tiihosel kaffepööräs kui vaimo ol viästittän, et lomal o seksi pali paremppa. Sit miäs ryyst kuppis tyhjäks ja jatko, et sitä postkortti ei ollu niin kiva saar.

 

***

Kaua aikka sit Laitlas ol kunnalääkäri siainen tehny pitkäm päevä. Luul jo, et pääse kotti Turkku, mut eiköstäs orotushuanes viäl tönöttän isänt ja emänt viäretyste. Lääkär huikkas "Seuraava!" ja kovast ujo sorttine emänt nous. Pian käve ilmi, et hänel ol kontette välis jotta sukkela vikka. Pööräl sit vaa ja klännink ylös, ja nii oliki pritt punane ja ajettun. Ko emänält ei sana suust tullu, lääkär pyys isänttäki kattoma.

– Eikös ole pahannäköinen?

– No kyl ai, vähä o niinko joku syvämere elukk.

– Kuinka kauan se on ollut tuollainen, lääkär kysys.

– Vaikki mennä sanoma, isänt vastas. – Ko emmä ol tota muija ikä enne nähny.

 

***

Koulus ol uus opettaja ja se selit äirinkiälen tunnil mukulil synonyymeist.

– Pistää, panna ja laittaa tarkoittavat kaikki samaa asiaa.

Yks poik Vaimprost ol vähä sitä miält, et kui mahta ol.

Poik puhel täst ehtost koton ja seoravan aamun hänel oliki opettajal asia.

– Meijä isä käy Raumal teorastamos töis, ja hän sanos, et on se kyl hiukajouko eri asi, et pistetänk taik pannank sika kualiaks.

 

***

Kaevlas joskus yhre frouva miäs ol ollu jo pari viikko karoksis, ko sit tul puhelinsoitto, et ny sit kannatta ruvet varautuma pahimppa. Sen johrost muija käve Katihännäs perumas Hiace-kaupa ja hak kiärrätyskeskuksest tavara ja roiti takasi.

 

***

Mimne ol entise laitlalaise tosimiähem päässiäine? Ens hän jahtas tipui Kiavaris, sit heräs aamust sivukyläst noita-aka viärest ja miätes, et kumne yllätys munas mahta ol.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja tietää, että musta huumori estää pipon kiristymistä

 

 

 

 

On Laitila kaupunki Superpesiksen kartalla

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.9.2025

Jyskeen naisten pesäpallojoukkue lienee tulossa Haminasta kotia kohden kun tätä kirjoitan. Päivän saldona he voittivat paikkansa myös ensi kauden Superpesikseen. Ansaittua onnea vielä kaikille, tavoite suoritettu!
Ratkaisupeli oli televisiosta katsottuna ensimmäisen jakson jälkeen aivan raastinrautaa. Myönnän, kolme kertaa oma usko voittoon tussahti kuin tina ämpäriin, mutta niin vain joukkueen sitkeys palkittiin aivan lopussa.

 
Koska joku ehkä ihmetellyt, niin muutamia syitä, miksi olen jyskettäriä tällä kaudella hehkuttanut.
Lähdin mukaan "urheilubisnekseen", kun Laitilan Sanomat uutisoi, että oli perustettu osakeyhtiö joukkueen taustalle ja omistajia toivottiin. Heti aamupöydässä innostuin, ja osakaskortin numeroksi tuli 001. Iloisella otteella, mutta myös tosissaan mukana.

 
Kansallispelin säännöt selviksi. Joku käsitys nykypesiksestä oli, mutta taktiikoista ja hienouksista en tiennyt mitään. Mutta lajiviisailta olen oppinut, pätevistä lehtijutuista sekä pelejä katsoen paikan päällä ja telkkarista. Oma kiinnostus syventynyt tiedon myötä. 

 

Arvostan, että pesäpallo ei ole kontaktilaji, ja naisten peleissä on lähes aina kilpakumppaneita kunnioittava meininki. Laji on dynaamista ja vauhdikasta, yleisö elää tilanteissa mukana kun sisällä hyökätään ja ulkona puolustetaan. Fysiikkaa ja henkisen kantin taistoa. Huimia yksilösuorituksia, ja myös niitä virheitä sattuu parhaimmillekin, kuuluu taitopelin luonteeseen. Ja näitä draamoja ei käsikirjoiteta. Yleisösuosio kasvaa yhä kohisten; tänä vuonna naisten runkosarjassa yli 100 000 katsojaa.

 
Elän tunteella mukana. Pöytyällä tuli ensimmäisessä pelissä riemukas voitto, mutta sen jälkeen loukkaantumisia ja 10 kovankoulun tappiota putkeen. Vaan Munamarkkinoiden aikaan Kirittäristä Jyskeen eka kotivoitto, katsojia 638 ja huima kannustusmeteli. Patuosastolla kyyneliäkin pyyhkäistiin kun pilli soi päätöksen.

 
Elävä side kotiseutuun. Ehkä Turusta katsottuna on paremmin nähnyt, että mestaruustasolla pelaava joukkue on iso juttu Laitilalle ja laitilalaisille. Se on koonnut valtavasti ympärilleen sitä aitoa yhteisöllisyyttä ja kuhinaa: talkoolaisia, sponsoreita, yhteistyötä, eri ikäisiä faneja, mediahuomiota, oheistapahtumia yms. Itsellekin on tullut isosti uusia kavereita ja tuttavuuksia.

 
Superpesisjoukkue on myös tärkeä ja innostava lippulaiva Jyskeen mittavalle junioritoiminnalle - nytkin mukana omia kasvatteja ja uusia tulossa.

 
Ja ketkä näiltä mailta ovat kotoisin, niin kyl me ai jollantappa niit Laitla flikoi ja poikki olla. Juuristaan ja me-tunteesta voi ja saa olla kilpaurheilun kautta avoimesti ylpeä.

Kirjoittaja asuu Turussa ja on laitilalaisen pesäpallon uusfani. 

 

 

 

 

 

Miten Trump tulee vaikuttamaan Laitilaan

 

USA:n entinen presidentti, filmitähti ja murhayrityksen läpikäynyt Ronald Reagan pohti, että poliitikko on ehkä maailman toiseksi vanhin ammatti. Vanhinta on seksin myynti rahaa tai muuta hyödykettä vastaan.

 

Donald Trump meni ja voitti vaalit. Omissa demokraattikuplissaan eläneet ovat olleet shokissa. Samanlaista parkuraivoa on havaittu Suomenkin somessa mm. humanistiälykköjen, ilmastoahdistuneiden ja vähävaraisen kulttuurieliitin suunnasta. Demokratia on vaikea laji - varsinkin silloin, kun vaalitulos ei miellytä. Muistaen nyt vaikka taannoisia ay-lakkoiluja, joilla ei saatu mitään muutosta hallituksen ohjelmaan.

 

Miksi ja miten Trump sitten voitti, vaikka todistetusti jauhoi paikoin karkeasti katteetonta paskaa? Trump pystyi vaikuttamaan populismityylillään ihmisten tunnetasolle missä äänestyspäätöksetkin syntyvät. Ja niin ihmeellistä kuin onkin, asiantuntijat nostivat yhden sanan korkeimmalle: luottamus. Epäsuositun Bidenin aikana hinnat ovat nousseet, palkat eivät ja USA:ssa ihmiset äänestävät omalla lompakollaan. Talous on aina ykkönen. Tästä löytyy kansallista asenne-eroa: jenkeissä voittaa, kun lupaa ihmisille lisää rahaa, unelmia ja vapautta rajavartijoilla ryyditettynä - Suomessa oikeisto pärjäsi vaaleissa, kun luvattiin kansalle leikkauksia, kiristyksiä ja säästöjä valtiovelan sirkkelöinnin nimissä. Rahat ja rajat kiinni.

 

Eräs vaaliväite oli, ettei arvaamattoman Trumpin aikana ollut sotia - nyt USA:ta heikentää Lähi-Itä, tikittävä Taiwan sekä Ukraina, jonka maaperä on laajentumassa Koreoiden sodaksi Euroopassa.

 

Yksi syy oli, että demokraattien katsotaan olevan irrallaan tavallisten ihmisten todellisuudesta ja tarpeista. Kaksijakoisuuden kuilut ovat syventyneet ja samoin kulkee kehitys Suomessa: miehet vastaan naiset, kaupunkilaiset vastaan maalla asuvat, köyhät vastaan rikkaat, korkeakoulutetut vastaan tyhmät. Vaan miten tehdä uusia siltoja?

 

Ensi keväänä 13.4. pidetään Suomessa alue- ja kuntavaalit. Ennustelen, että jenkkien vaalikikkoja apinoidaan ja oikeistopuolueiden tarjoamien kovien ratkaisujen kauppa käy. Tätä tukevat uhkakuvista ja faktoista juontuvat trendit Euroopassa. Ehkä ne pehmeän humanistiset ja ekoeettiset arvot myyvät paremmin sitten taas rauhallisempien aikojen vallitessa. Nyt meitä pelokkaita laumanisäkkäitä kiinnostavat alfaurokset, jotka voivat olla toki nykyään naisiakin.

 

Yhdysvaltain talous on maailman suurin ja presidentti dollarin herra, jolla on paljon valtaa. Niin paljon, että Trumpin tulevat teot, diilit ja päähänpistot näyttäytyvät eri muodoissa Laitilaankin asti. Jotkut tykkää, toiset ei. Aika pienellä saaripallolla joka tapauksessa asumme.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja tykkää katsella luontodokumenteista ihmisen kuvaa

 [Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 12.11.2024]

 

 

Juhlajuna kuljetti puheliaita ihmisiä

 Julkaistu Uudenkaupungin Sanomissa 6.8.2024

Viime perjantaina ostin nuorelta, timmisti pukeutuneelta konduktööriltä junalipun Turusta Uuteenkaupunkiin. Kulkuvälineenä oli Haapamäen museoveturiyhdistyksen Dm7 kiskoauto eli kansan suussa lättähattu. 

 

Pendoliinoihin verrattuna lättähatun penkit ovat pienet ja sanoisinko, ryhdikkyyteen kannustavat. Eivät sentään puupenkit, joita joku muisteli perskannikat vieläkin puutuneina.

Sisällä oli viittä vaille hikinen tunnelma, ilmastointisysteemi kun oli mallia akkunaa auki. 

 

Samaan vaunuun vastakkaiselle penkille istui vanhempi herrasmies. Hän kertoi, miten oli 1960-luvulla kulkenut tätä rataväliä paljonkin. Oli työskennellyt opettajana Kalannissa ja Uudessakaupungissa. Kirposi mielenkiintoista muistelua ja puhetta, puolin ja toisin. Sitä ensin naurettiin, että heti alkoi oikea junameininki, kun tuntemattomat ihmiset siitä vaan alkoivat jutella toisilleen. Ei toljoteltu yksinään kännyköistä dopamiinipaukkuja.

 

Entisajan matkustamiseen liittyy hitaus ja kiireettömyys. Juna oli toki edistyksellisen vauhdikas hevoskyytiin tai polkupyörään verrattuna, mutta nyt odotteluineen tuntui verkkaiselta nykypäivän vehkeisiin tottuneena. Sekin todettiin, miten paljon tämä ala työllisti erilaisia työntekijöitä ja moni oli rautatieläinen ikänsä. Nyt ne ammatit ovat hiipuneet ja uusia syntynyt toisaalle. Jotain on saatu, jotain on menetetty.

 

Asemarakennukset ovat oma lukunsa suomalaisen rautatien historiaa. Raisiossakin se on hulppean komea. Matkan varrelta kaikki asemat ovat nykyään yksityisessä omistuksessa. 

 

Junan pillin kova ääni on varoittavan parkaiseva ytimiin saakka. Mukava oli nähdä, miten ihmiset vilkuttivat radan varresta junalle ja matkustajille. Jollain tapaa liikuttavaakin, kun Kustavintiellä olivat puomit alhaalla ja pitkät autoletkat odottamassa, kun tämä vanha "sinivalkoinen mamma" klonksutteli raiteilla ohitse oman aikansa juhlavieraana. 

 

Nostalgia on kaipuuta menneeseen aikaan. Se antaa vahvoja tunteita, positiivista haikeutta, jotka liittyvät vanhoihin hyviin muistoihin. Se lisää myös yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun yhteisiä aikoja ja tapahtumia jaetaan. En ihmettele, että junat ja rautatien historia vetävät puoleensa eri-ikäisiä harrastajia.

 

Uudessakaupungissa vastassa oli juhlava torvisoittokunta kuten tasan 100 vuotta sitten, kun rata avattiin. Laitilaan asti ei juna tunnetusti saapunut milloinkaan. 

 

Juttukaverini toivotti kaikinpuolista hyvää jatkoa, kiitos samoin. Tapasin tuttuja ja kuuntelin puheita kunnes sadekuuro hätisteli Pakkahuoneelle munkkikaffelle. Illaksi menin Pookiin brasialaisen musiikin ja haukihampurilaisen äärelle. Heti toteutuivat ainakin Uudessakaupungissa ne hyvät jatkot.

 

Marko Laihinen

kirjailija ja nuorisotyöntekijä 

 

Jazzkukossa legendaluokan artisteja tänä vuonna

Jazzkukko Festivaali järjestetään kymmenettä kertaa Laitilassa. Juhlavuoden pääkonserttiin järjestäjät ovat onnistuneet kiinnittämään esiintyjiksi kansainvälisesti kiinnostavia nimiä.

Jazzgenressä ja kitarapiireissä korkealle arvostetun yhdysvaltalaisen Mike Sternin Laitilan keikka on ainut Suomessa tänä vuonna. Fuusiojazzin mestari on edelleen kovassa iskussa.

Hänen yhtyekokoonpanonsa on myös huippuluokkaa. Toisena kitaristina on hänen vaimonsa Leni Stern, joka vuonna 2017 nimettiin Guitar Player -lehden 50-vuotisjuhlanumerossa yhtenä kaikkien aikojen 50 sensaatiomaisimman naispuolisen kitaristin listalle. Sähkökitaristina hän onkin tehnyt tärkeää uria avaavaa työtä jazzin saralla muillekin naiskitaristeille. Lähivuosina Leni on tehnyt upeita albumeja länsiafrikkalaisin elementein. Leni ja Mike ovat olleet naimisissa vuodesta 1980. 

 

Virtuoosimainen trumpetisti ja Grammy-palkintojen Randy Brecker on käytännössä keikkaillut tai soittanut studiomuusikkona miltei kaikkien jazzin huippunimien kanssa. 

Muun muassa Carlos Santanan luottorumpalina toiminut Dennis Chambers on tunnettu salamannopeista käsistään ja tripleteistään bassorummulla. Todella lahjakas Chambers on aloittanut ammattisoittajan uran Baltimore-alueen yökerhoissa 6-vuotiaana, kyllä, luit oikein, kuusivuotiaana, treenattuaan toki sitä ennen pari vuotta. 

Basisti Chris Minh Dokylla taas on taitojensa myötä arvomeriitti, joka harvalta löytyy: vuonna 2010 Tanskan kuningatar Margareeta II löi Dokyn ritariksi hänen taiteellisten ansioidensa vuoksi.

 

Kirkkopuistokonsertin aloittaa yhtyeensä kanssa Jazzkukon viime vuoden nuorten jazzkitarakilpailun voittaja Elis Krzywacki. Hän on yksi lupaavimmista nuorista urallaan nousussa olevista jazzkitaristeista Suomessa.

 

Pitkästä aikaa puistolavalle nousee myös festivaalin taiteellinen johtaja Kari Antila Quartettinsa kanssa. Vuoden sisään hän on tehnyt runsain mitoin keikkoja Euroopassa ja Meksikossa runkonaan uuden albuminsa Dahill Roadin kappaleet. Jazzkukossa Quartetin vierailevana tähtenä on suomijazzin tunnustettu maestro, saksofonisti Eero Koivistoinen.

 

Puistokonsertin päättää tänä vuonna Lontoosta saapuva Imaani. Laulajatar tuli laajaan tietoisuuteen jo vuonna 1998, jolloin hän sijoittui toiseksi euroviisuissa kappaleellaan "Where are you". Soulin, R&B:n ja bluesin ja jazzlaulun taitaja Imaani on kiertänyt maailmalla pitkään Ingocnito-yhtyeen ykkösartistina.

 

Tänä kesänä järjestäjät ovat halunneet tehdä piknik-väelle lisää tilaa lavan edestä, ja siksi koko puisto on anniskelualuetta. Lain mukaan omien alkoholijuomien tuominen alueelle on kiellettyä.

Sami Pitkämö tuo tullessaan hyväntuulen musiikkia

Vakkasuomalaisen yleisön suureksi suosikiksi noussut Sami Pitkämö on Jazzkukossa esiintymässä kolmatta kertaa. Tänä vuonna kuullaan monipuoliselta muusikolta taas jotakin uutta.

– Meidän materiaali on viihdejazzia ja vähän myös poppia. Semmosta hyväntuulen musiikkia.

Pitkämö ei osaa sanoa omaa yhtä suosikkiartistia, mutta tietty musiikillinen suunta innostaa:

– Big bandit ja puhaltajat puhuttelee mua aina. Ellington, Basie, Miles, Coltrane ja Marsaliksen veljekset esimerkkeinä.

Sami Pitkämö on monelle tuttu suositun Tanssii tähtien kanssa -ohjelman orkesterin johtajana. Miten sovitukset ja muut tehdään kun taustalla on tiukka aikataulu?

– Meillä on 4-henkinen sovitusryhmä, jolle jaan sovitettavan materiaalin aina maanantaiaamuna. Ja perjantaiaamuna ne sitten treenataan bändin kesken. Ohjelman paras puoli on se, että se tehdään livenä ja sen tekemisessä on mukana hienoja ammattilaisia.

Facebookin artistisivulla esittelystä selviää, että  Sami Pitkämö on muusikko ja penkkiurheilija. Mikä on ykköslajisi?

– Kyllä se kuningas-jalkapallo on. Uskon EM-kisoissa Espanjan voittoon.

 

Jazzkukon puistokonsertti on lauantaina 27.7. Laitilan kirkkopuistossa.

Liput ja ohjelma täältä.

 

Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 28.6.2024

Sisaruspuut - runo Runousaamiaiselle 8.10.2017

Runon kirjoitin Pienen Kirjapuodin Runousaamiaiselle SU 8.10.2017. 

Virikkeenä Kaarina-Teatterin loistava Rakkaudella sisaresi –näytelmä, teksti irronnut 

5.10.2017 nähdystä ennakkonäytöksestä.

Sisaruspuut

Matkalla Laitilaan

valtatien varrella

avohakkuualue, siihen jätetty

kuin unohdettu

kaksi toisensa kanssa ainaelänyttä

oksiltansa yhteen lomittunutta haapaa

              Sisaruspuut.

sanon ”sisaruspuut” aina kun ajan siitä ohi, ja katson

outo kauneus – kehyksenä ympärillä

se kaikki muu

runneltu puuttomuus

kaksi runkoa, vain yhden suuren puun ääriviivat

”Ja sitten; aina, kun joku näistä perheenjäsenistä vuorollaan kuoli,

he tulivat vielä lyhyesti näyttämölle, laskemaan käsistään yhden valkean ruusun

siihen olohuonepöydän valaistuun lasimaljakkoon.”

Valkoinen muoviruusu on todellinen kuoleman kukka.

tahdon ajatella, että metsäkoneen kuljettaja on heltynyt,

ja jättänyt sisaruspuut hyödyttöminä siihen, oman kauneutensa takia

                         olen luultavasti täysin väärässä

                         en osaa vaihtaa puita rahaksi

        Onko teatterin lavastaja valheentekijä, vai luoko hän

        meille todempaa kuin tosi?

myös näytelmän katoavassa, poislohkeavassa

perheympäristössä, puutalossa

ovat kaksoissisaret, omassa maailmassaan

Nora, Rina

kylmän huvilan kellossa naksuu edelleen

menetetyn loiston ja kirjeen aika –

elävät toisella aikavyöhykkeellä

Pietarin kumuloiste kuuluu ja sininen veri

elävät todellisen elämän scifiä

eivät sopeutuneet, he eivät sopeutuneet

jotakin vanhaa, kaarnoittunuta kuorta

rätsyy ihmisistä rikki

valkea nila paljastuu sormien luista, sormioksien pettua

vilkaisen salin hämäryyteen, useampi meistä

miehistä ja naisista pyyhkii silmäkulmiaan

      Kenen kyyneliä me teatterissa itkemme?

lopussa lavastaja lakaisee kaiken pois

seinät siirtyvät kevyesti sivuun, Solgård

emigranttihuvila purettiin oikeassa elämässä

ja nyt kadutaan, oikeassa elämässä kadutaan usein

kaksossisarukset kuolivat, Nora, Rina

heistäkin tuli kukkia

      

               näytelmä, eläviä kukkia

Seuraavina päivinä, ajattelen yhä tätä, ja puhun

tyttäreni kanssa siitä, jaamme

        Puristan käteni nyrkkiin.

        Katson.

        Tottakai siinä on valkea ruusu.

Seuraavalla kerralla

matkalla Laitilaan

näen valtatien varrella sisaruspuut

ja näen tämän näytelmän

näen Noran, Rinan

© Marko Laihinen

Jazzkukko-festivaali Laitilassa 2017

Muutamia ottamiani kuvajaisia tämänvuotisista Jazzkukon riennoista.

Itse olin taasen juontajan roolissa lauantain Piknik-konsertissa. Hyvät tunnelmat, paljon tuttuja.
Vähän reportaaseja tein myös Jazzrytmit-julkaisuun, Olli Sulin valokuvasi – lauantaista täällä ja perjantaista täällä.

Broadcast teki komean comeback-keikan 20 vuoden jälkeen.

Helsinki–Cotonou Ensemble

Helsinki-Cotounou Ensemble

Puistofiilistä HCE:n svengatessa

Jaakko Martikainen ja Henri Marjamäki Tiihosen kahvilassa.

Kari Antila Quartet Laitilan kaupungintalolla

Jazzkukko Kari Antila

Tuomo Uusitalo ja Arta Jekabsone

Kari Antila, Arta Jekabsone ja Tuomo Uusitalo

Karri Luhtala Hammond Quartet

Severi Pyysalo & Ville Herrala

Zalo Duo veti kaksi settiä torilavalla

Zalo Duo eli Jyrki Lemmetti ja Hanna-Leena Lammensalo