tiistai 28. kesäkuuta 2016

Voima-lehden Runoilija. -palsta osa 12: Kalle Talonen

Julkaistu Voimassa 6/2016




Runokorsiin pujotettua arkitodellisuutta


Olit huhtikuussa työntämässä käyntiin Turku Open Mic lavarunotapahtumaa, miksi?
Olen käynyt Helsingissä vastaavilla klubeilla ja ollut sitä mieltä, että Turkuun tarvittaisiin myös säännöllinen lavarunoklubi. Nyt tuli tilaisuus eteen, kun uusi ravintolatoimija kysyi vetäjäksi. Nimenomaan säännöllisyys on se, mikä ruokkii kirjoittajia ja tuo mukaan uusia runoilijoita. Nyt Turussa pyöriikin jo kaksi klubia.

Marraskuussa ilmestyi esikoisrunokirjasi Seiniin kirjoitetut (Kolera Kollektiivi) Miltä se tuntuu nyt muutaman kuukauden etäisyydeltä?
Hyvältähän se tuntuu kun sai päästettyä kirjan käsistä. Lähinnä keikoilla olen sitä lukenut, ja edelleenkin olen siihen tyytyväinen.

Runokirjasi suorastaan haisee arjen hieltä ja rehellisyydeltä – onko havainto totta?
Hyvä jos haisee, arkitodellisuus on tietoisesti runoissani laajasti läsnä. En näe mitään syytä etäännyttää asioita erityisen kauas. Olen sillä lailla populisti, että kirjoitan ihmisille tarttumapintoja – lukijoilla ovat ne omat elämät, omat arjet.

Olet myös taitava ja luonteva lavarunoilija – miten merkityksellistä omien runojen lukeminen on?
On se merkityksellistä. Haluan, että ihmiset myös kuulevat runojani, ne ovat esitettyinä erilaisia.

Saat käsiisi yllättäen runominäsi ajokortin, kuvaile passikuvaa?
Kaunis ja ruma, vähän hassunnäköinen. Suu auki. Tukka pystyssä, parta ajamatta.

Olet työksesi radiotoimittaja, onko eetteriin päässyt koskaan livahtamaan runollisempaa ilmaisua?
Ei, mutta olen huomannut, että nämä kaksi elämää jotenkin ruokkivat toisiaan. Kielellä pelataan molemmissa ja radiossakin esiintymiseni pohjaa yleensä käsikirjoittamiseen. Odottamattomat näkökulmat ovat tervetulleita molemmissa. 

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Haluaisitko olla kokopäivätoiminen taiteilija?
En haluaisi. Nuorempana näin sen ainoana vaihtoehtona, joka antaisi taiteellisen vapauden ja suvereniteetin. Nykyään näen (ehkä valitettavasti), että mielekäs päivätyö antaa minun tapauksessani juuri nuo vapaudet. 


Muutamat valitut sanat


PASIN LISTA
Ruutupaperi, putkieristeteippi ja Bleispitz-merkkaustussi (0,75 mm punainen) autotallin seinälle

1. Että kuolisin ennen lapsia
2. Että osais juua kohtuuella viinaa
3. Että sais asunnon maksettua
4. Että saisin suudella Reettaa ja olla jotenkin sen elämässä
5. Että Kärpät menis KHL:ään ja voittais sen
6. Että lapset pitäis minusta aikuisenakin vielä
7. Kalastusvene (TERHI 945 xv + kuuskytheppanen Evinrude)
8. Saada rauha Tiinan kanssa ja kaiken vanhan kanssa
9. Oppia soittamaan haitarilla Metsäkukkia ja Besame Mucho
10. Selvitä kaikesta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti