perjantai 5. joulukuuta 2008

Kuperkeikkaa

Nykyään monella ihmisellä on varaa olla yksilöllinen.
Monen ihmisen on edelleenkin pakko olla taloudellisista syistä "yhteisöllinen".
Yhteisöllisyys on yksilöllisen "riippumattomuuden" jälkeen vapaaehtoista ja 
todellinen vapaus on aina pakkoihin tottuneelle ihmiselle vaikeata. On itsestään selvää, että jos syö liikaa kulutukseen nähden tai vääränlaista ruokaa, lihoo. Itsestään selvää, kaikki tietää. Miksi sitten Suomessakin on kasvavassa määrin yliylipainoisia?

Vapaaehtoinen yhteisöllisyys on järjen käyttöä inhimillisen terveyden puolesta. 
Muihin myös kuin sen oman luokan ja verkoston ihmisiin.
Kenelläkään yksilöllä ei ole varaa olla olematta suuntautumatta toisiin ihmisiin.

Se on meidän syvimpiä solutason perusohjelmointeja.
Jos yksilö ei ole yhdessä piirrettyjen viivojen sisällä, on kolea elämä ja pimeä maa.

Pitää sutata viivaan oviaukko.
Pyytää sisälle, tarjota lämmintä.
Ilman jeesustelua.
Jeesustelijat kantavat huoltaan vain omasta tunnostaan ja statuksestaan,
joka on hinkattu kimaltelemaan "hyvistä teoista".

Nimettömät lahjoitukset.
Ne ovat hyviä.
Ei jää toinen kiitollisuuden velkaan.

"lainausmerkkien käyttö on kuulemma ihan 90 -lukua."

3 kommenttia:

  1. Aloitetaan nyt sitten komeasti 90-lukuisilla lainausmerkeillä:"Meitä vaivaa se,että rakensimme niin yksilö-ja suorituskeskeisen yhteiskunnan, että yhteisöllisyys mureni" Kjell Westö.

    Ottamatta nyt sen enempää kantaa tuohon yksilö-/ yhteisöllisyyteen josta paasataan aivan liikaa sanoisin että nimettömät lahjat ovat hyviä jos ne tulevat sydämestä,mutta kuinka monta kertaa silläkin vain rauhoitetaan omaa syyllisyydentuntoa. Ja auttaminenkin on nykyisin vähän muotiasia.Kun aikamme on poljettu niin nyt autetaan-ja sitten taas jotain muuta.Muoti muuttuu kuin hameenhelman pituus;ihminen kyllästyy kaikkeen vähän liian äkkiä.

    Mutta puhutaan sitten vihreistä,vasureista, jeesustelijoista,porvareista tai mistä tahansa muusta kohderyhmästä,niin oletko koskaan elämäsi aikana tavannut yhtäkään ihmistä joka kulkisi ympäriinsä miettien mitä oikeasti voisi tehdä jonkun toisen hyväksi tyyliin auttaa mummo kadun yli,kantaa ostoskasseja,heittää kymppi taksiin,lähteä seuraksi elokuviin tms, sen sijaan että miettii miten saisi oman kiireisen aikataulunsa riittämään kaikkiin henkilökohtaisiin asioihin ja menoihin. Ja Äiti Teresa ei kelpaa vastaukseksi...

    VastaaPoista
  2. Kyllä todellakin tunnen heti ainakin yhden tällaisen ihmisen. Työkollegani. Jonka työmoraalia ja tahtoa hyvään on varsin pulmallista saada mitenkään mahtumaan kunnalliseen toimintakenttään ja työehtosopimuksiin.:-)
    Ja logoterapiaa ja Kierkegaardia vähän tuntien; meidän ihmisten perusdatassa on se ihan ykkösasioita se lajitoverien suuntaan toimiminen. Psyykkisellä tasolla tärkeää sen takia että silloin on mahdollista "unohtaa" itsensä.
    Muumeista puhuit toisaalla; loistavaa sisältöä ja erityisesti tähän kysymykseesi vastaavaa sanataidetta on Janssonin kirja Kuka lohduttaisi Nyytiä? Suurta symboliikka pullollaan.

    VastaaPoista
  3. Samaa mieltä,että itsensä unohtaminen on tärkeää ja toisen nahkoihin asettuminen auttaa monessa henkilökohtaisessaskin kriisissä.Mutta en oikein koe todeksi ja ykkösasiaksi tuota lajitovereiden suuntaan toimimista muuta kuin oman hyödyn näkökulmasta.Kyllä kai sinne dataan on päällimmäiseksi kirjattu hengissäsäilyminen ja karkuun juokseminen-jos ihan elämää maapallolla ajatellaan.Emon suojeluvaisto poikastaan kohtaan on tästä vain eräs muoto joka sekin tähtää lajinsäilymiseen.

    Ja sitten tämä ns rakkausjuttu-kun pitää saada joku ihminen "omakseen" ikuisesti ja ainiaaksi. Ihminen haluaa olla sellaisen olennon lähellä joka tuottaa itselle hyvän olon.Tietysti siinä yrittää toisellekin mielihyvää tuottaa.Mutta jos rakkaus olisi jotain muutakin kuin itserakkautta-kykyä asettua toisen osapuolen asemaan-niin eikö meidän olisi tullut pysyä sen hylkäämämme ihmisen luona jolla ei ollut mitään annettavaa meille,mutta jolle me olimme elämä ja aurinko.Me lähdimme kun emme saaneet mitään, vain annoimme.Ja joku sanoo rakastavansa toista niin paljon että mieluummin tappaa tämän ennen kuin antaa jollekin toiselle.Niin kipeä on omistamisen halu joka rakkaudeksi naamioidaan.
    Poikkeuksia löytyy,myönnetään...

    Ja sitten tuo,että jos nyt joku tosissaan alkaisi hyvää hyvyyttään ja veloituksetta kantamaan ihmisten kauppakasseja kotiin ja tekemään ostosreissuja vanhusten puolesta,niin johan siitä älähtäisivät kotipalvelut leipänsä viemisestä-ja varmaan ihan syystäkin.Ihan vain esimerkkinä tämä siitä miten vaikeaa nyky-yhteiskunnassa on tehdä pyyteetöntä hyvää astumatta jonkun työtätekevän varpaille.

    Nyyti on ihan jees-häntä lohduttakaamme...

    VastaaPoista