Työni kautta olen tullut lastatuksi mukaan laivaan, joka täyttää piakkoin 100 vuotta. M/s Aina oli 80-luvun puolivälissä viittä vaille Aura-jokeen uponnut troolari, mutta sitten eräät raisiolaiset äijät iskivät siihen silmänsä. Ja sen perään tuhansia talkootyötunteja. Maksoivat lainan pois kolmessa vuodessa joulupukkikeikoilla. Nykyään alus on kauppa-laiva tehden monenlaista ajokeikkaa. Se on monille ukoille hyvin rakas – kuin jo melkein vähän eläväksi muuttunut. Ne kaikki tehdyt talkootyötunnit ovat magneettisina tallessa tässä ainutlaatuisessa, ”seilaavassa työväentalossa”. Se laiva on monelle ihmiselle kaiken vaivan jälkeen paljon enemmän kuin yksi vanha laiva.
Kirjamessujen jälkisivujen plarauksen myötä olen nyt jäsenenä myös kulttuuriseura Walossa. Sen perustamisen aiheuttanut tuhopoltto ja koko rukoushuoneen purku-uhka suorastaan pakotti tietyistä ihmisistä esille luovat puolustusvoimat. Nyt myös tämä pieni talo siellä mäen päällä on monelle ihmiselle paljon enemmän kuin jokin yksi vanha talo vain. Ehkä siellä nykyään pitää majaansa moderni laitilalainen ja hyvävoimainen Talkoohenki, kukaties.
On ollut riemullisen kiinnostavaa tavata ihmisiä, joille jonkin vanhan säilyttäminen, entisöinti ja rakentaminen perinteen mukaan ovat aidosti hyvin tärkeitä asioita. Sydämen asiaa, omilla käsillä tehtynä. Usein myös hitaasti ja perin vaivalloisesti. Näin varsinkin, kun itse olen äkkiä ajateltuna hyvin kaukana lujajuurisesta kotiseutuihmisestä – sellaisesta tapainvaalijasta, joka on aina se henkinen haulikko kädessä puolustamassa kaikkia mahdollisia vanhoja rakennuksia, esineitä, kekripässejä, tanhuja ja muuttumattoman ympäristön arvoa.
Olen asunut 12 osoitteessa, ja parhaat käsityötaitoni liittynevät nyrkkikyllikin tikkaamiseen. Elämästäni opiksi saaneena tiedän, ettei läheisiä tai muitakaan ihmisiä omisteta. Minulla ei ole tunnearvosta luopumattoman raskaita esineitä. Itse asiassa oudoksun edelleenkin koko Omistamisen perusideaa, jonka kasvatus on osalle meistä koko elämän pääsisältö. Muuttumiskykyisen elämänasenteensa ihminen voi oikeasti omistaa, ei muuta.
Huonojen perinteiden ja orjallinen tapakulttuurin noudattaminen ” niin kuin muutkin” on minusta itsensä rutinoimista, luovuutensa nitistämistä ja vierasta ihmisen perusolemukselle, joka on nokka uutta päin. Eilispäivät toki muistaen.
No, keväällä tahdoin äänittää talteen erään laitilalaisen vanhan miehen ja hänen kuusikymppisen poikansa tarinoita. Heillä on kirkasta muistitietoa sukunsa ja oman kylänsä paikallishistoriasta ja ihmisistä. Kymmenien vuosien muistihaitari soi koskettavalla tavalla verkkaisia Tarinoita – sanataloja – joissa on kenelle tahansa sisällä vierailevalle valtavasti merkityksellistä voimaa tarjolla. Tarinat elävät, Tarinat elävöittävät.
Aineeton puoli on siis enemmän minun juttuni. Henkisen puolen perinteet, perinnöt ja viestikapulat – ne ovat minusta hyvin kiinnostavia. Vaan ne taitavat olla ainoastaan saman asian vähän toista puolta. Laivoissa, taloissa, esineissä, tavoissa ja maisemissa on omat tarinansa. Materiaalista ja henkistä sisältöä on usein täysin mahdotonta erottaa toisistaan.
Itseämme me tässä eri keinoin rakennamme. Päivästä toiseen. Oi, onneksi me olemme kaikki niin erilaisia, ja onneksi me kaikki olemme niin samanlaisia. Vuodesta toiseen.
Ja eihän sitä koskaan tiedä – kop kop – voi olla että päivänä eräänä olen itsekin punkemassa rautakangella pystyyn jotain maantasalle nuukahtanutta tupajumien 500 neliön kyläkoulua – yötä myöten, mikkihiiri-otsalamppu yllä hymynaaman vain välkkyen!
Vaikka hiukan kyllä epäilen.
Hei kaverit, haluan vain suositella hyvää lainayhtiötä, josta sain 46 000,00 dollarin pikalainan heidän sähköpostillaan, josta etsin lainaa maksaakseni laskut/velat ja jatkaakseni elämää, sitten ystäväni antoi minulle tämän yrityksen tiedot, johon otin yhteyttä tämän yhteyssähköpostin kautta: lapofunding960@gmail.com
VastaaPoistaWhatsapp +447883183014