Monesta syystä johtuen olen kirjoittanut pitempää tarinaa. Se on keskeneräinen täysin, mutta on ollut merkillistä, kun itse on astunut siitä nk. luovan kirjoittamisen ovesta, josta ainakin periaatteessa osaa muillekin jotakin opettaa.
Siinä seurataan itse tarinaa. Sitä kunnioitetaan, ollaan ikään kuin lakki kourassa ja sormet näppäimien läheisyydessä valmiina, että joskos tänäänkin jotakin. No, perusmekanismi on toki psyyken eri kerrosten monimutkaista keskinäistä vuoropuhelua ja tiedonsiirtoa, mutta kyllä se välillä ihmeeltä tuntuu. Eikä toimi ihan väkisin; samoin kuin jos kissana ryhtyisimme kolon vieressä odottamaan, että mikäs ajatus meiltä seuraavaksi hiirenä kurkkaakaan. Jos sillä lailla odottaa, ei sieltä mitään tule. Mikä sinänsä on huvittavaa.
Itse olen jo liian paatunut, että omista teksteistäni humaltuisin ja omilla henskeleilläni benjitä tekisin, mutta kyllä välillä osaan edelleen riemuita; olla niin saatanan ylpeä jostakin ideasta jonka on saanut kirjaimilla huterasti pystyyn. Niin että joku muu saa siihen omat merkityksensä kiinni laittaa.
Risto Ahdin mummo pyysi poikaa kirjoittamaan Kekkoselle, kun pojalle tuli niin pirun hyvä runo että! :-)
Stephen King puhui Kirjoittamisesta -kirjassaan hyvin, että tavallaan kirjoittaminen on sellaista Tarinoiden maassa olemista, ja kirjailija tekee tarinoiden arkeologisia kaivauksia. Välillä löytyy pieni tarina, ja välillä sieltä tulee lopulta ihan helvetinmoinen dinosaurus. Sitä ei tiedä vielä siinä vaiheessa kun lähtee työhön.
Mutta kirjain, sana kerrallaan.
Muuta vaihtoehtoa ei ole.
Jos ähkyy aloittamisen kanssa tai syystä tai toisesta muutoin välttelee kirjoittamaan ryhtymistä, sitä yhtäkään sanaa tai lausetta ei tule. Eikä itä yhtä laulua, runokokoelmaa, tai romaania.
Tämä pätee kaikkeen inhimilliseen toimintaan.
Ja että osaa välillä vituttaa, kun on elämässä könnännyt niin paljon turhuutta ja ajan hukkaamista. Voi sitä itselleen valehdella jälkeen päin, että hyödyllistä sekin kaikki aika on ollut; sen aikaisen tiedon ja henkisen paketin varassa. Mutta se mikä tiimalasista valuu hiekkana alas päin, se ei ilman kääntämistä tule takaisin.
Ja ihmisen elämää ei voi kääntää toisin päin; maallisella tomullamme, hetkien hengityksellä on vain yksi suunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti