Joskus sinä olit
Karamellihuvilan keväänviileä turkoosi, levännyt kamari
kaunis ja vähän liian makea tähän aikaan kastettuna
puulattian vuosien haamunaarmut, yllä lepäävät paksut maalikerrokset
näistä ajoista
kun muiden suostutelleet äänet lähteneet retkelle korissaan
yksi kokonainen kuorimaton päivä, sinä sanot et tule
sinä jäät, et tule, ja jäät virkatulle peitteelle makaamaan
ulkovaatteet ylläsi, katsot
vanhassa tapetissa rikkireunaisia varjoja
lehtien liikkuvat äänet kaunisvirheisen ikkunalasin takaa
pihan koivussa kesä leikkimässä
elokuvaa
tästä hetkestä.
Juuri näin se on/oli. Elämä ja kauneusvirheet, elämä ja ihmissuhteet.
VastaaPoista