lauantai 5. syyskuuta 2009

Kävelyä asioiden läpi ja haukaten sieltä täältä


Pitkästä aikaa olen innostunut kirjasta ja sen sisältämistä
selkokielisiksi kammatuista ajatuksista.
Edelleenkin on tullut todistetuksi, että tarvittava tieto tulee kyllä luokse
jos sitä haluaa vain saada. Alitajuisia mekanismeja
–peräti ihmeeltä voivat tuntua – mutta sama se.

Liike.
Liikkeen säilyttäminen, se on hyvin tärkeää.
Olla liikkeessä elämänsä sisällä, kävellä kuin venyvän
kuplan sisällä, nähdä toisia ihmisiä omissa maailmoissaan;
parhaimmillaan voi toiselle jotakin sanoa, joku kuulee joku ei.

Parhaimmillaan rakkaus kasvaa kaikista väleistä.

Elämänliike.
Yksi elämä; uskovaisilla on toki kaksi elämää vähintään, mutta
tästä yhdestä voimme olla jokseenkin varmoja.
Ja tämä yksi pitää elää hyvin, koska ihmisen itsensä näkökulmasta
sillä on perustaltaan lahjaluonteensa – jotakin annettua.
Idiootti heittää lahjojaan pois.

Lasten maailma.
Kari E. Turunen piirtää kasvatusfilosofin vakaalla kädellä – monen muun ymmärtäneen viisaan ohella – lapsen maailmasta hyvin selvää kuvaa.
Perusasiat eivät ole perustaltaan monimutkaisia.

"Riittävän hyvin" riittää useimpaan kohtaan, sillä ihmisen elämän täydellisyys on auringon laskun tavoittelua juosten. Ei onnistu, eikä tule onnistumaan.

Useat asiat lapsen iholla, pään sisällä ja teoissa ovat suoraa syytä ja seurausta vanhemmista ja lapsuuden olosuhteista; henkisistä ja materiaalisista viestikapuloista. Kuka avaa ja korjaa omalta osaltaan omalle kohdalle tullutta; lisää merkkiin sen oman tiedostavan viivansa, jolloin siitä tuleekin + annettavaksi eteenpäin, ja hyvän ketju ei katkea.

Aikuisella on kyky katsoa elämäänsä taaksepäin, arvioida sitä ulkopuolisesti. Se on perusinhimillinen kyky; mielen kerroksellisuutta.

Voi tuntea myös kitkerää katkeruutta kun näkee selkeästi kohdat joissa on
valittu väärä tie omasta puolestaan; silloin kun itse ei ole ollut valitsemassa tai
päättämässä itseään koskevista asioista. Tulee kivuliaasti tietoiseksi, vaikka se toki avautuu samalla tietynlaisen aarteen löytöpaikaksi.
Kun tulee tietoiseksi, voi vasta muuttaa elämänsä liikettä, muuttua itse.

Saa tiedon haltuunsa, kasvaa ja voimistuu, jatkaa matkaansa seuraavaan "taisteluun".

Olen todennut aiemminkin, ettei ihmisellä ole loppujen lopuksi muuta tarinaa kuin yksi, sankarin tarina.
Jokaisella meistä, jokaisen oma sankaritarinansa. Päivien sivut, miten täytät, miten kirjoittaudut?

Siinä mielessä olemme kaikki perustellusti samalla viivalla; me yksilöinä ah niin ylenpalttisen ainutlaatuiset ja ainutkertaiset, mutta perustaltaan aivan samanlaiset ihmiset.


1 kommentti:

  1. Paljon pätevää asiaa - ehkä liiankin paljon, mutta yksi kolahtaa ylitse muiden, ja se on tämä:

    "Riittävän hyvin" riittää useimpaan kohtaan, sillä ihmisen elämän täydellisyys on auringon laskun tavoittelua juosten. Ei onnistu, eikä tule onnistumaan.

    Siis voin suht rehellisesti sanoa, että tämän asian olen oppinut M Laihiselta joka tuottaa tekstiä, kirjoittaa kolumneja ym - ei koskaan täydellistä, mutta useimmiten riittävän hyvää herättääkseen oivalluksia.

    Itselläni oli aiemmin tapana pyrkiä täydellisyyteen ja siitä syystä useimmat asiat jäivät kokonaan toteuttamatta. Nyt sovellan tätä "riittävän hyvin" sekä kirjottamisessa, taiteessa että seurakunnan puutarhatöissä - yritän tehdä asiat tarpeeseen nähden riittävän hyvin, mutten tuhlaa aikaa täydellisyyden tavoitteluun, koska aika on rajallista ja tekemistä paljon...

    Toisaalta olen myös Laihiselta varoittavana esimerkkinä oppinut että liika on liikaa; hyvääkin voi saada liikaa; ainainen sanoilla taiturointi puuduttaa ja joskus kaipaisi ihan selkokieltä ja lyhyttä yksinkertaista toteamusta ilman mitään turhia kiemuroita ja keikarointia.

    Siis Nordman kiittää ja yrittää ottaa opikseen toisen vahvuuksista ja myös ajoittaisista heikkouksista..

    Ja sananen vielä tuosta sankaruudesta: " Meidän vallassamme on kuljemmeko pystyssä päin kuin kuninkaat vai raahustammeko kuin kerjäläiset.."

    Valinta on itse kullakin..

    VastaaPoista