tiistai 2. joulukuuta 2008

Poliittista soosia, vaihteeksi

Luin kirjaa ja kommentteja kirjasta Vasemmisto etsii työtä.
Maailma on mennyt ja luotu ahneen älykkyyden ansiosta monimutkaiseksi. Kasvavalle osaa ihmisistä se työ ei todellakaan enää mahdollista taloudellista itsenäisyyttä, sosiaalista arvokkuutta ja laadukasta vapaa-aikaa. Haitari suurenee hyvin toimeentulevien ja järjestelmän perälaidasta roikkuvien tai tielle tipahtavien välillä. Kaikki eivät mahdu omilla kyvyillä ja taidoilla ja persoonallisilla ominaisuuksilla mukaan, koska järjestelmä ei pohjimmiltaan tarvitse kaikkia; ei ainakaan tietynlaisia ihmisiä. 
Vapaiden markkinoiden arvot ovat ekologiselta ja inhimilliseltä kannalta katsottuna kestämättömät. Pahimpana niistä minusta on se ihmisyyden kapeaan pilttuuseen pakottama ekonomistinen ihmiskäsitys, joka tekee kaikista muista ihmisistä hyötyolioita tai uhkaolioita.
Esimerkkinä käykööt se aina silloin tällöin esille putkahtava keskustelu ilotaloista; pitäisikö niitä olla Suomessakin vai ei. Tarvetta näet olisi, pallit miehillä täynnä. Asian todelliset arvoasettelut paljastava, erään toimittajan  esittämä vastakysymys kuului, että ok, mutta millaisten vanhempien lapsista tulee hyviä huoria sinne ilotaloon; sinun ja minun lapsistako? Vaiko kenen?
Linkola taas on esittänyt, että terveyskeskuksiin avattaisiin yhteiskunnan toimesta eräänlainen pallien tyhjäksi-imurointipalvelu. Sekin paljastaa asian todellista karvaa ja vielä humoristisella tavalla.
Ei me niin kovin kauaksi olla vielä osattu rämpiä kompuroida sieltä kivikauden luolan suulta ja sekös on vallan riemastuttavaa!

Ihmistä on arvoihin katsominen, älkää niitä koiria nyppikö.

Jos haluaa ymmärtää asiaa perimmäisten syiden kautta, kannattaa lukea Katriina Järvisen ja Laura Kolben toimittama kirja ja tutkimus Luokkaretkellä hyvinvointivaltiossa
Ja sen päälle hakea kirjastosta aikoja sitten loppuunmyyty Martti Paloheimon Kotivammaisuuden synty – suomalaisen lapsuuden haavat. [Kirjapaja 1999]

Yhteenluettuina näistä paljastuu eräs horjumattomimmista pohjista 
minun vasemmistolaiselle ajattelulleni.
Lapsi ei valitse vanhempiaan, eikä olosuhteita joihin syntyy. Yhteisön muiden tehtävä on varmistaa, ettei lasta kasvateta "vammaiseksi", josta hän kärsii lopun ikäänsä ja joutuu työläästi kasvattamaan itseään uudelleen. Jokaisen lapsen kuuluu saada tasavertaistetut kasvualustat ja tulevaisuuden mahdollisuudet riippumatta hänen perheensä tuloista, sosiaalisesta tai kulttuurisesta pääomasta.
Se on oikeudenmukaista, ja siihen pitää muulla ihmisyhteisöllä olla aina varaa.
On aika mikä tahansa.
Piste.

2 kommenttia:

  1. Horjumatonta tekstiä ja kiistämätöntä totuutta kaikki tyynni-vaan aina pitää muistaa että elämä nyt kertakaikkiaan ei ole oikeudenmukaista-eikä ehkä ole suotavaakaan olla;jokaisen pitää kuitenkin itse kasvattaa itsensä ulos lapsuuden traumoista ja unelmien kuolemisesta ja näin rakentaa omaa persoonallisuuttaan. Toisten apu on tietysti tervetullutta rakennusmateriaalia siihen omaan satulinnaan tai tomumajaan...

    VastaaPoista
  2. No näin on. Ihmisen näkökulmasta elämä välillä tuntuu olevan hyvinkin epäoikeudenmukainen, ja ei siitä faktasta mihinkään pääse, että tämä on luotu sellaiseksi järjestelmäksi, että tietyt materiaaliset ja sen myötä tulevat henkisetkin peruspalikat jakaantuvat sopimusten mukaan. Tiettyjen kykyjen, taitojen ja persoonallisten ominaisuuksien mukaan. Jos ei niitä ole, viivakoodia ei ole ollenkaan monelle kassalle. Eri asia on, että noustaan tällaisten asioiden yläpuolelle, mutta siinä on aina myös vähän sellaisen itsepetoksen vaara; köyhyys on syytä selättää edes aatteelliseksi. Ehkäpä minäkin olen juuri niin tehnyt :-) Kun ei kestä omia kateuden ja tappion tunteita.

    VastaaPoista