perjantai 19. heinäkuuta 2019

Kiitos mutta ei kiitos

Lasten kuvakirjaa tehdessämme Hämeestä kotoisin oleva piirtäjä Elina Jasu tiedusteli, mitä sana ryjä tarkoitti. Ryjäkammio kun löytyi Kauppilan umpipihasta. Selitys oli, että entisaikaan kun tavaraa oli vähän, niin rikkinäiset ja vanhat kuluneet ryjätavaratkin laitettiin nuukasti talteen. ”Jos tänäp heittä poies ni huamen tartte”, tietävät laitlalaiset.

Aineellinen elintaso on Suomessa noussut erityisesti 1960-luvulta alkaen. Omistaminen on ollut iät ajat ihmisille motivaatioporkkanaa, sillä talot ja tavarat ovat olleet selkokeino osoittaa omaa kyvykkyyttään ja asemaansa muihin verrattuna. Omistaminen on valtaa.

Ja nyt on kaikilla tavaraa. Niin paljon, että kuolinpesiä pitäisi nimittää jo kuolinvarastoiksi, joiden purkuun ja perintöjumppaan jälkipolvet saavat käyttää paljon aikaa. Toinen juttu on se, mihin muualle ihmisestään jälkeen jääneet tavarat kelpaavat kuin kaatopaikalle. Tunnearvokas ja tärkeä esine kun pöllähtää toisen käsissä hetkessä arvottomaksi krääsäksi.

Arvomaailmat tavaran suhteen ovat muuttuneet nopeasti. Uutisissa on ollut karua faktaa asuntokaupoista: syrjäseudulla olevan omakotitalon arvo voi olla huonon sijaintinsa takia nolla euroa. Ei kelpaa kenellekään.

Kesämökit ovat toinen lajinsa, joita uudet sukupolvet eivät enää välttämättä hamuakaan itselleen. Monella ei ole sitä autoakaan millä mennä mökille, tavaroiden kera.
Kiinteistöjen omistaminen tuo mukanaan rahan menoa, aikaa hörppääviä vastuuvelvoitteita sekä työpuuhaa, joka pitää viitsiä ja myös osata. Nykyään useammin klikataan vuokralle se mökki, vaikka eri paikasta joka vuosi. Tai matkustetaan. Rahaa ja elinaikaa käytetään tärkeämmiksi ja mukavammiksi koettuihin asioihin.

Osasyy kehitykseen on, että iso osa nykysukupolvesta ei enää voita tienaamisessa edeltävää väkeä. Halua olisi, mutta ei ole yksinkertaisesti varaa taloihin, mökkeihin, autoihin ja niiden ylläpitoon. Toinen iso olemisen tapoja muuttava tekijä on kaupungistuminen - se on maailmanlaajuinen megatrendi, joka toteutuu Suomessakin.

Olen kesällä tehnyt ikkunanpesijän keikkaa. Vaihteeksi niitä ihan oikeita töitä ja olen tykännyt selkeästä palkkahommasta. Samalla on tullut nähtyä monen näköisiä huusholleja laidasta laitaan, palatseista murjuun. Sen tiedän kertoa, että tulevaisuudessa ainakin tavarankantajille piisaa varmasti lisääntyvästi töitä. Maailmasta ei ryjä lopu.


Kirjoittaja on Turussa asuva kirjoittaja, joka on kesäksi lisännyt ruutuaikaansa


Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 19.7.2019


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti