Juuremme kiinni ilman
ihossa
Kolmas runoteoksesi Ilmajuuret (Otava) ilmestyi äskettäin. Kirjoitat
siinä eri tavoin ihosta, miksi?
Iho ja tuntoaisti ovat kokemisen elin. Iho hengittää, ja sen
kautta voi nähdä itsensä maailmassa. Valasteema taas tulee ihon ja nahan,
sikiöiden ja vastasyntyneiden samankaltaisuudesta. Nisäkkäinä meitä ei erota
kuin karvankasvun vaiheet.
Kuvaat kirjassasi
äitiyttä rehellisesti, sokeroimatta. Millaisen polttopisteen neljän lapsen
äitinä oleminen tarjoaa?
Se on materiaalin loputon lähde – ilon, ihmettelyn ja
raivon paikka. Kaikki tunteet rehellisimmillään ja raadollisimmillaan. Este ja
rasite kirjoittamiselle – samalla koen olevani etuoikeutettu, että saan olla
siinä polttopisteessä.
Miten arkinen
perhe-elämä ja kirjallisuustyö yhdistetään?
Tukiverkosto, huumori ja armollisuus arjessa kannattelevat.
Edellinen kirja on kirjoitettu todellisuudessa, jossa joku pyöri koko ajan
helmoissa. Viimeistelyn loppuvaiheessa tarvitsen päiväkausien itsekkyyden
tekstin pöyhimiseen.
”Odota hetki, äidillä on lause kesken”, ei ole harvinainen.
Tarvitsen hiljaisuutta myös joka päivä.
Runoissasi vallitsee
rajattomuus luonnon ja ihmisenä olemisen välillä. Onko niiden välissä mitään
ihoa?
Runomaailmassani ei ole eroa, kirjoitan liukuvasti. Pointti
ei ole erot, vaan samankaltaisuudet. Kirjassa ei ole käytetty pistettä
kertaakaan, ja koin nautinnollisena ja vapauttavana, että on se liuku tai
kierto, joka vain jatkuu. Kirjoittaminen tuntui omalle iholle lämpimänä.
Mitkä ovat
runokirjasi ilmajuuret?
Minulle ilmajuuret ovat valtava peikonlehti
lapsuudenkodissa. Toisaalta ilmastokeskustelu tuli mukaan niin vahvasti; juurrummeko
ilmaan, katkaisemmeko juuret, jotka pitävät meidät hengissä. Ilmajuuria tekevät
ovat yleensä oheiseläjiä, loisia.
Olet ollut eri
rooleissa lukuisissa runotilaisuuksissa vuodesta 2005. Minkä tärkeiden asioiden
pilareina runous toimii?
Uskon runouden hyvää tekevään voimaan – kun runokuvat oikein
kolahtavat, ne ovat fyysisiä kokemuksia. Runoudella on itseisarvonsa.
Tilaisuudet taas ovat yhdessätekemisen muotoa, pidän erityyppisistä haasteista.
Minun helppo olla sosiaalinen jossain roolissa.
Runoissasi ollaan
paljon metsän huomassa, miten tärkeä metsä sinulle on?
Metsä on rauhoittumisen paikka. Olen kotoisin Hämeenkyröstä,
maalta, jossa kotikuusi näkyi ikkunasta.
Metsä sitoo sisälleen kosteutta, puhtautta. Onneksi nykyisenkin asuinpaikan
lähistöltä löytyy kaupunkimetsiä. Mene metsään ihminen!
Olet kertonut, että ajattelet
kirjoittamalla, miten se tapahtuu?
Kirjoittaminen on väistämättä keskustelua. En kirjoita
tyhjiössä, vaan vasten muiden kirjoituksia. Lukukokemuksista syntyy lauseita,
jotka hakeutuvat runoiksi.
Runoilijan oma
kysymys ja vastaus siihen?
Miksi kirjoitamme soista ja valaista? Siksi koska ne ovat
välitiloja, ja soveltuvat uhkaavien asioiden käsittelyyn. Suo ei ole kiinteää
metsää, eikä vesistöäkään, ja myös valas on eräänlainen välitilan nisäkäs.
