maanantai 10. joulukuuta 2018

Historialliset rakennustyylit Laitilassa [Walo 2018]



Laitilan Kulttuuriseura Walon neljäs julkaisu on monipuolisesti mielenkiintoinen. Laitilasta kotoisin tai siellä asuvat saavat sen kautta tietoankkurin omaan elinympäristöönsä, ja tietämyksen myötä ne tutut arjen näkymät saavat aikaan toisenlaista tuntua ja merkityskerrostumaa. Rakennukset ovat myös niitä juuria.
Uskon toki myös, että tämä suomalaista maaseutuhistoriaa mukavan jouhevin askelin kulkeva arkkitehtoninen sisältö kiinnostaa muitakin. Samankaltaista kehitystä kun löytyy muualtakin.

70-sivuisen vihkomaisen kirjan on tehnyt kulttuuri- ja kotiseutumies Jukka Vehmas ja se perustuu hänen tästä aihepiiristä 2018 Laitilan Sanomiin kirjoittamiin neljään artikkeliin. 
Kirjaa saa hankittua 15 euron hintaan Laitilan Kirjakaupasta ja Walosta – samalla tuet kulttuuriseuran toimintaa. Teoksen ulkoasun on tehnyt Anne Jacksen.

Merkittävien rakennusten suojeleminen on tullut vasta myöhemmin mukaan päätöksentekoon ja sen johdosta Laitilankin keskustasta on iäksi kadonnut upeita rakennuksia. 
Alla postikorttikuvassa apteekin talo vuodelta 1911. Jugendin tunnusmerkkeinä mm. torni ja parveke. Talo hävisi katukuvasta vuonna 1969 uuden ajan Sokos-tavaratalon tieltä; silloin rakennuksen ulkomuoto oli jonkin verran pelkistetympi kuin allaolevassa kuvassa. 
Tällä paikalla on nykyisin Sale ja Ykkösapteekki.  


Kirja esittelee tekstein ja runsain valokuvin, miten eri historialliset rakennustyylit ovat eri aikakausina, luonnollisesti pienellä viiveellä ulottaneet vaikutuksensa myös Laitilan kirkonkylään. Edelleen sieltä keskustan rakennuksista löytyy muotisuuntauksia mm. empirestä, jugendista, klassismista sekä funktionalismista.
Esimerkiksi tämä keltatiilien alle kadonnut "Saarisen funkkisautokorjaamo" oli itselleni kokonaan uusi juttu ja löytö.


Kirja esittelee luonnollisesti talojen takaa niiden piirustusten tekijöitä. Laitilan kunnan vuonna 1923 palkkaama rakennusmestari Heikki Enko on jättänyt Laitilaan kauniin rakennusperinnön ja suunnitteli eri puolille pitäjää satoja rakennuksia eri käyttötarkoituksiin. Enko toi klassismin Laitilaan, mutta oli eri tyylien suhteen harvinaisen osaava.
Sotien jälkeen Laitilan rakennuksia ovat suunnitelleet alueellisesti merkittävät arkkitehdit kuten Lauri Sipilä, Aarne Ehojoki, Veijo Martikainen ja Heikki Sysimetsä.   

Eräs Laitilan keskustan tunnetuista maamerkeistä on edelleen noin 1860-luvulta oleva Lundholmin leipomo, joka muuttui Talan kahvilaksi 1910-luvulla ja Tiihoseksi 2000-luvun alussa. Toinen kerros on rakennettu 1896 ja viereinen talo on rakennettu apteekiksi vuonna 1903. Viktor H. Auerin kuva vuodelta 1906.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti