Katsoin loppusyksystä haastattelua, jossa Arnold Schwarzenegger vaikutti puhuvan ihan järkeviä ajatuksia. Oli ristiriidassa sen käsityksen kanssa, mikä minulla oli tästä muskelimasasta, toimintaleffasankarista ja Kalifornian kuvernööristä. No, pyysin kirjansa joululahjaksi ja olen saanut suoristella omia vääriä ennakkoluulojani.
Keskeinen osuus kirjassa on, kun puhutaan jokaisen omasta visiosta - millaista elämää haluat ja sitten selkeä suunnitelma sille, mitkä teot vievät oman vision suuntaan. Epäonnistumisia pelkäämättä kädet ruoriin. Ja kun jokin juttu saavutetaan, sen jälkeen uutta mielikuvatavoitetta tilalle. Se oma visio löytyy asioista ja arvoista, joita itse pitää tärkeinä.
Se on nyppinyt, että kirjan nimeksi on jostain syystä suomennettu Ajattele isosti, vaikka alkuperäinen on Be Useful! eli Ole hyödyksi! Tuo kovankalskea kasvatusneuvo on Arskalle tullut hänen poliisi-isältään Gustavilta. Kaikille on tarpeellista saada olla hyödyksi, olen samaa mieltä.
Toisaalla Hesarin jutussa nuorisopsykiatrian erikoislääkäri Kim Kronström perkaa nykynuorten kasvaneista mielenterveysongelmista juurisyitä esille. Maailma ei ole muuttunut pahemmaksi, mutta monimutkaisemmaksi on. Arvot ovat muuttuneet, ja sen takia on usealta nuorelta merkitys ja elämän tarkoituksellisuus hukassa. Näköalattomuus vaivaa, koska ei ole käsitystä siitä, mitä elämällään tekisi. Moneen jo saavutettuun asiaan on menetetty uskoa, kuten tieteeseen, auktoriteetteihin, uskontoon ja rahaan. Voimattomuus ilmastonmuutoksen seurausten edessä painaa nuoria littanaksi. Nykyään keskitytäänkin itseen, tunteisiin ja identiteettiin. Kuitenkin Kronströmin mukaan juuri merkityksellisyyden kokemus tai tunne siitä, että omalla toiminnalla on väliä, suojaa ahdistukselta ja masennukselta.
Näin tullaan hauista kääntäen takaisin Schwarzeneggerien elämänneuvoon ja todellisen yhteisöllisyyden perustaan: ole hyödyksi. Tavalla ja toisella – esimerkiksi osaaminen ja auttaminen kelpaavat yleensä hyvin lajitovereille. Ja samalla pystyy toteuttamaan määrätietoisesti niitä omia visioita, positiivisella tarmolla.
Väitän, että edellä kuvatussa on metsästäjä-keräilijäaivojemme ikiaikainen perusohjelmointi, sillä osana muita ja yhteisvoimin me laumanisäkkäät ollaan tähänkin saakka päästy. Henkilökohtaisia pyrintöjä unohtamatta. Ja huomenna taas pykälä eteenpäin.
Kirjoittaja asuu Turussa ja on Arskan vinkistä tehnyt aikaa laittamalla somekanavia hiljaisemmalle
Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 13.2.2024
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti