perjantai 12. kesäkuuta 2015

Halokehrät Laitilan Sanomissa


Perjantaisessa (12.6.) lehdessä oli päätoimittaja Eija Eskola-Burin tekemä juttu taannoisista kirjanjulkkareistani ja sen sisällä oli myös kirja-arviota.

"Laihisen teksteissä toisaalla on kylmä rahan ja vallan maailma ja amerikkalainen unelma, toisaalla todellisuus, jossa arkea ovat erilaiset riippuvuudet, ulkonäköpaineet ja yhteiskunnan eriarvoistuminen. 
– Runot ja aforismit kuvaavat yhteiskunnan äärimmäistä kovuutta, mutta niissä on myös ymmärrystä ihmisyydestä. Lukijalle ei jää toiuvoton olo, sillä mukana on paljon ihmisyyteen liittyvää lämpöä, Alanen sanoi."



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Hävittämisen verisuonista

Turussa pidettiin 7.6. lentonäytös, johon oli erityisesti tuotu ulkomaisten valmistajien hävittäjiä ns. myyntipyödälle. Suomen puolustusvoimien kun kuulemma pitää mennä hävittäjäostoksille lähivuosien aikana kun Hornetit väistämättä vanhenevat käsiin.

Hävittäjien kehittäminen on kallista työtä. Turun Sanomien mukaan esimerkiksi parikymmentä vuotta kestäneen yhdysvaltalaisen F-35:n kehitysprojektin hinnaksi on arvioitu 400 miljardia dollaria.

Olimme tänään nopealla päätöksellä Paattisilla luontopolkukierroksella, laavulla tehtiin nuotion äärellä makoisa lounas. Oikein mukavaa. Takastullessa Vahdon kautta oli jengiä tienvieruksilla niin solkenaan että stoppasimme mekin toviksi katsomaan aukealle kohdalle osunutta lentonäytöstä.


Ja tottakait runoilijaa kiinnostaa hävittäjät. Tuho, luova tuho, uudet yhdistelmät – valtava tiivistetty voima pesäänsä tai reviiriään puolustavan linnun ideassa.
Todennäköisesti valtava turha työ, joka ei koskaan täytä kertaakaan sitä lopullista päätarkoitustaan, hävittämistä. Tämä varustelukilvan potentiaalien tarkkaan harkittu paljastelu jne.


Ja poliittisen vastuun merkitys ja henkilökohtaisten valintojen kääntyminen - hetkessä voi vihreän paperin rauhanlipun heiluttajasta tulla tehokkaimpien sotavälineiden intomielisin puolustaja, jos itse joutuu aitoon päätösvastuuseen niiden olemassaolosta ja niiden mahdollisesta käytöstä. Mielenkiintoinen ilmiö joka toteutuu joka puolella muuallakin politiikassa.


Meitä oli siinä samalla pienellä peltotiellä seisoskelemassa ehkä 20–30 eri-ikäistä ihmistä. Sitten paikalle körötteli tilan isäntä Nissanillaan ilmeisesti poikansa siinä hantin puolella. Mies pysätti kohdallamme autonsa ja huusi jollekin alle kymmenvuotiaalle pojalle:
"Annas poika niiden vehkeiden olla!"
Poika leikki jonkin ruostuneen kehikon ääressä aikaansa kuluttaen, seuraavaa konetta odotellen. Ei ollut mitään ns. omaisuuden vahingoittamisen mahdollisuutta.

Herra isäntä jatkoi selkeästi tikusta tehdyn näytösluontoisen episodin jälkeen matkaansa omakotitalonsa pihalle, ja tuli sitten kohta takaisin partiointiaan tarkkasilmäisesti jatkaen. Veikkaan että ajelee siellä vieläkin.

Tämä tapahtui millimetripaperilla, mutta samaan aikaan taivaalla hävittäjä piirsi täsmälleen samaa inhimillistä tahtomusta kuin tuo isäntä-maanomistajan helvetin typerä käyttäytyminen.





Paattisten luontopolulla on myös entisaikainen sudenkuoppa. Liittyy oleellisesti näihin muihin lentokonekuviin.




maanantai 1. kesäkuuta 2015

VOIMA-lehti 5/2015: Runoilija.-palsta: Harri Hertell


VOIMA-lehdessä 5/2015 tavalla ja toisella ajankohtaisena runoilijana Harri Hertell.
Haastattelu luettavissa myös täältä, sivu 49.

Hertellin kotisivu, josta voi tilata tuoretta kirjaa Älä häiritse iltaa (ntamo)


Runon pinnasta kimmeltyy omaa kuvaa

Kolmas runokirjasi Älä häiritse iltaa (ntamo 2015) ilmestyi äskettäin. Mikä sai urbaanin runoilijan lähtemään Lammassaareen kirjoittamaan luontoromanttisia runoja?
Mökki tuli appiukkoni Teemu Hirvilammen kautta, ja vietin siellä noin 10 kuukautta, helmikuusta lokakuuhun. Ehkä olin vähän kyllästynyt kaupunkiympäristön tiettyihin juttuihin, ihmisvilinäänkin. Kirjoittajana halusin haastaa itseäni uuteen suuntaan, pelkistetyn muodon piiriin.

Miten luonto puhutteli Hertelliä?
Löysin aikaa kuunnella sitä, mitä on kun pysähtyy aistien äärelle. Minusta kirjassakin on sitä samaa levollisuutta, joita on Lammassaaren hetkissä.

Olet tunnettu hypnoottisen kevyesti etenevistä pitkistä runoista – mistä tämä aforistinen ilmaisu tiivistyi runoilijaan?
Olen aina pitänyt Risto Rasan runoista, vaikka olen ikäni asunut Helsingissä. Nyt jo purettu mökki oli pieni ja hyvin yksinkertainen, ei sähköä ei nettiä. Naputin runot siellä olleella itäsaksalaisella Erica-kirjoituskoneella paperilapuille, jotka olivat kokoluokkaa pesulakuitti. Ehkä nämä ja silloiset elämäntilanteet pakottivatkin hallitumpaan, lyhyeen ilmaisuun.

Älä häiritse iltaa -kirjan tekstien asemointi houkuttaa lukemaan sitä aukeamittain ja runoja ristiin – miten päädyit tällaiseen ratkaisuun?
Kirjoittaessa ei tuollaisista ole tietoinen, mutta se tuli mieleen, kun ryhdyin konkreettisesti asettelemaan niitä 200 kirjoitettua lappua järjestykseensä.

Olet ollut perustamassa Helsinki Poetry Connectionia ja toiminut sen puheenjohtajana, mitä yhteisölle nyt kuuluu?
HPC:lle kuuluu oikein hyvää, siellä ovat uudet ihmiset ruorissa ja juttu uudistuu terveellisellä tavalla. Itse olen siinä nyt mukana rivijäsenenä parinkymmenen muun aktiivin kanssa.

Olet esiintyvä runoilija, spoken word –artisti, dj – kuvaile onnistunut lavarunokeikka?
Niitä voi olla niin monenlaisia. Jossain, vaikkapa Helsingissä, se voi mennä niin, että jengi alkaa tanssia kesken keikan. Jossain muualla taas joku voi tulla keikan jälkeen ohimennen taputtamaan vähän olalle, mutta yleisö ei osallistu samalla tavalla. Onnistuneella keikalla tuntuu, että uskaltaa antaa itsestään jotakin: aidosti, rehellisesti.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Miksi runokirjoja pitäisi lukea?
Siksi että ne herättävät tuntemuksia ja runokirjoja lukiessa on pakko muodostaa mielipiteitä – miksi minä ajattelen tästä näin? Runous on eräs itsetutkiskelun muoto ja runoutta ei pidä pelätä.



Muutamat valitut sanat


Linnut karkaavat                                                 Tämän jälkeen nukkuu hyvin
on sillä tavalla hiljaista.                                        unessa koivun lehdet
                                                                            värjöttelevät.


Älä häiritse iltaa                                                   Olin pitkään paikallani
se pukee ylleen                                                      ajattelin hämähäkkiä
pikkumustaansa.                                                   syömässä illallista.









Harri Hertell





sunnuntai 31. toukokuuta 2015

RED CHAIR JAZZ

Olen tässä kevään aikana valmistellut yhteistyössä Henri Aitakarin ja Leena Ritva Koskisen kanssa teosta, joka yhdistää musiikkia, videotaidetta ja fyysistä performanssia. Teos on luotu yhteistyöllä alusta asti - livenä tapahtuvalle vuorovaikutukselle on tietoisesti jätetty myös oma tärkeä liikkumavapautensa.

Video on tuotantoani ja siinä on muutamia aforistisia ankkureita myös Halokehrät-kirjaani.

Aitakarin kanssa olemme soittaneet yhdessä 1980-luvun loppupuolelta asti, eniten olemme tehneet keikkoja Kokeelliset Uuspelimannit -nimikkeellä. Omia kappaleita.
Olimme useita vuosia myös Laitilan Louhenlinna -linnaravintolan ns. housemuusikkoina.

Suomessa ja ulkomailla esiintyneen Leena Ritva Koskisen tapasin ensimmäistä kertaa tuolloin performanssitaiteen läänintaiteilijana työskennelleen Leena Kelan organisoimalla Esiintymistekniikan työpajalla Kutomolla 3.-7.3.2014. Samainen viiden päivä kurssi on poikinut myös muita eri taidelajien raja-aitoja ylittäviä uusia yhdisteitä.
Monitaiteisuudella on syynsä ja tarpeensa nykyisenkaltaisessa kehityskulussa.

RED CHAIR JAZZ -teos on nyt valmistunut, ja ensimmäinen veto meillä oli Barker-teatterin Incognito-illassa 30.5.2015. Kuvia sieltä ohessa, ja ne on ottanut Saara Suvitie.

Seuraava esiintyminen on Titanikissa 5.6. klo 18:00, ja kolmas varmistunut keikka on elokuussa Laitilassa, Jazzkukko-festivaalien sunnuntaissa Kustaa Hiekan Lukutuvassa.


Marko Laihinen, Leena Ritva Koskinen ja Henri Aitakari.











torstai 28. toukokuuta 2015

Fingerpori 21.5.2015


Toisen kerran Jarla oli napannut lähettämästäni ideasta kiinni - nyt osui varsin ajankohtaisesti.


perjantai 22. toukokuuta 2015

Ilkassa juttua kirjatrailereista

KE 20.5. Ilkassa oli juttua kirjatrailereista, jotka ovat lisääntyneet Suomessakin.
Pasi Lapinkankaan haastatteluissa oli isompien kustantamojen edustajana Bonnier Books Finlandin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Petra Majander ja pienempiä kirjallisuusalan toimioita edusti Laihinen & Poesia.

"Laihinen uskookin trailereiden yleistyvän myös isojen kustantamojen ulkopuolella, sillä ihmisillä on aiempaa enemmän yhteyksiä myös ammattilaisiin.
– Ehkä silloin sisällöllä ja taiteellisella rimalla on enemmän merkitystä kuin että videoita tehtäisiin taskulaskin kädessä."

Nettisiivu aiheesta Halokehrät-videon kera aukeaa tästä.







tiistai 5. toukokuuta 2015

VOIMA 4/2015: Runoilija.-palsta Nnimmo Bassey ja lääkekannabis-juttu


Tämänkertaiselle Runoilija. -palstalle (VOIMA 4/2015) tapahtui mukava inhimillinen infonvaihto nigerialaisen kirjailijan Nnimmo Basseyn kanssa. Kääntäjän avulla hänen runoudestaan ropisseet kysymykseni saivat nopealla aikataululla vastauksensa.

Juttu luettavissa täältä, sivu 53. Ja tästäkin:

Öljyä verenväristä

Nnimmo Bassey on nigerialainen arkkitehti, ympäristöaktivisti, kirjailija ja runoilija, joka vierailee Suomessa toukokuussa. Kirjassaan Kiehuva ja köyhtyvä Afrikka [Rauhanpuolustajien Pystykorva-kirjat 2014] on tietotekstin yhteydessä hänen runojaan. 
Tietokirjallisuuteen verrattuna – mitä enemmän pystyt kertomaan runoillasi?
Runot ovat yleensä yhtä totta kuin tietokirjat, sillä se syntyvät kokemuksista ja havainnoista. Ne välittävät meidän rakkauttamme ja ilojamme kuten myös kipuja ja vihaa. Joskus ne ovat vitsikkäitä, mutta usein minun runoni puhuvat ympäristörikoksia ja ihmisloukkauksia vastaan. Ne paljastavat tekopyhyyden ja ylistävät ihmisten voimakkuutta ja sinnikkyyttä. Ne vakuuttavat meille, että vaikka kuolemme, niin säilymme elävinä.

Mitä sinulle tarkoittaa ”The spirit of Africa”?
Afrikan henki tarkoittaa ihmisyytemme yhteenkietoutumista. Se on se näkymätön voima, joka tekee mahdottomaksi elää ilman toinen toisiamme.

Mitkä asiat tekevät yhteisen Afrikan? Mitä asioita pitää puolustaa – minkä puolesta pitää taistella?
Afrikka on hyvin moninainen ja sen kansat ovat yhdistyneet ihmiskunnan ykseyden kautta, vaikka petolliset voimat pyrkivät rikkomaan sen. Meidän täytyy puolustaa kulttuuriamme kokonaisvaltaisesti, oikeuttamme turvalliseen ruokaan ja luonnonmukaiseen viljelyyn, oikeuttamme turvalliseen ympäristöön. Meidän pitää taistella ympäristörikoksia vastaan, vuosisatoja jatkunutta luonnonvarojemme riistoa ja ryöväystä vastaan.

Millä keinoin runoilija Nnimmo Bassey uskoo, että Afrikkaa koettelevat vaikeudet ja riisto voitetaan?
Jollemme usko siihen, että hyvä voittaa pahan, emme voi olla aktivisteja ja oikeudenmukaisuuden puolestapuhujia. Afrikka tulee voittamaan. Taistelu koskee sekä tulevaisuutta että menneisyyttämme. Muistimme palauttaminen on avain tulevaisuuden rakentamiseen!

Tarkoittaako Afrikka sinulle runoilijana elävää olentoa – kuvaile millaisena sen näet?
Afrikka on keskeinen osa Maaplaneettaa. Se on maailman sydän. Sen vuoksi se on vahva mutta myös haavoittuvainen. Sydän lyö taukoamatta eikä lepää hetkeäkään niin kauan kuin olemme elossa. Silti sydäntä voi pistää pienellä esineellä. Afrikka, kuten jokainen osa Maaäitiä, on elävä olento. Sitä pitää kunnioittaa, sillä se pitää huolta kaikista sen lapsista.

Kerro viisi asiaa, joka tekevät Afrikasta maailman kauneimman maanosan.
Kansat, kulttuurit, äänet ja näkymät, ubuntu, ihmisten yhteys toisiinsa.

Runoilijan oma kysymys, ja vastaus siihen?
Mikä on suurin oppimisen lähde? – Vanhusten viisaudet, ja luonnon ääni sen jatkuvasti parantaessa itsensä haavoista, joita aiheutamme sille.



Muutamat valitut sanat

Kuivuneita kyynelkanavia
Saastuneita joenpoukamia
Unessa kaikki on todellista
Näemme ammukset
Ja sotilaiden kilvet
Ilkeät, iljettävät hirsipuut
Öljynporaustornit
Poraavat meidän sieluamme

Me luulimme sitä öljyksi

Mutta se olikin verta


Nnimmo on Turun Kirjakahvilassa KE 20.5 klo 18:00, joten tulee tavattua ihan livenäkin.




Samaisessa VOIMA-lehdessä on laaja juttuni lääkekannabiksesta. Todettakoon, että se on journalistisesti varmasti työläin ja tarkimmin tekemäni artikkeli tähän mennessä. Monia haastateltavia, tiedonetsintää ja tiedon tarkistusta. 
Ajankohtainen, ristiriitainen ja tunteita herättävä aihe, joka toi esille ainakin sen, että lääkekannabis löytyy yllättävän monen asian ja asenteen risteyskohdasta.

Hae lehti telineestä tai lue täältä!