keskiviikko 2. joulukuuta 2020

Maestro Markus ja Fiktio Fakta Tanssin pyörteissä!

Järjestyksessään toinen lasten kuvakirjamme on tullut painosta, hii-uli-hei! 

Jos haluaa varman päälle pelata, niin jouluksi kirjaa ehtii hyvin saamaan vielä tekijöiltä itseltään 20 euron hintaan. Tilata voi myös kuvittaja-Elinan Mantelina-pajalta, Booky.fi sekä Kirjavälityksestä. Kirjastoihin ja kirjakauppoihin tulon päällä.


Tässä tarinassa Maestro ja Fiktio saapuvat Kakrumäen päiväkotiin keikalle. Tarkoituksena on esitellä lapsille ja aikuisille suomalaisten eri aikakausina harrastamia tansseja sekä niihin liittyviä mielenkiintoisia seikkoja ja soittimia. Kirja on sananmukaisesti täynnä faktaa ja fiktiota.


Teoksen kekseliäästä ja taidokkaasta kuvituksesta on vastannut tälläkin kertaa Elina Jasu. Monet kirjan kuvat ovat vaatineet häneltä runsaasti taustatutkimusta sekä pikkutarkkaa piirroskättä.
Kirjan taitosta ja ilmeestä on vastannut graafikko Jari Nieminen.


Koronaepidemia aiheutti sen, että tietyt suunnitellut tanssivideot toteutamme tuonnempana. Kirja tarjoaa jonkin verran opeteltavaa sisältöä kuten kilvoitteluun soveltuvan Tikkuristi-tanssin. Edelliseen Kansanmusiikin kyydissä! -kirjaan tekemiämme Maestro ja Fiktio -videoita on ansiokkaasti hyödynnetty mm. kansanmusiikin opetustarkoituksiin. 


Se, että tarina on sijoitettu päiväkotiin, ei ole aivan sattumaa. Vuodesta 2014 olemme Markus Rantasen kanssa tehneet lähemmäs 600 Maestro ja Fiktio -keikkaa enimmäkseen Lounais-Suomen päiväkodeissa ja alakouluissa. Tarkkasilmäinen lukija saattaakin löytää päiväkodeista yleistuttuja yksityiskohtia.
Eräs tähän kirjaan luotu sympaattinen hahmo on Päikkäripappa Pentti. Hänenkin puheillaan on oma totuuspohjansa, sillä niihin on taltioitu juttuja, joita olemme kuulleet senioreille suunnattujen esitysten yhteydessä.



Iltamilla ja tanssilavakulttuurilla on ollut ja on edelleen suuri merkitys suomalaisuudessa. Jahka korona on voitettu kanta, tanssit jatkuvat taas. Kuvassa tunnelmallisen kesäillan tanssimusiikista vastaamassa Mauno Käki & Eiliset munkit.



Takakannesta vielä lisäesittelyt muine tietoineen.


Ja kuten monella muullakin, Fiktiolla oli ensialkuun melko vahvaa kielteistä ennakkoasennetta kansantansseja kohtaan. Mutta kyllä se siitä taittui aurinkoiselle puolelle!



P.S. 
Puukenkki Kustannuksen muut julkaistut teokset löytyvät täältä.
Ensimmäistä kuvakirjaamme Maestro ja Fiktio Kansanmusiikin pyörteissä on myös saatavilla. Sisällön esittely täältä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti