keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Matkan kertomuksia


Pieni, tulivuorten puhaltama saari jolle laskeutuu
yli 1 000 000 ihmistä vuosittain ja
lähtee sieltä myös pois hetken ajan kuluttua.

Meri oli käsittämättömän suuri ja
hitaassa voimakkaassa aallossa sinivärein.

Kasvitieteellinen puutarha; siellä kukat, siellä kevät.
Mukana muiden myös vanhuutensa ympäröimä mies –
katsoin häntä, seurasin lyhyet askeleet, otin kuvankin salaa
ymmärsin sittenkin itseäni katsovani; jos en ennen kuole niin myös minä muutun lihaltani, psyykkeeltäni, aisteiltani:
kuihdun kuin mikä tahansa muukin tässä
kasvitieteellisessä puutarhassamme.
Ihmisyyden ydin jää, paljastuu sieltä kauniisti rypyttyneen ihon alta ja 
                     se voi rikastua
                                                                                                 elämänsä loppuun asti.
Mutta ei se sitä automaattisesti tee.
Tahtoa tarvitaan.
Vapaasti.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti