Rutger Bregman: Ilmaista rahaa kaikille ja muita ideoita, jotka pelastavat maailman

Hollantilaisen Rutger Bregmanin kirjan pääpointti esittää, että meidän tulisi yksinkertaisesti antaa suoraan köyhille rahaa ja vastikkeetta. Luottaa siihen, että ihmiset itse tietävät mikä heille on hyväksi.

Väittämiensä tueksi hän on kerännyt suuren määrän kiinnostavia esimerkkejä, mitä myönteisiä asioita, rahan säästöjä ja resurssien vapautumista on tapahtunut kun ns. ilmaista rahaa on annettu. Esimerkiksi jo Nixonin aikaa Yhdysvalloissa oltiin lähellä suuria muutoksia kokeilusta lakiin, jotka kariutettiin lisääntyneiden avioerojen tilastovirheeseen.

Kylmät faktat, hyödyt ja luvut ovat ne, joihin tulee perustuloasiassa tukeutua. 

Realistista on myös, ettei tule olemaan myös yhtä ainutta perustulomallia, vaan asteittaisia etenemisiä ja erilaisia toimivia vaihtoehtoja. Esimerkiksi perustuloa voidaan rahoittaa useilla eri tavoilla: mm. nostaa tuloverotusta, poistaa monia verovähennyksiä, korkeampi varallisuusvero, poistaa nykyisiä sosiaaliturvajärjestelmiä. Vasemmistolaiset lähtevät rahoitusmallista joka pienentää eriarvoisuutta, oikeistolaiset kannattavat pientä perustuloa kaikkien eri korvausten ja tukien sijaan. Oleellista on pyrkiä erottamaan esille netto- ja bruttokustannukset. Joka tapauksessa, perustulosta hyötyisi varmasti kaikki ne ihmiset, jotka nyt elävät vielä köyhyysrajan alapuolella. 

Se on minusta erityisen kiinnostavaa, että perustulosta ovat kiinnostuneet sekä vasemmisto että oikeisto. Intressit, painotukset ja mallit erilaiset, mutta päämäärä sittenkin sama.

Bregmanin mielestä merkittävin argumentti perustulon puolesta on vapaus. Vapaus valita itse, mitä omalla elämällään tekee.

"Alankomaissa ja Belgiassa meillä on tietenkin mielipiteen ilmaisuvapaus, yhdistymisvapaus ja uskonnonvapaus – ja ne ovat sivistyksen virstanpylväitä. Mutta ehdotonta oikeutta elää vailla köyhyyttä meillä ei ole."

Miksi perustuloa sitten vastustetaan? Muun muassa siksi, että vuosisatoja vanha jaottelu "kunniakkaisiin köyhiin" (jotka eivät pärjää ilman apua) ja "kunniattomiin köyhiin" (jotka eivät tarvitse apua) on edelleen voimissaan. Tämä este juontuu kuningatar Elisabethin Köyhäinlaista, joka olisi mahdollista perustulolla poistaa, jolloin hyvinvointivaltiosta voisi tulla oikeusvaltio, jossa kaikilla on taattu vähimmäistoimeentulo.

Tämän oikeuden vaatimuksen ymmärtää hyvin, kun lukee, miten lähimmän 200 vuoden aikana mm. työ- ja toimeentulo sekä talouselämä on muuttunut, ja erityisesti mihin suuntaan ollaan vauhdilla menossa. Nyt on teoriassa ja myös käytännössä varaa perustulomalleihin – talous on riittävän tuottoista.

Sitä mitä Bregner alleviivaakin alusta loppuun on, että ennen kaikki on ollut huonommin. Absoluuttista köyhyyttä on saatu vähennettyä valtavasti lyhyessä ajassa. Me elämme nyt sellaista utopiaa, jota keski-ajan ihminen ei olisi pystynyt mitenkään kuvittelemaan todeksi.
Hyvä on muistaa, että esimerkiksi orjuus, naisten äänioikeus ja rotuvähemmistöjen oikeudet ovat olleet aikanaan mahdottomia utopisia asioita, joita on vastustettu erittäin kiivaasti, mutta jotka ovat nykyään itsestäänselvyyksiä useimmille.

Taloustieteilijä Albert Hirschman on kirjoittanut, että syitä kiistää utopiat on ennen kaikkea kolme. Turhuus (ei tule onnistumaan), vaarallisuus (riskit ovat liian suuret) ja vääristyneisyys (siitä seuraa vain päinvastaista). Hän kirjoitti myös, että kun utopioita on ryhdytty toteuttamaan, niistä onkin tullut varsin pian tuiki tavallisia.

Köyhät ihmiset eivät tee tyhmiä päätöksiä siksi, että ovat typeriä, vaan koska he elävät kontekstissa, jossa kuka tahansa tekisi typeriä päätöksiä.

Selkeä ymmärrys piilee  niukkuuden psykologian ilmiössä. Kun stressiä on paljon mutta kaikkea muuta niukalti - aikaa, rahaa, ystäviä kaloreita, niin se luo niukkuusmentaliteettia. Mitä tänään syödään, millä maksan laskut, miten helvetissä pärjätään perjantaihin, mistä rahat uusiin talvikenkiin?

"Niukkuutta kokevat ihmiset osaavat hallita lyhyen aikavälin ongelmiaan hyvin. Köyhät onnistuvat tulemaan hämmästyttävän hyvin toimeen - lyhyellä aikavälillä - aivan samoin tavoin kuin ylirasittuneet toimitusjohtajat jaksavat ponnistella saavuttaakseen viimeisimmät tavoitteensa."
Köyhien ihmisten tilannetta voi verrata tietokoneeseen, joka pyörittää samanaikaisesti kymmentä raskasta ohjelmaa - se hidastuu, tekee virheitä ja jää jumiin. Ei siksi että se olisi huono tietokone, vaan koska sillä on liikaa tehtävää samanaikaisesti."

Paljonko tyhmemmäksi köyhyys tekee konkreettisesti? Tutkijat esittävät, että ÄO laskee 13-14 pistettä ja vaikutus on verrattavissa yhden yön valvomiseen tai alkoholismin aiheuttamiin vaikutuksiin.

Tiedän omakohtaisilla kokemuksilla tämän todeksi. Se kun on pakko ajatella rahaa lähes koko ajan perusasioiden takia on viheliäinen vankeus, joka syö kapasiteettia kaikesta muusta pois.
Yksilöllä tulee säilyttää vastuunsa minkä kykenee ottamaan, koska muutoin häneltä viedään ihmisarvo. Samalla tulee huomioida ns. ulkopuoliset tekijät ja niiden vaikutus yksilöön.
Raha ratkaisee ne asiat, jotka raha ratkaisee.

Yllättävän selkeä kirjan loppupuolella on Bregmanin analyysi siitä, miten poliittisia arvot ovat liikkuneet ja miten niitä on liikutettu. Overtonin ikkuna tarkoittaa sitä, että strategiana on pitää meteliä asioista, jotka kuulostavat niin järkyttäviltä ja radikaaleilta, että yhtäkkiä vähemmän radikaalit ideat kuulostavat aivan järkeviltä. Toisin sanoen: jotta jostakin radikaalista tulisi järkevää, täytyy vain venyttää radikaalin rajoja. Bregmanin mukaan Donald Trump, Boris Johnson ja Geert Wilders hallitsevat tämän taidon paremmin kuin muut ja ovat liu´uttaneet Overtonin ikkunaa omaan suuntaansa. Sekä taloudellisessa että kulttuurisessa mielessä ikkuna on jo vuosia liukunut oikealle.

Vasemmistolaiset - nuo ennen suurten uudistusten alkuunlaittajat, saavat Bregmanilta todella tiukan kritiikin ja sanotaanko tsemppauksen. Hän kutsuu nykyistä kansainvälistä ilmiötä "häviäjäsosialismiksi", joka on havaittavissa vasemmistolaisten ajattelijoiden ja liikkeiden parista aina ammattiliitoista poliittisiin puolueisiin ja kolumnisteista yliopistoprofessoreihin. Häviäjäsosialistin maailmankuvan mukaan uusliberaalit ovat vieneet voiton järkeilyssä ja tilastoissa, ja vasemmistolle ovat jääneet vain tunteet ja moraali.

"Häviäjäsosialisti on aina selkä seinää vasten.  Hän näkee uusliberaalien, monikansallisten ja eurokraattien etenevän, eikä pysty sanomaan juuri muuta kuin "pojat, älkäähän nyt."
Häviäjäsosialistit ovat täynnänsä myötätuntoa, ja vallitseva politiikka on heistä hyvin epäreilua. Kun he näkevät hyvinvointivaltion murenevan tomuksi, he kiirehtivät pelastamaan, mitä voivat. Tiukan paikan tullen häviäjäsosialisti taipuu vastapuolen argumenttien edessä ja hyväksyy aina keskustelun lähtökohtana olevan premissin."

Suosittelen tätä kirjaa kyllä. Tilaus esimerkiksi täältä.