sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Amerikkalaisia sukujuuria selvittämässä


Turun Sanomissa oli 22.7.2014 juttu, jossa kerrottiin Anita Häkkilä-Smileystä, joka on tuonut parinkymmenen vuoden aikana 500-600 amerikansuomalaista Suomeen tutustumaan vanhempiensa tai isovanhempiensa kotimaahan.
Faktalootassa kerrottiin, että Suomesta lähti vuosina 1860-1944 noin 370 000 siirtolaista Pohjois-Amerikkaan. Syitä lähtöön olivat yleensä köyhyys, sosiaaliset ongelmat ja seikkailuhalu. Yhdysvalloissa oli tarjolla runsaasti työtä.

Jutusta muistelin, että äidin puolelta on itsellänikin jokin Amerikan kytkös. Pappani kuoli 1977 ja syntymäpaikaksi oli kuolinilmoitukseen merkitty U.S.A, jota silloin jotkut ihmettelivät. 
Facebookissa aiheesta hieman keskusteltiin ja heti löytyi muitakin, joilla oli sinne suuntaan siirtolaiseksi lähteneitä sukulaisia.
Mikään sukupuutieteilijä en ainakaan toistaiseksi ole, mutta asia jäi kiinnostamaan. Tänään siitä sitten kyselin tietoja kun äidin luona kyläiltiin. Vuosilukuja eri vaiheisiin en tähän hätään lähtenyt etsimään, tarina voittakoon.

Äidinisänäidin nimi oli Fanny Tuominen ja oli kotoisin Hinnerjoelta. Fannylla oli nuoruudenrakkautta erään Frans Nurmen kanssa, mutta sitten väleihin tuli jotakin pahemman sortin rynttyä ja Fanny lähti Amerikkaan ja Frans Kanadaan. Se isäntä jolla Fanny oli piikana ei suostunut lainamaan matkarahoja, mutta toinen isäntä lainasi.
Amerikanmaalla Fanny tapasi William Williams –nimisen miehen ja meni hänen kanssaan naimisiin. He saivat kolme poikaa, Viljo, Veikko (äitini isä) ja Toivo, joka menehtyi laivassa pitkällä takaisintulomatkalla.

Veikon kastetodistuksen näin. (Isänsä Williaminkin hyvin koristeellisen babtistikirkon todistuksen olen kyllä joskus nähnyt.) Veikko oli syntynyt 8.1.1919 ja kastepaikaksi oli merkitty Hoboken N.J.
Fanny ei siis jäänyt Amerikkaan, vaan toi joidenkin vuosien kuluttua miehensä ja pojat Suomeen ja Hinnerjoelle. Veikko oli tuolloin ollut parivuotias.
Jossain vaiheessa sukunimi Williams vaihtui ja siitä tuli Jalonen. Äidin käsityksen mukaan mies oli siihen aikaan nähden jonkun verran rahamies, koska kykeni ostamaan tontin Laitilan Kaivolasta ja rakentamaan sinne perheelleen talon. (Mikä sittemmin siirrettiin Pahojoelle Viljo-pojalle; Veikolle tuli uusi torppa toiseen paikkaan Kaivolaan.)

Vaan heikosti kävi Williamille Suomessa jo melko nuorella iällä – hän kuoli lentävään keuhkotautiin ja on haudattuna Laitilan vanhalla hautausmaalla.
Jotain hiipuneita kytköksiä on matkan varrella ollut myöhemmin Amerikan välillä – äitini muisteli, että sotien jälkeen sieltä lähettiin puulaatikoita, joissa oli sisällä runsaasti erilaista ruokasäilykeitä – muuan muassa maksapasteijaa, jota hän sai maistaa elämän ensimmäistä kertaa. Postitetut laatikot tuotiin junalla Uuteenkaupunkiin, josta ne piti hevosella hakea. Myöhemmin tuli vielä jotakin aika heikkolaatuisia vaatetarpeita.

Kävi ilmi, että eräällä sukulaisellani on hallussaan Fannyn ja Williamin vihkikuva – sen verran vielä kiinnostaa että pitää mennä kyläilemään ja ottamaan amerikan ”esi-isästä” vielä tarkempaa kuvaa. Kyllä nämä ovat kiinnostavia tosiasioita – joku ehkä muistaa toisenlaisia tarinapätkiä joita lapsena on näistä ajoista kuullut.

Sen verran vielä rusettia tarinaan, että Williamin kuoltua, murtuneesta nuoruudenrakkaudesta erilleen lähteneet Fanny ja Frans palasivat sitten kuitenkin lopuksi yhteiseen elämään Hinnerjoelle. Ovat kuulemma haudattuina kirkkomaalle koivet vastakkain.

Siirtolaisinstituutti on julkaissut kiinnostavan kokoelman siirtolaisten matkareiteistä Amerikkaan, joista voi mielikuvitella ainakin jonkin verran esiin sen ajan tunnelmia ja odotuksia paremmasta elämästä.

Todettakoon se vielä, että totkaiken ny Titanicissakin oli yks laitlalaine mukana, mutta se on toinen juttu se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti