Buck of Brimstone

Vanhan liiton miehet lyövät ässää pöytään

Väkevän rockin Buck of Brimstone

Laitilalaisista pitkän linjan muusikoista koostuva Buck of Brimstone julkaisee esikoispitkäsoittonsa nimeltään Harry´s Roadhouse & Motel. Bändi on Pasi Laihonen laulu, Jyrki Varjo kitarat, Sami Soini basso ja Mika Luoto rummut. Kiinnityksen talliinsa tehnyt levy-yhtiö RetroU Art. ja albumin julkistamiskeikka tapahtuu perjantaina 20. syyskuuta kotokaupungin Kukonkulmassa.

Bändin alkuhistoria juontuu muutaman vuoden taakse. Biisien sävellys -ja sanoitustyö on syntynyt voimakaksikon Pasi Laihosen ja Jyrki Varjon yhteistyöstä, ja ennen kaikkea halusta pätkäistä rockkenrollia oikein kunnolla. Soittajat koottiin biisiaihioille, treenattiin pirusti ja levyllinen materiaalia äänitettiin. Mutta kun keikkailun piti alkaa kunnon höyryllä niin basisti otti ja lähti. Tästä kosahti pakollista luovaa taukoa, kunnes joku aika sitten palaset alkoivatkin loksahdella vauhdilla paikoilleen. Basistiksi tuli Sami Soini, joka otti homman haltuun ripeässä aikataulussa. Soinin myötä myös uusia biisejä on syntynyt runsaasti.  Samaan syssyyn levy-yhtiön edustaja tuli mutkan kautta pelipaikalle ja ilmaisi kiinnostuksensa kuulemaansa ja näkemäänsä kohtaan.

    – Kyllähän tämä sellainen tietynlainen unelmien täyttymys pitkällä rokkiuralla on, myöntää Varjo valoisana.

Aidot innostuksen kipenät huomaa kyllä myös muiden äijien puheista. Henkilökemiat kuplivat kohdillaan.

Luomusaundit kunniaan!

Bändin tahtomus rokata kunnolla on mielestäni saatu onnistuneesti taltioitua levylle. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen nokipallot lentelivät ilmassa – Brimstone-padan alla pesässä palaa sitä kuumaa valkkiaa. Skaala levyn biiseissä on jopa yllättävän suuri: yksinäisestä resonaattorikomppauksesta todella vetävän bluesrokin, ja kiltsitaustakuorojen kautta jyrisevän vahvaan hevimeininkiin.  On nähty vaivaa, on käytetty osaamista ja sitä ainoastaan kokemuksesta syntyvää hienopiirteistä rockin tyylitajua.

Rock on pohjimmiltaan vahvasti tunnetta ja rytmiä, jossa yksittäiset ja varsinkin bändin yhteissaundi ovat olennainen osa. Buck of Brimstone ei kikkaile nykypäkättimillä, vaan soi aidoilla, rupisen karheilla rocksaundeilla. Studiossa ei ole klikkailtu kaupan tavaraa, vaan on uskottu luomumeininkiin ilman puuterointia. Tästä syystä jossain paikoin hendrix-soundi tuntuu morjestavan kuulijaa, tai toisaalla punttia vipattaa vanha kunnon jytä.

    – Juu, tätä levyä ei ole ylituotettu,  toteaa Mika Luoto ja on oikeassa. Liikaa ei äänityksessä ole harrastettu edes päällekkäisiä raitoja, vaan triona on jyskytetty menemään. Se ei toki estä pujottamasta oikeisiin kohtiin hienouksia, ja sellaisia tarjoaa Luotokin heittämällä erittäin osuvaa kapulointiaan näihinkin rattaisiin. Pro.

Silloin kun rockissa uskalletaan ja osataan luottaa vähiin mutta isoihin, selkeisiin elementteihin, jäljessä on onnistuessa rajusti potkua. Uskon että valitut ratkaisut toimivat todennäköisesti myös Buck of Brimstonen keikoilla. Ja nimenomaan niitä hyviä keikkoja bändi haluaa puskea sarviinsa.

Mistä uutetaan rehellisyys musiikkiin?

Varjo itse määrittelee olevansa hyvin pitkälle nimenomaan fiilissoittaja, ja kertoilee prosessista, miten ne omat ajatukset ja tunteet ovat kitaran kautta pukeutuneet biisien riffeiksi. Asioilla on vastaavuutensa tosielämässä.

    – Kyllä tämä levyn musiikki on varsin vilpitöntä.

Tietty rehellisyyden vaikutelma tässä albumissa on kieltämättä läsnä. Varjon kitaroinnin jälki on terävää ja luonteeltaan kiukkusta sorttia. Levyn suoruuden fiilis juontuu varmasti monesta eri tekijästä, mutta eräs voi olla, että Laihonen ja Varjo ovat kyenneet luomaan vuosien kiteyttämänä rockmusiikkia, missä on jo vahvasti läsnä ja paljon havaittavissa sitä persoonallista omaa. Tellinkejä on purettu, ja valmista tavaraa on lyöty kuuluville. Sitä jotakin aitoa ja henkilökohtaista musiikillista signeerausta on hienosti vedetty levyn alle ja paksulla kynällä. Näin todettakoon ilman mitään makeutettua kotiinpäin vetoa kaverien suuntaan. Mutta hattua nostaen.

Teksteissä 1 + 1 = 3

Buck of Brimstonen sanoitukset toivat ensikuulemalta mukanaan vähän  kummallisiakin fiiliksiä. Erilaisia tunnelmakuvia ja symbolisia mielleyhtymiä. Levyllä ei ole yhden pinnan remuenglantia, jonka päätarkoitus on liimata getoon bändipuuppauksen päälle nyt vähän jotain sanoja talahase lasse sinne päin.

Biisien lyyrikoista ja niiden sisällöllisestä kokonaisuudesta vastaava Laihonen muotoileekin, että Harry´s Roadhouse & Motel on omalla tavallaan vanhanaikainen teemalevy. Musiikillisesti ja sanoiltaan.

    – Sanoitusten eräs etäinen ja inspiroiva pohja on ollut Norman Mailerin romaani Adolfin linna. Levyn motelli toimii valtatien varrella moraalisten valintojen paikkana.

    No ilmankos. Tällä levyn viimeinenkin biisi sai sanottavansa. Vaan eipä selitellä ja napiteta enempiä biisien merkityspintoja kiinni, vaan jätetään vapautta kuulijoiden omille tulkinnoille. Mutta mielestäni on luovaa ja juurevan salaperäistäkin, että levyn tekstien kokonaisuudelle löytyy ikään kuin kaukainen verisukulainen kirjallisuudesta.

Kuvapitoiset ja syvälliset sanat pukeutuvat istuvasti levyn paksuun rocknahkaan ja luovat tyylikkäästi yhdessä sitä jotakin kolmatta, uusia kuvioita tanssivaa yhdistelmäänsä. Hyvän ja pahan tuolta puolen. Väkevästi oikeaa elämää hengittäen.

(Juttuni on julkaistu Laitilan Sanomissa 13.9.2013)

Tilaa levy täältä.

Buck of Brimstone jyrisee menemään isolla dieselvaihteella.
(Bändikuva:Matti Pyykkö)