maanantai 7. joulukuuta 2009

Kaksi tärkeää todellisuutta ja niiden välinen tila


Nuorisotutkimuksessa on ehkä selkeimmin törmätty inhimilliseen ristiriitaan, kun aiheena on ollut tulevaisuus. Moni nuori näkee oman henkilökohtaisen tulevaisuutensa erinomaisen hyvänä; tulee hyvä koulutus, ammatti, rahaa ja toimeentuloa, puolisoa, perhettä ja lapsia – kaiken yllä kaunis, voimakas elämäänluottavainen auringonpaiste.
Ja sitten kun puhutaan vaikkapa kotikylän, suomalaisen yhteiskunnan tai maapallon tulevaisuudesta, käsitykset muuttuvat niin että mustat verhot vain vilahtavat. Telataan toivottomuuden väreillä, saastumme kuoliaiksi, sodimme toisemme hengiltä. Maailma muuttuu koko ajan turvattomammaksi paikaksi ja epävarmuus lonkeroituu yhä arkipäiväisempiin asioihin.

Miten tämä voi periaatteessa olla edes mahdollista?

Emmekö luota lajitovereihin, jotka sisimmässään kuitenkin ovat kuin me – samat perustarpeet ja samanlaiset henkilökohtaiseen elämään liittyvät unelmat ja toiveet löytyvät on niiden päälle pingoitettu nahan väri mikä tahansa?

(Toki iällä ja ihmisen psyyken ja persoonallisuuden ja tietoisuuden kerroksisuudella ja lokeromaisuudella on osuutensa tässä asiassa.)

Mutta, kun ihmisellä itsellään on lapsi, jälkeläisensä, niin silloin hän pakosti ajattelee asioita myös oman itsensä ulkopuolelta. Eloonjäämisjärjestelmä kun on.
(No, ei kaikki pallopäävanhemmat ajattele siltikään.)

Kun ihmisellä on lapsi – edes yksi, läheisyydessään josta on jollain lailla vastuussa, ajattelee tätä elämää syvemmin, murretuin värein.

Tolpat jotka itse kilkutamme nyt tähän kohtaan, syyt ja seuraukset mitkä vaikuttavat tulevaisuuteen.
Menneen maailman jo tunnemme.

Aiheeseeni liittyen Lyhyt Elokuva isosta asiasta.


3 kommenttia:

  1. Niin, sellainen ajattelu, että kaikki paha tapahtuu aina jossain muualla, eikä se kosketa minua, on valitettavan yleistä muidenkin kuin nuorten keskuudessa.

    Kääntäen siis kaikki hyvä tapahtuu aina minulle, eikä sen välttämättä tarvitse koskettaa muita ihmisiä, ei ainakaan silloin, jos minulle sattuu huono päivä.

    Toki tässä on ristiriita, joskus isompi, joskus pienempi, mutta tämä on selviytymiskeino (mikä ei olisi). Samanlainen selittelykeino on se, kun selitellään asiat parhain päin, vaikka ei olisi mitään syytä. Tai se, kun (tai jos) aika kultaa muistot. Pyrimme siis välttämään itsesyytöksiä ja niistä johtuvaa pahaa oloa. Tietysti näitä itsesyytöksiä voi välttää tehokkaimmin toimimalla siten, ettei tarvitse selitellä.

    Mutta se, että olemme "vain" ihmisiä ja taipuvaisia selittelyyn yms. ihmiselle ominaiseen puolustautumiseen, ei tarkoita, etteivätkö päämäärämme voisi olla yleviä ja jaloja. Jos ei ole niitäkään, ei ole mitään toivoa.

    VastaaPoista
  2. Edellinen kommentti by H.A.

    VastaaPoista
  3. Dunderfelt virkkoi äskettäin Turkkarissa, että temperamentti tarkoittaa synnynnäistä, jokaisen omaa yksilöllistä tapaa reagoida erilaisiin tilanteisiin. Biologinen perusta, joka pohjautuu hermojärjestelmään ja muihin biologisiin toimintoihin.

    Täten esimerkiksi epäonnistumisten vähättely, kamalien asioiden poisselittäminen tai positiivinen suhtautuminen on hyvin pitkälti biologispohjaista. Toki elämänkokemukset "opettavat" esimerkiksi lailla Siperian, mutta myös onnistumiset munivat itseään lisää,

    VastaaPoista