KasiToriRock pistää lavapöytään komean kattauksen

 

Lauantaina 10.6. pidetään ensimmäistä kertaa Untamalassa KasiTorilla rocktapahtuma, joka nostaa yhdellä kertaa lavalle harvinaisen paljon laitilalaista rockosaamista. Mukaan on saatu Kehä, jonka kappaleita on kuunneltu suoratoistopalveluista jo yli 5 miljoonaa kertaa. Heidän lisäkseen mukana on taattu bilebändi Iwan ja äskettäin odotetun albuminsa julkaissut TheYellow Mellow Band. Illan avausbändinä on tuoreempi tuttavuus Guts ja DJ Miko pitää tunnelmasta huolen.

Idearikkaista tarjonnoistaan tunnettu KasiTori ei järjestäjänä vielä osaa sanoa, juurtuuko tästä uusi festivaalityylinen tapahtuma Laitilaan.

– Katsotaan nyt ensin, millaisen vastaanoton tämä saa, Jari Seikola toteaa.

 

 

KasiToriRockin illan avaa death metal -yhtye Guts, jossa soittavat laitilalaiset Iiro Hustovaara ja Jani Kiiski.

 

Gutsin ytimenä laitilalainen parivaljakko

 

Trashmausteinen death metal -bändi Guts on perustettu Turussa 2020. Kokoonpanossa soittavat Mikko Saari basso, Juha Kivimäki laulu, kitaristit Jaakko Hentilä ja Iiro Hustovaara sekä rumpali Jani Kiiski. Kaksi viimeksi mainittua ovat laitilalaisia, jotka ovat soittaneet yhdessä jo vuodesta 2016.

Viime vuonna ilmestyi bändin ensimmäinen single Spinebreaker ja sen perään kokonainen albumi Decay, joka syntyi osittain "vahingossa" V.R. Studiolla.

– Meillä oli tarkoituksena mennä äänittämään vain muutama single, mutta koska biisit oli treenattu hyvin, niin saatiinkin kahden päivän aikana taltioitua 9 biisiä, Hustovaara ja Kiiski kertovat. 

 

Guts tekee omanlaista, tyyliltään vanhan koulukunnan metallimusiikkia. Matkan varrella vaikuttaneita esikuvia ovat olleet Bolt Thrower, Obituary, Torture Killer, Cannibal Corpse sekä monen soittajan uran uurtaja Slayer.

Albumi on saanut positiivista vastaanottoa ja se on kuunneltavissa mm. Spotifyn kautta.

Bändillä on tuoreesti takana 2 keikkaa ja lisää on tulossa. KasiToriRockiin Guts on tulossa hyvällä meiningillä.

– Odottavaisin ja jännittyneillä tunnelmilla tuodaan death metallin ilosanomaa Laitilaan ja tietenkin on mukava tulla tutuille soittamaan, Hustovaara ja Kiiski toteavat.

 

 

                                       Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 2.6.2023

 

Shakkisiirtoja

(Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 31.3.2023 - 

päivänä, jolloin Turkki hyväksyi Suomen Nato-hakemuksen viimeisenä.)

 

Työn puolesta olen tehnyt paluun shakkilaudan äärelle. Tuo pelien kuningas ja älyllinen sotapeli on nostanut nuorison keskuudessa suosiotaan. Syitä lienee monia - erilaisia nettisovelluksia on paljon ja puhelimella pystyy pelaamaan hetkessä tietokoneen tai satunnaisen pelikaverin kanssa mistä päin maailmaa tahansa. Nykyinen ykköspelaaja, norjalainen Magnus Carlsen on lajia edistänyt stara. 

 

Mutta itse pelin kiehtovuus ratkaisee eniten: shakin säännöt ovat suhteellisen yksinkertaiset ja pelin jännittävään tunnetiimellykseen pääsee heti mukaan. Taitojaan saa hioa loputtomasti ja aina löytyy jostain se henkisesti piristävä parempi pelaaja. Lopullisen valmiiksi ei voi tulla ja mikä parasta, yksikään peli ei ole koskaan samanlainen. Siihen eivät päivityksiä ja muita teknisiä vaivojaan vinkuvat digipelit pysty.

 

Ingmar Bergmanin elokuvassa Seitsemäs sinetti on kuuluisa kohtaus, jossa ritari Block pelaa meren rannalla Kuoleman kanssa shakkia voittaakseen itselleen lisää elinaikaa. Shakista ja elävästä elämästä onkin löydettävissä paljon yhtymäkohtia ja syvää symboliikkaa. Kaksi vastakkaista puolta ja strateginen taistelu, taito- ja kykynappuloiden erilaiset voima- ja valtasuhteet sekä niiden poistuminen pelilaudalta lyönnin jälkeen. Erilaisten siirtojen lähes loputtomat mahdollisuudet, kuristuvat umpikujat ja lopulta voitto, tappio tai tasapeli. Ja siitä seuraavaan peliin ongelmia ratkomaan.

 

Tällaisia eteneviä "shakkisiirtoja" ovat tarjonneet mm. Ukrainan sota, Nato-prosessin eri vaiheet, ja myös eduskuntavaalit. Jo ennen äänestyksiä kolme suurinta puoluetta ovat tehneet (mahdollisesti) peruuttamattomia pelisiirtoja sen suhteen, kenen kanssa mennään tulevaan hallitukseen ja kenen kanssa ei. 

 

Samalla näiden vaalien tavoitteelliseksi "matiksi" on luotu se, että kenestä tuleva pääministeri. Nämä siirrot vaikuttavat tietenkin myös äänestäjien, eli sotilaiden peruuttamattomiin numeropäätöksiin. Sotilaat eivät ota shakissa taka-askelia. Ja yleensä me ihmiset haluamme olla voittavan ehdokkaan, puolueen tai armeijan puolella. 

 

Se ero löytyy, että shakissa säännöt ovat selkeät ja niitä noudatetaan. Toki huijareitakin löytyy sieltäkin, kisoissa on käytetty tietokoneavusteisuutta. 

 

Shakissa, elämässä ja politiikassa on joustavaa viisautta kääntää takkiaan, jos ja kun tilanteet tai olosuhteet muuttuvat oleellisesti. Mutta tahallisten ja käytännössä mahdottomien kusetuslupausten heittely oman tai puolueen äänipotin saamiseksi ei ole oikein. Tai pettäminen esimerkiksi Koulutuksesta ei leikata -lupauksesta.

 

Olen useamman kuukauden pelannut nokikkain erään ukrainalaisen nuoren kanssa biljardin ja pingiksen lisäksi shakkia. Kaikissa näissä lajeissa alan vähin erin jäädä hopealle. Se on hienoa.

 

Kirjoittaja on entinen kunnanvaltuutettu, joka sarkasminappula pohjassa lupasi vaalimainoksessaan kaikille mm. matka-arkullisen rahaa.

 

Kaksi kuolemaa, monta elämää [Puukenkki Kustannus]

Helmikuun alussa julkaistiin yhteistyössä tehty nuortenkirjamme Kaksi kuolemaa, monta elämää [Puukenkki Kustannus 2022] Teoksen pääkohderyhmä on ollut alusta asti he yläkoulukäiset pojat, joita ei pätkääkään kiinnosta kirjojen lukeminen. Teos soveltuu luonnollisesti hyvin myös muillekin.

Kaksi kuolemaa, monta elämää on luokiteltu helppolukuiseksi ja siinä on 93 sivua. 

Sisältövaroitus: kirjassa kuvataan rikollista toimintaa, väkivaltaa ja siinä käytetään karkeaa kieltä.

Kirjoittamisesta ovat vastanneet kirjailija ja nuorisotyöntekijä Marko Laihinen, ja suomen kielen ja kirjallisuudenopettaja, kasvatustaiteilija Hanna Tähtinen. Kuvituksen kirjaan on tehnyt kuvataiteilija, korumuotilija ja tatuoija Emmi Oksa.

Kirjaa saa kirjakaupoista, Kirjavälityksestä ja 13€/kpl hintaan tarjoaa Booky.

Laitilan Sanomat ja Hanna Hyttisen kirjoittama juttu 24.1.2023 lehdessä.

 

Kirjan tiimoilta olin keskustelemassa lasten ja nuorten heikentyneestä lukutaidosta Kalle Talosen kanssa 2.2.2023 [Yle Radio Turku] ja toimittaja Johanna Manu teki siitä nettijutun.

The Yellow Mellow Band: Ballad of Cody White

 Juttuni julkaistu Laitilan Sanomissa 31.1.2023

 

Kuuntele levy Spotifyssä.

Kappale Hangin´Around Too Long YouTubessa.

Rujonraikasta rokkia ankeisiin aikoihin

The Yellow Mellow Band: Ballad of Cody White

 

Jo vuonna 1989 Laitilassa perustettu The Yellow Mellow Band on julkaissut pitkään odotetun uuden albuminsa. Juurimusiikin ja eteläboogien musiikillisille kartoille sijoittuvaa bändiä on lähivuosina voinut hyvissä tilaisuuksissa nähdä keikoillakin. Näiden uusien kappaleiden kyydittämänä jatkossa toivon mukaan enemmänkin.

– Niin, on tämä levynteko ollut vähän sellaista vanhojen äijien kähjäämistä, toteaa vocalisti P.J. Laihonen albumin syntysyistä.

– Vähän kuin että tavattiin Tena-hyllyn edessä ja mietittiin, että pitäisikös sitä vielä ruveta tekemään levyä.

 

Mutta hyvä oli että tuli ryhdyttyä ja tuli tehtyä. Musiikillisesti yllättävän monipuolinen biisien Ballad of Cody White -kokonaisuus kulkee ja tarjoaa kuulonäkymiä kuin V8-avoauton takapenkillä istuisi ja aurinkoisia valtatien maisemia katselisi. 

Mielenkiintoisena poimintana mainittakoon, että Raven -kappaleen on Jussi Piirainen tehnyt jo 90-luvulla. Kyseessä on eräänlainen aikakapselissa tähän päivään elävänä säilynyt biisi. Vierailevana tähtenä lisää laulullisia jenkoja tälle biisille antaa tuore tangokuningatar ja musiikillisesti hyvin taipuisa Heta Halonen. Tässä kappaleessa on sitä selkeää hittipotentiaalia.

Kaikki tekstit kirjoittanut Laihonen on sommitellut sanoitukset samaan kattoteemaan. Se on ollut toimiva ratkaisu, joka tukee albumin sisällöllistä yhtenäisyyttä ja luo isomman kokonaisuuden. Kappaleet kertovat tarinoita kuvitteellisen Cody White -nimisen kaverin elämästä. Biisit ovat erilaisia otteita tyypin elämästä, jossa mm. helpon rahan tavoittelu johtaakin monenlaisiin asioihin ja vaikeuksiin. 

 

Musiikkiala myllertynyt lähes kokonaan

Bändin toisen kitaristin ja julkaisuasiainhoitaja Henri Aitakarin kanssa jutellessa tulee ilmi, miten paljon bändi- ja musiikkikulttuuri on muuttunut. Kun kelataan jonkin matkaa taaksepäin, silloin vielä ei-niin-tunnetuillekin bändeille oli keikkakysyntää ja keikoista myös maksettiin. Nykyään ei, ja harvat isot nimet putsaavat kaikki pöydät rahamurusista entistä puhtaammiksi. 

Aikanaan bändit tekivät LP-levyn, jota sitten myytiin ja ostettiin. Nykyään levymyynnin osuus on hyvin vähäinen ja lähtökohta on se, että musiikki on ilmaiseksi kuunneltavissa. Jossain määrin myös musiikillinen luova työ on "vain" myytävää liimaa mainostajille. Tekijät saavat rahallisia rojalteja digitaalisista kuunteluista ja radiosoitoista. Tähän ympäristöön oli The Yellow Mellow Bandinkin sopeutuminen.

– Albumi julkaistiin Spotifyssä, mutta siitä tehtiin myös fyysinen CD-levy, jota saa hankittua ainakin bändin jäseniltä. 

Nykytrendien mukaan julkaistiin pari päänavausbiisiä singleversioina ennen kokonaisuutta.

Mutta internetin kautta on periaatteessa ikkunat joka puolelle maailmaa avoinna soiton kuulua Laitilasta saakka, ja niin vain tieto The Yellow Mellow Bandin musiikista on jo kulkeutunut Saksaan ja Ranskaanjuurimusiikin radioasemille.

Ja kun huomioi bändin aikaa kestävän musiikillisen tyylilajin, P.J. Laihosen sarkastisen loppukommentin ymmärtää oikein:

– Sitä me tässä vaan ollaan peljätty, että tämä menee pois muodista ennen kuin ehditään julkaista.

Ei muuta kuin lykkyä levylle ja perinteistä levynjulkistuskeikkaa odotellen.

 

The Yellow Mellow Band : Ballad of Cody White

P.J. Laihonen: laulu

Jussi Piirainen: kitara, slidekitara

Henri Aitakari: kitara

Sami Soini: basso

Kimmo Jokila: rummut, taustalaulut

 

lisäksi studiolla:

Tuomo Vähä-Pesola: koskettimet

Heta Halonen: laulu Raven -kappaleella

 

 

Nostalgiassa kannattaa muistaa kohtuukäyttö

Nostalgia on näinä aikoina ja pimeän talviajan syleillessä miellyttävää. Se paras musiikki on tehty ajat sitten, eikä nämä nykyajan elokuvat. Kyllä silloin nuorempana jaksoi painaa töitä ja pörrätä baareissa. Ihastumiset tuoreenvihreinä kuin koivunoksat hellässä kevättuulessa. Silloin joskus oli elämän pidoissa vielä paljon täysin tuntematonta löydettäväksi.

 

Nostalgia on määritelmien mukaan menneen ikävöintiä ja haikeutta - jollakin se on kotikontujen ja siellä kerran eläneiden ihmisten kaipausta. Se voi olla myös kotimaan kaihoa – aavan meren tuolla puolen jossakin on maa.

 

Tähän väliin asiaan liittyvä tietoketju. Lueskelin, miten eri tavoin minimalismia on toteutettu teatterin lavalla, ja löysin Samuel Becketin näytelmän Come and go. Siinä on 121 sanaa ja se kestää neljä minuuttia. Siinä ei sitä höttöä ja diipadaapaa ole. 

 

Mutta näytelmän ytimiin liittyvät mielenkiintoisimmat seikat löytyivät liiteosiosta. Suurin piirtein niin, että kun ihmisillä on vaikeuksia elämän jatkuvuuksien kanssa, he turvautuvat nostalgiaan. Esimerkiksi jos terveydentila heikkenee - vanheneminen on kaikille meille vääjäämätöntä - tai jos parisuhde on alkanut tuntua kuolleen hevosen ruokkimiselta. Tai kun merkityksellinen työura on vaihtumassa tyhjältä tuntuvaan eläkeläisyyteen. Myös kun rahat ovat käymässä vähiin ja edessä on erilaisia vaikeuksia arjessa. Näissä tilanteissa on jatkuvuus uhattuna. 

 

Davisin epäjatkuvuusteorian mukaan nostalgia on silloin lohduttava mekanismi, jolla selvitään elämänvaikeuksiin liittyvistä tunteista: peloista, ahdistuksista ja yksinäisyyden kokemuksista.

Laitilan murteessa on tätä kaikkea hyvin kuvaava ilmaisu: kyl ny o eläm pystös. Tarkoittaa juuri sitä, että jonkin tärkeän asian jatkuvuus on pysähtynyt umpikujaan ja vanhoilla tutuilla tavoilla ei siitä kohtaa enää edetä. Muutosta, muuttumista ja sopeutumista vaaditaan, tai muuten ei hyvä heilu.

Tätä maailmanaikaa kun miettii, niin kyllä itse kullakin on välillä aihetta viipyillä siellä nostalgian turvallisissa muissa maailmoissa. Ja sitten taas jatkaa eteenpäin.

 

Voi toki käydä myös niin, että joku jää ja katoaa sinne menneeseen. Silloin nostalgia toimii pakopaikkana pahalta ja monimutkaistuneelta maailmalta; varsinkin jos itsellä on huonon tuurin ja liian vähäisen osaamisen kirjoittama osa. Tällöin nostalgiasta sulkeutuukin yksi uusi ongelma eikä elämä etene. Come and go, tule ja mene.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja ajatuksissaan poikkelehtii milloin missäkin 

 

(Julkaistu Laitilan Sanomissa 13.12.2022)

 

Mistä tekijöistä johtuu nuorten hyvinvointi?

Laitilassa on kehkeytynyt tyypillinen vääntö nuorten skeittipuistosta. Naapurusto on käyttänyt normaaleja valituskeinoja ja jäädyttänyt hankkeen hallinto-oikeuteen. Ja poliittisesti ohjattava kunnallisbyrokratia on sutinut hiekkaa päälle. Aloitteen tästä liikunnallisuutta ja sitä kuuluisaa yhteisöllisyyttä edistävästä paikasta on tehnyt nuorisovaltuusto, mutta nyt ei löydy oikeaa paikkaa.

 

Eräässä toisessa kunnassa on varastossa jo kaikki materiaalit ja spraymaalit luvallista graffittiseinää varten. Aloitteen tästäkin on tehnyt nuorisovaltuusto. Joskin edellinen, koska siellä on jo vuosia etsitty soveliasta paikkaa minne maalauskolmion voisi pystyttää, mutta vielä ei vaan ole sopivaa paikkaa löytynyt.

 

Ja ne moponuoret ovat tietenkin se häiriöinen ongelmavyyhti lähestulkoon kaikille muille, paitsi moponuorille ja mopokauppiaille.

Ehkä paras ratkaisu olisi, että kunnat teettäisivät nuorille oleilupaikan jostain avohakkuualueen keskeltä, kaukana kaikesta asutuksesta. Toki valvontakameroilla varustettuna. 

 

Joskus ärhäkkäistä ulostuloista pohtii, että nuoret ovat uudet "vammaiset" - suvaitaan toki että heitä on olemassa ja että heille järjestetään palveluja, mutta ei meidän takapihalle. Ei. Kämpän arvo tippuu ja ties mitä tapahtuu. Yllättävän moni aikuisosastolta näyttää unohtaneen ne omat nuoruudensekoilunsa ja sietokykyä ei irtoa.

 

Näihin kiistoihin on varmasti perustelunsa puolin ja toisin, niihin en ota kantaa. Vaan siihen, että juhlapuheissa ja vaalikampanjoissa nuoria nostetaan hartioille tulevaisuuden toivoiksi ja heiltä suorastaan kerjätään omia aloituksia ja ideoita nuorten asioita koskien. Ja sitten kun niitä saadaan, niin voi tössähtää kelkka sepeliin kuten edellä kuvattu. Jollekin voi turhautuminen ihan tiristää fiilistä, että nuorten aloitteilla pyyhitään persettä. Nykynuorten pitäisi ymmärtää esittää sellaisia riskittömiä toivomuksia, joita aikuiset päättäjät ja virkahenkilöt - he entiset nuoret - tahtovat toteuttaa.

 

Keväällä Jyväskylässä nuorisopäivillä grillattiin ihan hyvin ministeriä ja korkea-arvoisia kumppaneitaan siitä, miksi ne nuorten asiat tuppaavat päättäjiltä unohtumaan siinä vaiheessa, kun tehdään päätöksiä käytännön tasolla. Kiemurteleva mussutus meni siihen suuntaan, että noku niit asioita kunnissa sitten laitetaan vierekkäin, niin toiset asiat ovat sitten vaan niinku vähemmän tärkeämpiä kuin ne toiset asiat.

 

Eräs ratkaisu on, ettei niitä nuorten asioita laiteta samaan vaakaan mm. elinkeino- tai terveysasioiden kanssa, vaan pidetään huoli ja suojellaan, että ne menevät omaa kehitysrataansa pitkin omalla budjetillaan. Se on pitkäjänteisten tulosten yksi avain.

Näitä mietin tänään, kun olin mukana Osallisuuden Osaamiskeskuksen nuorille järjestämässä työpajassa, jossa pohdittiin keinoja ja väyliä, miten nykynuoret voivat vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin. Demokratian peruspalikoista siis kyse. Mukana oli aktiivisia nuoria, mutta puolet ilmoittautuneista jätti tulematta. Jostain syystä eivät tulleet ne äänet kuuluviin.

Kirjoittaja asuu Turussa ja miettii äänestysprosentteja ja vaalikampanjoiden sisältöjä, jos äänestysikäraja laskettaisiin viiteen ikävuoteen

 

Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 11.10.2022

 

 

 

 

LE-LU

Vuonna 1977 Terhi, Sirpa, Outi, Hannele, Katja, Markku, Jukka ja mää istuttiin Kaariaisten koulun punakeltaisissa paripulpeteissa ja opeteltiin lukemaan Juvalan Jaanan opetuksella. Heti alkuun todettakoon, että kaikki opimme lukemaan ja peräti ihan sujuvasti. Menetelmä oli silloin vielä tavaaminen, ja jostain syystä muistan, että sana LE-LU oli ensimmäinen, josta itselleni se lukemisen oivallus knapsahti päälle: äl ee le, äl uu lu: lelu!

 

Lukemisen kyvystä alkoi ympäröivä maailma aueta. Koulukirjoja luin jossain määrin kyllä, mutta oma ykkössuosikkini oli Aku Ankan, kylmän maidon ja limppuvoileivän pyörryttävän hyvä yhdistelmä. 

 

Ytön korvessa kun asuttiin, niin kirjastoauto tarjoomuksineen oli äärimmäisen tärkeä. Todellinen kulttuuripalvelu. Takaosassa olivat sarjakuvat, ja sieltä suosikkeja olivat Lucky Luke, Asterix, Ahmed Ahne ja Avaruusagentti Valerian. Villin lännen maailmaan sijoittuvat sarjakuvat innostivat, kuten West, Lännentie ja Tex Willer. Korkeajännitykset tulivat tutuiksi tietenkin, suosikkeina agentti ja ilmojen korkkarit. Myöhemmin nuoruuden medialukutaitoa kehittivät jallut ja ratot ja Poliisi kertoo -kirjat. Niissäpä oli sitä aidosti kiinnostavaa ja jännittävää sanakamaa valokuvien kera. Ja mielikuvitus kehittyi niin, että pieni prutina vaan kuului pään ulkopuolellekin.

 

Jos tähän päivään hypätään, niin täällä huushollissa on yksi kirjapesä keittiössä ja toinen sängyn vieressä. Useampaa kirjaa luen samaan aikaan - on ostettuja ja kirjaston kirjoja ja sanomalehtiä. Oma lukemisen lelu on kiitettävästi villiintynyt.

 

Yle uutisoi äskettäin taas kerran, miten huonolla tolalla lukutaito on osalla lapsista. Ja jos sanavarasto on suppea ja sen päälle vielä ei ymmärrä mistä kyse, on suuri vaara, että nykyvaatimusten edessä tipahtaa kelkasta hyvin äkkiä. 

 

Yksi mitä voisi tehdä paremmin, on purkaa ne jonot, jossa tutkimuksiin pääsyä odottavat ne lapset ja nuoret, joilla on myötäsyntyisiä oppimisvaikeuksia. Siellä nepsyjonossa ollaan helposti vuosikin, ja ilman diagnoosia asianmukaisiin palveluihin ja tukimuotoihin ei pääse. Varhain on parhain.

 

Itse olen ottanut lukuvaivoihin haastetta vastaan, ja syksyllä ilmestyy yhteistyössä opettaja Hanna Tähtisen ja kuvittaja Emmi Oksan kanssa selkokielinen nuortenkirja, jonka ykköskohderyhmä ovat yläkouluikäiset pojat, joita ei v****akaan kiinnosta lukeminen. Saas sitten nähdä, miten onnistumme.

 

Kirjoittaja asuu Turussa, ja tietää olevansa onnekas maksuttoman suomalaisen opetus- ja kirjastosysteemien ansiosta.

 

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 16.8.2022