Louhen neito
Käsikirjoitus Marko Laihinen, ohjaus Tiia Valavuo, musiikki Markus Rantanen, videot Lauri Löytökoski, puvustus Jaana Renvall, ensi-ilta 23.9. Louhenlinnan ravintolassa.
Pari vuotta sitten Louhenlinnan ravintolan ulkonäyttämöllä Laitilassa esitettiin Kivellä soutajat, joka perustui 1900-luvun alkupuolella Laitilan seudulta kerättyihin kalevanpoikatarinoihin. Myös Marko Laihisen käsikirjoittama Louhen neito on ammentanut vakkasuomalaisista perinnetarinoista, kalevalaisesta mytologiasta sekä alueella tehdyistä arkeologisista löydöistä.
Tiia Valavuon ohjaamassa esityksessä Väinämöinen saapuu Pohjolan emännän valtakuntaan. Louhen ja Väinämöisen kohtaamiseen on rakennettu voimakkaita jännitteitä, ja pinnan alla tuntuu jatkuvasti kytevän jotain − niin vanhoja kaunoja kuin yllättäviä käänteitä.
Tarinan tapahtumat eivät aivan avaudu minulle. Väinämöisellä on selvästikin ollut syy tulla tapaamaan Louhea. Vanha tietäjä kertoo matkallaan kohtaamistaan kulkijoista ja saa Louhen oivaltamaan, että tämä on unohtanut pitää huolta yhdestä lähipiirinsä jäsenestä. Lopulta Väinämöinen saa vastahakoisen Louhen suostuteltua voimien yhdistämiseen.
Tulkitsen, että puheet uudesta sammosta, Pakkaspojan poissaolosta ja uhanalaisesta lumikurjesta viittaavat nykyiseen maailmanaikaan, jossa ahneus, rikkauksien epätasainen jakautuminen ja niihin kytkeytyvä ilmastomuutos sekä huoli sen vaikutuksista nähdään uhkina.
Toisaalta, tarinan arvoituksellisuus ei oikeastaan erityisemmin häiritse. Kokeneet harrastajanäyttelijät Lea Koskinen ja Jouko Mäenpää tekevät suuret roolinsa ilmeikkäästi ja tarkasti. Runollinen kieli soljuu vaivatta ja vivahteikkaasti. Kaunis ja yksityiskohtainen puvustus tukee hienosti ikonisten hahmojen rakentumista.
Salaperäisiä kulkijoita ja luontoa kuvaavat unenomaiset mykkävideot ovat mielenkiintoisia, mutta jäävät hieman irrallisiksi elävästä kolmiulotteisesta kokonaisuudesta. Parhaiten valkokankaalle heijastettu kuva toimii kohtauksessa, jossa Louhen ja Väinämöisen voimien yhdistämistä kuvaavaa tanssi ikään kuin sulautuu taustalle piirtyvään maisemaan ja lumikurkeen siinä.
Markus Rantasen säveltämä traditionaalinen musiikki luo tunnelmia, kuljettaa tapahtumia ja integroi eri elementit taiteelliseksi kokonaisuudeksi. Rantasen ja Satu Lankisen käyttämä soitinrepertuaari – esseharpa, kampiliira, kaval, kitara, rumpu, kantele, jouhikko ja huilut – luo esityksen henkeen sointuvan jännittävän äänimaailman.
Merkittävä vaikutus esityksen tunnelman luomisessa on myös itse esityspaikalla. Louhenlinnan jykevät luonnonkiviseinät, hirsirakenteet, kynttilät sekä taustalla loimottava takkatuli luovat komeat puitteet. Esityskokonaisuuteen sisältynyt, ruokaisa ja konstailematon illallinen kruunasi muutoinkin miellyttävän kokemuksen.
Annina Karhu
