tiistai 27. helmikuuta 2018

Varakas, laita rahasi liikkeelle

 Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 27.2.2018


Vanha sanonta kuuluu, ettei raha tee onnelliseksi. Monet nykytutkimukset kertovat päin vastoin, että juuri raha tekee ihmisen elämän onnellisemmaksi, ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Raha ratkaisee ne asiat, jotka raha ratkaisee. Monen ”henkisen” arvon takana todellisena mahdollistajana on raha, vaikkapa kun kyseessä lomamatkat, opiskelu, harrastukset, pääsyliput, juhlat, vaatteet, laadukas ravintolaruoka, kulttuurielämykset, terveyden ylläpito jne.

Tuoreen Nature Human Behaviourin julkaiseman laajan tutkimuksen mukaan eri maista on löydettävissä vuosituloihin tasot, jotka tuovat mukanaan tyytyväisyyden ja hyvinvoinnin kokemukset. Länsi-Euroopassa haarukka yhdelle henkilölle on luokassa 50 000 – 80 000 euroa. Eli minimissä n. 4200 euroa kuukaudessa. Jos on perhettä, sitten tarvitaan enemmän.

Voi voi sentäs. No nyt tuli kyllä ihankauhia statusahdistus! Itse en ole koskaan tienannut vuodessa tuollaisia summia. Jokin tuurin oikosulku pitää myös tapahtua, että tulevaisuudessa itsekin tietäisin ähkytellä siitä rajasta, missä se raha lakkaa tuomasta lisäonnea. Todennäköisemmin tämä sopeutumisen tie jatkuu. No, sepä se on ollut homo sapiensin evoluutiossa se voittoisin malli.

Vaan mitäs teidän varakkaiden sitten pitäisi tehdä, jotta syntyisi onnellista elämää enemmän, ja jopa kaikille osapuolille, valtiontaloudellekin? Ostakaa elämyksiä ja kokemuksia kotimaasta, kotimaisia laatutavaroita, kotimaisia palveluja, nauttikaa ja tukekaa kotimaan taide- ja kulttuuritarjontaa. Tukekaa kotimaisia uusia yrityksiä. Lisätkää eri tavoin kanssakäymistä muiden kanssa, heittäkää rahaa myös hyväntekeväisyyteen.

Myös konsultti Tero Vuorinen kehotti Kauppalehdessä raharikkaita pistämään rahaa haisemaan. Jos jokainen hyvätuloinen suomalainen laittaisi puoli tuntia päivässä enemmän rahaa palveluihin, olisi seurauksena historiamme suurin talouskasvu.

Mutta. Esteenä tälle visiolle ovat edelleen ne pula-ajan agraarikulttuurista juurtuvat ja ankaralla luterilaisuudella apulannoitetut suomalaiset hyveet, eli ite tehdään ihan kaikki, kitsaillaan ja säästetään nuukasti vaikka kuoliaaksi asti. Rahaa kannetaan vaan sinne ikiomaan pankin roopeankansäiliöön – kai siitäkin jonkun itsekkään mielihyvän saa, en tiedä.

Vaan ei toimi minkään ideologian markkinatalous sillä tavalla. Nöyryyteen naamioitu ja naapureiden kateutta kuollakseen pelkäävä saiturointi on eräs oleellinen syy, miksi jatkossakin Suomessa rikkaat rikastuvat ja köyhät pysyvät köyhinä. Koska raha ei liiku tarpeeksi, eikä se silloin voi luoda onnea. Ehkä varakkaalle väestönosalle pitäisi säätää jokin kuluttamisen aktivointimalli reippailla sanktioilla – kansantalouden nimessä!

Kirjoittaja on Turussa asuva talouden apukoululainen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti