Kolumni julkaistu 14.6.2022 Laitilan Sanomissa
Kitkerähkö kiitos vielä
Neuvostoliitto-pelkoisille jenkeille ja ranskalaisille vasemmistoälyköille.
Heidän ansiostaan myös Kaariaisten koulussa aloitettiin 1977 meidän ekaluokkalaisten
matematiikan opetus pohjautuen joukko-oppiin.
1 + 1 ei ollutkaan enää 2, vaan
kahden yksialkioisen joukon muodostama unioni. Meillä Ytössä ainakin vanhempien
reaktio tähän Uuteen Matematiikkaan
oli luokkaa "No mitä helvetti tämä ny sit taas o?!"
Jotain hämäriä muistikuvia tuosta
ajasta on. Tiikerit ovat tuolla omassa joukossa rinkulan sisällä, ja ankat taas
tuolla, omassa ympyrässään sisällä. Ja siihen se sitten jääkin.
Omien flikkojeni osalta apuni
matematiikan tehtäviin on hyytynyt kolmanteen luokkaan. Sen jälkeen menee aivan
liian vaikeaksi. Omat epätoivoiset pohdintayritykset ovat olleet lähinnä
"No mitä helvetti tämä ny sit taas o?!". Ja kiukkusätkyn jälkeen
alkaa väsyttämään ihan sairaasti. Eli eräänlainen union toteutuu.
Mutta joukko-opin tuomaa ymmärrystä
olen mahdollisesti soveltanut toisaalle. Mistä juontuu syrjäytyminen, miksi
joku jää ulkopuolelle, miksi yksinäisyys on terveydelle kokonaisvaltaisen
vaarallista? Ihminen on laumanisäkäs, jolle yksin jääminen merkitsee
kuolemanuhkaa.
Olin Turun Seikkailupuistossa
töissä, kun kuulin ensimmäisen tapauksen, jossa erään pikkasen pojan
syntymäpäiville ei tullut kukaan. Kaikilla kutsutuilla oli varmasti jokin syy,
mutta tunnekokemus päivänsankarille oli luokkaa tiskirätin kuivaksi vääntäminen.
Tanssipaikoilla on paljon enemmän
naisia kuin miehiä, minkä lisäksi monet parit tanssivat vain keskenään. Monelle
iloisin odotuksin laittautuneelle naiselle käy niin, ettei koko illan aikana
kukaan tule hakemaan tanssimaan. Saa vain seinustalla katsella muiden iloista
pyörimistä.
Tai se iäkkään rouvan lehtikommentti,
että eniten hän pelkää vanhuudesta sitä, ettei olisi enää ketään, kenen kanssa
puhella. Niinpä.
Valitettavan tuttua ovat nykyajassa
hautajaiset, joissa vainajaa ei ole ketään saattamassa.
Ystävyydet, kaveruudet ja
parisuhteet ovat siitä hankala laji, että siellä jos missä toimii vapaa
markkinatalous ja varsin raadolliset kysynnän ja tarjonnan lait. Ystävyyttä ei
voi määrätä tai pakottaa, ihminen kun ei voi valita aitoja tunteitaan tai
halujaan.
No, mitä me muut ja yhteiskunta
sitten voisi tehdä paremmin? Esimerkiksi luoda lisää kohdennettua, laadukasta
vapaa-ajan toimintaa nuorille ja nuorille aikuisille. Tarjota heille rentoja kohtaamisen
paikkoja, tilaisuuksia olla samanhenkisten parissa ja tehdä merkityksellisiä asioita
yhdessä. Toiminnan sivutuotteena voi rakentaa niitä aitoja ystävyyksiä.
Itse nimitän menetelmää hieman
tylysti keinolaumaksi, jossa mukanaolo vahvistaa ja auttaa siihen osallistuvia yksilöitä
menemään omassa elämässään eteenpäin. Keinolauma on tuloksia tuovaa ja
juurisyihin vaikuttavaa mielenterveyslääkitystä. Monesti parempi vaihtoehto
kuin se pilleripurkki käteen, lääkkeitä väheksymättä.
Kirjoittaja asuu Turussa ja on
tehnyt viime aikoina etsivää nuorisotyötä