tiistai 1. syyskuuta 2015

Runoilija.-palsta: Tommi Parkko (VOIMA 7/2015)



Haastattelussani runonjuuritason toimija ja runoilija Tommi Parkko.

Poimi tuorein Voima-lehti telineestä, tai lue juttu täältä. (sivu 49)
Ja tästäkin:


Runonjuuritason toimija


Olet ollut aloittajien joukossa Turun 90-luvun runoliikkeessä ja viemässä runoa kapakkaan, perustamassa yhdistyksiä ja kustantamoja, Nihil Interitiä ja Poesiaa, Runoviikkoa ja Paimion aforismipäiviä jne. – mistä moinen aloitteellisuus?
Ehkä siitä, että estyneenä ja arkana ihmisenä en ole päässyt mihinkään mukaan, joten on pitänyt itse perustaa porukat joihin on sitten otettu sisään. Ei, vaan oma toimintatapani on toimia yhdessä muiden kanssa. Usein on myös parasta luoda kokonaan uusia rakenteita kuin pyrkiä vaikuttamaan vakiintuneissa malleissa.

Vuoden 2012 jälkeen olet tehnyt yli 80 keikkaa ja ajanut tuhansia kilometrejä runon aseman edistämisen takia. Miksi?
Olen käynyt puhumassa kirjastoissa, kouluissa, äidinkielenopettajille – kaikille jotka voivat hyödyntää runoa omassa työssään. Yo-kirjoituksissa voi olla runoaineistoa ja runo on mukana nykyisessä opetussuunnitelmassa. Muutoinkin lähtökohtaisesti asioille pitää pyrkiä tekemään jotakin - on joutavaa käydä keskusteluja, joiden tarkoituskaan ei ole konkretisoitua.

Jos runous ei olisi kutsunut sinua työntekijäkseen, missä ammatissa Parkko voitaisiin nähdä?
Todennäköisesti kirjastossa – olisin kirjallisuuden suurkuluttaja jotain toista kautta. Isäni oli myös lukutoukka ja isoisäni perusti maaseudulle kirjastoseuran.

Miksi juuri runo sinua kiinnostaa?
Runo on yksi tiedon muoto, jota ei voi ilmaista muiden lajien kautta. Runo on henkilökohtainen – ei tekijä tai ego ole tärkeää, mutta kirjoittaja on itse vastuussa runonsa outoudesta tai arkipäiväisyydestä.

Olet jo viisi vuotta asunut puolet vuodesta Turussa ja puolet Italian Assissa ja matkaat tätä väliä. Mitä haittoja, mitä etuja?
Pystyn jakamaan hyvin omaa toimintaa ja tekemistä – työnjako sujuu hyvin. Se myös laittaa tiettyjä rajoja puuhasteluun. Haittana että välillä olen molemmissa poissaoleva, mutta s-postit liikkuvat. Suomessa en kirjoita omia runojani.

Eräs uusi runoilijayhteistyösi on Autismisäätiön kanssa. Mistä siinä kyse?
Runoilijan työssä on paljon autistisia piirteitä, mutta positiivisina koettuina ominaisuuksina. Pyrimme välittämään autismin kirjojen ihmisille näitä onnistumisen mahdollisuuksina – yritetään löytää kohtaamisia, joissa kirjoittaminen antaisi heille lähtökohtia ja roolimallia omalle tekemiselle. Tarkoitus on myös lisätä yleistä tietoisuutta autismin kirjosta.

Jos laitat ennustajanlasit päähäsi, missä runonsuunnassa saattaa tapahtua seuraavaa kiinnostavaa murtumista?
Mitä tulee lavarunouden jälkeen, mikä tekee nykyisen muodon vanhanaikaiseksi? Toisaalla on kiinnostavaa, millä uusin tavoin runon puhujuutta voidaan hajottaa.

Tietokirjoja runosta olet tehnyt, mutta edellinen runokirjasi Pelikaani (Savukeidas) ilmestyi 2011, milloin tulee seuraava?
Omien runokirjojeni ilmestymistahti on näköjään seitsemän vuoden välein vaikka muuta yrittäisi. Runonkirjoittajana olen hidas, teen omaan tahtiini. 2018.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?
Mitä tavoitteita tällä omalla toiminnalla haluaisit saavuttaa?
Runouden kannalta toivoisin, että runous säilyttää elinvoimaisuutensa. Henkilökohtaisesti sitä toivoisi, että minut huomattaisiin myös runoilijana – tulisi jotain niin vakuuttavaa, että se nostettaisiin esille.


Muutamat valitut sanat

Laivakellon kilahtaessa tuuli pyöristää kivet miehiksi,
jotka soutavat merelle valaan perässä
                            kuin he vasta nyt näkisivät sen mitä näkevät,
kirjan sivuilta viileille vesille karanneen.


Tommi Parkko. (Kuva: Marko Laihinen)








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti