 |
| Raisa Jäntti Turun Kirjamessuilla 2015. |
Runo-Kaarina 2015 voittaja
Tämän vuoden
Runo-Kaarina -kilpailuun tuli 226 käsikirjoitusta, joista parhaimmaksi
arvioitiin teoksesi Läpilyöntikipu.
Miten merkittävä asia se sinulle oli?
Päällimmäinen tunne oli helpotus. Olen käyttänyt tuhottoman
monta vuotta kirjoittamiseen ja oli
hienoa, että juuri tämä kirja julkaistiin.
Keskeisessä roolissa kirjassasi
on taiteilija Bas Jan Ader, joka katosi kesken perfomanssinsa Atlantilla 1975.
Miksi Ader nosti päänsä pinnalle juuri sinun runojesi kohdalta?
Olen taidehistorioitsija, ja minulla oli kiinnostusprojekti
ihmisiin, jotka ovat kuolleet taiteeseen. Kirjassani suru on keskeisessä
roolissa, ja Aderin kohtalo koskettaa minua vielä 40 vuoden jälkeenkin, koska
hän katosi eikä häntä koskaan löytynyt.
Takaliepeessä kerrotaan,
että olet ihmeenkaltaisesti elossa, ja että taide on pelastanut sinut monta
kertaa. Millä keinoin taide voi pelastaa ihmisiä?
Monin tavoin. Runous on minulle se henkilökohtainen juttuni,
punainen lankani. Toisekseen en tiennyt lukion jälkeen mitä lähtisin
opiskelemaan. Aloitin erilaisia kouluja, mutta vasta kun pääsin opiskelemaan
taidehistoriaa, se tuntui heti oikealta.
Kirjoitat paljon kuolemasta
ja historiasta niitä eri tavoin yhteen solmien – mitkä ovat niiden runolliset
yhtäläisyydet?
Ihmisen historia on meidän kuolevien biologisten olentojen
historiaa. Suurmiehet, suurnaiset, suuret tarinat; kaikki me elämme historiaa
vasten varsin lyhyen ja hauraan elämän.
Kirjassasi myös
tanssiminen eri tavoin läsnä – oma suhteesi siihen?
Harrastin klassista balettia viisivuotiaasta 21-vuotiaaksi.
Olen oppinut yhtä aikaa tanssiaskelia kuin lukemaan ja kirjoittamaan. Runous ja
tanssiminen vaativat molemmat aikaa ja pitkäjänteistä työskentelyä kehittyäkseen.
Käytät runsaasti
erilaisia asemointikeinoja ja runotyylejä Läpilyöntikivussa
- onko nykyrunoudella riittävästi
välineitä kuvaamaan nykytodellisuutta?
On. En silti käytä sirpaleista ja vaikeasti hahmotettavaa
kieltä, vaan tavoitteenani on, että runoni olisivat helposti luettavia.
Olet toimittaja,
taidekriitikko, pidät suosittua Nokkonen-blogia
ja olet kuvailutulkki – mitä se tekee?
Kuvailee näkövammaiselle visuaalista kulttuuria; elokuvia, maalauksia,
sarjakuvia. Mahdollisimman puhtaina ilman omaa tulkintaa että mitä ja miten.
Tämä osaaminen on vaikuttanut siihen miten kirjoitan runoja.
Runoilijan oma
kysymys ja vastaus siihen?
Läpilyöntikipu-kirjan
kohdalta kysymys: pelkäätkö itse kuolemaa?
En, pelkään enemmän sitä surua, mitä syntyy kun joku muu
kuolee.
Muutamat valitut sanat
maitohampaat
peukalovarpaiden uutuudenpehmeät
kynnet
kuusitoista kotia
ja siskon
kuin sisilisko häntänsä
ja muita vähäpätöisiä osia,
punnitsen itseni surulla & ilman:
terve lapsi, ei sen suurempaa
taakkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti