Hallitus saksii valtiontukia pienemmäksi taiteesta ja kulttuurista. Tämä on nostanut suuren äläkän heiltä, joiden rahallista toimeentuloa ja taidenautintoja se vähentää.
Taiteen akateemikot vertasivat julkilausumassaan, että "Taide on samanlaista infrastruktuuria kuin rataverkosto tai sairaalat; jotain, jonka päällä yhteiskunta toimii ja lepää."
Onko ihan oikeasti näin?
Yleiskuvassa taiteilijat ovat herkkiä, empaattisia ja aina sen heikomman vieressä seisovia ihmisiä - pridelippu kädessä fläpättäen. Mutta nyt kun on väännetty hellanlevyä kutoselle sen oman perseen alla, niin näkyy kulmahampaitakin. Keskisormella osoiteltu, missä lymyilevät ne tyhmät ja ilkeät ymmärtämättömät valtaapitävät tollot, jotka eivät ymmärrä taiteen elintärkeitä merkityksiä. Perussuomalaiset ovat taideväen pääkohde – perussuomalaisille poliittista maalia ovat verorahoja vinkuva taiteilijasakki. Menisivät oikeisiin töihin.
Taideväärentämisen historiaa luettuani totesin taas kerran, miten se suomalainen rehellisyys on pelkkä myytti. Sekä tutkijapoliisi Kimmo Nokkosen että ex-taidevälittäjäkonnan Jouni Lehdon muistelmista käy ilmi, että tälläkin hetkellä suomalaisten kotien seinillä roikkuu satoja ellei enemmän väärennettyjä kulta-ajan edefeltejä, pekkahalosia, särestöniemiä jne. Tilaisuus tekee varkaan, helppo ja nopea raha kiinnostaa, jokaisen moraali joustaa. Kun perintöväki myöhemmin yrittää muuttaa pappan ja mamman arvotauluja rahaksi, saattaa nykyisen teknisen tutkinnan jälkeen alahuulet lerputtaa katoavien eurojen perään.
"Ei teitä taide kiinnosta, vaan signeeraus." kuuluu Lassi Kämärin mietelause. Kyllä, jos taulussa lukee Helene Schjerfbeck se on hivenen kiinnostavampi kuin Helvi Lahtonen. Vaikka itse teos olisi taitavampi, ansiokkaampi. Taiteilijaksi hamuava - hanki ensisijaisesti Nimeä!
Vaan onko itse taide pohjimmiltaan leikin ja viihteen lisäksi jonkinlaista huijausta? Esimerkiksi Kevin Aboschin valokuva perunasta myytiin 2015 arviolta miljoonalla dollarilla. Piero Manzoni taas säilöi vuonna 1961 omaa ulostettaan 90 purkkiin ja myi sitä kullan pörssihintaan. Silloin tölkki taiteilijan paskaa maksoi 37 dollaria, mutta vuonna 2016 yhdestä purkista maksettiin jo 275 000 euroa. Menestyneitä sisällöntuottajia on siis ollut ennen someaikaakin.
Saksassa ja Ruotsissa toimittajat tekivät tempun, jossa simpanssin maalaamia tauluja esiteltiin kuulun taiteilijan teoksina korkealle kouluttautuneille taideasiantuntijoille. Nämä tulkitsivat niitä suuresti ihastellen ja olivat toki hieman noloja totuuden paljastuttua.
Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän osaan vastata, että mitä se todellinen taide on. Ehkä juuri ihmettelyssä piilee se paljonpuhuttu taiteen itseisarvo. Porkkanaa aasille.
Kirjoittaja asuu Turussa ja ehkä siksi ymmärtää sekä taiteilijoiden että persujen näkökulmat
Kolumni julkaistu alunperin Laitilan Sanomissa 20.9.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti