tiistai 16. elokuuta 2022

LE-LU

Vuonna 1977 Terhi, Sirpa, Outi, Hannele, Katja, Markku, Jukka ja mää istuttiin Kaariaisten koulun punakeltaisissa paripulpeteissa ja opeteltiin lukemaan Juvalan Jaanan opetuksella. Heti alkuun todettakoon, että kaikki opimme lukemaan ja peräti ihan sujuvasti. Menetelmä oli silloin vielä tavaaminen, ja jostain syystä muistan, että sana LE-LU oli ensimmäinen, josta itselleni se lukemisen oivallus knapsahti päälle: äl ee le, äl uu lu: lelu!

 

Lukemisen kyvystä alkoi ympäröivä maailma aueta. Koulukirjoja luin jossain määrin kyllä, mutta oma ykkössuosikkini oli Aku Ankan, kylmän maidon ja limppuvoileivän pyörryttävän hyvä yhdistelmä. 

 

Ytön korvessa kun asuttiin, niin kirjastoauto tarjoomuksineen oli äärimmäisen tärkeä. Todellinen kulttuuripalvelu. Takaosassa olivat sarjakuvat, ja sieltä suosikkeja olivat Lucky Luke, Asterix, Ahmed Ahne ja Avaruusagentti Valerian. Villin lännen maailmaan sijoittuvat sarjakuvat innostivat, kuten West, Lännentie ja Tex Willer. Korkeajännitykset tulivat tutuiksi tietenkin, suosikkeina agentti ja ilmojen korkkarit. Myöhemmin nuoruuden medialukutaitoa kehittivät jallut ja ratot ja Poliisi kertoo -kirjat. Niissäpä oli sitä aidosti kiinnostavaa ja jännittävää sanakamaa valokuvien kera. Ja mielikuvitus kehittyi niin, että pieni prutina vaan kuului pään ulkopuolellekin.

 

Jos tähän päivään hypätään, niin täällä huushollissa on yksi kirjapesä keittiössä ja toinen sängyn vieressä. Useampaa kirjaa luen samaan aikaan - on ostettuja ja kirjaston kirjoja ja sanomalehtiä. Oma lukemisen lelu on kiitettävästi villiintynyt.

 

Yle uutisoi äskettäin taas kerran, miten huonolla tolalla lukutaito on osalla lapsista. Ja jos sanavarasto on suppea ja sen päälle vielä ei ymmärrä mistä kyse, on suuri vaara, että nykyvaatimusten edessä tipahtaa kelkasta hyvin äkkiä. 

 

Yksi mitä voisi tehdä paremmin, on purkaa ne jonot, jossa tutkimuksiin pääsyä odottavat ne lapset ja nuoret, joilla on myötäsyntyisiä oppimisvaikeuksia. Siellä nepsyjonossa ollaan helposti vuosikin, ja ilman diagnoosia asianmukaisiin palveluihin ja tukimuotoihin ei pääse. Varhain on parhain.

 

Itse olen ottanut lukuvaivoihin haastetta vastaan, ja syksyllä ilmestyy yhteistyössä opettaja Hanna Tähtisen ja kuvittaja Emmi Oksan kanssa selkokielinen nuortenkirja, jonka ykköskohderyhmä ovat yläkouluikäiset pojat, joita ei v****akaan kiinnosta lukeminen. Saas sitten nähdä, miten onnistumme.

 

Kirjoittaja asuu Turussa, ja tietää olevansa onnekas maksuttoman suomalaisen opetus- ja kirjastosysteemien ansiosta.

 

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 16.8.2022

 


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Joukko-oppia ja keinolaumoja

 

Kolumni julkaistu 14.6.2022 Laitilan Sanomissa

 

Kitkerähkö kiitos vielä Neuvostoliitto-pelkoisille jenkeille ja ranskalaisille vasemmistoälyköille. Heidän ansiostaan myös Kaariaisten koulussa aloitettiin 1977 meidän ekaluokkalaisten matematiikan opetus pohjautuen joukko-oppiin.  1 + 1  ei ollutkaan enää 2, vaan kahden yksialkioisen joukon muodostama unioni. Meillä Ytössä ainakin vanhempien reaktio tähän Uuteen Matematiikkaan oli luokkaa "No mitä helvetti tämä ny sit taas o?!"

 

Jotain hämäriä muistikuvia tuosta ajasta on. Tiikerit ovat tuolla omassa joukossa rinkulan sisällä, ja ankat taas tuolla, omassa ympyrässään sisällä. Ja siihen se sitten jääkin.

Omien flikkojeni osalta apuni matematiikan tehtäviin on hyytynyt kolmanteen luokkaan. Sen jälkeen menee aivan liian vaikeaksi. Omat epätoivoiset pohdintayritykset ovat olleet lähinnä "No mitä helvetti tämä ny sit taas o?!". Ja kiukkusätkyn jälkeen alkaa väsyttämään ihan sairaasti. Eli eräänlainen union toteutuu.

 

Mutta joukko-opin tuomaa ymmärrystä olen mahdollisesti soveltanut toisaalle. Mistä juontuu syrjäytyminen, miksi joku jää ulkopuolelle, miksi yksinäisyys on terveydelle kokonaisvaltaisen vaarallista? Ihminen on laumanisäkäs, jolle yksin jääminen merkitsee kuolemanuhkaa. 

 

Olin Turun Seikkailupuistossa töissä, kun kuulin ensimmäisen tapauksen, jossa erään pikkasen pojan syntymäpäiville ei tullut kukaan. Kaikilla kutsutuilla oli varmasti jokin syy, mutta tunnekokemus päivänsankarille oli luokkaa tiskirätin kuivaksi vääntäminen.

 

Tanssipaikoilla on paljon enemmän naisia kuin miehiä, minkä lisäksi monet parit tanssivat vain keskenään. Monelle iloisin odotuksin laittautuneelle naiselle käy niin, ettei koko illan aikana kukaan tule hakemaan tanssimaan. Saa vain seinustalla katsella muiden iloista pyörimistä. 

 

Tai se iäkkään rouvan lehtikommentti, että eniten hän pelkää vanhuudesta sitä, ettei olisi enää ketään, kenen kanssa puhella. Niinpä. 


Valitettavan tuttua ovat nykyajassa hautajaiset, joissa vainajaa ei ole ketään saattamassa.

 

Ystävyydet, kaveruudet ja parisuhteet ovat siitä hankala laji, että siellä jos missä toimii vapaa markkinatalous ja varsin raadolliset kysynnän ja tarjonnan lait. Ystävyyttä ei voi määrätä tai pakottaa, ihminen kun ei voi valita aitoja tunteitaan tai halujaan.

 

No, mitä me muut ja yhteiskunta sitten voisi tehdä paremmin? Esimerkiksi luoda lisää kohdennettua, laadukasta vapaa-ajan toimintaa nuorille ja nuorille aikuisille. Tarjota heille rentoja kohtaamisen paikkoja, tilaisuuksia olla samanhenkisten parissa ja tehdä merkityksellisiä asioita yhdessä. Toiminnan sivutuotteena voi rakentaa niitä aitoja ystävyyksiä.

 

Itse nimitän menetelmää hieman tylysti keinolaumaksi, jossa mukanaolo vahvistaa ja auttaa siihen osallistuvia yksilöitä menemään omassa elämässään eteenpäin. Keinolauma on tuloksia tuovaa ja juurisyihin vaikuttavaa mielenterveyslääkitystä. Monesti parempi vaihtoehto kuin se pilleripurkki käteen, lääkkeitä väheksymättä.

 

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja on tehnyt viime aikoina etsivää nuorisotyötä

 

 


 

Sinisilmäisyydestä

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 22.3.2022

 

Olin kauan sitten varatun työtehtävän takia Raision poliisiasemalla. Sinne on keskitetty Lounais-Suomen turvapaikkakäsittelyt ja tilapäisen suojelun hakemukset.

Ovella oli hieman jonoa, ja ulkona oli kaksi bussia tarjoamassa lämmintä odotteluaikaa.

 

Vartijoiden ja turvatarkastuksen kautta isohkoon aulaan, joka oli lähestulkoon täynnä ukrainalaisia. Enimmäkseen eri-ikäisiä naisia ja lapsia, myös joitakin miehiä. SPR oli paikalla tarjoamassa apua, keittoa tarjottiin. Lapsille oli tuotu leluja ja kuvakirjoja. Oli hälinää, vähän väliä tuli poliisi ja kutsui passi ja paperit kädessä jotakin nimeltä, ja pian oikea ihminen löytyi ja virallisia papereita mentiin tekemään.

 

Oli pysäyttävää joutua yhtäkkiä juuri näiden ihmisten ympäröimäksi, joita oli tähän mennessä nähnyt vain uutiskuvissa. Herätti monenlaista tunnetta ja ajatusta. Työparini totesi jälkeen päin, että siellä oli salillinen traumatisoituneita ihmisiä. Niin oli. Hätää kärsineitä ihmisiä. Tätä kirjoittaessa Ukrainasta on lähtenyt sotaa pakoon jo miljoonia ihmisiä, ja jo tuolla ollut määrä tuntui valtavan paljolta.

 

Mekin odottelimme jonkin aikaa, ja siinä tuli vaihdettua lyhyitä katseita ihmisten kanssa. Oli vanhoja mammoja, ja nuoria äitejä, jotka hytkyttelivät sylivauvaansa. Lapsia ja nuoria puhelimillaan.

 

Eräällä hieman levottomasti kävelleellä naisella oli hämmästyttävän hohtavat siniset silmät. Huomasin penkillä hänen tyttärensä, lähellä samaa ikää kuin oma flikkani. Silmien niin sinisten myötä oli helppo tunnistaa sukulaisuus. Välkähti mieleen J. Karjalaisen kappale Laura Häkkisen silmät. Toivon, ettei tuolle tytölle käy niin kuin laulun tarinassa, ettei hukkuisi kesken näiden tanssien, vaan saisi nykyistä onnellisemman elämän ja saisi elää itsensä mammaraiseksi.

 

Näiden kohtaamisten ansiosta Venäjän diktaattori Vladimir Putinin aloittaman ja johtaman hyökkäyssodan järjettömyyden mittakaava kasvoi entisestään. Juuri heidän ja meidän kaltaisia ihmisiä Ukrainassa tapetaan parhaillaan tietoisilla ohjusiskuilla.

 

Ja tietenkin toiselta puolen on kuollut tuhansia venäläisiä, joilla myös isät ja äidit ja tähän kevääseen saakka yltäneet elämänpidot. En tiedä, millaisia valinnanvaihtoehtoja heillä on ollut.

 

Uskon, että monella muullakin entisellä hipillä on lähiviikkojen ravistamana se elämän tosiasioihin kannanottoa väistävä sinisilmäisyys karissut. Karmeiden tosiasioiden, paskapropagandan ja hetkessä muuttuneiden Suomen tulevaisuuskuvien myötä arvot ja käsitykset on loksautettu toisenlaiseen marssijärjestykseen. Todennäköisesti ne asetelmat ovat voimassa lopun ikää. 

 

Yhteinen vihollinen yhdistää, Nato-korttiin tulee signeeraus, Ukrainan armeijalle menee rahaa tilipäivästä. Semmost se sit o, kuten oma äiteni tapasi sanoa minkä tahansa asian päätteeksi.

 

Kirjoittaja asuu Turussa eikä keksi yhtään keinoa, miten luottamus idän suuntaan palautettaisiin

 


 

 

 

 

perjantai 10. syyskuuta 2021

Kämpälle juomaan kiljua


Vanhempi flikkani kävi Laitilassa sattumalta suulissa, jossa oli 90-luvulla rakennettu kämppä. Ja tietenkin ihmetteli seinäkirjoitusten myötä, että mikä moinen oli ja mikä käyttötarkoitus?

No minä kertaamaan entisaikain nuorisokulttuurin ilmentymiä täällä maaseutuvaltaisessa kunnassa 1970-80 -luvuilla.


Mukulana suurena intomielisenä harrastuksena oli tehdä majoja mettään, klapikasoihin, kivenkoloihin, ulkorakennuksiin, vintteihin. Sitten kun koitti mopoikä – Laitilassa viimeistään 12-vuotiaana – niin sitten siirryttiin kämppien tekoon. Ytössäkin ne isot pojat rakensivat yhden kämpän suulinvinttiin ja toisen muistan sieltä Kaariaisten rajamailta metsätien varrelta. Se toteutti enemmän perustarkoitustaan: nuoret kollit pääsivät pois vanhempien valvonnan alta ja puuhaamaan omin nokkineen juttuja, mitkä siinä iässä kiinnostivat. Eli plaraamaan sätkä suussa pornolehtiä, puhumaan ratkiriemukasta paskaa, suunnittelemaan uusia tehareita ja kuuntelemaan patterimankkarista punkkia ja uutta aaltoa. Kemian kotiopintoja suoritettiin kiljun valmistuksen muodossa ja sosiaalisia suhteita sekä heikennettiin että vahvistettiin kiljun juomisella ja todellakin humalahakuisella kännäämisellä. Unhoittamatta liki shamaanireissuja liihottavia krapulatiloja. 


Kämpät olivat siis eräänlaisia omaehtoisia nuorisotaloja pitkin pitäjää ja näissä myös vierailtiin. Osa oli ympärivuotisessa käytössä kamiinapatenteilla. Sellaisenkin muistan, että Koveron puskissa olisi saattanut hieman huonommalla häkätuurilla tulla vainajiakin, kun eräs lautaröttelö paloi talvella hetkessä maan tasalle. Sitä aitoa jännää.


Tuskin elää kämppäkulttuuri missään, yleinen vaurastuminen lienee tehnyt tehtävänsä. Toki nykynuorille voisi olla eksoottinen "bed & breakfast -perinnekokemus" yöpyä kämpällä samatavoitteisen porukan kanssa. Ja ruoka ja juomapuoli olisi se kaikinpuolin ravitseva, muovisessa mehukattipänikässä vielä suloisasti jälkikäyntiään kohiseva kilju. Niitä Kerran elämässä -kokemuksia. Ja viimeiseksi jäisikin, varmaan terapiaa yms. tarvittaisiin.


Tuoreessa Nuorten elinolot Lounais-Suomessa 2021 tutkimuksessa ihmetellään, että toisaalta isossa kuvassa nuorten alkoholinkäyttö ja tupakointi on vähentynyt ja nykynuoret ovat valveutuneita, tunnollisia ja järkeviä. Ja samalla entistä enemmän koetaan stressiä, ahdistusta, unettomuutta ja erilaiset mielenterveyden ongelmat riivaavat? Itse veikkaisin näille muutaman juurisyyn: yksilökeskeinen meininki sekä aikuisten maailmasta liian paljon nuorille valunut suorittamisen ja tehokkuuden kulttuuriarvot. Yhä nuoremmilta vaaditaan yhä enemmän sitä itseohjautuvuutta ja oman vastuun ottamista. 


Se ei ole helppoa, sillä se on helvetin vaikeaa. Sen voi todistaa jokainen vanhempi, jolla itsellään on vaikkapa ylipainoa, haasteita stressin, dokaamisen tai lohtusyöpöttelyn kanssa. Vastuullisesti toiminen edellyttää kaksi asiaa: on oltava tietoinen asioista, ja omata ne kyvyt ja taidot, miten asiat käytännössä hoidetaan.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja osti syksyksi tehokurssin, jolla opastetaan miten poltetaan sisäelinläskiä


Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 10.9.2021




perjantai 9. heinäkuuta 2021

Miten korona ruuvaa työelämää

Pakko on paras konsultti, sanotaan. Näinhän se aina on meidän peruslaiskojen ihmisten kanssa. Sinne elämänoppaista viitoitetulle epämukavuusalueelle mennään sitä henkistä kasvua ja uutta osaamista hankkimaan vasta kun on pakko.

Korona on patistanut kaiken vaivan lisäksi monenlaista hyvää. Suomessa on otettu huimaa etenemistä etätyön suhteen. Voisiko sanoa, että paikoin työnantajataholla on ollut epäluottamusta siihen, että ei se duunari kuitenkaan tee hommia kotonaan. Käytäntö on osoittanut, että monella työtehot ovat nousseet huimasti. Tosin osalla etätyöläisistä on alkoholismi ja plösöttyminen edennyt kiihtymisvaiheeseen kun ei ole ollut apuna työyhteisön kyttäyskontrollia.


Työnantajataholla huomattu myös säästöpuoli - työntekijä rakentakoon kotiinsa toimiston jatkossakin. Vaan mitä niille vapautuville toimistotiloille muuntorakennetaan - vuokra-asuntoja?

Ja digiharppausta on otettu Suomessa monen vuoden edestä. Videopalaverit ja uudet sovellukset ovat tulleet tutuiksi. Omalla kohdalla ehkä lyijyisin Teams-lusiminen tapahtui Kelan tanakasti valmistautuneiden erityisasiaintuntijoiden toimesta: 3,5 tunnin "koulutus" viiden minuutin tauolla ja huumoriprosentti normaali nolla. Nippelitietomyrkytys ja henkinen epävireisyys loppupäiväksi. 


Kun livepalaverit lipuvat syksyllä ehkä takaisin, niin tovin voi olla riemukasta tavata jälleen muita ihmisiä. Mutta uskon, että nyt kun ollaan totuttu helpompiin ja nopeampiin systeemeihin, niin tuskinpa enää jaksetaan matkustaa kalliisti toiselle puolen maata diipadaapa-seminaariin torkkumaan. Varsinkin, kun tavat ovat vakavoituneet päällikkötasolta alas valuneen tehokkuusajattelun myötä  - oi voi, enää ei koulutuspäivien pääpointteja ole se kotoa poispääsy, reipashenkinen parin päivän juopottelu ja lähimmän sukulaisemme, bonobo-apinoilta tuttujen sekstailutapojen harjoittaminen.


Toki vapaan kentän taiteilijat ja muutamien muiden alojen tekijät on pyritty koronalätkällä nitistämään sukupuuttoon, mutta isolla osaa ihmisistä meni 2020 taloudellisesti paremmin kuin koskaan. Tiliä on tehty ja rahat on säästetty väkisin kun ei ole päästy kuluttamaan. Osviittaa antakoon USA:n luvut - siellä kotitalouksien varallisuus kasvoi viime vuonna 13 000 miljardilla dollarilla. Miljonäärejä ja miljardöörejä on syntynyt ennätysmäärin.


Pitkään jatkunut epidemia on kärjistänyt eriarvoisuutta - niillä, joilla on ollut jo ennen vaikeaa, on vieläkin vaikeampaa. Nuorten mielenterveyden hoito ja jonojen purku kannattaisi uusien valtuutettujen nostaa joka kunnassa kärkihankkeeksi. Se maksaa itsensä jo huomisessa takaisin.

 

Kirjoittaja asuu Turussa ja ennakoi turhan valittamisen vähenemistä



Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 9.7.2021



P.S Lähde, johon kolumnin USA-viittaus perustuu. Inderesin ekonomisti Marianne Palmun kirjoituksesta


sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Pauli Luoma: Kolmeen kertaan sanottu

 Turkulaiselta Pauli Luomalta on ilmestynyt Kulttuurivihkojen kustantamana fragmenttikirja Kolmeen kertaan sanottu. Ytimekkääseen ilmaisuun erikoistuneella kirjailijalla kyseessä on hänen seitsemäs teoksensa.


Mistä kirjoittamisessa, taiteen tekemisessä on kyse? Esimerkiksi siitä, että kirjoittaja kertoo, miten maailmaa ja elämänmenoa voi nähdä juuri hänen kohdaltaan. Ja siten ainoastaan hänen kohdaltaan. 

Lyhyet kappaleet ovat lukijalle varsin otollisia kokonaisuuksia. Soisi, että fragmenttimuotoa hyödynnettäisiin nykyistä enemmän.


Luoman kirjoituksissa pyörii rehellisyyden tuulenvire. Sanataiteelliset ratkaisut luovat antoisia kuvia. 
Lukija pääsee kanssa-ajattelemaan.



En tiedä, mutta oletan, että osassa teksteissä lienee mukana aikaisempien aikojen tapakuvauksia.
Muutama rivi kertoo ihmisyydestä, mistä ei yleensä puhuta.


Kirjassa askelletaan erilaisista tunnelmista toiseen, mielialojen värityksistä toiseen. 
Sivustarkkailijan pohdiskeleva ja asioita yhteen liimaava näkökulma on useimmin äänessä. 
Äidin kanssa tapahtuvat kirjoitetut kohtaamiset sisältävät helposti jaettavia asioita, huomioita.

Kolmeen kertaan sanottu tarjoaa myös portteja laajempien yhteiskunnallisten kuvioiden äärelle.

Omaa itseä koskevat objektiiviset arvioinnit ja läpivalaisut ovat kirjan puhuttelevinta teräväkuvaa.




maanantai 26. huhtikuuta 2021

Taina Kuuskorpi: Pahat mielessä - tieteen näkökulmia pahuuteen

 


Inhimillinen pahuus kiinnostaa, tuo pelkoa ja puistatuksia, nostaa vihaa ja loputtomasti myös kiehtoo. Luemme dekkareita, katsomme väkivaltaisia tv-sarjoja, luemme rikos- ja sotauutisia, kuuntelemme kertomuksia narsistien teoista. Bloggauksen loppupuolella esitän todennäköisen syyn, miksi pahuus eri muodoissaan on meille niin magneettista.

Psykologi ja kirjailija Taina Kuuskorpi on kirjoittanut jykevän ja varsin kattavan tietoteoksen pahuudesta. Kirjaa varten hän on seulonut hämmästyttävän määrän erilaisia tutkimuksia ja pyrkinyt tuomaan esille ajantasaisinta ja tulevaa ennakoivaa tietoa. Käyttämänsä kieli on mukavan yleistajuista ja ryyditetty värikkäillä ilmaisuilla.

Runsaudesta voisin nostaa tähän erityisen kiinnostavina ne vaikeimmat ja vaarallisimmat persoonallisuushäiriöt, joihin on mahdollista eri syistä johtuen sairastua. Ne ovat antisosiaalinen, machiavellistinen, narsistinen, psykopaattinen ja sadistinen persoonallisuushäiriö. Monesti erilaiset mielenterveyden häiriöt ja sairaudet tahtovat myös kerääntyä ja kietoutua yhteen. Myös mahdollisten yhdistelmien määrä on hyvin suuri, ja tutkimuksella onkin suuria haasteita selvittää niitä ja niille mahdollisia uusia hoitomuotoja. Keskeisiä tekijöitä näille häiriöille ovat tunnekylmyys, empatiakyvyn puute, moraalittomuus, petoksellisuus ja aggressiivisuus.
Osalle ei edes terapiaa suositella, koska se saattaa vain parantaa kyseisen henkilön kykyjä hyväksikäyttää toisia ihmisiä.

Tositapauksia
Kirjassa on todellisia tapausesimerkkejä ihmisistä, jotka ovat tehneet äärimmäisiä tekoja. Kuten insestihirviö Josef Fritzl, vanhusten myrkkymurhaaja Aino Nykopp-Koski ja poliisikonstaapeli Mihail Popkov. Myönnettäköön, että joissakin yksityiskohtaisissa kuvauksissa lukiessa tahtoi ottaa etäisyyttä ja kirjaa oli paras lukea ja pureskella välitaukoja pitäen.

Kuuskorven kirjan suurta ansiota on ymmärryksen lisääminen – tuodaan esille juurisyitä, miksi ihminen on kyennyt ja edennyt tekemään pahoja tekoja. Tieto lisää tuskaa, mutta tuo myös turvaa. Tarvitsemme nykyäänkin pahuuden tunnistamista ja sen viisasta varomista.
"Pahuuden ymmärtäminen on mielestäni hallittua paritanssia. On uskaltauduttava riittävän lähelle ja keskusteluyhteyteen, mutta varottava joutumasta vietäväksi. Vanha viisaus siitä, että ymmärtäminen ei merkitse hyväksymistä, on elintärkeä."
Oleellista on muistaa, että kaikki persoonallisuushäiriöiset eivät suinkaan ole vankilassa tai väkivaltaisia rikollisia, vaan heitä löytyy joka puolelta, arvostetuista ammateista ja hyvinkin korkeilta yhteiskunnallisista asemista. Tämä on kirjassa oma mielenkiintoinen alueensa - Donald Trump on tästä eräänä esimerkkitapauksena.

Lapsuudella ja geeneillä on suuri merkitys
Monessa kohdassa päädytään luonnollisesti varhaislapsuuteen ja siellä ympäristössä olleeseen väkivaltaan ja kiusaamiseen, perhe-olojen kaltoinkohteluun, vanhemman kylmyyteen, seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja laiminlyönteihin. Monet häiriöt kyetään tunnistamaan lapsissa jo hyvin aikaisin.
Geneettisten alttiuksien ja huonon lapsuuden yhdistelmästä on puhunut myös vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma.

Kuuskorpi kirjoittaa erittäin ajankohtaisesti:
"Jos ennaltaehkäisy on paras keino poistaa kaltoinkohtelun tuhoisat seuraukset, kriittiseksi kysymykseksi jää, millaisiin perheisiin toimet kannattaisi kohdistaa. Jos nojaa väkivallan kehä -teoriaan ja tietoihin väkivallan periytyvyydestä, viisainta olisi tukea kaltoinkohtelun keskellä kasvaneita, kun he ovat perustamassa omia perheitään. Käytännössä tässä ei kuitenkaan onnistuta, vaan toimenpiteet kohdistuvat perheisiin liian myöhään, jolloin lapset ovat ehtineet jo traumatisoitua, ennen ensimmäistäkään interventiota. Kaltoinkohdellun lapsen auttaminen vuosikymmeniä myöhemmin on monesti ylivoimainen tehtävä."

Faktaa on, että esimerkiksi syntyneestä narsistisesta persoonallisuushäiriöstä ei juurikaan parannuta. 

Luku Empatiakyvyttömyys - monen pahan takapiru tarjosi ainakin itselle paljon uutta tietoa. Nykyisin valtaosa tutkijoista ajattelee empatian rakentuvan kahdesta osasta. Kognitiivinen tietoempatia sisältää toisen ihmisen tunteen ymmärtämisen ajattelun ja järkeilyn avulla, eli se on kykyä nähdä asia toisen näkökulmasta. Emotionaalisen tunne-empatian avulla ihmiset osaavat samastua toisen kokemiin tunteisiin ja myötäelää niin ilot, surut kuin kiukut ja pettymykset. Aina tunne ei osu kohdalleen, koska tunteen voi havaita tai kuvitella väärin. Yliempaattisuudella on myös omat vaaransa.

Sadistin tekojen tarkoitus on tuottaa kipua ja kärsimystä, koska saa siitä nautintoa. Sadismia on kolmenlaista: tutkijoiden piirissä kiistelty sadistinen persoonallisuushäiriö, johon sairastunut kykenee tekemään äärimmäisen pahoja tekoja. Sitten on seksisadismi ja ns. arkisadismi, jota edustaa esimerkiksi nettitrollaajat ja kansalaisia pilkuntarkkuudella kyykyttävä hallintovirkamies. Sadistisuus ja  nautinnonhaku voi olla myös paikkojen rikkojien ja toisten omaisuuden tärvelijöiden takana:



Yhteenvetona: Pahat mielessä on kattava ja kiinnostava kirja, jota voi suositella kaikille, jotka haluavat ymmärtää ihmisyyttä syvemmässä mittakaavassa ja myös tummissa, pimeissä väreissä.

Varmasti silmiä avaava ja lisäpalikoita tuova kirja, kenellä on tai ollut lähipiirissään tai puolisona persoonaltaan häiriintynyt. Fyysisen väkivallan lisäksi tällainen henkilö saattaa jauhaa henkisellä tasolla läheisen ihmisen omanarvon ja itsetunnon aivan murusiksi. Tehdä elämästä helvettiä.

Kirja myös soveltuu erityisen antoisaksi käsikirjaksi luovan kirjoittamisen harrastajille ja ammattilaisille. Tästä saa roolihenkilöihin lihaa, luuta ja repliikkejä.

Mutta miksi se ihmisen pahuus meitä pohjimmiltaan niin kiinnostaa; osuisikohan tämä sitaatti kohdalleen:

"Sadismin äärimmäiset tapaukset, pelkästä ilosta kiduttavat ja hitaasti tappavat sadistiset murhaajat ovat harvinaisia, mutta kaikissa ihmisissä on vaihteleva määrä sadistisuutta aivan kuten narsistisuutta tai psykopaattisuutta."